Vaiheilua

Nuori Kolli, tuo viettelevä käärme, laittoi jälleen viestiä ja hetken aikaa jouduin pysähtymään ja miettimään, mitä päätöksessäni pysyminen tarkoittaa: ei enää fuckbuddy-suhdetta vaikka mistään muustakaan ei ole lupausta. Mutta näin se menee, jostain on luovuttava jos haluaa jotain uutta tilalle.

Minulla on sellainen olo, että olen elänyt viimeiset 2-3 vuotta niitä villejä nuoruusvuosia, jotka ovat jääneet minulta aiemmin elämättä. Alle kaksikymppisenä elämäni oli sen verran raskasta perhesuhteiden, omillaan pärjäämisen ja omien epävarmuuksieni vuoksi, että poikiin tutustumiseen ei riittänyt energiaa. Kaksikymppisenä aloitin pitkän suhteen, jota laastaroin suhteessa toiseen mieheen. Sinkkuna olen ollut suunnilleen yhtä kauan kuin olen kirjoittanut tätä ja edellistä blogiani. Tämän ajan olen käyttänytkin sitten tehokkaasti kaikenlaiseen hölmöilyyn. Etenkin viime kesänä jäin muutaman kerran miettimään omaa arvostelukykyäni eräiden seikkailujen jälkeen.

Välilä tuntuu, että elämä etenee vaiheissa, joihin ei voi sen enempää vaikuttaa, vaan jotka on vain elettävä läpi. Joskus nämä vaiheet eivät mene loogisessa järjestyksessä ja pahinta tuhoa tästä seuraa varmasti nuorena naimisiin menneillä ja lapsia saaneilla, joilla tulee jossain vaiheessa vastustamaton tarve päästä viihteelle. Joidenkin meistä on ilmeisesti vain pakko päästä tsekkaamaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot, jotta ei vain jäisi sellainen olo, että on jäänyt jostain paitsi. Osa ihmisistä on tätä kypsempiä: he tunnistavat hyvän tulipa tämä vastaan missä tahansa elämän vaiheessa ja pitävät siitä kiinni. Itse en ole onneksi aiheuttanut sen kummempaa tuhoa kuin muutamia nolostuksen hetkiä itselleni. On minulla ollut kivaakin: ikimuistoisia kohtaamisia ja heittäytymisiä, joita on mukava muistella ja joiden aikana tunsin olevani niin elossa kuin ihminen voi olla.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Sen verran tiedän, että seuraavat vuodet tulevat olemaan hyvin työntäyteisiä. Alan olla vakuuttunut siitä, että perustan ensi syksynä oman yrityksen. Nykyinen työni tähtää siihen ja sellaisen perustaminen on alkanut tuntua realistiselta. Voin kuvitella, että oman yrityksen perustaminen vertautuu monella tapaa lapsen saamiseen. Sitä on hoivattava ja sille on luotava sellaiset olosuhteet, että se voi kasvaa vahvaksi ja itsenäiseksi. Muutaman vuosikymmenen päästä se sitten pitää huolta minusta, kun loikoilen rikkaana osakkeenomistajana jossain lämpimässä. Minussa on herännyt rikastumisen ja menestymisen halu. Haluan jättää oman merkkini tähän maailmaan ja luoda jotain mikä jää elämään. En tiedä, onko outoa, että lihaa ja verta olevan jälkikasvun sijasta haluan perintöni elävän organisaatioiden ja niiden luomien asioiden muodossa.

No niin, sinkkubloggari eksyi nyt aiheesta. Mitä seuraavaksi? Olen kirjoitellut nyt pari viikkoa mielenkiintoisen nettituttavuuden kanssa, tai itseasiassa kyseessä ei ole alunperin nettituttavuus. Asuimme Helsingissä samassa rapussa ja törmäsimme toisiimme silloin tällöin hississä ja kerran pikkutunneilla talomme edessä. Juttelimme muutamia lauseita niinkuin naapureiden kanssa jutellaan. Nyt bongasimme toisemme nettideittipalvelusta ja aloimme kirjoittelemaan. Viesteistä on tullut pitkiä ja on outoa ajatella, että tutustumme toisiimme nyt eri kaupungeista käsin, kun asuimme vuoden ajan muutaman metrin päässä toisistamme! Hän asuu edelleen siinä minun rakastamassani talossa, jossa asuin vielä pari kuukautta sitten.

Jos edellisen miestuttavuuden kanssa tuntui siltä, että miestä ei kiinnostanut juurikaan elämäni tai ajatukseni tai että keskustelut eivät oikein johtaneet mihinkään, niin tämän miehen kohdalla tästä asiasta ei ole huolta. Hän tekee paljon mielenkiintoisia kysymyksiä ja on keskustelevaa tyyppiä ja akateemista uraa luova ihminen, joka tarkastelee asioita monesta eri näkökulmasta. Hän on lähdössä juuri kotimaahansa kuukaudeksi, joten ehdimme tavata vasta ensi vuoden puolella. Tapaamistamme edeltää siis ainakin puolentoista kuukauden kirjoitteleminen. On liian aikaista sanoa vielä mitään suhteen laadusta, mutta dejavu-tunteita tämä asetelma aiheuttaa: kaksi edellistä suhdettani ovat alkaneet samalla tavoin, kirjoittaen.

Nyt on joulukuun ensimmäinen! Joulu tulee, jee! Onko lukijoilla yhtään joulufiilistä?

Nettideittailu one more time

Olen eksynyt jälleen nettideittailun ihmeelliseen maailmaan. Aika paljon tulee juteltua ihmisten kanssa online, mutta kovin usein en ketään tapaa. En myöskään kirjoittele juuri kenellekään, vaan vain vastailen jos joku mielenkiintoinen kirjoittaa minulle. Nettideittailu ja netissä miehiin tutustuminen on ollut ihan kivaa, kun osaan suhtautua siihen nykyään sopivan kepeästi. Kesällä kävin parin miehen kanssa treffeillä, kummankin kanssa jopa kolme kertaa, mikä on minun mittapuullani paljon. Tuntuu, että vasta kolmansilla treffeillä pääsen perille siitä, jaksaisinko viettää miehen kanssa enemmänkin aikaa.

Toisaalta, olen aina ollut sitä mieltä, että loppujen lopuksi ihmisestä saa melko paikkaansapitävän käsityksen jo ihan kirjoittelun ja muutaman kuvan perusteella. Olen tavannut netin kautta varmaan yli 20 miestä, eikä mies koskaan ollut ratkaisevasti erilainen kuin kirjoitellessa. Jopa sen fyysisen vetovoiman voi mielestäni aistia jo tekstin ja kuvien tasolla. Tutustuin Nuoreen Kolliin netissä ja jo ensimmäisen illan viestittelyssä oli samaa intesiteettiä kuin fyysisissä kohtaamisissamme.

En ole näistä nettimiehistä jaksanut juurikaan kirjoitella, kun sitä mieluummin kirjoittaa vasta kun on jotain konkreettista raportoitavaa ja koska en nykyään juurikaan vaivaa päätäni näillä treffailuilla ja mieskuvioilla. Ne menevät omalla painollaan. Yhden miehen mielen taisin pahoittaa, kun en viikon kirjoittelun jälkeen halunnutkaan enää pitää yhteyttä. Toisen miehen kanssa olisin mielelläni jatkanut tapailua, mutta hän ei enää pitänytkään yhteyttä. Näin nämä menee, ja näissä asioissa minun mielestäni kumpi tahansa saa vetäytyä milloin vaan, ja se on ok.

Olen kirjoitellut muutaman päivän miehen kanssa, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Hän on lukija. Lukee siis paljon kirjoja ja ollaan kirjoiteltu jonkin verran niistä. Hän kirjoittaa todella hyvin. Verbaalikko, joka on myös syvällinen ja mukavan- ja positiivisenoloinen. Mies minun makuuni, koska niin, sanoilla ja älyllähän minut on aina hurmattu. Mies lähetti minulle kuviaan, koska hänen profiilinsa on kuvaton ja tekstiäkään siinä ei ole lainkaan. Miltä paljon kirjoja lukevan miehen voisi olettaa näyttävän? Ehkä hieman huonoryhtiseltä ja nörtimmältä kuin keskivertomies? No mutta, tällä miehellä on treenattu kroppa sikspäkkeineen ja kaikkineen. Sellainen "Anteeksi, kun kuolaan" -kroppa. Eikö tässä vielä kaikki. Kyllähän tästä maailmasta löytyy fiksuja ja komeita verbaalikkoja, mutta tällaisen miehen pitäisi vielä tykästyä minuun. Tämä mies vaikuttaisi tykästyneen, vaikka profiilikuvastani näkee, että omassa kropassani on vielä paljon työmaata ja kuvauksessakin toin esille, että en ole mallin mitoissa. Hänen mukaansa naisen tulisi olla tällainen, minunkaltaiseni. Hämärää.