torstai 12. huhtikuuta 2012

Uuden ituja

Noniin! Sain haastattelukutsun ns. unelmapestiin. Pesti on sen verran merkittävä, että kun siihen viimeksi valittiin henkilö, asiasta oli lyhyt juttu esim. Hesarissa. Olen tähän työhön täysin pätevä niin koulutukseni kuin työkokemukseni puolesta. Itseluottamukseni saattaa olla myös kohtapuoliin riittävän hyvässä kuosissa, että voin vakuuttaa sekä itseni että haastattelijat siitä, että olen oikea henkilö tehtävään. Haastattelu on kahden viikon päästä, sitä ennen onkin selvitettävä kaikki mahdollinen kyseisestä organisaatiosta ja päivitettävä hieman omaa ammatillista tietämystä. Muita haastateltavia on viisi.

Jei, toivoa on ilmassa :) Sekä työnhaun että miehenmetsästyksen suhteen. Toivon, että kummankin tai jommankumman suhteen natsaa. Mutta ei pidä onneaan sen varaan rakentaa ja täytyy muistuttaa itseään siitä, että muitakin mahdollisuuksia on olemassa. Vaikka oishan se huippua jos olisi sekä työpaikka että mies plakkarissa ennen kuin täytän 30 vuotta kesäkuussa.

On kuitenkin hauska huomata, että sitten kun homma etenee edes vähäsen - jo ekoilla treffeillä kysytään mahdollisuudesta toisiin tai saan haastattelukutsun -  niin kyse on yhteensopivuudesta. Olen lähettänyt työhakemuksia lukuisiin vähäpätöisempiin pesteihin enkä ole saanut haastattelukutsuja ja ollut treffeillä lukuisten epäkiinnostavien miesten kanssa ilman, että he vihjaavatkaan seuraavista treffeistä. Mutta sitten kun mies ja pesti todella kiinnostaa minua ja uskon meidän sopivan hyvin yhteen, niin vastapuolikin on kiinnostunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti