Maaliskuu

Oli ihana viikonloppu. Yllättävä ja rentouttava. Olin kahtena iltana pomppimassa tanssilattialla vanhojen ja uusien ystävien kanssa.

Työviikkokin oli antoisa. Ymmärsin, että työelämää tai yrittäjyyttä ei voi sietää, ellei salli itselleen epäonnistumia.

Proffan piti tulla viikon päästä käymään, mutta en halunnut, että hän tulee. En kestä miessuhteisiin liittyvää ahdistuksen tunnetta. Mieluummin karkaan ikkunasta. Nähdään ehkä kuukauden päästä, mutta en halua, että ollaan välissä yhteydessä. Ahdistaa. Tämä on joko merkki omasta sitoutumiskammostani tai siitä, että tämän suhteenpoikasen dynamiikka ei ole kohdallaan. Time will tell.

Minulla on uusi ystävä Turussa. Hullu, ihana, fiksu, kaunis.

Kevät saa tulla.

Seksin merkitys

Meillä oli eilen hupaisa keskustelu Nuoren Kollin kanssa. Tiesin hänen deittailleen kuukauden ajan potentiaalista tyttöä ja vaadin deittiraporttia (nämä omat treffit tapahtuu sen verran harvoin, että täytyy udella toisten deiteistä). Nuori Kolli sitten soitti minulle. Mies, joka on ottanut vaarin vinkistäni, etten pidä pikaviestittelystä! Keskustelu meni suunnilleen näin:

D: Pöljä, kun soitat minulle!
NK: No mutta, pitäähän sitä!
D: No kerro.
NK: *Kertoo tytön ammatista jne*
D: *Minä röhönauran tytön naisellisen stereotyyppiselle ammatille ja kerron proffasta*
NK: *Naljailee proffan ammatista ja tekee liian henkilökohtaisia kysymyksiä*
D: Sillä tytöllä pitää olla tosi hyvä huumorintaju, kun kestää sua.
NK: Niin on, mahtava. Mutta nauroithan säkin äsken mun jutuille.
D: Mutta aika usein en naura vaan loukkaannun.
NK: No joo, totta. Kerro lisää proffasta.
D: Se on tosi kohtelias ja hyvätapainen.
NK: Niin, suhun vetoaa tuollainen mies.

Voi kun minä tykkään Nuoresta Kollista, kaiken kokemamme jälkeen. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja uskon, että olen osaltani auttanut häntä pariutumisen tiellä. Olen viimeisen puoli vuotta ollut hänelle erittäin kiva, vaikka olenkin systemaattisesti torjunut fuckbuddy- ja hempeily-yhteydenotot häneltä. Hän oli tavannut tämän tytön jo kerran syksyllä, mutta Nuoren Kollin mukaan aika ei ollut silloin oikea. Luulen, että olemme auttaneet toisiamme kohti toimivampia parisuhdeviritelmiä molemminpuolisella välittämisellä ja hyväksynnällä.

Minua ei ole kovinkaan suuret odotukset proffan suhteen, mutta jo se tuntuu hyvältä, että tutustun potentiaalisiin kumppaneihin perusteellisemmin ja rauhassa. Pari vuotta sitten saatoin tavata nettitreffien kautta useamman uuden miehen kuukaudessa ja treffit jäivät yleensä yhteen tai kahteen kertaan. Nyt tapaan uusia ihmisiä harvemmin, mutta keskittyneemmin. Minuun otti yhteyttä hyvinkin minulle sopivan oloinen ihminen nettideittien kautta, mutta tuntui vaikealta alkaa tutustumaan kahteen potentiaaliseen ihmiseen yhtäaikaa. Pyysin häneltä lupaa ottaa yhteytä myöhemmin, jos tilanne muuttuisi. Toisaalta olisi varmasti tehnyt hyvää alkaa viestittelemään hänen kanssaan, koska silloin en kasaisi liikoja odotuksia proffaan. Tietyllä tavalla kuitenkin nautin siitä, että minulla on edes jonkinlaisia odotuksia ja tunteita jonkun ihmisen suhteen ja että joudun käymään läpi epävarmuuksiani esimerkiksi yhteydenpitoon liittyen.

Kaverini linkitti minulle mielenkiintoisen nettivideon otsikolla "The Other Safe Sex Talk".  Videossa on aiheena se, että mahdollisten sukupuolitautien lisäksi ennen seksin harrastamista voisi olla hyvä keskustella siitä, mitä seksi kullekin tarkoittaa. Onko se tapa luoda syvempi yhteys kumppaniin, hauskanpitoa, aiempien huonojen seksikokemusten nollaamista tai merkki sitoutumisesta.

Jäin videon katsottuani miettimään, mitä seksi on merkinnyt minulle elämäni aikana. Se on ollut haparoiva tapa yrittää tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, yritys luoda yhteys poikaystävään, joka ei ollut henkisesti läsnä, surunlievitystä, hauskanpitoa, ehkä jopa itseni turruttamista. Seksin merkitys voi muuttua ajan kuluessa ja suhteesta toiseen, siksi ei ole minusta yhtään hassumpi ajatus käydä tällaista keskustelua läpi mahdollisen kumppanin kanssa. Joskus sellaisen käyminen olisi säästänyt minut sydänsurulta, etenkin nuoremman Daaliahin. Mutta on minulla hyvinkin miellyttäviä spontaaneja seksikokemuksia, joiden kautta olen tuntenut löytäneeni syvän ja pysyvän yhteyden toiseen ihmiseen. Nuoren Kollin ja minun suhde ja sen omituisen viehättävä dynamiikka taitaa perustua ensimmäisillä treffeillämme kokemaamme yhteiseen yöhön ja epäonnistuneisiin yrityksiin tavoittaa uudestaan tuon yön maaginen tunnelma. Se synnytti kaipauksen toisiimme, mutta samalla, koska emme koskaan osanneet määritellä, mitä tuo seksikokemus merkitsi, ei meistä koskaan tullut oikeita rakastavaisia. Vaikka tosiasiassa luulen, että meistä ei tullu paria, koska Nuoren Kollin huumori on liian piikikästä minun makuuni! Hmph, miten nämä Nuori Kolli -kirjoitukset menee aina tällaiseksi nostalgisoinniksi.

Kolmannet treffit

Ihminen on sosiaalinen olento. Yksinolo tuntuu usein pahalta, ja evoluution näkökulmasta tähän on järkevä selitys. Jos jäät ryhmän ulkopuolelle, sinulla on pienemmät mahdollisuudet selviytyä. Nykyaikana Suomessa harva yksinjäävä kuolee nälkään ja kylmään, mutta yksinollessaan ihminen voi alkaa pikkuhiljaa tuhoamaan itseään. Serkkuni kuolema muistutti tästä. Itsekin olen huomannut, miten alakuloisiksi ja pakkomielteisiksi ajatukseni voivat muuttua vaikkapa yksin vietetyn viikonlopun jälkeen. Olin tänä viikonloppuna erittäin sosiaalinen ja huomaan, miten virkistyneeksi tunnen oloni.

Sisko repi minut lauantai-aamuna soitollaan ylös sängystä ja lähdimme kiertelemään kaupunkia ja iltapäivällä lähdin loppuviikonlopuksi Helsinkiin tapaamaan hyvää ystävääni, serkkuni perhettä ja proffaa. Tuntui hyvältä tavata ihmisiä, joita tuntee vuosien takaa. Silloin ei tarvitse pinnistellä tai esittää olevansa mitään muuta kuin on. He hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet. Kolmansilla treffeillä ei voi olla aivan yhtä leppoisasti! Silloin vielä etsitään toisesta varoitusmerkkejä ja tehdään suuria päätelmiä pienistä asioista.

Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia treffien suhteen. Itseasiassa mieleni teki jopa peruuttaa ne. Kävin mielessäni läpi kaikki mahdolliset ärsytyksen aiheet proffassa ja hänen käyttäytymisessään, jotta minulla olisi hyvä syy jättää tapaaminen väliin. Hän ei ollut pitänyt riittävästi yhteyttä, sanoi vähän tyhmästi silloin, taitaa olla vähän itsekeskeinen jne. Viisi minuuttia ennen tapaamistamme odotukseni olivat jo miinuksen puolella. Mutta treffit olivatkin sitten oikein mukavat. Kiertelimme eri pop up -ravintoloissa ja juttelimme paljon rakkaudesta ja parisuhteista, jonkun verran seksistäkin yleisellä tasolla. Sovimme myös seuraavan tapaamisen Turkuun. Tapaaminen kerrallaan. Ei omia fiiliksiään näköjään voi ennakoida yhtään pidemmälle.

Miehet Helsingistä

Olipa absurdi ilta miesrintamalla. Nuori Kolli raportoi taas Facebookissa deittailukuvioitaan (on suunnilleen samassa vaiheessa kuin minä) ja chattailu päättyi siihen, että Kolli soittaa minulle. Puhhuhuh. Mitä sviddua.

Samoihin aikoihin proffa alkoi viestittelemään. En tiedä, ärsyttääkö häntä, että hän on aina se joka ottaa yhteyttä minuun. Voisin kai aina joskus laittaa viestin, mutta vain joskus! Prinsessa voi enintään heiluttaa kättään tornista ja tiputella välillä nenäliinoja, joihin on kirjattu vaivalla ja hartaudella jokin viesti :)

Tästäkin aiheesta keskusteltiin Kollin kanssa. Hänellä oli sääntönä, että hän voi olla yhteyksissä naiseen enintään kaksi kertaa peräkkäin, mutta samalla sanoi, että naisen viestin laittaminen saattaa ärsyttää. Poikkeus sääntöön on kuulemma:  "Jos toinen on vaan *erityisen* kiva, niin se sit saa ottaa yhteyttä vapaast. Jos se on sillee tilanteen hermoilla. Jos se tietää milloin mulle kannattaa ottaa yhteyttä ja kaipaan sitä, niin saa ottaa vapaasti yhteyttä." Just joo! Pysyn tornissani, koska telepaatiksi en ryhdy. 

Lisäksi törmäsin tänä iltana nettideittipalvelussa tutun miehen profiiliin. Hän on mukana samoissa yhdistyskuvioissa kuin minä olin ja olen edelleenkin Helsingissä. Olen kirjoittanut hänestä blogipostauksen viime toukokuussa otsikolla "Jumala" :D Olin häneen todella ihastunut viime keväänä, jolloin hän vielä seurusteli. En tiedä, millaista olisi tavata hänet nyt kun hän on sinkku.

Missä on Turun miehet!? Ajatuksissa tuntuu pyörivän vain helsinkiläiset miehet.

Salatut aseet

Pomo kehui tänään, ja se tuntui hyvältä. Kehuminen on taitavasti käytettynä erityisen toimiva johtamisen keino. Se saa kehutun janoamaan lisää kehuja eli työskentelemään ahkerammin. Hyvä palaute motivoi ja saa oman työn tuntumaan merkitykselliseltä. Kehuja täytyy vain antaa sen verran harvoin ja sopivassa kohdin, että ne eivät menetä painoarvoaan. Pomoni kehui minua viikkopalaverissa, mikä oli tietenkin erityisen mukavaa. Näin työtekijä ehdollistetaan hyväksi työntekijäksi.

Kehujen lisäksi lisävirtaa työhön on tuonut minulle eräs ennestään tuntematon nautintoaine - kahvi! En ole 31 vuoteen juonut kahvia ja tällä hetkellä mieleni tekee huutaa "halleluja!". Miksen ole aiemmin tajunnut, että on näinkin yksinkertainen keino pitää itseänsä virkeänä myös niinä aiemmin niin sumuisina iltapäivän tunteina. Vain yksi kuppi kahvia lounaan yhteydessä ja olen kuin uudestisyntynyt ihminen.

Tämä prinsessatorneilu tuntuu myös hyvältä. Minulla on rauhallinen olo, sillä tiedän tarkalleen, kuinka kiinnostunut proffa on minusta ja kuinka paljon hän on valmis näkemään vaivaa suhteen edistämiseksi. Tämänkin dynamiikan ymmärtämisen kohdalla voisin huudahtaa "heureka!". Meni 31 vuotta sen ymmärtämiseen, että asioiden aktiivisen edistämisen sijasta voin antaa miehen johtaa tilannetta ja keskittyä olemaan vastaanottava ja kannustava. Kun roolit ovat selvät kummallakin on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten nopeasti tai hitaasti asiat etenevät. Mies voi rauhassa fiilistellä omia tunteitaan ja kiinnostuksen astettaan ja samoin voin tehdä minä. Hän osoittaa kiinnostuksensa yhteydenotoilla ja minä niihin vastaamalla. Kumpi vain voi halutessaan jättäytyä pelistä pois, eikä energiaa kulu sen arvailuun, kenen pitäisi olla seuraavaksi yhteydessä ja kuinka usein ja onko yhteydenpito tasapainossa.

Kävimme eilen nähtävyyksien katsomisen välissä kotonani. Istuimme sohvallani ja tunsin vetovoiman välillämme. Miten helppoa olisi ollut koskettaa ja suudella. Mutta en halunnut, että siirtyisimme vielä sille tasolle. Proffa painoi hetkeksi päänsä olkapäälleni ja tuntui oikealta, ettei muuta tapahtunut. Tiedän, että seksuaalisuus on minussa hyvin vahva voima ja päästäessäni sen valloilleen, se valtaa minut kokonaan. Se on muodonmuutos yliajattelevasta ihmisestä 100 %:sti kehollaan läsnäolevaksi olennoksi. Miehille tämä on ilmeisen vaikuttava kokemus, koska moni on halunnut siitä erikseen mainita. Seksuaalisuus on se elementti, jossa olen vahvoilla, mutta en halua hämärtää omaa tai miehen arvostelukykyä sillä. Haluan kaivata toista ihmistä hänen läsnäolonsa, sanojensa ja välittämisensä vuoksi, en siksi, että hän tuottaa minulle ruumiillista nautintoa, ja haluan miehen tuntevan samoin minua kohtaan. 

Surkea sinkku

Proffa on tulossa viikonloppuna käymään, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ollaan valumassa kaverisektoriin. Viestittely neljä-viiden päivän välein tekee kommunikoinnista vaan sen verran flegmaattista, että heppu ehtii jo unohtua mielestä kolmantena välipäivänä. Ei ihme, että suhteeni ovat normaalisti alkaneet säkenöivästä seksistä - silloin on jotain mitä muistella. Mutta taaperretaan nyt tällä tavalla perinteisesti, kun olen tieni valinnut. Prinsessatorniin on vaikea miesten kavuta ja vain sitkeimmät selviää ja moni jääkin sitten varmasti matkalle. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tavatessa taas ihastuisi proffaan ja juttu saisi tuulta alleen.

Lauantai-iltaisin ei ilmeisesti kannata roikkua Facebookissa tai antaa kuvan itsestään surkeana sinkkuna. Nuori Kolli raportoi lauantai-iltana yhdentoista aikaan ensitreffikokemuksiaan (olen ilmeisesti jonkunlainen äiti-sisko-kaveri-rakastaja-yhdistelmä Kollille) ja alkoi tenttaamaan minulta, miksi en ole ulkona baarissa tutustumassa ihmisiin ja etsimässä potentiaalista poikaystävää. Öö, öö. Samalla minuutilla minulle alkoi chattailla harrastuksesta tuttu mies, joka on ilmeisen kiinnostunut minusta, mutta jolle en omista syistäni oikein lämpene. Kerran olen jo hänet torpannut, mutta lauantai-iltana Facessa hengaava on ilmeisesti niin säälittävä, että kannattaa kokeilla kepillä jäätä uudemman kerran.

Tarvitsisin poikakaverin ihan elämänlaadullisista syistä. Minulla on aivan liikaa vapaa-aikaa ja liikaa aikaa ajatella, kun ei ole toista ihmistä haukkaamassa ajatustilaa. Pimeällä ja kylmällä pitäisi olla elävä lämpöpatteri, joka pitäisi oksitosiinintuotannon yllä. Mieluiten haluaisin poikaystävän, jonka kanssa voisi viettää aikaa myös arkisin, mutta kyllä se ajatuskin toisesta lämmittää.

Pikaviestittelyn surkeudesta

Yhteydenpito on ehkä yksi deittailun rasittavimpia osioita minunkaltaiselleni yliajattelijalle. Se oli sitä erityisesti silloin, kun olin innokas yhteydenpitäjä ja jonkin verran nykyään, kun annan miehen olla aktiivisempi osapuoli. Proffa pitää kyllä säännöllisin väliajoin yhteyttä, mutta riittävän harvoin, että ehdin turhautua. Ennen tapaamistamme kirjoittelimme pitkiä kirjeitä toisillemme, joihin sitten vuorotellen vastasimme. Nyt proffa lähettää minulle whatsapp-viestejä! Pah ja pah. Minusta pikaviestit sopii ihan hyvin kavereiden kanssa chättäilyyn, mutta ne on minusta huono tapa tutustua toiseen ihmiseen. Hajanaisia ajatuksia arkipäiväisistä asioista ilman äänensävyjä ja kasvonilmeitä! Vihjaisin nyt, että puhelinsoitot olisi aika jees juttu.

Olin muutama vuosi sitten kaukosuhteessa, jossa mies soitti minulle useamman kerran viikossa maailman ääristä saakka. Se oli mahtavaa ja silloin etäisyys tuntui lähes yhdentekevältä asialta. Pikaviestittely potentiaaliseen poikakaveriin tutustumisen muotona tuntuu etäiseltä, vaikka asuttaisiin samassa kaupungissa. Itseasiassa pikaviestit pitäisi kieltää deittailevilta - siinä olisi yksi apu pariutumiseen nykyajan ihmisille! Ennen joko kirjoitettiin pitkiä kirjeitä, soitettiin tai tavattiin - nähtiin enemmän vaivaa ja tutustuttiin kunnolla. Pikaviestit on kuin napanöyhtää - yritys tulkita ihmistä pienten hippujen perusteella.

Miehet on pikaviesteissä usein myös ällön tunteellisia ja sanovat asioita, joita eivät uskaltaisi sanoa naamatusten ja joista jää tyhjä olo. Tällä viikolla olen saanut kaksi tällaista viestiä. Yksi "olet mielestäni ihana" -viesti tuli nettideittimieheltä, jota en halunnut lopulta tavata, mutta jonka erehdyin hyväksymään Facebook-kaveriksi. Ei olla enää kavereita. Nuorelta Kollilta sain eilen viestin "Daaliah <3". Oma reaktioni tällaisiin viesteihin on lähinnä: jahas, mistäs nyt tuulee?  Kollillla oli "halipula". Joopa joo. Englannin kielen "emotional booty call" on juuri oikea ilmaisu kuvaamaan näitä yhteydenottoja. Kun mies lällyilee sinulle ihan äkkiarvaamatta, se tuntuu samalta kuin hän soittaisi klo 03.00, että voiko tulla yöksi.

No mutta. Proffa ei ole tällaiseen sortunut ja lupasi soittaa ensi kerralla. Jatkan miesyksilön tarkkailua prinsessatornistani!

Ekat treffit

Nyt voinkin kirjoittaa ihan perinteisen deittiraportin! Käväisin Helsingissä ja treffasin samalla proffan. Ennen tapaamista minua mietitytti eniten, miten huumorintajumme kohtaisivat. Kahden kuukauden ajan kestänyt kirjeenvaihtomme on keskittynyt lähinnä filosofiin pohdintoihin, eikä sellaisessa saa käsitystä toisen huumorintajusta.

Tapasimme loppujen lopuksi vanhoilla hoodeillani, koska minun piti mennä hakemaan entiseen asuntooni unohtunut kattolamppu. Alivuokralaisella ei ollut tarpeeksi korkeaa jakkaraa, joten rekrysin 190-senttisen proffan irrottamaan lampun puolestani! Täytyyhän sitä heti testata olisiko toisessa poikaystäväainesta. Pääsin samalla käymään hänen asunnossaan ja totesin, että asuimme vuoden ajan noin 3 metrin päässä toisistamme! Tästä aiheesta saisi tehtyä hienon animaation: läpileikkaus taloon, jossa elää kaksi ihmistä, jotka kulkevat ulos ja sisälle asuntoonsa, kutsuvat vieraita, seurustelevat kumppaniehdokkaidensa kanssa ja aina muutaman kuukauden välein törmäävät toisiinsa hissimatkan ajan. Toinen muuttaa pois ja he kohtaavat tämän jälkeen jossain muualla voidakseen kohdata kunnolla omassa talossaan aikaisempien ohikiitävien kohtaamisten sijasta.

Jatkoimme vielä keskustaan ja kävimme parilla oluella. Proffa oli puhelias kuten arvelinkin ja persoonaltaan hyvin avoin ja reflektoiva. Mikä parasta, hän on myös varsin höpsö ihminen! Hän ei ollut jäykkä, vakava tai alentuvasti toisiin suhtautuva vaan hyvinkin inhimillinen tapaus. Vaikka hän olikin äänessä suurimman osan ajasta, myös minun oli helppo puhua hänelle. Höpsön ihmisen kanssa oli myös helppo löytää se yhteinen huumori.

Mitäs deittiraportissa täytyy käydä vielä läpi? Ai niin, fyysinen vetovoima luonnollisesti! Proffa oli ulkonäöltään positiivinen yllätys ja näytti paremmalta kuin kuvissa. Omalla kohdalla olen tajunnut sen, että vaikka en ole missin mitoissa, niin ei nuo treffaamani miehet vaikuta välittävän siitä. Riittää kai kun olet terveennäköinen. Itselleni treffeillä oleellinen kysymys on: tekeekö mieli koskea? Joskus ei tee lainkaan mieli ja silloin toisessa on lähinnä kaveriainesta. Proffaa teki mieli koskea, vaikka en koskenutkaan. Proffa kyllä etenkin treffien loppua kohden kosketti useastikin käsivarttani.

Summa summarum: oikein hyvät treffit! Bonuksena myös se, että keskusteltiin ihan oikeista suhdeasioista, kuten siitä, halutaanko lapsia. Lisäksi keskusteltiin jo treffeillä seuraavista treffeistä ja yhteydenpidosta jatkossa. Enkä voi olla mainitsematta, etteikö se nyt vaan ole ihan helvetin tyylikästä, kun mies tarjoaa. Se vaan on. Piste. Itse olen seurustellut vain sellaisten miesten kanssa, jotka ovat ekoilla treffeillä tarjonneet. Meneekö nyt vittuiluksi?

PS: On myös raportoitava kaksi muuta hyvää ensi tapaamista tältä viikolta. Harrastuksen parissa tutustuin kahteen mahtavaan uuteen ihmiseen. Toisen kanssa tykkäsimme toistemme "tyyleistä" niin paljon, että päätimme ryhtyä tiimikavereiksi. Minulla ei ole koskaan ennen ollut sellaista harrastuksessani ja tämä tarkoittaa, että harrastukseenkin voi syntyä uudenlainen kipinä. Olen kaivannut myös uusia kavereita Turusta ja taisin löytää toisesta uudesta harrastuskaverista sellaisen. Höpsöt intellektuellit extrovertit - selkeästi minun tyyppini.

Yhteys

Minulla on omituinen suhde Nuoreen Kolliin. Totesin tämän eilen, kun huomasin chattailevani Kollin kanssa hänen deittailuelämästään. Hän raportoi minulle pyytäneensä treffeille työkaveriaan ja minä tsemppasin häntä, että, jee jee, hyvin menee. Toivon aidosti, että hän löytää itselleen tyttöystävän. On kiehtovaa, miten ihmissuhteet voivat kehittyä. Joku johon, olet ihastunut, ja jopa entinen petikumppani, voi muuntua kaveriksi, jolle toivoo onnea jonkun toisen kanssa. Ystävyys voi kasvaa oudoissa maastoissa.

Nuoren Kollin kohdalla olen joutunut tekemään pohtimaan tietoisesti, mitä aiemmin tekemäni päätös tarkoittaa. En ole antanut hänen tulla käymään Turussa, koska se ei ole tuntunut luontevalta. Tänä vuonna olen kokeillut rajojani ja heittäytynyt tilanteisiin, ja tuntuu siltä, että olen kerännyt riittävästi kokemuksia joksikin aikaa. Tältä vuodelta on jäänyt mieleen erityisesti Pianisti viime keväältä. Hän oli suloinen, vaikka olikin kovin sekaisin. Nautin keskusteluista hänen kanssaan ja hänen kosketuksestaan. Hän on niitä ihmisiä, joihin toivon törmääväni joskus vuosien päästä: nähdä hänet hyvinvoivana ja muistella hymynkare huulilla yhteisiä hetkiämme.

Kohtaamisissa voi olla yllättävää kauneutta. Niiden ei tarvitse johtaa mihinkään, koska jo yhteydentunne toiseen on arvokasta. Kaikista kohtaamisista ei edes pitäisi syntyä suhteita. Olen ymmärtänyt, että vahvin yhteys minun ja miehen välillä syntyy keskustelun kautta. Kauniita ovat olleet ne hetket ja kohtaamiset, joissa olen tuntenut tavoittaneeni toisen sisimmän. Silloin fyysisyys on ollut vain luonnollinen jatke tälle yhteydentunteelle. Olen homo dialogicus, keskusteleva ihminen. Uskon, että tämän ymmärtäminen ja muistaminen auttaa minua eteenpäin minulle sopivan ihmisen tunnistamisessa.

Poison & Wine

Kolme päivää joululomaan - hurraa! Sitten on melkein kaksi viikkoa palkallista vapaata. Olen kyllä loman tarpeessa tämän syksyn rutistuksen jälkeen. Muutto, uusi projekti ja tämä pimeys...  energia on vähissä. Jouluakin odotan. Lahjat on hankittu ja tänä vuonna ollaan luomassa uusia traditioita: koko perhe kokoontuu Turkuun. Joulurauha julistetaan kävelymatkan päässä kotoani ja sen kuuleminen paikan päällä tuo jouluun oman tunnelmallisen lisänsä. Voin nukkua niin pitkään kuin haluan (niin varmaan, kun on perheenjäseniä potkimassa liikkeelle) ja vähäksi aikaa unohtaa työkuviot.

Olen kirjoitellut nyt kuukauden proffan kanssa ja onpa ollut mukava tutustua ihmiseen näin vanhanaikaisesti - kirjeitä kirjoittaen! Kirjoitamme kumpikin noin kerran viikossa pitkän mailin ja aiheet ovat pyörineet nyt aika paljon ihmissuhteiden ympärillä. Hän tuo esille mielenkiintoisia näkökulmia asioihin ja yksi hänen huomioistaan on kiinnostava tämän bloginkin kannalta: hänen mielestään suomalaiset miehet ovat tunnetasolla huomattavasti riippuvaisempia naisista kuin naiset miehistä.

Uskon, että hän on oikeassa. Lähipiirissäni miehet jättäytyvät usein "naisten varaan" ja usein lähestulkoon unohtavat muun sosiaalisen elämän. Eron sattuessa he ovat luonnollisesti naisia heikommassa tilanteessa. Jäin miettimään syitä tähän asetelmaan ja erityisesti sitä, miksi suomalainen nainen on tunnetasolla niin riippumaton miehistä. Selitys on mielestäni historiallinen. Sodan jälkeen kotiin palasi sukupolvi miehiä, jotka sulkeutuivat itseensä ja purkivat pahaa oloaan työntekoon ja alkoholiin.  Tällainen mies oli niin solmussa oman tunne-elämänsä kanssa, että hän ei pystynyt tarjoamaan juuri minkäänlaista tunnetason tukea puolisolleen. Teoriani on, että tässä vaiheessa suomalainen nainen oppi olemaan tukeutumatta puolisoonsa ja opetteli henkisesti mahdollisimman itsenäiseksi. Tämän mallin he opettivat myös tyttärilleen ja tyttärentyttärilleen ja tätä mallia me toteutamme edelleen yhteiskunnassamme.

Aloin pohtia, voisiko tämä näkökulma selittää, miksi minun on ollut niin vaikea tulla läheiseksi suomalaisten miesten kanssa ja huomattavasti helpompi luoda rakkaussuhteita ulkomaalaisten miesten kanssa. Minun on vaikea tuntea itseäni... hmmm.... sanotaan tämä nyt englanniksi... emotionally secure with Finnish men. En tunne itseäni riittävän turvatuksi, että voisin rakastua. Suomalaisen miehen pidättyvyys pelottaa minua ja pelkään jääväni henkisesti yksin. Tämä on mieleeni pinttynyt käsitys ja ilmeisen syvässä. En väitä, etteikö suomalainen mies nykyaikana olisi henkisesti ja emotionaalisesti läsnä kumppanilleen, mutta minun on ilmeisen vaikea vakuuttaa itseäni tästä ja siksi olen koko ajan varpaillani, kun yritän luoda ihmissuhdetta suomalaiseen mieheen. Ulkomaalaisen miehen kanssa minun on ilmeisesti helpompi rentoutua, kun kulttuurinen käyttäytymiskoodisto ei laukaise itsesuojeluvaistoa minussa. Minun käyttäytymiseni ja asennoitumiseni heijastuu sitten suhdeviritelmiin. Ongelmallinen isäsuhteeni on varmasti vaikuttanut omalta osaltaan asennoitumiseeni. Hän ei tarjonnut minulle kaipaamaani turvaa, joten olen alkanut etsiä sitä jostain muualta kuin suomalaisesta miehestä.

Ei kai tämä nyt kuulosta suomalaisen miehen parjaukselta taas? Varmasti kuulostaa.

Tämän illan olen kuunnellut ihanaa The Civil Warsia. Poison & Wine:

Vetovoiman lakeja

Täällä taas vitkastellaan, sillä yksi edelliseen elämään liittyvä raportti odottaisi tekemistään. Mutta kyllä minä kohta sen kimppuun käyn, sillä haluan, että ennen joululomaa on kaikki tähän vuoteen liittyvä hoidettu pois alta.

Käväisin Helsingissä parissa pikkujouluissa. Toisissa pikkujouluissa meni hermot miespuoliseen kaveriini, joka hoitaa ihmissuhteitaan yhtä kypsästi kuin kolmevuotias. Sorruin läksyttämään, mutta kaveri jopa kiitti palautteesta tyyliin: "Sua Daaliah on kyllä hyvä nähdä aina välillä". Paino sanoilla "aina välillä" :D

Toisissa pikkujouluissa tuli juteltua parin varsin hurmaavan miehen kanssa. Toista en tuntenut entuudestaan ja oli hauska huomata, miten hyvin joidenkin ihmisen kanssa voi synkata. Mies toi nopeasti esille, että hän seurustelee, mutta teki sen niin tyylikkäästi, että keskustelu jatkui yhtä antoisana kuin oli alkanutkin. Mies oli yksinkertaisesti todella kiva ja pyysi olemaan yhteyksissä, jos ikinä tarvitsen hänen työpanostaan tulevissa projekteissa. Tuollaisista kohtaamisista jää hyvä mieli.

Toisen miehen olen tuntenut noin vuoden ajan ja törmäämme toisiimme aina välillä. Hän on fiksu ja sivistynyt ja päädyn yleensä jossain vaiheessa iltaa intensiiviseen keskusteluun hänen kanssaan. Välillämme on vetovoimaa, mutta kumpikaan ei taida haluta mennä flirttailua pidemmälle. Kävimme itseasiassa mielenkiintoisen metakeskustelun aiheesta. Puhuimme kulttuurien välisistä eroista ja hän kertoi kohtaamisesta ulkomaalaisen naisen kanssa lentokentällä ja siitä, miten he saattoivat puhua puoli tuntia niitä näitä ilman mitään odotuksia jatkosta. Joskus Suomessa tuntuu, ettei toisilleen ennestään tuntemattomat vastakkaisen sukupuolen edustajat voi puhua keskenään ja flirttailla ilman, että tämä tarkoittaa joko sitä että lähdetään panemaan tai aletaan seurustella. Kuitenkin noissa pikkujouluissa tällainen hyvän mielen, keveä ja flirttaileva keskustelu onnistui kahden suomalaisen miehen kanssa! Ei siis mahdotonta sekään Suomessa vaikkakin harvinaisempaa kuin jossain muissa maissa.

Proffa kirjoittaa minulle hienoja maileja: pitkiä, syvällisiä ja viisaita. Se on todella vetoavaa. Yksi asia, jonka hän toi esille on suomalaisten naisten itsenäisyys ja riippumattomuus miehistä. Tämä on seikka, jonka kaikki ulkomaalaiset seurustelukumppanini ovat tuoneet esille. Heistä yksi oli Pohjois-Amerikasta, yksi Aasiasta ja tämä mies on Euroopasta. Voisi siis ajatella, että me suomalaiset naiset olemme poikkeuksellisen itsenäisiä myös länsimaalaisessa kontekstissa. Suomalaiselle miehelle tässä ei ole mitään erikoista, mutta ulkomaalaiset miehet ovat suhtautuneet tähän asiaan lähes ihaillen. Minun ainutlaatuisuuteni onkin ehkä kiteytynyt näiden miesten mielessä siihen, että olen ehkä jopa keskimääräistä suomalaista naista itsenäisempi ja riippumattomuuttani vaaliva. Ehkä tämä selittää, miksi olen päätynyt seurustelemaan niin usein ulkomaalaisen miehen kanssa. Suomalaisen miehen pidättyväisyys ja minun itsenäisyyden kaipuuni ovat yhdessä kuin magneetin kaksi samannimistä napaa: me hyljimme toisiamme.

Vaiheilua

Nuori Kolli, tuo viettelevä käärme, laittoi jälleen viestiä ja hetken aikaa jouduin pysähtymään ja miettimään, mitä päätöksessäni pysyminen tarkoittaa: ei enää fuckbuddy-suhdetta vaikka mistään muustakaan ei ole lupausta. Mutta näin se menee, jostain on luovuttava jos haluaa jotain uutta tilalle.

Minulla on sellainen olo, että olen elänyt viimeiset 2-3 vuotta niitä villejä nuoruusvuosia, jotka ovat jääneet minulta aiemmin elämättä. Alle kaksikymppisenä elämäni oli sen verran raskasta perhesuhteiden, omillaan pärjäämisen ja omien epävarmuuksieni vuoksi, että poikiin tutustumiseen ei riittänyt energiaa. Kaksikymppisenä aloitin pitkän suhteen, jota laastaroin suhteessa toiseen mieheen. Sinkkuna olen ollut suunnilleen yhtä kauan kuin olen kirjoittanut tätä ja edellistä blogiani. Tämän ajan olen käyttänytkin sitten tehokkaasti kaikenlaiseen hölmöilyyn. Etenkin viime kesänä jäin muutaman kerran miettimään omaa arvostelukykyäni eräiden seikkailujen jälkeen.

Välilä tuntuu, että elämä etenee vaiheissa, joihin ei voi sen enempää vaikuttaa, vaan jotka on vain elettävä läpi. Joskus nämä vaiheet eivät mene loogisessa järjestyksessä ja pahinta tuhoa tästä seuraa varmasti nuorena naimisiin menneillä ja lapsia saaneilla, joilla tulee jossain vaiheessa vastustamaton tarve päästä viihteelle. Joidenkin meistä on ilmeisesti vain pakko päästä tsekkaamaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot, jotta ei vain jäisi sellainen olo, että on jäänyt jostain paitsi. Osa ihmisistä on tätä kypsempiä: he tunnistavat hyvän tulipa tämä vastaan missä tahansa elämän vaiheessa ja pitävät siitä kiinni. Itse en ole onneksi aiheuttanut sen kummempaa tuhoa kuin muutamia nolostuksen hetkiä itselleni. On minulla ollut kivaakin: ikimuistoisia kohtaamisia ja heittäytymisiä, joita on mukava muistella ja joiden aikana tunsin olevani niin elossa kuin ihminen voi olla.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Sen verran tiedän, että seuraavat vuodet tulevat olemaan hyvin työntäyteisiä. Alan olla vakuuttunut siitä, että perustan ensi syksynä oman yrityksen. Nykyinen työni tähtää siihen ja sellaisen perustaminen on alkanut tuntua realistiselta. Voin kuvitella, että oman yrityksen perustaminen vertautuu monella tapaa lapsen saamiseen. Sitä on hoivattava ja sille on luotava sellaiset olosuhteet, että se voi kasvaa vahvaksi ja itsenäiseksi. Muutaman vuosikymmenen päästä se sitten pitää huolta minusta, kun loikoilen rikkaana osakkeenomistajana jossain lämpimässä. Minussa on herännyt rikastumisen ja menestymisen halu. Haluan jättää oman merkkini tähän maailmaan ja luoda jotain mikä jää elämään. En tiedä, onko outoa, että lihaa ja verta olevan jälkikasvun sijasta haluan perintöni elävän organisaatioiden ja niiden luomien asioiden muodossa.

No niin, sinkkubloggari eksyi nyt aiheesta. Mitä seuraavaksi? Olen kirjoitellut nyt pari viikkoa mielenkiintoisen nettituttavuuden kanssa, tai itseasiassa kyseessä ei ole alunperin nettituttavuus. Asuimme Helsingissä samassa rapussa ja törmäsimme toisiimme silloin tällöin hississä ja kerran pikkutunneilla talomme edessä. Juttelimme muutamia lauseita niinkuin naapureiden kanssa jutellaan. Nyt bongasimme toisemme nettideittipalvelusta ja aloimme kirjoittelemaan. Viesteistä on tullut pitkiä ja on outoa ajatella, että tutustumme toisiimme nyt eri kaupungeista käsin, kun asuimme vuoden ajan muutaman metrin päässä toisistamme! Hän asuu edelleen siinä minun rakastamassani talossa, jossa asuin vielä pari kuukautta sitten.

Jos edellisen miestuttavuuden kanssa tuntui siltä, että miestä ei kiinnostanut juurikaan elämäni tai ajatukseni tai että keskustelut eivät oikein johtaneet mihinkään, niin tämän miehen kohdalla tästä asiasta ei ole huolta. Hän tekee paljon mielenkiintoisia kysymyksiä ja on keskustelevaa tyyppiä ja akateemista uraa luova ihminen, joka tarkastelee asioita monesta eri näkökulmasta. Hän on lähdössä juuri kotimaahansa kuukaudeksi, joten ehdimme tavata vasta ensi vuoden puolella. Tapaamistamme edeltää siis ainakin puolentoista kuukauden kirjoitteleminen. On liian aikaista sanoa vielä mitään suhteen laadusta, mutta dejavu-tunteita tämä asetelma aiheuttaa: kaksi edellistä suhdettani ovat alkaneet samalla tavoin, kirjoittaen.

Nyt on joulukuun ensimmäinen! Joulu tulee, jee! Onko lukijoilla yhtään joulufiilistä?

SovinNaiseksi?

Tämän sunnuntain olen viettänyt kiehtovasti talvitakkien ylimääräisiä kangasnyppyjä poistaen ja pohtien, miten mukavaa on kun saan kohta uuden sohvan. Keskiluokkaistuminen suorastaan kohisee korvissani, kun elämässä on aikaa tällaisille asioille ja ne vaikuttavat tärkeiltä. On karmivaa huomata, miten sovinnaiseksi elämä muuttuu yhdeksästä viiteen elämän myötä. Päivän kohokohtia on lounasravintolan valinta ja sisustusratkaisuista kollegoiden kanssa jutteleminen. Tämä koko keskiluokkaistumisen ja sovinnaistumisen prosessi tulee kiteytymään beigeen sohvaan, joka nököttää kohta olohuoneeni nurkassa ja jota tulen rakastamaan.

Kävelin perjantaina harrastuksesta kotiin nuoren miehen kanssa, joka sattumalta asuu samassa talossa kuin minä. Hän osallistui ensimmäistä kertaa harrastukseen ja taisi ihastua minuun jonkin verran. Tätä on nyt tapahtunut harrastuksen piirissä muutaman kerran. Minusta tuntuu kiinnostuvan hieman hiljaisemmat miehet, joiden kanssa en juttele oikeastaan ollenkaan, vaan jotka seuraavat vierestä, kun juttelen intensiivisesti jonkun sosiaallisemman miehen kanssa. Vaikutan varmaan kovin kiehtovalta, koska olen hieman vanhempi, itsevarma ja ilkikurinen, enkä kiinnitä heihin huomiota. Minähän en sitten luonnollisesti kiinnostu heistä, koska he eivät ole tarpeeksi viihdyttäviä makuuni. 

Kävelen siis kotiin tämän nuoren miehen kanssa, joka on juuri valmistumassa arvostettuun ja hyväpalkkaiseen ammattiin. Hän on aivan liian nuori minulle, mutta puheista kuultaa, että hän haluaisi tutustua minuun paremmin ja on mielissään yhteisestä kotimatkasta. Mies on hiljainen, mutta täytän tilan pulinallani ja kun erkanemme eri rappuihin, sanon törpösti " hyvää joulua", kun mies sanoo, että ehkä nähdään pian uudestaan muutenkin kuin harrastuksen parissa.

Elämä hänenlaisensa miehen kanssa olisi turvallista, sovinnaista ja minun mittapuullani tylsää. Laitan jarrut päälle, koska hän herättää pahimman pelkoni: jumittua mieheen, joka tylsistyttää minua. Tämä pelko selittää varmasti 50%:sti, että olen edelleen sinkku.

Minua on ohjannut elämässäni asioiden kiinnostavuus. En ole tehnyt järkeviä tai turvallisia valintoja vaan kulkenut seikkailujen perässä ja keskittynyt siihen, mikä kutkuttaa mielikuvitustani ja haastaa minut. Olen ollut riskinottaja ja tuhlaajatyttö, joka miettii vasta jälkeenpäin, oliko tekemisissä mitään järkeä. Tällainen elämä on ollut kuluttavaa, mutta myös antoisaa. Jälkeenpäin olen ollut tyytyväinen, etten ole tehnyt kompromisseja esimerkiksi koulutuksessa tai urallani, vaikka kukkaroni ja jaksamiseni ovat olleet koetuksella.

Voisinko muuttaa itseni ja päättää, että myös vähän "tavallisempi" mies voisi olla ihan hyvä kumppaniehdokas ja tuoda elämääni kaivattua tasapainoa ja hyväksyä, että tallainen mies sopii ihan hyvin yhteen kangasnyppyjen poiston ja beigen sohvan kanssa? En oikein tiedä. Se voisi olla hankalaa, kun koko persoonani on rakentunut kiinnostavien ja seikkailumieltäni kiihottavien valintojen tekoon. Vissi tosi on kuitenkin se, että hiljaisemmisissa ja vähemmän sosiaalissa (perkele, tylsissä!) miehissä on paljon enemmän tarjontaa kuin vilkkaissa, sosiaalisissa ja hauskuuttavissa. Jos siis kumppanin löytäminen olisi ensisijainen tavoite elämässäni, minun tulisi antaa heille mahdollisuus. Mieluummin elän kai kuitenkin yksin kuin tylsistyneenä, vaikka sovinnaisuus on beigen sohvan muodossa hiipimässä elämääni.

Tiedän, että tämä blogipostaus antaa minusta aika v****maisen ja nirson kuvan ja tähän voisi kuorossa monikin laulaa, että älä täällä ruikuta kumppanin puutetta, jos ei tavallinen mies kelpaa. Nyt tarvittaisiinkin pätevä tavallisen miehen puolustuspuhe kommentteihin!

Sopivan miehen dilemma ja flirttailun olemus

Ei hätää armon lukijat, en ole lipunut sinkkubloggarin auvoiseen parisuhdesatamaan tai laskeutunut planeetta poikaystävän muun elämän imaisevaan tyhjiöön. Daaliahin nettipulina jatkuu! Viestittelyt jäivät puolin ja toisin. Minä en vakuuttunut siitä, että miestä kiinnostaisi aidosti elämäni ja ajatukseni kroppani lisäksi ja mies ei tainnut haluta tässä vaiheessa vielä miettiä tällaisia asioita. Ei nyt hirveästi kirpaissut, kun hädin tuskin tunsimme toisiamme, mutta aika paljon opin tästä kokemuksesta. Opin, että seksin harrastaminen on aika radikaali asia sellaisen ihmisen kanssa, joka kiinnostaa keskivertoa enemmän ja sitä voisi yrittää vähän viivyttää. Muistin myös, miten tärkeää älyllinen yhteys on minulle ja ymmärsin, että olen varsin surkea näissä tunnepuolen asioissa ja asioista puhumisessa. Vähän siinä sain kuitenkin harjoitusta teidän avustuksella!

Koska minulla on kultakalan muisti ja kaksosen luonne, olen luonnollisesti ehtinyt kiinnostua jo kolmesta uudesta miehestä, tai lähinnä olen jutellut miesten kanssa sillä ajatuksella, että minkähänlaista miestä minä kaipaankaan. Minä en taida itseasiassa edes tietää, millainen mies on minulle on sopiva. Tapaan jatkuvasti erilaisia sinkkumiehiä työni ja harrastukseni kautta, ja kyllähän täällä netissäkin tutustuu uusiin ihmisiin. Tunnen kuitenkin olevani tuuliajolla sen suhteen, mitkä ovat ne ominaisuudet, joita olen etsimässä miehestä. Suomalainen vai ulkomaalainen, rauhallinen vai vilkas, röyhkeän itsevarma vai ystävällisen kohtelias, valmis vakiintumaan vai seikkailuja janoava, kulttuuri-ihminen vai tiedemies?

Koska en tiedä, mitä haluan, niin flirttaan kaikkien minua kiinnostavien miesten kanssa ja testaan viehätysvoimaani. Teini-ikäisenä en osannut lainkaan flirttailua ja parikymppisenä seurustelin, joten olen opetellut tätä jaloa taitoa oikeastaan vasta viimeisen kolmen vuoden aikana. Olen oppinut nauttimaan siitä ja ymmärtänyt flirttailun merkityksen: se on miehen ja naisen (plus LGBT) välistä peliä, jossa testataan älyllistä ja seksuaalista vetovoimaa, ja ehkä sitä minulle haastavaa tunnepuoltakin. Flirttailu ei velvoita ja siitä voi vielä kumpikin turvallisesti vetäytyä ilman sen kummempia sitoumuksia. Olen ihan hyvä flirttailussa, mutta mitä sen jälkeen pitäisi tehdä - en tiedä.

Joopa, joo. Nyt sitten voinkin siirtyä hyvällä omallatunnolla laadukkaiden tv-sarjojen äärelle!

Oopiumi

Tänään on ollut omituinen päivä: mielessäni on myllertänyt ja olen tuntenut itseni harvinaisen aggressiiviseksi. On tehnyt mieli manata syvimpään helvettiin duunipaikka, keskenkasvuiset yhteistyökumppanit ja lyhytnäköinen pomo. Edes salilla ja uimassa käyminen ei ole auttanut tähän mielenmylläkkään ja vielä vähemmän ahdistavan piinaavan zombieviihteen katsominen. Heh, olen tainnut muuttua kaksikymppiseksi testosteronia ja elämäntuskaa uhkuvaksi nuoreksi mieheksi :D

Joko minä olen jonkin todella vahvan kipupisteen äärellä tai sitten pidän tästä miehestä erityisen paljon. Muistan, miten kävin samantyyppisen kokemuksen läpi harrastettuani ensimmäistä kertaa seksiä Nuoren Kollin kanssa. Silloin hullaannuin suin päin ja päästin kaikki suojamuurini alas. Kun mies ei sitten vastannutkaan odotuksiani, huomasin, että kävin läpi erooni liittyviä tunteita; ahdistusta siitä, että toinen ei tunne yhtä vahvasti kuin minä. Luulen, että tästä on nytkin kysymys: käyn läpi joitakin tunnemuistin jälkiä. Tällä kertaa taidan surra kykenemättömyyttäni yrittää löytää yhteys ja luoda tunneside mieheen muun kuin seksin kautta.

Muistan, miten seurustellessani tiesin, ettei suhde johtaisi mihinkään ja tiesin, että meidän pitäisi puhua asiasta ja päättää lopettaa suhteemme. En osannut puhua, enkä osannut kohdata tätä väistämättömyyttä. Sen sijaan pakenin seksiin. Ajattelin, että seksin avulla turruttaisin ahdistukseni ja löytäisin puuttuvan yhteyden kumppaniini. Hetkittäin näin tapahtuikin; silloin, kun en enää ajatellut mitään vaan oli vain minun kehoni ja hänen. Ahdistus katosi mutta vain palatakseen pian takaisin.

Olen aina ajatellut, että suhteeni seksiin on mutkaton, mutta voikin olla, että seksi on minun oopiumini ja turruttajani ja siksi uskallan lähestyä vastakkaista sukupuolta vain sen turvin.

Seksiä liian aikaisin

Minulle on pikkuhiljaa alkanut valjeta sellainen kiistämätön tosiasia, että en ole kovinkaan hyvä romanttisissa suhteissa. En edes tiedä, osaanko luoda merkityksellisiä rakkaussuhteita. Ystävyyssuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessäkin olen taitava, mutta kun puhutaan naisen ja miehen välisistä ei-platonisista suhteista, olen seikkailija ilman karttaa ja kompassia.

En edes tiedä, miten naiset ja miehet tutustuvat toisiinsa ja olen ollut siinä luulossa, että se tapahtuu seksin kautta. Jos minä pidän jostakusta, harrastan hänen kanssaan seksiä, ehkä ensimmäisellä, ehkä toisella tai ehkä kolmannella tapaamiskerralla. En edes tiedä, mitä on tutustua johonkuhun ennen kuin seksi tulee mukaan kuvioihin. En osaa sanoa minä pidän sinusta tai että välitän sinusta muutoin kuin kehoni kautta.

Harrastimme seksiä turkulaisen miehen kanssa ja tästä kohtaamisesta jäi todella outo fiilis. Pidän miehestä ja hän selvästi minusta, mutta tällä kertaa minusta tuntui, että seksi tuli kuvioihin aivan liian pian - enhän edes tunne koko ihmistä! Ehkä tämä tunne johtuu siitä, että tämä mies on mielestäni aidosti potentiaalinen. On paljon helpompaa harrastaa seksiä miehen kanssa silloin, kun on ilmiselvää, että miehen luonne tai elämäntilanne on sellainen, ettei suhde hänen kanssaan olisi muutoinkaan mahdollinen. Nuoren Kollin kusipäisyys tekee hänestä mainion fuckbuddyn ja muusikon henkilökohtaiset ongelmat tekivät hänestä harmittoman intohimon kohteen. Näiden miesten kohdalla pystyn helposti ajattelemaan, että ainoa konkreettinen asia, jonka he voivat minulle tarjota on fyysisten tarpeideni ja halujeni tyydyttäminen.

Mutta entä sitten, kun kohdalla on mies, joka voisi tarjota minulle jotain muutakin kuin seksiä? Silloin se seksi voisi mahdollisesti odottaa? Niin voisi, jos kyseessä ei olisi minunkaltaiseni tumpelo. Ärsyttää ja hävettää.

Mikä siinä seksin harrastamisessa sitten on niin haitallista, jos pitää ihmisestä, vaikka ei tätä hyvin vielä tunnekaan? Tilanne on hankala, koska taidamme olla kumpikin yhtä hämmentyneitä, mitä pitäisi tapahtua seuraavaksi. Olemme harrastaneet seksiä, vaikka hädin tuskin tunnemme toisiamme ja välillämme ei ole vahvaa tunnesidettä. Mitä tässä pitäisi tehdä? Jatkaa seksin merkeissä vai palata seksittömään deittailuun? Omalla kohdallani seksillä jatkaminen ei ole vaihtoehto, koska se saa minut liian hämmentyneeksi. Miehelle seksitön linja on varmasti yhtä hämmentävää, kun kerran jo harrastimme seksiä.

Naiset ja miehet! Jos pidätte toisistanne, malttakaa hetki sen seksin kanssa!

Miestyyppejä ja ajatuksia seurustelusta

Odotan mielenkiinnolla miehen tapaamista uudelleen. Hän on viestitellyt minulle ahkerasti ja vaikuttaa hyvinkin kiinnostuneelta. Entäpä minä, lämpenenkö? Vastaus on KYLLÄ. Fiksu, tasapainoinen, hyväkäytöksinen, seksikäs ja verbaalinen mies, joka vaikuttaa täysin normaalilta. Kolmekymppinen sinkkunainen, joka on törmännyt mitä omituisempiin miesotuksiin ei voi kuin huutaa hallelujaa. Kokemukseni mukaan tällaisia miehiä on harvassa, sillä yleensä miehet ovat tavalla tai toisella sekaisin: riippuvaisuuksia, kusipäisyyttä, liian tuoreita eroja, traumoja, egopörhentelyä jne jne.

Mies edustaa minulle ihan uutta miestyyppiä. Hän ei ole IT-ihminen tai luovalla alalla, vaan hyvinkin konservatiisella työuralla. Yksi opiskelukaverini seurustelee saman alan ihmisen kanssa ja muistan ihmetelleeni yhdistelmää, mutta nyt ymmärrän tämän tyyppisten ihmisten viehätyksen. Ammattiin liittyy tietynlaista suoraselkäisyyttä ja rutkasti maskuliinisuutta. IT-tyypeissä minuun on vedonnut älykkyys ja kulttuurialan ihmisissä yhteiset kiinnostuksen kohteet, mutta tämän miehen vetovoima on primitiivisempää: tunnen itseni Naiseksi.

Seurustelu tarkottaisi säännöllistä seksielämää, jota minulla ei ole ollut neljään vuoteen. Se olisi luksusta, se olisi mahtavaa! Olisin varmaankin Silta-sarjan Saga Norénin kaltainen tyttöystävä, joka saadessaan mahdollisuuden valita yhteisen ajanviettotavan, valitsisi seksin kulttuuririentojen sijasta. Ottaisin kaiken irti miehestä ja mahdollisuudesta petipuuhiin. Miten elämänlaatuni paranisikaan! En tiedä iholla olemista parempaa rentoutumiskeinoa. Sitten olisi joku joka hieroisi niskojani ja pidättelisi minua kotona nykyistä enemmän, tulisi ehkä levättyäkin enemmän. Ruokaakin olisi kivempi tehdä, jos olisi toinen syömässä. Voisi maata sängyllä miehen kainalossa ja lukea yhdessä. Käydä kävelyllä yhdessä. Suudella. Mennä yhdessä kylpyyn. Halata. Pitää huolta jostakusta ja välittää.

Eikös seurusteluun liity joitain miinuspuoliakin? Annas kun muistelen. Ai niin, se on perseestä, jos suhde ei ole kunnossa ja olet epävarma kaksikymppinen, joka muuttaa miehen perässä uuteen kaupunkiin.

Vakaus

"Tulossa pääkaupunkiseudulle lähiaikoina?", kysyy Nuori Kolli aamuisessa tekstiviestissään. Ei, en ole tulossa. Enkä tiedä milloin tulen seuraavaksi. En tiedä, onko sinulla enää roolia elämässäni. Tarvitsenko sinua enää, välivaihetta?

Ystäväpiirini pääkaupunkiseudulla on hajoamassa. Yllättäen minä olin se, joka lähti ensimmäisenä. Toinen on lähdössä muutaman päivän päästä Berliiniin, pysyvästi, rakkauden perässä. Kolmas etsii töitä Torontosta muuttaakseen sinne kumppaninsa luokse. Neljäs on muuttamassa, koska Suomesta ei ole löytynyt sopivaa miestä. Ystävystyimme lähes kaksi vuotta sitten, jolloin olimme kaikki välivaiheessa, etsimässä itseämme. Hengasimme yhdessä kuin teinit, kokeilimme rajojamme ja puhuimme elämästä ja mitä siitä haluamme. Joillakin meistä elämä on muuttunut paljonkin, rakkaudessa ja työelämässä.

Elämäni on asettunut uomiinsa. Olen saavuttanut sen mitä haluan urallani ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Kuitenkin rakkaus on se todellinen perusta ihmisen elämässä. Sen vuoksi muutetaan maasta toiseen ja jopa maasta pois. Minä olen nyt niin valmis kuin nainen voi olla uudelle suhteelle. Olen nuollut haavani ja seikkaillut riittävästi, pönkittänyt naisellista turhamaisuuttani ja itsetuntoani nuorten miesten huomiolla ja todennut, että nyt ehkä olen kokeillut riittävästi.

Tänään tapasin miehen kukkulan juurella. Hän on se lihaksikas, älykäs mies, josta kirjoitin aiemmin. Nousimme kukkulan laelle ja katselimme maisemia ja juttelimme niitä näitä. Turku näytti kauneimmat puolensa ja aurinko värjäsi taivaanrannan utuiseksi. Miehen kanssa oli helppo jutella, paljon helpompi kuin netitse. Netissä hän ei kertonut juurikaan mitään itsestään tai kysellyt minulta mitään, mutta tavatessa hän oli sosiaalinen ja avoin. Osa ihmisistä ei varmaankaan vain halua levitellä tietoja itsestään netissä. Mies on todella tykästynyt siihen, miltä näytän, oli jo kuvien perusteella ja nyt sanojensa mukaan, tapaamisen myötä vielä enemmän. Itse tykästyin miehen luonteeseen entistä enemmän, tasapainoisuuteen ja positiivisuuteen. Hänen elämänsä on kunnossa ja hän pitää huolta itsestään. Hän pitäisi huolta myös minusta, sen tiedän. Olisiko nyt sen aika? Läheisyyden, tuen, huolenpidon? Vakauden?

Nettideittailu one more time

Olen eksynyt jälleen nettideittailun ihmeelliseen maailmaan. Aika paljon tulee juteltua ihmisten kanssa online, mutta kovin usein en ketään tapaa. En myöskään kirjoittele juuri kenellekään, vaan vain vastailen jos joku mielenkiintoinen kirjoittaa minulle. Nettideittailu ja netissä miehiin tutustuminen on ollut ihan kivaa, kun osaan suhtautua siihen nykyään sopivan kepeästi. Kesällä kävin parin miehen kanssa treffeillä, kummankin kanssa jopa kolme kertaa, mikä on minun mittapuullani paljon. Tuntuu, että vasta kolmansilla treffeillä pääsen perille siitä, jaksaisinko viettää miehen kanssa enemmänkin aikaa.

Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä, että loppujen lopuksi ihmisestä saa melko paikkaansapitävän käsityksen jo ihan kirjoittelun ja muutaman kuvan perusteella. Olen tavannut netin kautta varmaan yli 20 miestä, eikä mies koskaan ollut ratkaisevasti erilainen kuin kirjoitellessa. Jopa sen fyysisen vetovoiman voi mielestäni aistia jo tekstin ja kuvien tasolla. Tutustuin Nuoreen Kolliin netissä ja jo ensimmäisen illan viestittelyssä oli samaa intesiteettiä kuin fyysisissä kohtaamisissamme.

En ole näistä nettimiehistä jaksanut juurikaan kirjoitella, kun sitä mieluummin kirjoittaa vasta kun on jotain konkreettista raportoitavaa ja koska en nykyään juurikaan vaivaa päätäni näillä treffailuilla ja mieskuvioilla. Ne menevät omalla painollaan. Yhden miehen mielen taisin pahoittaa, kun en viikon kirjoittelun jälkeen halunnutkaan enää pitää yhteyttä. Toisen miehen kanssa olisin mielelläni jatkanut tapailua, mutta hän ei enää pitänytkään yhteyttä. Näin nämä menee, ja näissä asioissa minun mielestäni kumpi tahansa saa vetäytyä milloin vaan, ja se on ok.

Olen kirjoitellut muutaman päivän miehen kanssa, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Hän on lukija. Lukee siis paljon kirjoja ja ollaan kirjoiteltu jonkin verran niistä. Hän kirjoittaa todella hyvin. Verbaalikko, joka on myös syvällinen ja mukavan- ja positiivisenoloinen. Mies minun makuuni, koska niin, sanoilla ja älyllähän minut on aina hurmattu. Mies lähetti minulle kuviaan, koska hänen profiilinsa on kuvaton ja tekstiäkään siinä ei ole lainkaan. Miltä paljon kirjoja lukevan miehen voisi olettaa näyttävän? Ehkä hieman huonoryhtiseltä ja nörtimmältä kuin keskivertomies? No mutta, tällä miehellä on treenattu kroppa sikspäkkeineen ja kaikkineen. Sellainen "Anteeksi, kun kuolaan" -kroppa. Eikö tässä vielä kaikki. Kyllähän tästä maailmasta löytyy fiksuja ja komeita verbaalikkoja, mutta tällaisen miehen pitäisi vielä tykästyä minuun. Tämä mies vaikuttaisi tykästyneen, vaikka profiilikuvastani näkee, että omassa kropassani on vielä paljon työmaata ja kuvauksessakin toin esille, että en ole mallin mitoissa. Hänen mukaansa naisen tulisi olla tällainen, minunkaltaiseni. Hämärää. 

Projektipojat

Ajattelin kirjoittaa hieman lisää niin sanotuista projektipojistani. He ovat oman ikäisiäni tai minua hieman nuorempia miehiä, joiden kanssa olen ystävystynyt viime vuosien aikana ja joita olen tavalla tai toisella "kouluttanut" ja joilta olen myös itse oppinut paljon. Heitä on kolme ja minulla on heihin kaikkiin hyvin erilainen suhde. Englanniksi heidän roolinsa elämässäni voitaisiin tiivistää sanoihin:  Friend, Flirt & Fuckbuddy. Yhdistävänä tekijänä on suorapuheisuus - olemme puhuneet kaikkien kanssa asioista kiertelemättä. Olen kirjoittanut kaikista aiemmin, mutta kaksi heistä saa vasta nyt bloginimen.

Ensimmäinen projektipoika on Prinssi, joka on minulle kuin pikkuveli. Häneen tutustuin seitsemän vuotta sitten eksäni kautta. Prinssillä ei ole minkäänlaista suodatinta. Hän sanoo kaiken ääneen, niin hyvässä kuin pahassa. Hän ei viihdy kotimaassaan, koska siellä kaikki hänen sukutaustansa tuntevat pokkuroivat hänelle. Jos isoisäsi on kuuluisuus, olet itse komea, tyylikäs ja älykäs ja vanhempasi ovat poissaolevia - on lopputuloksena mies, joka on yhtäaikaa itseriittoinen ja hyväksyntää hakeva. Minä pidän Prinssistä. Olen aina pitänyt. Ei niin, ettenkö olisi suuttunut hänelle lukuisia kertoja ja luennoinut siitä, miten ihmisiä saa ja ei saa kohdella. Pohjavireenä on kuitenkin aina ollut välittäminen. Jokin hänessä on muuttunut viimeisen puolen vuoden aikana. Hänestä on tullut pehmeämpi, kohteliaampi ja ystävällisempi. Voi olla, että hän ei olekaan enää yksi projektipojistani. Joku yhteisistä kavereistani oli sanonut hänelle, että Daaliahin mielestä olet hänelle kuin pikkuveli. Hän selitti tätä innostuneena viime viikonlopun juhlissaan muille kavereilleen. Awww... <3 Hän on myös ollut erittäin ylpeä uudesta työstäni ja piti minulle maljapuheen juhlissaan. Ääähh... tämähän alkaa olla jo ällöä liikkistelyä. :)  Toivon, että Prinssi löytää pian sopivan tytön itselleen. Hän alkaa olla jo aviomiesmatskua.

Sitten on Keikari. Hänet olen tuntenut neljä vuotta työ- ja yhdistyskuvioiden kautta. Keikari on eronnut kolmen lapsen isä. Taiteilija, organisaattori ja supliikkimies. Keikari on erittäin herkkä palautteelle ja hänelle on tärkeää, että hänestä pidetään. Hän on hyvä isä ja erittäin hyvä työssään, mutta naissuhteissaan melko holtiton, samoin alkoholin käytössään. Keikari joi muutama vuosi sitten liikaa yhdessä järjestämässämme tapahtumassa ja jouduin olemaan hänelle tiukkana tästä asiasta. Siitä lähtien hän on hakenut hyväksyntääni. Hän on tottunut olemaan auktoriteetti, mutta minun kohdallani asetelma on ollut toisin päin. Meidänkin suhteemme on muuttunut. Arvostamme nykyään toisiamme molemmin puolin ja ehkä hetkittäin olemme leikitelleen ajatuksella "meistä". Mutta flirttailua pidemmälle emme ole koskaan menneet ja emme varmaan menekään. Viime viikonloppuna tanssilattialla taisimme sinetöidä kaveruutemme. Ei enää valtasuhteita. Hän näytti parhaat puolensa: ei juonut liikaa ja oli kohtelias ja huomioiva. Keikari kysyy minulta usein, pidänkö hänestä. Perjantaina hänen viimeiset sanansa minulle olivat: "Sinä taidat pitää minusta." Aww....

Viimeinen projektipoika on luonnollisesti Nuori Kolli. Hänet olen tuntenut nyt kaksi vuotta. Tapasimme Suomi24:n kautta. Prinssiä ja Keikaria näen useamman kerran kuussa, sillä meillä on yhteisiä kavereita ja projekteja. Nuorta Kollia ei tunne muut kuin kaverini aviomies, joka on sattumalta samassa työpaikassa ja hänkään ei tiedä, että tunnemme. Näemme muutaman kuukauden välein, mutta juttelemme usein Facebookissa. Nuori Kolli on itsevarma ja suoraviivainen. Tempperamenttinen. Oikeistolainen. Sovinisti. Pahimmat väännöt olemme käyneet siitä, miten naisista saa puhua. En oikein tiedä, mitä haluamme toisistamme. Olemme yhtäaikaa samanlaisia ja erilaisia. Yhtä suorasukaisia, epäromanttisia ja seksinnälkäisiä, mutta arvomaailtamme monella tavoin vastakkaisia. En tiedä, onko meidän suhteemme muuttunut miksikään, mutta se saattaa muuttua, sillä jokin minussa on muuttunut. Minulla ei ole enää tarvetta tuomita ja kritisoida ja itseasiassa sunnuntaina minulla oli vastustamaton tarve kehua häntä. Kehuin hänen tsemppaus- ja rakastajantaitojaan - ja huumorintajua ja söpöä murretta. Olemme näkemässä torstaina.

Näitä projektipoikiani olen "kasvattanut". Vai olenko vain projisoinut heihin omia puutteitani? Peilannut heidän kautta omia epävarmuuksiani. Olen myös oppinut heiltä paljon ja saanut palautetta omasta persoonastani. Prinssi on kommentoinut minulle vallanhimostani ja halustani pitää miehet "aisoissa". Keikari on huomauttanut tavastani "jyrätä" omia tiimiläisiäni ja tunnekylmyydestäni. Kerran hän lauloi minulle "kyllä sinuakin joku voi vielä rakastaa" :) Nuori Kolli on toiminut uraohjaajani ja pohtinut kanssani työkuvioita. Hän on myös jaksanut kysyä uudestaan ja uudestaan, milloin aion kasvaa aikuiseksi (lue: olla oikeissa töissä).

Minulla ei ole ehkä miestä elämässäni, mutta merkityksellisiä miessuhteita montakin! Projektipoikani ovat tainneet pehmittää minua yhtä lailla kuin minäkin heitä. Ehkä meistä jokainen kykenee vielä  joskus merkitykselliseen rakkaussuhteeseen.