Tilinpäätös

Onko se vanhuuden merkki, kun instrumentaalimusiikki tuo kyyneleet silmiin? Michael Nymanin musiikki ravistelee minua, vaikkapa tämä kappale, Time Lapse:

Nuo jouset saavat palan kurkkuuni ja sydämeni pakahtumaan. Toivoisinpa pääseväni kuulemaan hänen musiikkiaan orkesterin soittamana.

Huomenna vien tutkintohakemuspaperin opintotoimistoon ja kuukauden päästä minä valmistun Sibelius-Akatemiasta ja minusta tulee musiikin maisteri. Sitten olen musiikin ja filosofian maisteri. Tuntuupa hyvältä saattaa opinnot loppuun ja valmistua. Nyt vasta ensimmäistä kertaa olen alkanut tuntea iloa ja ylpeyttäkin tästä asiasta. Minä olen saavuttanut asioita, olen oppinut, tutkinut ja sivistynyt. Olen tutustunut opintojen kautta lukemattomiin hienoihin ihmisiin ja ajatuksiin ja näkökulmiin. Olen saanut opiskella kahdessa perinteikkäässä yliopistossa ja minusta tulee yksi lenkki näiden opinahjojen historiassa.Tulen soveltamaan oppimaani loppuelämäni ajan ja näissä kouluissa solmimani ystävyyssuhteet tulevat kantamaan läpi elämäni. Ne ovat muovanneet minusta akateemisen ihmisen, joka tulee aina suodattamaan kokemaansa ja näkemäänsä pohdiskelun ja teorian kautta. Olen kiitollinen kaikesta siitä tiedosta ja opista, jonka olen saanut ottaa vastaan.

Olo on hieman samanlainen kuin ylioppilastutkinnon suoritettuani: maailma on nyt minulle avoin aivan uudella tavalla. Mitä haluan tehdä seuraavat 35 vuotta työelämässä? Millaisia asioita haluan lähteä edistämään? Koulutus, kansainvälisyys ja kulttuuri. Nämä ovat ne kolme asiaa, jotka koen itselleni merkityksellisiksi. Minun kolme kootani. Minulla on mielessä eräs organisaatio, johon toivoisin pääseväni työskentelemään ja jossa nämä kolme asiaa yhdistyisivät. Siellä pääsisin toteuttamaan kaikkia vahvuuksiani ja soveltamaan kaikkea oppimaani.

Olen ollut viimeisen kuuden vuoden aikana tiiviisti mukana kolmessa eri organisaatioissa, kahdessa työpaikassa ja yhdessä kansalaisjärjestössä. Olen pikkuhiljaa alkanut jättämään hyvästejä niille, jotta elämässäni olisi tilaa uudelle. Yhdessä suuressa organisaatiossa olin töissä viisi vuotta. Minulla oli ihana pomo ja mahtavat työkaverit ja mitä mielenkiintoisin työ. Lopulta päätin reilu vuosi sitten, ettei minulla ollut enää uutta annettavaa tälle työpaikalle. Olin päässyt kehittämään omaa vastuualuettani siihen pisteeseen, että en myöskään kokenut oppivani enää uutta. Toinen työpaikka on ollut elämäni suurin koetinkivi: pieni organisaatio, joka luovutettiin minulle surkeana myttynä. Tämä organisaatio aiheutti minulle burnoutin vuosi sitten, mutta senkin olen nyt saanut jaloilleen - sekin ehkä jo pärjää ilman minua. Se on nyt kaunis pieni perhonen, talouden tuulten armoilla, mutta sen ihmisissä herättämä intohimo pitää sen ilmassa, näin uskon. Kolmatta organisaatiota olin itse perustamassa ja olen luotsannut sitä alusta alkaen. Sen olen voinut rakentaa alusta saakka vahvaksi ja vantteraksi. Tämä organisaatio voi olla väline suurille muutoksille Helsingin kulttuurielämässä, kahden viikon kuluttua tiedämme, olemmeko saavuttaneet erään tärkeän tavoitteen. Puheenjohtajuudesta olen luopumassa, mutta saatan jatkaa organisaation parissa toisessa roolissa.

Olen ymmärtänyt yhden tärkeimmistä vahvuuksistani. Minä en luovuta. Minä en jätä asioita kesken ja siirryn eteenpäin vasta kun olen tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut. Opinnot venyivät kolme vuotta, mutta en jättänyt gradua tekemättä. Sain burnoutin, mutta en jättänyt sen minulle aiheuttanutta organisaatioita vaan päätin korjata sen ongelmakohdat. Olen kuitenkin oppinut rajani.

Nyt neljännen vuosikymmeneni alkumetreillä tunnen itseni henkisesti rikkaaksi ja hieman viisaammaksikin. Eräs aikakausi elämässäni on loppumassa ja uusi alkamassa. Edellinen vuosikymmen oli oppimisen, matkustelun, ensirakkauden, itsensälöytämisen ja rajojeni oppimisen aikaa. Millaiseksi muodostuu seuraava vuosikymmen?

Escapee

1. joulukuuta - juhuu! Gradu ei ole valmis, ei lähelläkään. Uusi deadline on 10. joulukuuta.

Kaksi asiaa haluan kuitenkin jakaa kanssanne tässä välissä:

1. Miten outoa on flirttailla pippaloissa miehen kanssa, jonka eksä on naimisissa oman eksäsi kanssa. Voin sanoa, että todella outoa!

2. Tämä on seuraavan viikon ajan teemabiisini: Architecture in Helsinki - Escapee

"I'm escaping, you're escaping
I'm escaping, you're taking me for a
Ri-i-i-i-ide"

Tämä tyttö haluaa karkuun, kylmyyttä, pimeyttä, gradua. Tilannetta ei auta yhtään, että pari kaveria on lähdössä huomenna maapallon toiselle puolelle. Siellä on kesä!

Pakkorako

Tämä asia pälkähti tänä aamuna suihkussa: graduni ei edisty tämän blogin takia! Minulla on vahva pähkäilemisen ja nykyään myös kirjoittamisen tarve, ja tällä hetkellä tämä blogi tyydyttää nämä tarpeet. Kun aamulla ensimmäinen asia mielessäni pitäisi olla gradu ja siihen liittyvät asiat, pohdinkin mitä kirjoitan tänne. Looginen päätelmä: minun on pakko pitää taukoa blogikirjoittamisesta. Copycattaan samalla Possua, mutta taukoilen eri syistä sentään. Vieroitusoireita tulee taatusti ja sisko ja kaverit joutuvat kuulemaan paljon enemmän sepostuksiani ja analyysejani, mutta nyt ei auta muu.

Gradun deadline on marraskuun loppu, eli 1. joulukuuta kuulette minusta taas!

Illan viimeiseksi biisiksi:

Iso G ja nuoruuden into

Gradun dedikseen on kaksi kuukautta. Tähän mennessä olen sivumennen vieraillut graduni luona, mutta nyt on otettava kimpsut ja kampsut ja asetuttava taloksi. Haluan sen ja tutkinnon nyt alta pois, sillä en halua jättää asioita kesken. Sitten minusta tulee tuplamaisteri. Se tuntuu ihan mukavalta ajatukselta, tai ainakin se on konkreettinen osoitus, että olen tällä vuosikymmenen kestäneellä opiskelu-urallani saanut jotain konkreettista aikaan. Useampi serkkuni on valmistumassa samoihin aikoihin ja yhden kanssa ajateltiin pitää yhteiset pirskeet. Meidän suvussa opiskellaan pitkään ja hartaasti. Serkuistakin monella on useampi tutkinto. Ollaan ilmeisen tiedonjanoisia ja ei kovinkaan rahanahneita - tai sitten vain päättämättömiä.

Teen itse tällä hetkellä töitä, joissa pääsen hyödyntämään kummassakin tutkinnossani oppimiani asioita. Olen tästä kiitollinen, sillä kumpikaan tutkinto ei ole suoraan ammattiinvalmistava. Olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että ihmisten pitäisi opiskella sitä mikä kiinnostaa, eikä vain sitä alaa, millä työllistyminen on todennäköisintä. Tunnen monta, jotka ovat opiskelleet itselleen "järkevän ammatin" eivätkä ole tehneet päivääkään alan töitä.

Eilen törmäsin Unicafessa pariin nuorempaan "kollegaan", pariin nuorukaiseen, joiden opiskelut ovat loppusuoralla ja jotka ovat nyt siirtymässä alan töihin. He ovat niiiiin ihanan innokkaita ja freesejä, luottavaisia omiin ideoihinsa. Tapasin myös ryhmän oikeustieteen opiskelijoita, jotka tekevät organisaatiolleni erään projektin ja oli hienoa jutella ja ideoida heidän kanssaan. Itseasiassa seurustelen nykyään hyvin paljon itseäni viittä vuotta nuorempien kanssa. Moni meistä kyynistyy vanhetessaan ja siksi näistä nuoremmista ihmisistä saa imettyä itseensä sellaista intomielisyyttä, joka vanhemmilta ja varovaisemmilta on usein katoamassa. Ovat vielä niin siloposkisiakin, voi itsekin kuvitella olevansa vielä nuori kun heitä katselee. Vaikka olen kyllä sitä mieltä, että naamani näyttää paremmalta näin vanhemmiten. Todella upeeta Eddietä siteeraten: "My whole body hangs off these cheekbones."

Uh, mutta nyt olen taas sivuraiteilla - gradun kimppuun!

Hidas aamu

Onpa hauskaa aloittaa aamut pitkän kaavan mukaan. Herätä aikaisin, syödä kunnon aamiainen ja lukea puoli tuntia kirjaa. Sitten avata läppäri ensimmäistä kertaa perjantain jälkeen ja vastata kavereiden viesteihin, lukea läpi blogit ja kirjoittaa muutama rivi omia ajatuksia.

Viikonloppu oli taas hyvin sosiaalinen. Huomaan, että nyt kun olen asunut Helsingissä 9 vuotta, tunnen täältä sopivan määrän ihmisiä. Muistan ensimmäisten vuosien olleen melko yksinäisiä, vaikka miehen takia tänne muutinkin. Nyt tunnen ihmisiä monesta eri yhteydestä ja he ovat pysyneet ystävinä, yksi palasi juuri takaisin Australiasta. On onni, että he ovat elämässäni.

Hyvällä fiiliksellä aloitan viikon ja projektien alkuun laittaminen innostaa. Gradu valmistuu aikataulun mukaan marraskuun lopussa. Syyskuun ja lokakuun lopussa on viimeiset hakuajat erään isomman hankkeen rahoitukselle ja hakemuksissa on näytettävä kyntensä. Luotsaamani järjestön ensi vuoden toiminnan suunnittelu käynnistyy myös nyt. Paljon tekemistä ja 10 kuukauden horrostamisen jälkeen, minussa on jälleen energiaa.

Samalla minua on alkanut kiinnostaa myös oma ulkomuotoni. Olen hyvinkin sinut oman kroppani kanssa liikakilojenikin kanssa, mutta nyt kun olen miettinyt syömisiäni uusiksi ja olen alkanut nukkumaan paremmin, ajatus hoikemmasta olemuksesta on alkanut houkuttaa. Tuntuu, että minulla saattaisi nyt vihdoin olla keinot sen saavuttamiseen. Olisi hauska antaa tälle kropalle kerrankin mahdollisuus näyttää niin hyvältä kuin sen on mahdollista näyttää ja kokeilla mitä se tekisi itsetunnolleni. Päänsisäinen muutos ei varmaan ole suuren suuri, kun en koskaan ole määritellyt itseäni ensisijaisesti ulkonäköni kautta, mutta tuskin se oloa huonontaakaan. Hämmentävän moni hämmästyttävän kaunis ihminen lähipiirissäni kamppailee ongelmallisen ruumiinkuvan kanssa. Usein juuri ne hoikimmat ja kauneimmat ihmiset kokevat itsensä rumiksi ja lihaviksi. Jonkun mielessä kaikuu edelleenkin äidin ilkeät sanat, toinen ulottaa suorittamisen ja pätemisen oman kehonsa kurittamiseen, kolmas heijastaa omaa heikkoa itsetuntoaan oman kehonsa sättimiseen. Voi meitä ihmisiä.

Uudella vaihteella

Wuuuh... nyt on tapahtunut joku nytkähdys. Uusi vaihde tai jotain. On melkein puoli vuotta siitä, kun romahdin täysin. Olin NIIN väsynyt ja kyllästynyt. Missään vaiheessa en masentunut, mutta en innostunut mistään (työhön liittyvästä) ja halusin vältellä kaikkia mahdollisia velvollisuuksia. Olla vaan.

Mutta nyt. Suorastaan pursuan intoa ja ideoita. Haluan alkaa taas saavuttamaan asioita ja haastaa itseni. Päästä terään ja FLOW-tilaan. Mutta tällä kertaa tiedän rajani ja pidän huolta itsestäni. Ehkä sain sen viimeisen boostin lauantain treffeistä. Huomasin olevani niiden jälkeen aivan älyttömän hyvällä tuulella. En tiedä, tuleeko tuosta kuviosta mitään (vaikka mies jo kysyikin saako pyytää mua keikalle mukaan), mutta jälleen on todistettu, että hyviä miehiä riittää. Ja tällä kertaa oli vielä hauskakin. Oli huippua, kun miehen jutut oikeasti nauratti.

Nyt haastetta kehiin :)

Synttärit 19.6, täytän maagiset 30 vuotta.

Siihen mennessä (eli 2½ kuukauden päästä):

1. Pudotan viisi kiloa
2. Tee gradun valmiiksi (huhhuh!). Olettaen, että en löydä töitä sitä ennen. Hullu tavoite, mutta täysin mahdollinen sillä aineisto on jo valmiina ja kirjat lainattuna.

Grande Plan

Elikkäs, suunnitelmia. Mitäs minä haluankaan suunnitella. Mitkä osa-alueet elämässäni ovat ikäänkuin hunningolla? Jotta tässä luotaisiin uskoa omiin suunnittelu - ja elämänhallintataitoihini, niin tarkastellaanpa ensin niitä osa-alueita, jotka on ihan mallillaan.

Ystävyyssuhteisiin olen erittäin tyytyväinen. Terveyden tila on hyvä. Ja vuosien yrityksen ja erehdyksen jälkeen olen saanut suhteeni syömiseni hyvälle tolalle ja painokin on alkanut tippua (kuitenkin 20 kiloa ylimääräistä laardia). Olen myös aloittanut uuden mielekkään harrastuksen. Asumisratkaisuun olen nyt enemmän kuin tyytyväinen. Koulutuksen puolesta olen jo onnistunut hankkimaan yhden maisterintutkinnon ja minulla on useamman vuoden työkokemus kahdesta oman alan työpaikasta.

Ok, eli ei tässä ihan rappiolla olla. Kaikissa noissa asioissa on joskus ollut kompastuskivensä ja olen joutunut ponnistelemaan saavuuttaakseni nykyisen tilanteen.

Mutta on tiettyjä asioita, joissa haluan muutosta ja kehitystä. Niissä haluan alkaa asettamaan tavoitteita ja alkaa tekemään konkreettisia asioita niiden saavuttamiseksi.

Työelämä
Tavoite: 
Haluan löytää kokopäivätöitä.
Mitä konkreettista aion tehdä tavoitteen saavuttamiseksi ?
Katson työpaikkailmoitukset muutaman kerran viikossa läpi ja vastaan jokaiseen mielenkiintoiseen ilmoitukseen.
Otan joka viikko yhteyttä vähintään kahteen potentiaaliseen työnantajaan oma-aloitteisesti.

Opiskelu
Tavoite:
Saada kakkosmaisteritutkinto valmiiksi.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Ykköstavoitteena on löytää töitä, mutta sillä aikaa voin aloittaa gradun tekemisen. Aloitan ensi viikolla datan purkamisen.

Työskentelytavat
Tavoite:
Saada tehtyä päivittäinen 6 tuntia keskittyneesti töitä. Hoitaa asiat ajallaan välttelemisen ja vitkuttamisen sijasta.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi? 
Tähän onkin hankala vastata. Ja tähän kaatuu kaikki hienot opiskelu- ja työnhakutavoitteet, jos en saa tätä puolta kuntoon. Mä en oikein tiedä, miksi sellainen "perustyönteko" on mulle niin hankalaa. Tiedän, että tämä johtuu tuosta mun perusluonteeseen kuuluvasta lyhytjännitteisyydestä, kärsimättömyydestä ja vaihtelunhalusta. Musta on vastenmielistä tehdä tylsiä, rutiininomaisia juttuja ja siksi välttelen niitä. Eli miten saisin itseni innostumaan sitten siitä varsinaisesta tekemisestä? Koska tavalla tai toisella mun on innostuttava noista asioista, että ne tulee tehtyä. Mikä sitten tekee asioiden tekemisestä innostavaa minulle? Minua innostaa se, että keksin uusia luovia ja tehokkaita tapoja tehdä asioita. Ok, eli alan etsiä uusia näkökulma noiden "tylsien" asioiden tekemiseen. Yritän haastaa itseni niiden pariin tai keksiä jonkun uuden systeemin niiden tekemiseen. Noniin, nyt keksin, alan käyttämään uudestaa niin sanottua Tomaatti-tekniikkaa töiden tekemisen kanssa. Siinä työnteko jaetaan 25 minuutin jaksoihin eli tomaatteihin. Jokaisen 25 minuutin jälkeen pidetään tauko ja kirjataan, mitä sai tehtyä. Tässä lisää tietoa Pomodoro-tekniikasta ja linkki tomaatti-ajastimeen.  

Tässä hieman lisää Enneagrammin 7-tyypistä eli Innostuvasta Suunnittelijasta ja siitä miksi minun tyyppiselle ihmiselle on vaikeaa saada velvollisuudet suoritetuksi:

Seiskat ovat loistavia ideoimaan uutta ja heidän vilkas ja luova mielikuvituksensa tuottaa joskus enemmän ideoita kuin mitä he ehtivät käytännössä toteuttaa. Seiska saattaa jättää asioita myös puolitiehen tai velvollisuuksia hoitamatta, jos hän tuntee, että ne rajoittavat liikaa hänen vapauttaan tai hyvän olon tunnettaan. Koska Seiskalle on tärkeää säilyttää oma vapautensa ja onnellisuutensa, hän kokee rajoitukset ja tiukat säännöt joskus pikkumaisina ja ahdistavina.


Rakkauselämä
Tavoite: 
Vakaa parisuhde.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Jossain vaiheessa ajattelin, että ei näille miesjutuille voi aktiivisesti tehdä mitään, mutta esimerkiksi tuo toissapäiväinen keskustelu Tekstihurmaajan kanssa ja sen positiiviset seuraukset, osoittaa, että asioihin voi vaikuttaa. Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko oikeasti alkaa selvittämään voisiko chattisuhteestani Tekstihurmaajaan tulla oikea suhde tai sitten alkaa aktiivisesti katselemaan muita miehiä. Tai ehkä voisin tehdä kumpaakin samanaikaisesti? Ajattelin nyt sellaista suunnitelmaa, että ehdottaisin Tekstihurmaajalle, että hän tulisi käymään Helsingissä muutaman kuukauden päästä. Kuitenkin, jos jommalle kummalle tulisi sitä ennen muita kuvioita, tulemisen voisi ihan hyvin peruuttaa. Mutta että olisi jonkinlainen grande plan ja suunta tällä hommalla. Ja näin mies ehtisi sulatella asiaa aikansa. Huhhuh,minäkö muka kärsimätön. Miten mä jaksankaan vehdata näin pitkään tämän miehen kanssa!?! No sitten tuo muiden miesten katselu. Itseasiassa, tässä onkin tapahtunut edistystä. Tuon nettideittailun olen päättänyt unohtaa toistaiseksi, mutta muuten vietän nykyään aikaa sellaisessa sinkkuseurassa, jonka peesissä joutuu väistämättä aktivoitumaan tällä saralla. Eli ulkona käydään ikäänkuin "haku päällä" ja itse porukankin kautta tulee tutustuttua uusiin ihmisiin.

Huhhuh, johan tässä olikin asiaa. Mutta selvitti päätä. 

Kiintotähtiä ja tähdenlentoja

Tänään on ollut laiska päivä. En jaksa edes kauppaan lähteä. Sen sijaan olen makoillut sängyllä ja pohtinut, että mitäköhän minä tältä elämältäni haluan. Teenkö gradun loppuun nyt kun olisi aikaa vai alanko etsimään aktiivisemmin töitä? Saako mitääntekemättömyydestä nauttia ja kuinka pitkään? Olenko TYPA (Työtön Paskiainen) vai downshiftaaja.

On hassua olla tilanteessa, jossa en voi määritellä itseäni oikein mitenkään minkään muun asian tai ihmisen kautta. En ole kenenkään vaimo tai tyttöystävä. En ole kenenkään leivissä. Olen vain minä. Minä ja ystäväni. Minusta ystävät ovat kaikki kaikessa. Mistään en ole niin ylpeä kuin kaikista niistä ystävyyssuhteista, jotka olen luonut vuosien varrella ja onnistunut säilyttämään. Jokaisesta elämänvaiheesta olen saanut lahjaksi ainakin yhden ystävän. Minulla on 10 hyvää ystävää ja lisäksi sisko. Kaikkien kanssa en ole jatkuvasti yhteydessä, mutta näiden kaikkien uskon olevan ystäviäni vielä mummoiässä.

Kaikki ystäväni ovat naisia. En oikein osaa uskoutua miehille. Naiset ovat edustaneet elämässäni pysyvyyttä ja miehet ovat tulleet ja menneet. Olin eilen samoissa juhlissa eksäni kanssa. Hän on menossa naimisiin toukokuussa ja kertoi, että haluaisi kutsua minut ja siskoni häihinsä. Mutta ei, se ei tuntuisi luontevalta. Emme me ole ystäviä. Miten osaisin juhlistaa toisen rakkautta, kun samaan ihmiseen liittyy niin paljon omia rakkauteen liittyviä muistoja.

Niin. Rakkaus. Mitäköhän minä tälläkin saralla haluan? Olin eilisissä juhlissa hieman kiinnostunut eräästä miehestä, mutta kommunikointimme ei ottanut tuulta alleen. Samaan aikaan oli hupaisaa, että eräs samaan harrastusporukkaan kuuluva, minua 6 vuotta nuorempi mies taisi yrittää iskeä minua. Sydäntälämmittävää :) Sitten on Tekstihurmaaja. Näkymätön mies. Päätin päästää irti ajatuksesta, että tästä pitäisi kehittyä jonkinlainen oikea suhde ja en ole itse ollut aktiivinen yhteydenpidossa. Mutta hän on. On hellyyttävää huomata, että mies haluaa ystävyytemme jatkuvan. Hän fiksaa läppärini etänä ja katsoo suosittelemani elokuvat. Hän on ollut osa elämääni kohta kolme kuukautta, näkymättömänä, tai ruumittomana pikemminkin, mutta vahvasti läsnä kuitenkin. Annan hänen nyt viedä. En tiedä mitä haluan rakkaudelta. Antaa rakkauden näyttää.