Valvon kesäaikaan siirtymistä, hetkeä, jolloin kello ei olekaan kolme vaan neljä. Noin vain siirrymme tunnin eteenpäin, silmänräpäyksessä. Kuuntelin myös puolenyön ja yhden aikaan, miten ortodoksikirkon kellot soivat. Joku soitti niitä hyvin taidokkaasti yöllisen jumalanpalveluksen kunniaksi. Minun on kohta varmastikin luovutettava ja ryhdyttävä syömään nukahtamislääkkeitä tämän projektin loppuunviemiseen saakka. Yliaktiivinen mieleni ei tahdo rauhoittua. Suunnitelmia, tekemättömiä töitä, epävarmuutta.
Olen aina pitänyt itseni kiireisenä ja aina yrittänyt kehittää itseäni. Voiko itsensä kehittämisessä mennä liian pitkälle ja olisiko joskus vain hyväksyttävä tietyt asiat itsessään? Mihin vetää raja ja mitkä asiat ovat niitä joissa itsensä kehittämistä kannattaa jatkaa ja mitkä asiat niitä, joiden muuttaminen on toivotonta tai vie liikaa energiaa?
Haluaisin kehittää yleissivistystäni ja lukea enemmän tietokirjallisuutta. Olen harrastukseni parissa ymmärtänyt, että tunnen heikosti yhteiskuntatieteitä ja filosofiaa. Haluaisin tietää enemmän ja ymmärtää maailmaa syvällisemmin. Kaksi maisteritutkintoa ovat tehneet minusta kahden suppean aihealueen asiantuntijaa, mutta tietämyksessäni on niin paljon aukkokohtia. Harrastukseni kautta olen myös ymmärtänyt, että tiedän kyllä pinnallisesti paljon asioista, mutta minun on vaikea uppoutua syvemmälle jonkin aiheen pohdintaan. Tämän bloginkin kanssa huomaan, että minulta loppuu sanottava usein kesken, ennen kuin olen edes kunnolla päässyt asian ytimeen. Olisipa hienoa, jos itsellä olisi jonkinlainen oppi-isä tai mentori, joka johdattaisi tiedon ja pohdiskelun äärelle, herättelisi ajatuksia ja keskustelisi kanssani. Kaipaisin kai jonkinlaista ihailun kohdetta, jotakuta, jota katsoa ylöspäin.
Mitä tekemistä kunnianhimolla on itsensä kehittämisen kanssa ja onko kunnianhimo välttämätöntä, jotta kehitystä tapahtuu? Näin voisi luulla, mutta näitä kahta asiaa taitaa kuitenkin erottaa ratkaisevasti se, että kunniaa ei ole olemassa ilman muita ihmisiä; sitä tavoitellaan aina toisten silmissä. Itsensä kehittämisessä vertailukohtana voi sen sijaan käyttää itseään: sitä mitä oli ennen ja on nyt. Kukaan toinen ei välttämättä huomaa kehittymistäsi, mutta silti sitä on tapahtunut. Halu itsensä kehittämiseen on minusta terveempi tapa viedä elämäänsä eteenpäin kuin muiden ihmisten kunnioituksen ja arvostuksen kalastelu. Se ei ole riippuvainen toisten ihmisten mielipiteistä eikä sitä voi kukaan viedä pois sinulta.
Suhteeni kehooni on asia, johon voisin hyvin soveltaa tätä kunnianhimon ja itsensäkehittämisen tematiikkaa. Käyn salilla ja jonkinasteinen kehonrakennus kiinnostaa minua. Minun on kuitenkin usein vaikea motivoida itseäni tähän projektiin. Voin kuntoilla, koska siitä tulee hyvä olo, mutta jos tavoitteena on kehonmuokkaus, olenkin ymmälläni. Pyrinkö muokkaamaan kehoani mahdollisen ihailun vuoksi vai puhtaasti itseni ja kroppani kehittämiseen liittyvänä esteettisenä projektina? Positiivinen palaute, jota todennäköisesti saisin, ei ole varmaankaan riittävän suuri houkutin minulle. Mitä minä sillä ihailulla loppupeleissä tekisin? Entäpä kehonmuokkaus henkilökohtaisena haasteena? Äh, en tiedä. Kiinnostaako tämä minua riittävästi? Onko nurinkurista toivoa, että haluaisin jotain asiaa enemmän kuin sitä haluan?
Pitäisikö minun vai hyväksyä itseni sellaisena kuin olen? Vai kehittää itseäni? Vai ryhtyä kunnianhimoisemmaksi?
Puoli tuntia ja olemme kesäajassa. Minä taidan nukahtaa ennen sitä. Nähdään uudessa ajassa.
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
perjantai 29. maaliskuuta 2013
Makaa sängyssä raukeina
Minulla on nyt selkeästi vähän tylsää, kun aikaa ja innostusta kirjoittamiseen löytyy. Sika Mieheksi kirjoitti kevätkiimasta. Nyt kun ei ole kiire mihinkään ja sattumoisin on juuri se aika kuukaudesta, niin huomaan ajatusteni palaavan uudestaan ja uudestaan seksiin. Nyt voi sitten ne tutut, jotka tätä blogia lukee, ja jotka katsoo parhaaksi olla tietämättä yksityiskohtia seksielämästäni, lopettaa lukemisen.
Siitä on nyt melkein neljä vuotta kun olen viimeksi harrastanut säännöllisesti seksiä. Laskin, että väliin on mahtunut neljä eri miestä, mutta näistä jokaisen kanssa olen voinut olla intiimimmin enintään kolmeen otteeseen (tosin tämä ote on voinut kestää kaksi viikkoa). Ajatus siitä, että olisi mies, jonka kanssa seksiä olisi säännöllisesti, on ilahduttava. Seksi on rentouttavaa ja erityisen rentouttavaa se on silloin, kun kumppaninsa tuntee.
Kun Mikko (hah!) kertoi, että tapaisi minut mielellään uudestaan, mutta ei haluaisi olla treffeillä, vittuilin hänelle, että aikomuksena ei ollut raiskata häntä. Nyt kun hän näköjään haluaa edelleen olla tekemisissä kanssani, vaikka tietää, että olen kiinnostunut hänestä muuten kuin kaverina, katson oikeudekseni raiskata hänet. Eikun... No mutta, en osaa ajatella häntä ilman, että ajattelen, millaista seksi olisi hänen kanssaan. Minähän en usko minkäänlaisiin kolmansien tai viidensien treffien sääntöihin, vaan seksi saa minusta tulla kuvioihin niin nopeasti kuin hyvältä tuntuu. Yleensä noin 24 tunnin sisällä. No niin joo. Apua.
Mikko olisi minun seitsemäs seksikumppanini. Olenko minä nyt ihan normaali, kun fantasioin jo seksistä tämän ihmisen kanssa? Mutta tosiaan, tämähän on se ratkaisevin ero romanttisen suhteen ja kaverisuhteen välillä. Romanttisten tunteiden kohteesta saa myös seksifantasioida. Minä fantasioin sunnuntai-iltapäivistä, jolloin sängystä ei tarvitsisi nousta lainkaan. Laiskoista sellaisista, Ultra Bran Savanni nukahtaa -biisin sanoin:
toisaalta rakastan sitä hetkeä
jolloin kaksi leijonaa
makaa sängyssä raukeina
Savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen
myös me nukahdamme väsyneet leijonat
Peiton alle apinanleipäpuun katveeseen
keltainen ja okranvärinen maa
Se on leijonan osa
Siitä on nyt melkein neljä vuotta kun olen viimeksi harrastanut säännöllisesti seksiä. Laskin, että väliin on mahtunut neljä eri miestä, mutta näistä jokaisen kanssa olen voinut olla intiimimmin enintään kolmeen otteeseen (tosin tämä ote on voinut kestää kaksi viikkoa). Ajatus siitä, että olisi mies, jonka kanssa seksiä olisi säännöllisesti, on ilahduttava. Seksi on rentouttavaa ja erityisen rentouttavaa se on silloin, kun kumppaninsa tuntee.
Kun Mikko (hah!) kertoi, että tapaisi minut mielellään uudestaan, mutta ei haluaisi olla treffeillä, vittuilin hänelle, että aikomuksena ei ollut raiskata häntä. Nyt kun hän näköjään haluaa edelleen olla tekemisissä kanssani, vaikka tietää, että olen kiinnostunut hänestä muuten kuin kaverina, katson oikeudekseni raiskata hänet. Eikun... No mutta, en osaa ajatella häntä ilman, että ajattelen, millaista seksi olisi hänen kanssaan. Minähän en usko minkäänlaisiin kolmansien tai viidensien treffien sääntöihin, vaan seksi saa minusta tulla kuvioihin niin nopeasti kuin hyvältä tuntuu. Yleensä noin 24 tunnin sisällä. No niin joo. Apua.
Mikko olisi minun seitsemäs seksikumppanini. Olenko minä nyt ihan normaali, kun fantasioin jo seksistä tämän ihmisen kanssa? Mutta tosiaan, tämähän on se ratkaisevin ero romanttisen suhteen ja kaverisuhteen välillä. Romanttisten tunteiden kohteesta saa myös seksifantasioida. Minä fantasioin sunnuntai-iltapäivistä, jolloin sängystä ei tarvitsisi nousta lainkaan. Laiskoista sellaisista, Ultra Bran Savanni nukahtaa -biisin sanoin:
toisaalta rakastan sitä hetkeä
jolloin kaksi leijonaa
makaa sängyssä raukeina
Savanni nukahtaa iltapäivän kuumuuteen
myös me nukahdamme väsyneet leijonat
Peiton alle apinanleipäpuun katveeseen
keltainen ja okranvärinen maa
Se on leijonan osa
Hoivavietti
Olen äitini luona noin 400 kilometrin päässä Helsingistä. Hän on muuttanut kaupunkiin maalta, nyt kun elämäntilanne sen salli. Lähelle sisaruksiaan, tutulle alueelle. En ollut nähnyt äitiäni yli puoleen vuoteen, ja oli hätkähdyttävää, miten hän on muuttunut: laihtunut ja vanhentunut. Hän on saattohoiti miesystäväänsä syksyllä, ja tämä on luonnollisesti verottanut fyysisesti. Mutta hän voi hyvin ja on nyt asettumassa aloilleen siihen kaupunkiin, jossa voi elää loppuelämänsä. Äidin luona käyminen herättää ajatuksia hoivaamisesta ja ihmisistä huolta pitämisestä.
Äitini pärjää yksin varmasti ainakin kymmenen vuotta, mutta tottahan toki sitä jo miettii, miten äidistään voi pitää huolta sitten, kun hän vanhenee. Äitini on onneksi hyvin sosiaalinen, joten yksinäistä vanhusta hänestä tuskin tulee. Hänellä on myös paljon sisaruksia, ja sukumme on läheinen. Toistaiseksi äiti on ollut se, joka on pitänyt huolta muista ja pitää edelleen. Se tulee häneltä luonnostaan, ja hän auttaa pyyteettömästi. Hän kokee saaneensa paljon apua omina vaikeina hetkinään ja haluaa antaa puolestaan auttaa muita. Meidänkin suhteemme on nyt hyvällä pohjalla. Minusta on pikkuhiljaa tulossa se, joka kyselee vointia ja haluaa auttaa. Teen sen nyt mielelläni, vaikka viisi vuotta sitten oli ehkä vielä jonkin verran katkera äidilleni siitä, ettei hän ollut tarpeeksi vahva aiemmin; kun jouduin itse ottamaan aikuisen roolin teini-ikäisenä. Ratkaisevaa oli varmastikin häneltä viime vuonna saamani tuki: roolimme loksahtivat kohdalleen, ja nyt olen valmis olemaan myös huolehtiva tytär.
En ole koskaan kokenut, että minulla olisi hoivaviettiä. Sukuni on hoitajien sukua, mutta olen itse olen vältellyt tätä roolia. En ole koskaan joutunut huolehtimaan nuoremmista sisaruksista ja lemmikkejäkään en ole halunnut ottaa. (Lukuunottamatta lemmikkirottaa, jonka siskoni huostaanotti minulta). Sammuvista kavereista joutuu huolehtimaan joku muu, ja lapsenteossa mietityttää eniten se, että jonkun toisen tarpeet menisivät omieni edelle. Olen siis elänyt varsin itsekästä elämää ja olen hoivannut lähinnä organisaatioita. En ole sietänyt avuttomuutta itsessäni, joten olen sietänyt sitä huonosti myös muissa ihmisissä.
Onkin ollut hämmentävää tutustua eksän nyksän eksään tätä taustaa vastaan. Hmm... pitääköhän hänelle keksiä jokin nimi. Sika mieheksi, käytätkö sinä ihan oikeita nimiä ihmisistä, vai keksitkö pseudonyymeja? Hän on ihminen, jolla on niinsanotusti elämä kunnossa. Koulutus, hyvä työ, omistusasunto, ystäviä ja harrastuksia. Kuitenkin minulla on samaan aikaan tunne, että hän tarvitsee kipeästi tyttöystävää ja näin hän tuntuu itsekin vihjaavan. Hän on ihminen, joka kaipaa jonkun sanomaan, että otahan nyt iisimmin, relaa ja laita tietokone kiinni. Älä urheile kipeänä ja pidä huoli itsestäsi. Aivan samalla tavalla kuin minä tarvitsen ihmisen, jonka kautta ymmärrän, ettei minun tarvitse olla niin vahva ja itsenäinen ja pärjätä yksin. Tämä mies siis herättää minussa jonkinlaista hoivaviettiä, halua pitää huolta. Onkohan tämä nyt sitä kuuluisaa "You make me feel like I'm a better person" -settiä?
Lapsienkin suhteen olen ollut aina välinpitämätön. He eivät ole koskaan herättäneet minussa tunteita suuntaan tai toiseen. Ei hellyyden tunteita eikä inhoakaan. Ihmisiä siinä missä muutkin. Nyt kuitenkin lähipiiriini on syntymässä uusi tulokas (ihan näinä päivinä!) ja tämä bebe kiinnostaakin ihan eri tavalla ja tulee herättämään varmasti myös hellyyden tunteita. Mietin, miksi tilanne on nyt eri ja tajusin, että tämä on ensimmäinen lapsi, jonka kasvua tulen seuraamaan läheltä ja joka tulee olemaan elämässäni niin kauan kuin elän. Sellaiseen ihmiseen suhtautuu aivan eri tavalla ja erilaisella mielenkiinnolla!
Äitini pärjää yksin varmasti ainakin kymmenen vuotta, mutta tottahan toki sitä jo miettii, miten äidistään voi pitää huolta sitten, kun hän vanhenee. Äitini on onneksi hyvin sosiaalinen, joten yksinäistä vanhusta hänestä tuskin tulee. Hänellä on myös paljon sisaruksia, ja sukumme on läheinen. Toistaiseksi äiti on ollut se, joka on pitänyt huolta muista ja pitää edelleen. Se tulee häneltä luonnostaan, ja hän auttaa pyyteettömästi. Hän kokee saaneensa paljon apua omina vaikeina hetkinään ja haluaa antaa puolestaan auttaa muita. Meidänkin suhteemme on nyt hyvällä pohjalla. Minusta on pikkuhiljaa tulossa se, joka kyselee vointia ja haluaa auttaa. Teen sen nyt mielelläni, vaikka viisi vuotta sitten oli ehkä vielä jonkin verran katkera äidilleni siitä, ettei hän ollut tarpeeksi vahva aiemmin; kun jouduin itse ottamaan aikuisen roolin teini-ikäisenä. Ratkaisevaa oli varmastikin häneltä viime vuonna saamani tuki: roolimme loksahtivat kohdalleen, ja nyt olen valmis olemaan myös huolehtiva tytär.
En ole koskaan kokenut, että minulla olisi hoivaviettiä. Sukuni on hoitajien sukua, mutta olen itse olen vältellyt tätä roolia. En ole koskaan joutunut huolehtimaan nuoremmista sisaruksista ja lemmikkejäkään en ole halunnut ottaa. (Lukuunottamatta lemmikkirottaa, jonka siskoni huostaanotti minulta). Sammuvista kavereista joutuu huolehtimaan joku muu, ja lapsenteossa mietityttää eniten se, että jonkun toisen tarpeet menisivät omieni edelle. Olen siis elänyt varsin itsekästä elämää ja olen hoivannut lähinnä organisaatioita. En ole sietänyt avuttomuutta itsessäni, joten olen sietänyt sitä huonosti myös muissa ihmisissä.
Onkin ollut hämmentävää tutustua eksän nyksän eksään tätä taustaa vastaan. Hmm... pitääköhän hänelle keksiä jokin nimi. Sika mieheksi, käytätkö sinä ihan oikeita nimiä ihmisistä, vai keksitkö pseudonyymeja? Hän on ihminen, jolla on niinsanotusti elämä kunnossa. Koulutus, hyvä työ, omistusasunto, ystäviä ja harrastuksia. Kuitenkin minulla on samaan aikaan tunne, että hän tarvitsee kipeästi tyttöystävää ja näin hän tuntuu itsekin vihjaavan. Hän on ihminen, joka kaipaa jonkun sanomaan, että otahan nyt iisimmin, relaa ja laita tietokone kiinni. Älä urheile kipeänä ja pidä huoli itsestäsi. Aivan samalla tavalla kuin minä tarvitsen ihmisen, jonka kautta ymmärrän, ettei minun tarvitse olla niin vahva ja itsenäinen ja pärjätä yksin. Tämä mies siis herättää minussa jonkinlaista hoivaviettiä, halua pitää huolta. Onkohan tämä nyt sitä kuuluisaa "You make me feel like I'm a better person" -settiä?
Lapsienkin suhteen olen ollut aina välinpitämätön. He eivät ole koskaan herättäneet minussa tunteita suuntaan tai toiseen. Ei hellyyden tunteita eikä inhoakaan. Ihmisiä siinä missä muutkin. Nyt kuitenkin lähipiiriini on syntymässä uusi tulokas (ihan näinä päivinä!) ja tämä bebe kiinnostaakin ihan eri tavalla ja tulee herättämään varmasti myös hellyyden tunteita. Mietin, miksi tilanne on nyt eri ja tajusin, että tämä on ensimmäinen lapsi, jonka kasvua tulen seuraamaan läheltä ja joka tulee olemaan elämässäni niin kauan kuin elän. Sellaiseen ihmiseen suhtautuu aivan eri tavalla ja erilaisella mielenkiinnolla!
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Mörkö
Aina välillä minua ahdistaa. Big news, eikös meitä kaikkia? Minusta on kuitenkin mielenkiintoista, miten erilaiset asiat ihmisiä ahdistaa. Erot ahdistuksen aiheissa kertovat myös persoonallisuuksien eroista.
Minulla on ystävä, jota ahdistaa valintojen tekeminen. Hän saattaa käyttää viikkoja kenkien valitsemiseen ja hän käyttää ylipäätään paljon aikaa erilaisten vaihtoehtojen punnitsemiseen. Hän on erittäin tunnollinen ihminen ja pelkää tekevänsä virheitä. Erästä toista kaveria ahdistaa vaatimukset. Hän sietää huonosti sitä, että häneltä odotetaan erilaisia asioita ja siksi hän on vältellyt esimerkiksi opiskelua. Hän ilmeisesti pelkää epäonnistumista. Kolmatta kaveria ahdistaa ajatus paikalleenjämähtämisestä, eikä hän ole koskaan ollut yhdessä työpaikassa vuotta pidempään. Tälle ihmiselle elämykset ja uusien asioiden kokeminen on tärkeää.
Olen hieman samaa sukua paikalleenjämähtämistä pelkäävän kaverini kanssa. Minä kyllä viihdyn samassa työpaikassa useampia vuosia, mutta minua ahdistaa se, kun ajatukseni jäävät junnaamaan paikalleen ja kun alan suhtautumaan asioihin pakkomielteisesti. Silloin olen vankina oman pääni sisällä. Minulle on tärkeää olla vapaa ajatusten tasolla ja minua ahdistaa, kun jään liiaksi kiinni yksityiskohtiin ja alan tarkastella asioita kaikilta mahdollisilta kanteilta. Tällöin minussa herää myös kontrollifriikki, joka yrittää vaikuttaa asioihin, joihin voin vaikuttaa vain rajallisesti. "Micro management" taitaa olla tätä junnaamista ja kontrollifriikkeyttä hyvin kuvaava sana. Usein työelämässä ja joskus miessuhteissa ajatukseni jumittuvat luupille. Ajattelen jotain yksityiskohtaa aivan liiaksi ja lamaannun. Lataan asioihin liiallisia merkityksiä ja pohdin, olisiko minun pitänyt toimia toisia. Juuri nyt mietin, olenko toiminut oikein projektini eri osioissa ja pohdin, hukkaanko aikaani vikitellessäni eksän nyksän eksää.
Mitä tämä ahdistuksen aihe sitten kertoo minusta? Se kuvaa mielestäni luonteenlaatuani, joka on yhtäaikaa suuripiirteinen ja yksityiskohtiin tarttuva. Nautin linjanvetojen tekemisestä ja suurista suunnitelmista, mutta samaan aikaan voin olla hyvinkin neuroottinen ja hallitseva yksityiskohtien suhteen. Asioiden viimeistely on minulle tärkeää, mutta ahdistun kun kadotan laajemman perspektiivin asioihin. Kun en enää ymmärrä, mikä on tärkeää ja olennaista ja kun yritän ratkaista jotain ongelmaa, jota en voi yksin ratkaista.
Juuri nyt minua ahdistaa ja yritän saada tästä tunteesta otetta tarkastelemalla sitä ikäänkuin ulkoapäin. Suhtaudun siis ahdistuneesti omaan ahdistuksen tunteeseeni! Pianhan tämä ohi menee. Jokin muu asia tai jokin toinen asia varastaa huomioni, mutta on pelottavaa, että tällainen mörkö asuu sisälläni. Täytyy kai yrittää suhtautua siihen kuin muumien mörköön. Avataan sille ovi ja katsotaan silmästä silmään. Sitten se lähtee lopulta pois. Tulee varmasti uudestaankin käymään, eikä muutu kaveriksi, mutta ainakin tiedän, miltä se näyttää!
Minulla on ystävä, jota ahdistaa valintojen tekeminen. Hän saattaa käyttää viikkoja kenkien valitsemiseen ja hän käyttää ylipäätään paljon aikaa erilaisten vaihtoehtojen punnitsemiseen. Hän on erittäin tunnollinen ihminen ja pelkää tekevänsä virheitä. Erästä toista kaveria ahdistaa vaatimukset. Hän sietää huonosti sitä, että häneltä odotetaan erilaisia asioita ja siksi hän on vältellyt esimerkiksi opiskelua. Hän ilmeisesti pelkää epäonnistumista. Kolmatta kaveria ahdistaa ajatus paikalleenjämähtämisestä, eikä hän ole koskaan ollut yhdessä työpaikassa vuotta pidempään. Tälle ihmiselle elämykset ja uusien asioiden kokeminen on tärkeää.
Olen hieman samaa sukua paikalleenjämähtämistä pelkäävän kaverini kanssa. Minä kyllä viihdyn samassa työpaikassa useampia vuosia, mutta minua ahdistaa se, kun ajatukseni jäävät junnaamaan paikalleen ja kun alan suhtautumaan asioihin pakkomielteisesti. Silloin olen vankina oman pääni sisällä. Minulle on tärkeää olla vapaa ajatusten tasolla ja minua ahdistaa, kun jään liiaksi kiinni yksityiskohtiin ja alan tarkastella asioita kaikilta mahdollisilta kanteilta. Tällöin minussa herää myös kontrollifriikki, joka yrittää vaikuttaa asioihin, joihin voin vaikuttaa vain rajallisesti. "Micro management" taitaa olla tätä junnaamista ja kontrollifriikkeyttä hyvin kuvaava sana. Usein työelämässä ja joskus miessuhteissa ajatukseni jumittuvat luupille. Ajattelen jotain yksityiskohtaa aivan liiaksi ja lamaannun. Lataan asioihin liiallisia merkityksiä ja pohdin, olisiko minun pitänyt toimia toisia. Juuri nyt mietin, olenko toiminut oikein projektini eri osioissa ja pohdin, hukkaanko aikaani vikitellessäni eksän nyksän eksää.
Mitä tämä ahdistuksen aihe sitten kertoo minusta? Se kuvaa mielestäni luonteenlaatuani, joka on yhtäaikaa suuripiirteinen ja yksityiskohtiin tarttuva. Nautin linjanvetojen tekemisestä ja suurista suunnitelmista, mutta samaan aikaan voin olla hyvinkin neuroottinen ja hallitseva yksityiskohtien suhteen. Asioiden viimeistely on minulle tärkeää, mutta ahdistun kun kadotan laajemman perspektiivin asioihin. Kun en enää ymmärrä, mikä on tärkeää ja olennaista ja kun yritän ratkaista jotain ongelmaa, jota en voi yksin ratkaista.
Juuri nyt minua ahdistaa ja yritän saada tästä tunteesta otetta tarkastelemalla sitä ikäänkuin ulkoapäin. Suhtaudun siis ahdistuneesti omaan ahdistuksen tunteeseeni! Pianhan tämä ohi menee. Jokin muu asia tai jokin toinen asia varastaa huomioni, mutta on pelottavaa, että tällainen mörkö asuu sisälläni. Täytyy kai yrittää suhtautua siihen kuin muumien mörköön. Avataan sille ovi ja katsotaan silmästä silmään. Sitten se lähtee lopulta pois. Tulee varmasti uudestaankin käymään, eikä muutu kaveriksi, mutta ainakin tiedän, miltä se näyttää!
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Miehen kesytys
Istuin tänään bussin kyydissä matkalla toiseen kaupunkiin. Aurinko paistoi lämpimästi ja tunsin, miten kuluneen viikon aikana kerääntynyt stressi alkoi pikkuhiljaa sulaa pois. Kuuntelin musiikkia ja annoin ajatusten lipua hiljalleen lipua pois työasioista.
Ajattelin eksän nyksän eksää, sitä miestä, jota olen tässä muutaman kuukauden väijynyt. Naureskelin kaverin kanssa, että olen kuin musta leski, joka punoo verkkoa. Olen antanut huomiota ja osoittanut kiinnostukseni sitä yhtään peittelemättä. Olen totuttanut toista itseeni. Facebook on siinä mielessä loistava, että sitä voi verrata samassa tilassa hengailuun: voit seurailla toisen tekemisiä ja ajatuksia ilman, että olet koko ajan suoraan yhteydessä. Modernin ajan korvike lavatansseille ja seurapiiritanssiaisille.
Meidän tilannehan jäi siihen, että tapasimme kerran ja sen jälkeen selvisi, että mies ei kolme kuukautta eron jälkeen ole vielä valmis treffailuun. Tässä tilanteessa ei tietenkään voi koskaan olla täysin varma, mitä toinen tarkoittaa. Nyt olen alkanut saada sen vaikutelman, että mies on kiinnostunut myös minusta. Väijyminen ja huomionosoitukset ovat alkaneet tuottaa tulosta.
On suorastaan hämmentävää, miten hyvin viihdyn tässä metsästäjän roolissa, tai pikemminkin kesyttäjän roolissa, koska mieluummin haluan miehen ihan pysyväksi lemmikiksi. Roolimme ovat vastakkaiset perinteiselle mies-nais-stereotypioille myös kommunikointimme tasolla. Suurimman osan ajasta minä olen"miesmäisesti" neuvonut häntä eräässä arkielämän pulmassa ja hän on tuntunut olevan aidon kiitollinen neuvoistani. Nautin ongelmanratkaisusta ja kun joku kertoo jostain itseään harmittavasta asiasta, minulla on vähintään kolme eri neuvoa siitä, miten asian voisi ratkaista, vaikka kyseinen ihminen on ehkä hakemassa vain sympatiaa. Perinteisestihän miehiä syytetään tästä: nainen haluaa vain purkaa tuntojaan, eikä kaipaa sen kummempaa ongelmanratkaisua, eikä mies ymmärrä, miksi nainen närkästyy, kun hän ryhtyy neuvomaan tätä.
Mies taas on tukenut minua eräässä minua harmittavassa asiassa ilman, että olisi yrittänyt tarjota sen kummempia neuvoja. Tämä on tuntunut hyvältä. En ole neuvoja kaivannut, koska minulla on toki jo valmis game plan sen suhteen, miten toimin asiassa. Mutta tuntuupa hyvältä saada ihan puhdasta sympatiaa ja tsemppausta. Aina välillä pohdin, miksi ylipäätään haluaisin olla parisuhteessa ja häneltä saamani tuki muistutti minua parisuhteen parhaista puolista: silloin ei tarvitse olla aina niin vahva ja itsenäinen; ei ole pakko pärjätä yksin.
Miehessä on todellakin poikaystäväpotentiaalia. Katsotaan, mitä kevätaurinko tuo tullessaan ;)
Ajattelin eksän nyksän eksää, sitä miestä, jota olen tässä muutaman kuukauden väijynyt. Naureskelin kaverin kanssa, että olen kuin musta leski, joka punoo verkkoa. Olen antanut huomiota ja osoittanut kiinnostukseni sitä yhtään peittelemättä. Olen totuttanut toista itseeni. Facebook on siinä mielessä loistava, että sitä voi verrata samassa tilassa hengailuun: voit seurailla toisen tekemisiä ja ajatuksia ilman, että olet koko ajan suoraan yhteydessä. Modernin ajan korvike lavatansseille ja seurapiiritanssiaisille.
Meidän tilannehan jäi siihen, että tapasimme kerran ja sen jälkeen selvisi, että mies ei kolme kuukautta eron jälkeen ole vielä valmis treffailuun. Tässä tilanteessa ei tietenkään voi koskaan olla täysin varma, mitä toinen tarkoittaa. Nyt olen alkanut saada sen vaikutelman, että mies on kiinnostunut myös minusta. Väijyminen ja huomionosoitukset ovat alkaneet tuottaa tulosta.
On suorastaan hämmentävää, miten hyvin viihdyn tässä metsästäjän roolissa, tai pikemminkin kesyttäjän roolissa, koska mieluummin haluan miehen ihan pysyväksi lemmikiksi. Roolimme ovat vastakkaiset perinteiselle mies-nais-stereotypioille myös kommunikointimme tasolla. Suurimman osan ajasta minä olen"miesmäisesti" neuvonut häntä eräässä arkielämän pulmassa ja hän on tuntunut olevan aidon kiitollinen neuvoistani. Nautin ongelmanratkaisusta ja kun joku kertoo jostain itseään harmittavasta asiasta, minulla on vähintään kolme eri neuvoa siitä, miten asian voisi ratkaista, vaikka kyseinen ihminen on ehkä hakemassa vain sympatiaa. Perinteisestihän miehiä syytetään tästä: nainen haluaa vain purkaa tuntojaan, eikä kaipaa sen kummempaa ongelmanratkaisua, eikä mies ymmärrä, miksi nainen närkästyy, kun hän ryhtyy neuvomaan tätä.
Mies taas on tukenut minua eräässä minua harmittavassa asiassa ilman, että olisi yrittänyt tarjota sen kummempia neuvoja. Tämä on tuntunut hyvältä. En ole neuvoja kaivannut, koska minulla on toki jo valmis game plan sen suhteen, miten toimin asiassa. Mutta tuntuupa hyvältä saada ihan puhdasta sympatiaa ja tsemppausta. Aina välillä pohdin, miksi ylipäätään haluaisin olla parisuhteessa ja häneltä saamani tuki muistutti minua parisuhteen parhaista puolista: silloin ei tarvitse olla aina niin vahva ja itsenäinen; ei ole pakko pärjätä yksin.
Miehessä on todellakin poikaystäväpotentiaalia. Katsotaan, mitä kevätaurinko tuo tullessaan ;)
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Tulevaisuus
Saako maanantai-iltana olla näin väsynyt? Nykyisen projektin päättymiseen on kuukausi ja sitten minulla on yli kuukauden loma. Edellisen kerran lomaa olikin heinäkuussa. Töitä on nyt aavistuksen liikaa ja käyn jonkun verran ylikierroksilla, mutta tieto lomasta ja suhteellisen säännöllinen elämänrytmi taitaa kantaa minut tämän työrupeaman yli. Kaipaan aikaa unelmointiin.
Minulla on ajatuksen hiukkanen, jota haluan päästä kasvattamaan. Ajatus omasta yrityksestä. Suvussani ei ole ainuttakaan yrittäjää eikä lähipiirissänikään, eikä ajatus oman yrityksen perustamisesta ole koskaan aiemmin tullut mieleeni. Viime aikoina se on kuitenkin alkanut tuntua luonnolliselta vaihtoehdolta monestakin syystä. Minulle on tärkeää tehdä töitä minulle merkityksellisten asioiden kanssa ja pidän itsenäisestä työstä. Työnarkomaniaa minussa on sopivasti, eikä työnteko ole minua koskaan pelottanut. Kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja rohkeuttakin minussa on ehkä tarpeeksi. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että oman yrityksen kautta pääsisin tekemään juuri sitä mitä olen aina halunnut tehdä ja juuri siten kuin haluan.
Olen viimeisen neljän vuoden aikana verkostoitunut omalla alallani melko hyvin ja olen pikkuhiljaa saanut käsityksen siitä, keitä haluaisin omaan talliini. Nuoria ja lahjakkaita tekijöitä, joiden kädenjälki viehättää ja joiden kanssa kemiat ovat kohdanneet. Minua kutkuttaa ajatus siitä, mitä voisimmekaan saada yhdessä aikaan.
Tämän vuoden aion vielä omistaa suunnittelulle ja asioiden tutkimisille, kontaktoinnille ja oman vision kirkastamiselle. Mutta ensi vuonna viimeistään ryhdyn tuumasta toimeen. Näin väsyneenäkin tuo ajatus jaksaa innostaa.
Minulla on ajatuksen hiukkanen, jota haluan päästä kasvattamaan. Ajatus omasta yrityksestä. Suvussani ei ole ainuttakaan yrittäjää eikä lähipiirissänikään, eikä ajatus oman yrityksen perustamisesta ole koskaan aiemmin tullut mieleeni. Viime aikoina se on kuitenkin alkanut tuntua luonnolliselta vaihtoehdolta monestakin syystä. Minulle on tärkeää tehdä töitä minulle merkityksellisten asioiden kanssa ja pidän itsenäisestä työstä. Työnarkomaniaa minussa on sopivasti, eikä työnteko ole minua koskaan pelottanut. Kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja rohkeuttakin minussa on ehkä tarpeeksi. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että oman yrityksen kautta pääsisin tekemään juuri sitä mitä olen aina halunnut tehdä ja juuri siten kuin haluan.
Olen viimeisen neljän vuoden aikana verkostoitunut omalla alallani melko hyvin ja olen pikkuhiljaa saanut käsityksen siitä, keitä haluaisin omaan talliini. Nuoria ja lahjakkaita tekijöitä, joiden kädenjälki viehättää ja joiden kanssa kemiat ovat kohdanneet. Minua kutkuttaa ajatus siitä, mitä voisimmekaan saada yhdessä aikaan.
Tämän vuoden aion vielä omistaa suunnittelulle ja asioiden tutkimisille, kontaktoinnille ja oman vision kirkastamiselle. Mutta ensi vuonna viimeistään ryhdyn tuumasta toimeen. Näin väsyneenäkin tuo ajatus jaksaa innostaa.
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Seksi pakopaikkana
Olen viettänyt viimeiset 14 tuntia sängyssä. On vapaapäivä, eikä minulla ole ollut minkäänlaisia suunnitelmia. On paljon asioita, joita voisin tehdä ja joita ehkä pitäisikin tehdä, mutta olen vain loikoillut sängyssä ja katsonut tv-sarjoja. Ulkona on upea talvipäivä, mutta edes auringonpaiste ei ole houkutellut minua ulos. Olen ajatellut paljon seksiä ja ihmissuhteita. Osittain näihin ajatuksiin on johdattanut HBO:n sarja Tell Me That You Love Me. Tykästyin sarjaan heti ensimmäisen jakson jälkeen. Siinä kerrotaan kolmen erilaisen pariskunnan elämistä, joita yhdistää saman terapeutin vastaanotot.
Tässä sarjassa on hyvin erilaisissa elämänvaiheissa olevia ja erilaisten ongelmien kanssa painivia pareja. Yhden ongelmana on lapsettomuus, toisen kohdalla lapsiperheen arki, joka on vienyt seksin suhteesta. Kihlapari kamppailee luottamusongelmien kanssa ja terapeutin itsensä jo 43 vuotta kestänyttä sinänsä auvoista avioliittoa varjostaa syrjähypyn jälkimainingit. Eri ikäisiä pareja ja erilaisia, kuhunkin elämänjaksoon liittyviä, parisuhdetta hiertäviä asioita. Voiko alle kolmikymppisenä sitoutua loppuiäkseen yhteen ainoaan ihmiseen, voiko oman parisuhteen asettaa lasten edelle, voiko lapsettomuudesta kärsivä ja lasta haluava olla muuta kuin ahdistunut ja pakkomielteinen asian suhteen?
Sarjassa on todella paljon seksiä ja se on intiimiä, kiihkeää ja tarinan kannalta merkityksellistä, sillä jokaisen parin kohdalla parisuhteen ongelmat kiteytyvät seksin ympärille. Samastuin erityisesti kihlaparin suhteeseen, jossa seksi on pakopaikka: on helpompaa harrastaa seksiä kuin puhua asioista. Hyvä seksi voi olla se side, joka pitää kaksi ihmistä yhdessä, vaikka suhteessa olisi suuria ongelmia. Suhteeni eksääni oli juuri tällainen. Seitsemän vuotta loistavaa seksiä, mutta kuinka monta todella avointa ja rehellistä keskustelua siitä, mitä todella haluamme: ehkä vain yksi eromme jälkeen. Minun on paljon helpompi päästää toinen ihminen lähelleni seksin kautta kuin tunteiden tasolla. Silloin olen avoin. Avoin, suhteeton ja estoton, kuten muusikko minulle sanoi. Tunteista puhumista välttelen ja seksiäkin päädyn harrastamaan silloin kun minut vietellään älyni kautta. Löysin tälle määritelmänkin: sapiosexual - a person who is sexually attracted to the intelligence of others. Älyllisyys, seksi, mutta entäpä tunteet? Enkö skippaa jonkin vaiheen yli tässä ketjussa?
Tunnen olevani sellaisessa elämänvaiheessa, että olen valmis kokeilemaan erilaisia suhteita. Voisin ihan hyvin kuvitella olevani intiimissä suhteessa useammankin miehen kanssa, ilman että kiintyisin heihin sen kummemmin. En usko, että näin tulee käymään kovin usein, koska minun on kuitenkin ihastuttava ainakin yhdeksi illaksi. En koe tätä halua millään tavalla ahdistavaksi tai yritykseksi paeta jotain. Olen utelias. Älyllä hurmaaminen, seksi ja niiden välinen vuoropeli on kiehtovaa. En kuitenkaan näe syytä siihen, ettenkö jossain vaiheessa myös kiintyisi ja antaisi tunteiden tulla mukaan. Tässä iässä sitä kuitenkin harvoin tapaa ihmisen, jonka kanssa olisi valmis aloittamaan oikean suhteen. Silloin kaikkien tärkeiden asioiden pitäisi loksahtaa kohdalleen. Mutta en näe syytä siihen, että tätä palasten yhteenloksahtamista odotellessa eläisin kuin nunna. En enää usko, että pelkästään hyvä seksi saisi minua jäämään muuten toimimattomaan suhteeseen. Tunnen siis, että minun ei tarvitse pelätä, että rakastuisin vääränlaiseen ihmiseen, mikä antaa paljon enemmän pelivaraa kokeilemiselle. Mutta enpä usko, että tästä minkäänlaista seksiblogia muodostuu, vaikka kuinka toivoisitte siellä ruudun toisella puolella!
Nyt taidan katsoa vielä pari jaksoa HBO:n sarjaa. Sen kautta voi kurkistaa niihinkin ongelmiin, jotka saattavat tulla eteen sitten, kun sen puoliskonsa on jo löytänyt.
Rentouttavaa viikonloppua lukijoille!
Tässä sarjassa on hyvin erilaisissa elämänvaiheissa olevia ja erilaisten ongelmien kanssa painivia pareja. Yhden ongelmana on lapsettomuus, toisen kohdalla lapsiperheen arki, joka on vienyt seksin suhteesta. Kihlapari kamppailee luottamusongelmien kanssa ja terapeutin itsensä jo 43 vuotta kestänyttä sinänsä auvoista avioliittoa varjostaa syrjähypyn jälkimainingit. Eri ikäisiä pareja ja erilaisia, kuhunkin elämänjaksoon liittyviä, parisuhdetta hiertäviä asioita. Voiko alle kolmikymppisenä sitoutua loppuiäkseen yhteen ainoaan ihmiseen, voiko oman parisuhteen asettaa lasten edelle, voiko lapsettomuudesta kärsivä ja lasta haluava olla muuta kuin ahdistunut ja pakkomielteinen asian suhteen?
Sarjassa on todella paljon seksiä ja se on intiimiä, kiihkeää ja tarinan kannalta merkityksellistä, sillä jokaisen parin kohdalla parisuhteen ongelmat kiteytyvät seksin ympärille. Samastuin erityisesti kihlaparin suhteeseen, jossa seksi on pakopaikka: on helpompaa harrastaa seksiä kuin puhua asioista. Hyvä seksi voi olla se side, joka pitää kaksi ihmistä yhdessä, vaikka suhteessa olisi suuria ongelmia. Suhteeni eksääni oli juuri tällainen. Seitsemän vuotta loistavaa seksiä, mutta kuinka monta todella avointa ja rehellistä keskustelua siitä, mitä todella haluamme: ehkä vain yksi eromme jälkeen. Minun on paljon helpompi päästää toinen ihminen lähelleni seksin kautta kuin tunteiden tasolla. Silloin olen avoin. Avoin, suhteeton ja estoton, kuten muusikko minulle sanoi. Tunteista puhumista välttelen ja seksiäkin päädyn harrastamaan silloin kun minut vietellään älyni kautta. Löysin tälle määritelmänkin: sapiosexual - a person who is sexually attracted to the intelligence of others. Älyllisyys, seksi, mutta entäpä tunteet? Enkö skippaa jonkin vaiheen yli tässä ketjussa?
Tunnen olevani sellaisessa elämänvaiheessa, että olen valmis kokeilemaan erilaisia suhteita. Voisin ihan hyvin kuvitella olevani intiimissä suhteessa useammankin miehen kanssa, ilman että kiintyisin heihin sen kummemmin. En usko, että näin tulee käymään kovin usein, koska minun on kuitenkin ihastuttava ainakin yhdeksi illaksi. En koe tätä halua millään tavalla ahdistavaksi tai yritykseksi paeta jotain. Olen utelias. Älyllä hurmaaminen, seksi ja niiden välinen vuoropeli on kiehtovaa. En kuitenkaan näe syytä siihen, ettenkö jossain vaiheessa myös kiintyisi ja antaisi tunteiden tulla mukaan. Tässä iässä sitä kuitenkin harvoin tapaa ihmisen, jonka kanssa olisi valmis aloittamaan oikean suhteen. Silloin kaikkien tärkeiden asioiden pitäisi loksahtaa kohdalleen. Mutta en näe syytä siihen, että tätä palasten yhteenloksahtamista odotellessa eläisin kuin nunna. En enää usko, että pelkästään hyvä seksi saisi minua jäämään muuten toimimattomaan suhteeseen. Tunnen siis, että minun ei tarvitse pelätä, että rakastuisin vääränlaiseen ihmiseen, mikä antaa paljon enemmän pelivaraa kokeilemiselle. Mutta enpä usko, että tästä minkäänlaista seksiblogia muodostuu, vaikka kuinka toivoisitte siellä ruudun toisella puolella!
Nyt taidan katsoa vielä pari jaksoa HBO:n sarjaa. Sen kautta voi kurkistaa niihinkin ongelmiin, jotka saattavat tulla eteen sitten, kun sen puoliskonsa on jo löytänyt.
Rentouttavaa viikonloppua lukijoille!
torstai 14. maaliskuuta 2013
Luottamuksesta ja kunnioituksesta
Luottamus ja kunnioitus, hyvän ihmissuhteen peruspilarit. Millä tavalla ne rakentuvat kahden ihmisen välille? Olen tullut pohtineeksi tätä aihetta erityisesti työelämässä ja myös ystävyys- ja rakkaussuhteissa.
Erityisesti ystävyyssuhteissa luottamuksen ja kunnioituksen rooli korostuu, sillä nämä suhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen. Ihmiset, joihin et luota tai joita et kunnioita, harvemmin saavuttavat ystävän asemaa elämässäsi, sillä ainakin terveen itsetunnon omaava ihminen ei jaksa kovinkaan kauaa katsella ihmistä, jonka hän kokee epäluotettavaksi tai moraaliltaan alhaiseksi. Jos tällainen ihminen tulee kohdalle, hänet voi olla valitsematta ystäväkseen.
Työelämässä tilanne onkin kinkkisempi. Entäpä jos joudut työskentelemään ihmisen kanssa, jonka työmoraali on hukassa ja joka pettää jakuvasti luottamuksesi. Itse olen joutunut painiskelemaan pari viime kuukautta ihmisen kanssa, johon en uskalla luottaa enää juuri lainkaan. On todella turhauttavaa, kun on kadottanut kunnioituksensa toista kohtaan ja yhdessä työskentely on lähinnä tukanrepimistä ja jatkuvaa asioista muistuttelua ja toisen painostamista. Samaan aikaan olen viime kuukausina työskennellyt lukuisien ihmisten kanssa, joihin luotan 100 %:sti ja jotka ovat ansainneet kunnioitukseni. Näissä ihmisissä on yhteistä sisältä kumpuavat ammattiylpeyden ja tinkimättömyyden arvot. He eivät tee asioita hyvin muiden takia, vaan koska heitä ajaa tähän heidän kunniantuntonsa. Heidän kanssaan on ilo työskennellä.
Rakkaus - siis todellinen rakkaus, ei ihastuminen tai hullaantuminen - perustuu mielestäni ennen kaikkea luottamukseen ja kunnioitukseen. Renttuun voi ihastua hetkellisesti, mutta kun tämän epäluotettavuus ja epäkunnioittava käytös paljastuvat, ihastus yleensä karisee nopeasti pois. Minulle kävi näin Nuoren Kollin kohdalla. Muusikkoonkaan en voinut antaa itseni ihastua paria yötä kauempaa, koska tiesin, että hänen addiktionsa murentaisi molemmat - sekä luottamuksen että kunnioituksen - väliltämme.
On eräs henkilö, joka ei ole puhtaasti ystävä tai työtoveri. Hän on jotain siltä väliltä. Joskus hän herättää minussa myös hetkellisiä hellyyden tunteita. Olen tuntenut hänet jo vuosia ja usein epäillyt hänen arvostelukykyään. En ole luottanut, enkä oikein kunnioittanutkaan. Joskus olen läksyttänytkin. Pikkuhiljaa olen kuitenkin oppinut arvostamaan häntä, sillä hän on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen etenkin työasioissa. Taidan kyllä edelleenkin epäillä hänen arvostelukykyään ihmissuhteissa. Olemme joulukuusta lähtien tehneet töitä samalla toimistolla, ja olen päässyt tutustumaan tähän ihmiseen paremmin ja nähnyt läheltä, miten hyvin ja tinkimättömästi hän hoitaa työnsä ja olen myös ymmärtänyt, että hän on itseasiassa hyvinkin välittävä ja empaattinen ihminen. Hän on aina auttamassa ja hänellä on rauhoittava vaikutus minuun. Huomaan kaipaavani hänen läsnäoloaan, jos hän on pitemmän aikaa poissa. Suhteemme on syventynyt aidoksi ystävyydeksi. Luotan ja kunnioitan ja olen valmis valitsemaan tämän ihmisen osaksi elämääni ystävänä.
No mutta, koska kyseessä on nuori, vetävän näköinen ja varsin flirtti vastakkaisen sukupuolen edustaja, niin huomaan välillä sekä kehoni että mieleni hairahtuvan romanttiselle moodille. Tänään hän tunki samalle sohvalle istumaan ja minun teki mieli koskea häntä. Tunsin myös miten vatsanpohjaani kouraisi ja tunsin sen jännityksen tunteen, joka valtaa kun on samassa tilassa ihastuksensa kohteen kanssa. En tiedä, tunnenko enää huomenna näin, mutta tänään tunne oli vahva. Hän on vuosia hakenut hyväksyntääni ja onko niin, että kun hän on vihdoin sen minulta saanut, minä alankin hakemaan hänen hyväksyntäänsä - ja ehkä jotain muutakin? En tiedä, mutta sen tiedän, että hän piristää työpäiviäni, rauhoittaa mieltäni ja tuo hymyn huulilleni.
Erityisesti ystävyyssuhteissa luottamuksen ja kunnioituksen rooli korostuu, sillä nämä suhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen. Ihmiset, joihin et luota tai joita et kunnioita, harvemmin saavuttavat ystävän asemaa elämässäsi, sillä ainakin terveen itsetunnon omaava ihminen ei jaksa kovinkaan kauaa katsella ihmistä, jonka hän kokee epäluotettavaksi tai moraaliltaan alhaiseksi. Jos tällainen ihminen tulee kohdalle, hänet voi olla valitsematta ystäväkseen.
Työelämässä tilanne onkin kinkkisempi. Entäpä jos joudut työskentelemään ihmisen kanssa, jonka työmoraali on hukassa ja joka pettää jakuvasti luottamuksesi. Itse olen joutunut painiskelemaan pari viime kuukautta ihmisen kanssa, johon en uskalla luottaa enää juuri lainkaan. On todella turhauttavaa, kun on kadottanut kunnioituksensa toista kohtaan ja yhdessä työskentely on lähinnä tukanrepimistä ja jatkuvaa asioista muistuttelua ja toisen painostamista. Samaan aikaan olen viime kuukausina työskennellyt lukuisien ihmisten kanssa, joihin luotan 100 %:sti ja jotka ovat ansainneet kunnioitukseni. Näissä ihmisissä on yhteistä sisältä kumpuavat ammattiylpeyden ja tinkimättömyyden arvot. He eivät tee asioita hyvin muiden takia, vaan koska heitä ajaa tähän heidän kunniantuntonsa. Heidän kanssaan on ilo työskennellä.
Rakkaus - siis todellinen rakkaus, ei ihastuminen tai hullaantuminen - perustuu mielestäni ennen kaikkea luottamukseen ja kunnioitukseen. Renttuun voi ihastua hetkellisesti, mutta kun tämän epäluotettavuus ja epäkunnioittava käytös paljastuvat, ihastus yleensä karisee nopeasti pois. Minulle kävi näin Nuoren Kollin kohdalla. Muusikkoonkaan en voinut antaa itseni ihastua paria yötä kauempaa, koska tiesin, että hänen addiktionsa murentaisi molemmat - sekä luottamuksen että kunnioituksen - väliltämme.
On eräs henkilö, joka ei ole puhtaasti ystävä tai työtoveri. Hän on jotain siltä väliltä. Joskus hän herättää minussa myös hetkellisiä hellyyden tunteita. Olen tuntenut hänet jo vuosia ja usein epäillyt hänen arvostelukykyään. En ole luottanut, enkä oikein kunnioittanutkaan. Joskus olen läksyttänytkin. Pikkuhiljaa olen kuitenkin oppinut arvostamaan häntä, sillä hän on osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen etenkin työasioissa. Taidan kyllä edelleenkin epäillä hänen arvostelukykyään ihmissuhteissa. Olemme joulukuusta lähtien tehneet töitä samalla toimistolla, ja olen päässyt tutustumaan tähän ihmiseen paremmin ja nähnyt läheltä, miten hyvin ja tinkimättömästi hän hoitaa työnsä ja olen myös ymmärtänyt, että hän on itseasiassa hyvinkin välittävä ja empaattinen ihminen. Hän on aina auttamassa ja hänellä on rauhoittava vaikutus minuun. Huomaan kaipaavani hänen läsnäoloaan, jos hän on pitemmän aikaa poissa. Suhteemme on syventynyt aidoksi ystävyydeksi. Luotan ja kunnioitan ja olen valmis valitsemaan tämän ihmisen osaksi elämääni ystävänä.
No mutta, koska kyseessä on nuori, vetävän näköinen ja varsin flirtti vastakkaisen sukupuolen edustaja, niin huomaan välillä sekä kehoni että mieleni hairahtuvan romanttiselle moodille. Tänään hän tunki samalle sohvalle istumaan ja minun teki mieli koskea häntä. Tunsin myös miten vatsanpohjaani kouraisi ja tunsin sen jännityksen tunteen, joka valtaa kun on samassa tilassa ihastuksensa kohteen kanssa. En tiedä, tunnenko enää huomenna näin, mutta tänään tunne oli vahva. Hän on vuosia hakenut hyväksyntääni ja onko niin, että kun hän on vihdoin sen minulta saanut, minä alankin hakemaan hänen hyväksyntäänsä - ja ehkä jotain muutakin? En tiedä, mutta sen tiedän, että hän piristää työpäiviäni, rauhoittaa mieltäni ja tuo hymyn huulilleni.
tiistai 12. maaliskuuta 2013
Tässä hetkessä
"If you're depressed, you're living in the past. If you're anxious,
you're living in the future. If you're at peace, you're living in the
present."
-Lao Tzu
Kuinka usein ihmisen elämässä on hetki, jolloin menneisyys ei murehdituta eikä tulevaisuus ahdista? Mielestäni aika harvoin. Juuri nyt tunnen eläväni tällaista aikaa. Minusta tuntuu siltä, että olen saanut menneisyyden sotkut selvitettyä, niin tunnepuolen kuin ihan konkreettisen arkielämänkin. Ei ole ihmissuhdetta, jota murehtisin, ei epäonnistumisia opiskeluissa tai urallani. Vuosi sitten tunsin itseni luuseriksi kummallakin saralla. Nyt olen saanut tutkintopaperin käteeni ja selvittänyt aiemmat työsotkut. Olen puhdistanut pöydän ja raivannut elämästäni energiasyöppöjä.
Samalla myös tulevaisuuden suunnitelmani ovat loksahtaneet paikalleen. Tein ison päätöksen keskittyä elämässäni siihen yhteen intohimoni kohteeseen, jolle olen jo neljä vuotta elämästäni omistanut, mutta johon en ole aina 100 %:sti uskonut. Tämä päätös toi helpotuksen. Nyt elämässäni on kiintopiste ja suunta. Minä ryhdyn toteuttamaan unelmiani, sen sijaan, että tyytyisin kakkosvaihtoehtoihin. Päätös oli yllättävän helppo tehdä sen jälkeen, kun sain opinnot ja erään työprojektin valmiiksi. Minussa vapautui suuri määrä energiaa ja tämän uuden virran avulla uskallan ottaa uskaliaan askeleen kohti niitä asioita, joiden parissa haluan työskennellä loppuelämäni. Tämän asian parissa voin toteuttaa parhaita puolia itsessäni.
Tunnen oloni rauhalliseksi. Juuri tällä hetkellä myös väsyneeksi, sillä tunnun olevan jatkuvasti työn touhussa tai harrastusten parissa. Tämä väsymys on kuitenkin tervettä väsymystä siitä, että olen ollut koko päivän aktiivinen. Se ei ole sitä turruttavaa henkistä väsymystä, jonka kourissa olin vuosi sitten. Nyt minä tunnen rajani ja ajankäyttöni on järkevämpää. Teen töitä kun on työnteon aika ja lepään kun on levon aika. Olen myös tunnistanut itsessäni sen, että stressaantuneena alan vatvoa asioita ja jumitun niihin. Silloin minun on kuunneltava tarkkaan itseäni ja kehoani ja etsittävä keinot rentoutumiseen.
Huomaan ajatusteni palaavan usein siihen mieheen, josta olen kirjoitellut. Hän kirjoitti minulle viikko sitten uudestaan ja sanoi haluavansa tavata piankin, mutta olevansa vieläkin melko ahdistunut ja sekaisin. Hetki ei tunnu nyt oikealta. Katsotaan myöhemmin. Kutsuin myös muusikon luokseni. Kumpikin tiesimme, että olisi kyse vain yhdessä vietetystä yöstä, hetken hellyydestä. Juttelimme jälleen pitkään taiteesta ja elämästä yleensä. Pidän hänestä aidosti ja hänen kanssaan on helppo olla. En kuitenkaan pysty antamaan hänelle suurempaa roolia elämässäni, en vaikka hänen katseensa on kaunis, sormensa herkät ja kehonsa kutsuva. Hänellä on omat demoninsa, joiden kanssa en voisi elää tai joiden torjumisessa en voisi häntä auttaa. Hetkellisesti nämä miehet vierailevat mielessäni, mutta eivät he ole taloksi asettuneet. Kaipaan sitä jotakuta erityistä, mutta arjessani on jo monta erityistä ihmistä ja iloa ja lämpöä ja välittämistä. Suudelmia vain voisi olla enemmän, sillä onko hetkeä jolloin eläisit vahvemmin juuri tässä hetkessä kuin suudellessa...
-Lao Tzu
Kuinka usein ihmisen elämässä on hetki, jolloin menneisyys ei murehdituta eikä tulevaisuus ahdista? Mielestäni aika harvoin. Juuri nyt tunnen eläväni tällaista aikaa. Minusta tuntuu siltä, että olen saanut menneisyyden sotkut selvitettyä, niin tunnepuolen kuin ihan konkreettisen arkielämänkin. Ei ole ihmissuhdetta, jota murehtisin, ei epäonnistumisia opiskeluissa tai urallani. Vuosi sitten tunsin itseni luuseriksi kummallakin saralla. Nyt olen saanut tutkintopaperin käteeni ja selvittänyt aiemmat työsotkut. Olen puhdistanut pöydän ja raivannut elämästäni energiasyöppöjä.
Samalla myös tulevaisuuden suunnitelmani ovat loksahtaneet paikalleen. Tein ison päätöksen keskittyä elämässäni siihen yhteen intohimoni kohteeseen, jolle olen jo neljä vuotta elämästäni omistanut, mutta johon en ole aina 100 %:sti uskonut. Tämä päätös toi helpotuksen. Nyt elämässäni on kiintopiste ja suunta. Minä ryhdyn toteuttamaan unelmiani, sen sijaan, että tyytyisin kakkosvaihtoehtoihin. Päätös oli yllättävän helppo tehdä sen jälkeen, kun sain opinnot ja erään työprojektin valmiiksi. Minussa vapautui suuri määrä energiaa ja tämän uuden virran avulla uskallan ottaa uskaliaan askeleen kohti niitä asioita, joiden parissa haluan työskennellä loppuelämäni. Tämän asian parissa voin toteuttaa parhaita puolia itsessäni.
Tunnen oloni rauhalliseksi. Juuri tällä hetkellä myös väsyneeksi, sillä tunnun olevan jatkuvasti työn touhussa tai harrastusten parissa. Tämä väsymys on kuitenkin tervettä väsymystä siitä, että olen ollut koko päivän aktiivinen. Se ei ole sitä turruttavaa henkistä väsymystä, jonka kourissa olin vuosi sitten. Nyt minä tunnen rajani ja ajankäyttöni on järkevämpää. Teen töitä kun on työnteon aika ja lepään kun on levon aika. Olen myös tunnistanut itsessäni sen, että stressaantuneena alan vatvoa asioita ja jumitun niihin. Silloin minun on kuunneltava tarkkaan itseäni ja kehoani ja etsittävä keinot rentoutumiseen.
Huomaan ajatusteni palaavan usein siihen mieheen, josta olen kirjoitellut. Hän kirjoitti minulle viikko sitten uudestaan ja sanoi haluavansa tavata piankin, mutta olevansa vieläkin melko ahdistunut ja sekaisin. Hetki ei tunnu nyt oikealta. Katsotaan myöhemmin. Kutsuin myös muusikon luokseni. Kumpikin tiesimme, että olisi kyse vain yhdessä vietetystä yöstä, hetken hellyydestä. Juttelimme jälleen pitkään taiteesta ja elämästä yleensä. Pidän hänestä aidosti ja hänen kanssaan on helppo olla. En kuitenkaan pysty antamaan hänelle suurempaa roolia elämässäni, en vaikka hänen katseensa on kaunis, sormensa herkät ja kehonsa kutsuva. Hänellä on omat demoninsa, joiden kanssa en voisi elää tai joiden torjumisessa en voisi häntä auttaa. Hetkellisesti nämä miehet vierailevat mielessäni, mutta eivät he ole taloksi asettuneet. Kaipaan sitä jotakuta erityistä, mutta arjessani on jo monta erityistä ihmistä ja iloa ja lämpöä ja välittämistä. Suudelmia vain voisi olla enemmän, sillä onko hetkeä jolloin eläisit vahvemmin juuri tässä hetkessä kuin suudellessa...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)