Voihan armastus. Tänään olenkin vältellyt erittäin tehokkaasti siivoamista ja tiskaamista. Sen sijaan lähdin ulkoilemaan kirpsakkaan syysilmaan, pällistelin hieman hanhia Pikku-Huopalahdessa ja kiersin videovuokraamon kautta kotiin. Katsoin The Artist -leffan ja toinen tuossa vielä odottaa, Pedro Almodovarin Iho jossa elän. Nyt kuuntelen Frank Sinatraa.
Tämä koti on turvasatamani ja täällä kerään voimia uusiin koitoksiin. Viikon päästä lähden pitkästä aikaa ulkomaille, Amsterdamiin neljäksi päiväksi työreissulle. Hollanti on juuri se maa, jonne matkustin ensimmäisellä ulkomaan matkallani 14-vuotiaana. On hauskaa palata sinne uudestaan. Väliin on mahtunut 24 muuta maata.
Kansainvälisyys ja matkustelu ovat olleet aina minua vahvasti määritteleviä asioita. Menin englanninkieliseen lukioon, seurustelin 7 vuotta kanadalaisen kanssa, olen opiskellut toisen tutkinnon englanniksi, tein 5 vuotta töitä kansainvälisten opiskelijoiden kanssa, puolet kavereistani on ulkomaalaisia, väittelen englanniksi - englanninkielisyydestä on tullut toinen identiteettini, se eloisampi ja kohteliaampi. Ja aina on ollut reissu mielessä - ja nyt alkaa olla taas kun rahatilanne on parantumassa.
Matkailu edustaa minulle vaikka mitä: uuden oppimista ja kokemista, avoimuutta, vapautta, vaihtoehtoisuutta. Minusta kaikkien tulisi matkustaa, jos ei muusta syystä niin siksi, että matkailun myötä oppii arvostamaan Suomea. Toisaalta näkee myös toisenlaisia tapoja elää. Tein opiskeluvaihdon Japanissa ja siellä esimerkiksi oppi arvostamaan suomalaista rentoutta ja kyseenalaistamisen kulttuuria, toisaalta meillä olisi paljon opittavaa japanilaisesta kohteliaisuudesta. USA:ssa on myös todella avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä, samoin Kanadassa. Tunisiaan minua ei saisi enää edes ilmaisilla lentolipuilla. Intian eksotiikka ja ruoka ovat päihdyttäviä, kiinalainen junamatkustus halvimmassa luokassa ei sovi heikkohermoisille, Ranskassa saa hyviä jälkiruokia, Unkarissa on viihdyttäviä operetteja ja Venäjällä voi kadulta ostetun leivän seassa olla pikkukivi.
Viime vuoden ajan olen matkaillut Helsingissä, tutustunut sen eri puoliin. Tämä pieni kotini on tukikohta parhaimmasta päästä. Juuri sopivasti keskustan ulkopuolella luonnon äärellä, mutta niin lähellä, että kun kaverit kutsuu, olen pienessä sujahduksessa kaupungin sykkeessä. Kahden pääväylän välissä, mutta ääniä ei kuulu ja ikkunasta näen kuusimetsän. Olen ollut onnekas, kun löysin tämän kodin, sillä on ollut suuri merkitys toipumisessani.
