Kohdillaan

Elossa ollaan. Kaksi vuotta Turussa tuli täyteen ja olen alkanut juurtumaan. Maisemiin ja paikkoihin alkaa liittyä muistoja ja silloin ne muuttuu omiksi.

Myös ihmisiin alkaa syntyä entistä vahvempia siteitä. Miehen sukulaiset järjestää usein kissanristiäisiä ja vasta nyt 1,5 vuoden seurustelun jälkeen alkaa tuntua, että voin olla oma itseni heidän seurassaan. Vähemmän varovainen ja enemmän mielipiteitä omaava yksilö.

Firma on ollut nyt pystyssä 7 kuukautta ja pystymme työllistämään nyt viisi ihmistä. Meistä osakkaista on alkanut hiotumaan tiimi, mutta ei se ole ollut mitenkään helppoa. Luottamuksen rakentuminen on vaatinut muutamat kipakat tilanteet ja sananvaihdot. Tiedätteko, meillä on meidän toimistossa sauna! Se kummasti keventää ilmapiiriä. Parasta on se, ettei ole pomoa, jonka turhia tehtävänantoja täytyisi toteuttaa. Suosittelen yrittäjyyttä kaikille auktoriteettikammoisille.

Haaveilen omistusasunnosta, joka olisi keskustan liepeillä, mutta metsikön vieressä. Metsän- ja järvenkaipuu on minussa syvällä ja Etelä-Suomessa on tylsintä, että järvet on harvassa. Merestä ei ole korvikkeeksi. Metsää löytää Turunkin keskustasta kun etsii. Jokiranta on Turussa viehättävä: kävely ja pyöräily sen varrella on kuin tunnelmamatka johonkin eteläisempään maahan.

Työhöni kuuluu paljon matkailua ja se on alkanut taas maistumaan. Edustan mielelläni meitä maailmalla.

Viime aikoina olen tuntenut itseni hyvin levolliseksi. Olen juuri siellä, missä haluan olla.

Valinnanvapaus

Tuntuu oudolta kirjoittaa tänne pitkän tauon jälkeen. Blogi käväisee usein mielessä, mutta huomaan, että yksinolo on ollut sen moottori. Kirjoitin tänne, kun vietin ison osan ajastani yksin ja kun yksinoleminen mietitytti minua. Nyt tätä moottoria ja sen menovettä ei enää ole. Olen yksin nykyään lähinnä vain puolen yön aikaa, kun iltauninen mies nukkuu ja minä valvon.

Yksi iso asia on tapahtunut sitten viime postauksen: olen perustanut yrityksen. Se on ollut olemassa reilun kuukauden. Aika monta epävarmuuden hetkeä piti käydä läpi ennen kuin kaupparekisteripaperit uskalsi lähettää, mutta nyt tuntuu hyvältä. Ja enhän minä ole yksin tämän kanssa - minulla on yhtiökumppaneita. 

Oikeastaan elämääni ei mahdu nyt juuri muuta kuin yhtiötoverit, mies, sisko ja satunnaiset tapaamiset kaverien kanssa, joista suurin osa asuu muualla kuin Turussa. Joker kommentoi edelliseen postaukseeni lastentekoon liittyen siitä, miten ihmisen on hyvä huolehtia myös muista kuin itsestään. Olen samaa mieltä, mutta en ole varma tarvitseeko huolenpidon kohteen olla lapsi. Minulla huolenpidon kohteita ovat organisaatiot ja niihin kuuluvat yhteisöt ja ihmiset, jollakulla toisella huolehdittavana voi olla sukulaiset tai lemmikit. 

Minun ei tällä hetkellä tarvitse juurikaan huolehtia itsestäni. Isän alkoholismi ja kuolema, ero kitkuttelevasta parisuhteesta, loppuunpalaminen ja taloudelliset ongelmat ovat menneitä huolia ja 20 vuoden murehtimisen jälkeen minusta tuntuu, että nyt olen tasapainossa. Elämässäni ei ole enää enegiasyöppöjä ja ympärilläni on ihmisiä, jotka pitävät minusta huolta.

Nyt minulla on energiaa pitää huolta omasta yrityksestä ja yhtiökumppaneistani. Yrityksen rahoitus on vastuullani ja on erittäin tyydyttävä tunne, kun työ alkaa tuottaa tulosta, ja useamman ihmisen työllistyminen yrityksen kautta alkaa muuttua todellisuudeksi. Oman yrityksen perustamisen taika on valinnanvapaudessa. Sain itse valita kenen kanssa yrityksen perustin ja saan itse valita, kenen kanssa teen töitä. Valitsen kenestä pidän huolta.

Vapaaehtoinen lapsettomuus

Hupsistakeikkaa. Tämä blogihan on ihan henkitoreissaan, syväjäädytetty. Kaippa se on vaan hyvä merkki. Ei ole oikein mitään tilitettävää. Parisuhderintamalla ei ole mitään uutta ja vapaa-aika menee lähinnä sohvalla televisiosarjoja katsoessa. Olen alkanut pohtimaan asuntosäästämistä ja sitä, että en minä taida haluta lapsia. Tästä aiheesta voin itseasiassa vähän tilittääkin.

Vapaaehtoisen lapsettomuuden ajatuksen kanssa on vähän samanlainen olo kuin jos ei joisi - täytyy selitellä tekemättömyyttä, jos ei muille, niin itselleen. Kun melkein jokainenhan lapsia tässä maailmassa tekee jos on vakaa parisuhdekin. Lastenteko on odotusarvo. Jos et juo, olet itsekäs kun pilaat muiden hauskanpidon. Jos et tee lapsia, olet.. niin mitä oletkaan? Luonnonvastainen? Itsekäskin?

Nykyaikana lastentekoa ei voi perustella oikein järjelläkään, kun ei tarvita perillisiä tai vanhuuden tukea ja turvaa. Jos ihminen panostaa eläkepäiviensä taloudelliseen turvaamiseen ja ystävyyssuhteisiin, niin vanhuudenpäivät voi olla yhtä laadukasta lapsettomalla kuin lapsekkaalla. Lastenteon voi perustella oikeastaan vain tunteella, halulla tehdä lapsia. Siinäpä sitä sitten ollaankin. Jos ei ole tunnetta siitä, että lapsia välttämättä haluaa, on vaikeaa taivutella järkeään mukaan. Voin kyllä järjellä päätellä mistä haluttomuuteni lastentekoon johtuu. Syitä on useita ja jotkut niistä voisi varmasti järjellä kumota, mutta se tuskin johtaisi lastentekohalujen kasvamiseen. Tässä kaksi ykkössyytä:

- En uskoisi olevani kovin hyvä äiti. Lapsen perustarpeet toki tyydyttäisin, mutta riittäisikö kiinnostukseni juuri muuhun. Pelkään, että minulle istuisi parhaiten aristokraattinen äitiys, jossa lastenhoitajat pitävät suurimman osan ajasta huolta lapsesta, jonka kanssa seurustelen tunnin päivässä.

- Nyky-yhteiskunnan tarjoama äitiyden ja työuran yhdistävä roolimalli on ahdistava ja stressaava. Vaikka kumppanin kanssa onnistuisikin luomaan tasavertaisemman työnjaon, kulttuurimme ruokkii edelleen ajatusta siitä, että miehen ura menee naisen uran edelle ja että nainen on päävastuullinen lapsista. Kuitenkin nykyaikana nainenkin haluaa edistää uraansa. Naisen oletetaan olevan yhtä aikaa hoivaaja ja elättäjä, mies voi helpommin ketkutella itsensä irti hoivaajan roolista. Naisella tuplavuoro, miehellä enintään 1,5 kertainen.