I survived

Selvisin hengissä! Kolme viikkoa ilman vapaapäiviä, töitä illat ja viikonloput. Valmista tuli. Sain tällä viikolla kaksi isoa projektia kunnialla loppuun. Seuraavat kaksi viikkoa tulee olemaan raportointia ja pientä viilausta. Sitten projektit loppuvat ja aion hieman levätä. Sitten elämässä alkaa uusi jännittävä vaihe. Firma ja sen ensimmäinen iso projekti, jonka kanssa vierähtää seuraavat 2-3 vuotta. Think big. Tätä sanoo pomoni. Ei ihminen oikeastaan muuta voi tehdä.

Elämäni on nyt tässä uudessa kaupungissa. Täällä minua tarvitaan.

Parisuhdekin selvisi tästä koitoksesta, mutta ei se aina voisi olla tällaista. On oltava aikaa kohdata toinen. Seksillekään ei ole aikaa tai energiaa. Onneksi palautumiseen ei tarvinnut kuin puoli päivää kotona ja parisuhteen läheisyyspankin sai täytettyä. Parisuhde on voimavara, joka palauttaa ihmisen maanpinnalle saavutusten ja tulosten maailmasta.

Sad & Lonely

I'm so sad and lonely. Onpa surkea olo. Oikeastaan sillä tavalla ihan kivasti surkea olo. Jalassa on uudet siskon tekemät polvivillasukat ja keitän itselleni lohturuuaksi riisipuuroa. Tänään oli vetämäni hankkeen ohjausryhmän kokous ja kävimme läpi, mitä puolen vuoden aikana on tullut tehtyä. Aika paljon on saatu aikaan ja aika paljon on tekemättä. Itselleni viimeiset puoli vuotta on ollut aika rankka kokemus.

Säännöllisiin työaikoihin oppiminen on ottanut koville, koska nukun niin epäsäännöllisesti. Aiemmin olen voinut paikata aamun tunteina huonoja yöunia, mutta nyt en pysty siihen. Siksi olen iltaisin usein hyvin väsynyt ja väsyneenä hyvin epäsosiaalinen ja vetäytyvä. Olen ollut jopa torjuva uusille ystäville: nyt kun mietin niin kolme eri naispuolista paikallista kontaktia on "tarjoutunut" kaveriksi, enkä ole tarttunut tilaisuuteen. Omien sosiaalisten piirien pieneneminen on ollut ikävä kokemus. Helsingissä melkein jokaiselle viikonlopulle oli juhlat, mutta nyt en tunne riittävästi ja riittävän hyvin ihmisiä, että minua kutsuttaisiin minnekään,  ja olen liian väsynyt pitämään itse kekkereitä. Kutsuttavia olisi jo riittävästi.

Toivon, että valon määrän lisääntyminen piristää minua ja että minusta tulee sitten sosiaalisempi. Tämä yksin murjottaminen ei ole kovin kivaa.

Nouvelle Vague: So Lonely

Kolkko asunto

Uusi asuntoni on kolkko. Liian vähän kuvia, värejä ja tekstiileitä. Liian minimalistista. Tällä hetkellä tämä asunto näyttää suunnilleen samalta kuin elämäni Turussa. Päällisin puolin puitteet on hyvät, mutta jotain puuttuu.

Muutin tavarani Helsingistä Turkuun viikko sitten ja muutosta on tullut lopullinen vasta nyt. Vasta nyt minun on alettava sopeutumaan. Asuin Helsingissä kymmenen vuotta. Siinä ajassa ehtii löytää paljon ystäviä ja yhteisöjä. Minulla oli pääkaupungissa vilkas sosiaalinen elämä ja joskus liiankin vilkas. Oli vaikeaa löytää aikaa rauhoittumiselle ja levolle. Nyt elämässäni on tilaa. On aikaa kokkaamiselle, kotitöille ja liikunnalle.

Turkuun muuttamisen jälkeen olen joutunut kohtaamaan minulle jo vieraaksi muuttuneen tunteen: yksinäisyyden. Sitä on ollut outoa makustella. Ei ole kyse siitä, ettei minulla olisi ollut yhtä paljon sosiaalisia kontakteja kuin Helsingissä. Olen viikossa tavannut siskoa muutaman päivän välein, viettänyt työpäivät työkavereiden kanssa, liittynyt harrastusseuraan ja viettänyt viikonlopun leirillä. Kyse on pikemminkin sen tiedostamisesta, etteivät siteeni näihin ihmisiin ole vielä kovinkaan vahvoja, siskoa lukuunottamatta. 

Edellisen kerran olin tässä tilanteessa kymmenen vuotta sitten muuttaessani Helsinkiin. Muutin sinne miehen takia, mutta eksäni aloitti tuohon aikaan opiskelut kokopäivätyön ohella. Jouduin viettämään paljon aikaa yksin. Nyt paikallisten kavereiden löytäminen on todennäköisesti helpompaa. Yksinolo pakottaa aktiivisuuteen.

Huomaan kaipaavani kavereiden lisäksi yhteisöä. Kampusalue vetää minua puoleensa. Opiskelijaelämä, akateemisuus, kansainvälisyys - nämä asiat ovat olleet tärkeitä identiteettini rakennuspalikoita. Ne edustavat minulle vapautta, uuden oppimista, avoimuutta. Huomaan käveleväni 1,5 kilometrin matkan opiskelijaravintolaan sen sijaan, että menisin työpaikan henkilöstöravintolaan. Keski-ikäiset byrokraatit vs. nuoret ja kauniit ihmiset...

Mutta mutta, tilanne vaikuttaa lupaavalta. Olenhan vellonnut näissä suurissa yksinäisyyden tunteissa jo viikon. Ilokseni pystyn jatkamaan Turussa minulle tärkeää harrastusta, joka on samalla väylä kansainvälisen, akateemisen kaveripiirin luomiseen. Viime viikkoinen tapaaminen lupasi hyvää. Tunnen itseni hieman vanhaksi seuran nuorimpien joukossa, mutta innostus yhteistä harrastusta kohtaan yhdistää. Tämän harrastuksen parhaita puolia on se, että se vetää puoleensa samantyyppisiä ihmisiä monilta eri aloilta. Siihen haksahtaa yhtä lailla psykologin ja lakimiehen versot, kuin tulevat matemaatikot kuin opettajatkin. Maita on edustettuna Meksikosta Pakistaniin. Meitä yhdistää tarve omien mielipiteiden äänekkääseen ilmaisemiseen. Ahhh... miten virkistävää tämän konsensushakuisen suomalaisuuden tyvenessä! Sieluni saa rauhan tässä ympäristössä.

Silmänikin lepää. Nuoren miehen hartijalinjassa. Puuma nostaa päätään jälleen. Seurasta löytyi mitä söpöin nuori mies, jonka kanssa meillä synkkasi ja jonka kanssa juttelimme pitkät pätkät baarissa harrastuksen jatkoilla. On mukavaa tietää, että harrastuksessa on tarjolla myös silmäkarkkia ja flirttailukumppani. Minäkö aikuistun ja vakavoiduin? Löydän sopivan miehen, ostan omistusasunnon ja perustan perheen. Ehhhhehehehhhehheheheh...ei.

Niin, se yksinäisyyden tunne. Kauankohan saan pidettyä siitä kiinni. Sen tunteminen tekee oikeastaan hyvää. Se saa minut arvostamaan ystäviäni ja ystävyyttä enemmän. Tuntui hyvältä, kun kaveri soitti perään Turkuun ja kysyi, saako tilittää. Mutta tiedättekö, minä asun nyt samassa kaupungissa parhaan kaverini kanssa. Sen, joka on pysynyt matkasta siitä lähtien, kun putkahdin äidistäni maailmaan. On hauskaa, kun pystymme tapaamaan siskoni kanssa useamman kerran viikossa. Tällaista tilannetta ei ole ollut viiteentoista vuoteen. On rentouttavaa, kun on ihminen, jonka seurassa voi olla juuri niin höpsö kuin oikeasti on. Mitään rooleja on turha esittää, kun toinen tuntee sinut paremmin kuin välittäisikään tuntea. 

Asunto on edelleen kolkko, mutta eiköhän se kohta ala täyttyä väreillä, tuoksuilla ja uusien ja vanhojen ystävien äänillä.

Turku

Ajattelin, että voisin kirjoittaa muutaman rivin Turusta ja uuteen kaupunkiin muuttamisesta. Tuohon "Tietoja minusta" -boksiinkin piti päivittää uusi paikkakunta. Turku tuntuu lupaavalta. Olen jo alkanut tykästyä turkulaiseen vähän rennompaan elämänmenoon. Ihmisillä ei ole aivan niin kiire. Sen minkä ihmiset säästävät asumismenoissa, he käyttävät ilmeisesti ulkona syömiseen. Ravintoloita on paljon pitkin joen vartta.

Oma elämäni on keskittynyt työpaikalle ja siskon kotiin ja kaikki viikonloput olen viettänyt vielä Helsingissä. En siis ole vielä kohdannut Turkua täysin. Turkulaisia olen kohdannut paljonkin työn kautta ja moneen ihmiseen olen jo ehtinyt tykästyä. Taitaa jo puhenparttakin olla tarttunut hieman. Huomaan olevani sopeutuja. Minut on siihen pienestä pitäen totutettu, kun perhe vaihtoi lääniä aina muutaman vuoden välein ja onhan tämä jo kolmas kaupunki omillani. Olen utelias ja ystävystyn nopeasti. Unohdan helposti sen mitä oli ennen kun nykyisyys tarjoaa tarpeeksi uusia kiinnostavia asioita.

Töissä olen ehtinyt olla melkein kuukauden ja olen alkanut päästä sisälle projektiin. Se on haastava ja työntäyteinen, mutta samalla innostava ja motivoiva. Se vie minua eteenpäin. Työyhteisössä on melko hektinen mutta kuitenkin rento tunnelma. Tavoitteet on korkella ja työtä tehdään kunnianhimoisesti. Se sopii minulle. Teen töitä erilaisten tahojen ja yhteisöjen kanssa ja näiden välillä on jonkin verran kinaa. Siksi minut en ehkäpä tähän työhön valittukin. Olen ulkopuolinen ja siksi objektiivisempi.

Viikon päästä muutan kokonaan Turkuun ja luovun Helsingin asunnosta. Vasta sitten minun on alettava ottaa Turku kokonaisuudessaan haltuun. Mitä teen arki-iltaisin tai viikonloppuisin? Millaisten ihmisten kanssa alan viettää vapaa-aikaani. Siskon luona tulee varmasti vietettyä paljon aikaa, mutta muut sosiaaliset verkostot on luotava uudestaan. Siitä tulee hauskaa. Yliopistomaailmaan, joka on minulle niin rakas, ja sen kansainväliseen puoleen pääsen tutustumaan harrastuksen kautta. Lähiseudun luontoon voisin alkaa tutustumaan. Yöelämäkin on korkkaamatta. Uuteen kämppään on myös mukava kutsua vieraita, kun heidän ei tarvitse nukkua enää samassa huoneessa kanssani. Kaksio - mitä luksusta! Olohuoneen ja keittiön välillä on ikkuna ja se alareunassa pieni avattava ikkuna, jonka kautta voin tarjoilla ruokaa vieraille. Ehkä alan kokatakin lisää, kun minulla on isompi keittiö.

Muutos. Sitä kaipasin ja sitä sain. Uusi sykli. Tällä kertaa Turussa.