I survived

Selvisin hengissä! Kolme viikkoa ilman vapaapäiviä, töitä illat ja viikonloput. Valmista tuli. Sain tällä viikolla kaksi isoa projektia kunnialla loppuun. Seuraavat kaksi viikkoa tulee olemaan raportointia ja pientä viilausta. Sitten projektit loppuvat ja aion hieman levätä. Sitten elämässä alkaa uusi jännittävä vaihe. Firma ja sen ensimmäinen iso projekti, jonka kanssa vierähtää seuraavat 2-3 vuotta. Think big. Tätä sanoo pomoni. Ei ihminen oikeastaan muuta voi tehdä.

Elämäni on nyt tässä uudessa kaupungissa. Täällä minua tarvitaan.

Parisuhdekin selvisi tästä koitoksesta, mutta ei se aina voisi olla tällaista. On oltava aikaa kohdata toinen. Seksillekään ei ole aikaa tai energiaa. Onneksi palautumiseen ei tarvinnut kuin puoli päivää kotona ja parisuhteen läheisyyspankin sai täytettyä. Parisuhde on voimavara, joka palauttaa ihmisen maanpinnalle saavutusten ja tulosten maailmasta.

- + .

Olen viettänyt laatuaikaa äitini kanssa. Kun oma äiti lähentelee jo kuudenkympin puoliväliä, tuntuu järkevältä viettää välillä vähän pitempi aika yhdessä. Puhelimessa ei saa aina ihan aina käsitystä siitä, missä mennään terveyden suhteen. Ihan hyvinvoivalta äiti vaikuttaa. Ihan yhtä höppänä hän on kuin ennenkin, mutta vain luonteeseensa kuuluvalla tavalla.

Olen pohtinut edelleen yrittäjyyttä. Olisin sukuni ensimmäinen yrittäjä. Äidin puolen sukuni koostuu lähinnä hoitajista ja köyhistä akateemisista ihmisistä, joille hengen ravinto ja auttamisenhalu ovat olleet rahaa ja menestystä suurempia motivaattoreita. He ovat säästeliästä väkeä, joka osaa elää vähällä tai jotka ovat pikkuhiljaa vaurastuneet palkkatyön kautta. Isäni oli tyhmänrohkea riskinottaja. Niin olen minäkin. En tiedä, saisiko tästä verenperinnöstä keitettyä menestyvän yrittäjän.

Ajatukseni ovat jo siirtyneet moodiin, jossa pohdin tulevan yrityksen käytännön asioita: strategiaa, asiakkuuksia, kannattavuutta, yhteistyökumppanuuksia. Pidän haasteista, omaehtoisesta työstä ja organisaatioiden rakentamisesta. Olen rakentanut kaksi organisaatiota aiemmin. Ne taaplaavat nyt joten kuten eteenpäin ilman minua. Luulen oppineeni jo paljon siitä, miten rakentaa terve organisaatio, mutta minulla on paljon opittavaa ja minun on otettava oppia aiemmista virheistäni.

Luulen tuntevani omat heikkouteni ja vahvuuteni. En ole kovinkaan järjestelmällinen tai tarkka ja rutiinityöt alkavat kyllästyttämään minua nopeasti ja ne saattavat jäädä minulta kesken tai tekemättä. Tarvitsenkin työparikseni niin sanotun excel-ihmisen. Vahvuuksiani ovat kokonaisuuksien hahmottaminen, olennaisen ymmärtäminen, ongelmanratkaisu, konseptien suunnittelu ja sosiaalinen silmä. Osaan luoda tunnelmia ja rakentaa luottamusta. Olen lyhytjänteinen mutta sinnikäs, enkä jätä minulle tärkeitä isoja kokonaisuuksia kesken.

Olen nyt opetellut asioiden loppuunviemistä myös ihmissuhteissa. Laitoin tänään viestin proffalle, että ehkä on parempi ettemme jatka "tapailuamme". Se ei vaan etene. Olin ylpeä siitä, etten vain liuennut takavasemmalle vaan keskustelimme asiasta. Proffa halusi kovastikin, että jatkaisimme ystävinä, mutta itse tarvitsen ainakin jonkin verran hajurakoa ennen kuin alkaisin kaveeraamaan proffan kanssa. Viestittelin nettideittipalvelun kautta pari päivää erään toisen ihmisen kanssa ja tajusin pian, että elämäntyylimme eroavaisuudet tekisivät suhteesta mahdottoman. Kiva ja fiksu ihminen, mutta hänen kotiseutunsa on Turun saaristossa neljän eri lautan takana ja hän kertoi olevansa erittäin uskollinen juurilleen ja haluavansa asua siellä. Ensin ajatus tällaisesta asuinpaikasta tuntui hyvinkin romanttiselta, mutta pian tajusin, että minunkaltaiseni vapaudenkaipuinen, urbaani ja urakeskeinen ihminen ahdistuisi saaristossa. Rakastuminen voisi saada vaikka minkälaiset järjestelyt tuntumaan järkeviltä, mutta rakastumisen tunteen laantuessa ja arjen iskiessä päin pläsiä, omaa perusluonnetta vastaan sotiva elämänratkaisu kostautuisi. Kerroin epäilyni avoimesti miehelle, enkä vain jättänyt vastaamatta viesteihin - edistystä!

Neljännet treffit

Nyt voi tuulettaa: Daaliah on ollut ensimmäisillä neljänsillä treffeillä sitten viiden vuoden takaisen sinkkuuntumisen! Tämän kunniaksi saatte yksityiskohtaisen treffiraportin.

Tapasimme eilen lähellä proffan uutta asuntoa ja käppäilimme lounaalle ravintolaan, jossa tarjottiin herran kotimaan ruokia. Neljänsillä treffeillä treffikumppanin tuntee jo aika hyvin, joten yhdessäolo tuntui luontevalta. Juttelimme paljon proffan työkuvioista, sillä hän on käymässä läpi aika pahaa urakriisiä ja pohdimme mitä vaihtoehtoja hänellä on. Proffan kanssa on ilo jutella, sillä hän on fiksua seuraa. Välillä hän on hyvinkin "socially awkward", mutta tässä vaiheessa ainakin koen sen vain suloiseksi ja höpsöksi piirteeksi.

Lounaan jälkeen kävelimme proffan uudelle asunnolle ja sepä onkin todella mukava asunto! Jopa mukavampi kuin aiemmat asuntomme Meilahden talossa. Proffan työkaveri lähti ulkomaille töihin ja proffa muutti nyt tämän ihmisen asuntoon. On kiva huomata, että meillä on hyvinkin samanlainen maku asumisen suhteen, klassinen ja luonnonläheinen. Höpöttelimme sohvalla ja proffa halusi "kokeilla" harrastustani. Hän on hyvin kiinnostunut puhumiseen liittyvästä kiinnostuksen kohteestani, joten pidin hänelle ohjatun session, jossa hän pääsi kokeilemaan taitojaan tässä lajissa. Hyvin hän klaarasi.

Siinä sitten istuskelimme ja välillä proffa laittoi kätensä selkänojalle taakseni. Jossain vaiheessa proffa kysyi, että mitäs nyt tehdään? :D Hieronta? Eiköhän se nyt ole itsestään selvää, että jos neljänsillä treffeillä tavataan jomman kumman kotona, niin ajatuksena ei ole vain sohvalla istuskelu. Suutelimme vihdoin. Ja daadadadaa - harrastimme seksiä. Proffa oli kovin innokas ja itse olin pikemmin sillä mielellä, että eihän tässä ole mikään kiire. Proffalla on ehkä ollut vähän pidempi tauko kuin minulla tällä saralla. Seksistä jäi hyvä mieli. Se oli jännittävää, tyydyttävää ja myös hellää, ja miten hyvältä tuntuikaan olla miehen kainalossa. Mikään ei vedä vertoja sille rentoutuksen muotona. Juttelimme hieman siitä, mitä seksin harrastaminen merkitsi ja olimme molemmat sitä mieltä, että "let's not jump into conclusions". Proffalla on kahdet treffitkin sovittuna ensi viikolle kahden eri nettideittinaisen kanssa! :D

Lähdimme lopulta proffan kämpältä seikkailemaan proffan uusiin kotimaisemiin ja eksyimme läheiselle lähiöalueelle. Juttelimme niitä näitä ja puheltiin aikataluistamme seuraavien viikkojen aikana. Sitten lähdin bussilla kohti kaverin tupareita. Proffa kyseli, kuinka kovasti halusin lähteä bileisiin, mutta koska olin tullut Helsinkiin nimenomaan kyseisten juhlien takia, en aikonut jättää niitä väliin.

On mielenkiintoista huomata, miten paljon olen muuttunut 12 vuoden aikana. Olen ollut kaksikymppisenä lähes identtisessä tilanteessa. Harrastin seksiä miehen (eksäni) kanssa, josta pidin paljon, mutta joka edelleen deittaili muita naisia. 20-kymppisenä olin tässä tilanteessa täysin rikki ja mustasukkainen ja halusin tehdä selväksi, että emme voi olla muuta kuin kavereita, koska miehen olisi mielestäni täytynyt tietää välittömästi, haluaako hän minut tyttöystäväkseni. Nyt ajattelen hyvin eri tavalla. Hyvä seksi toi samantapaisen kiintymyksen tunteen kuin 12 vuotta sitten, mutta omistushalun ja mustasukkaisuuden sijasta koen, että nyt olemme syventäneet suhdettamme tällä saralla ja todenneet, että myös suhteen fyysinen puoli toimii. Seksin ei tarvitse merkitä sen enempää. En pitänyt täysin kiinni päätöksestäni, että harrastaisin seksiä seuraavan kerran kun se olisi "rakastelua", mutta harrastin seksiä kuitenkin ihmisen kanssa, josta olen aidosti kiinnostunut ja josta aidosti välitän. Yksi minua mietityttänyt asia oli se, onko välillämme riittävää fyysistä vetovoimaa ja kemiaa ja nyt tiedän, että sitä on.

Oksitosiinin hiipuessa vähitellen kehosta, reaktiona on aina väistämättä lievä laskuhumala. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että kehoni hormonit tasoittuvat hyvin pian ja ettei minun tulisi tehdä liian suuria päätelmiä tuntemuksistani muutama päivä seksin jälkeen. Liiallinen kiintymisen tunne kaikkoaa ja epätoivoinen tarve tietää tarkalleen "minne suhde on menossa" haipuu. Asiat kulkevat omalla painollaan. Jos olemme toisillemme sopiva pari ja molemmat toivoo suhteen etenevän, se etenee. Tänään proffalta tulikin taas kuulumistenkertomisviesti ja oli mukavaa, ettei hän viitannut millään tavalla harrastamaamme seksiin. Se oli merkityksellistä ja suhdettamme syventävää, mutta olisi tuntunut banaalilta antaa sille tiettyjä sanallisia määreitä tai merkityksiä. Seksi on loppujen lopuksi suhteen muodostumisen kannalta hyvin arkinen asia, vain osa kokonaisuutta, omalla kohdallani kuitenkin niin tärkeä osa, etten voisi ilman sen toimivuutta viedä suhdetta eteenpäin. Säännöllinen seksielämä on, myönnettäköön, ykköshaaveeni tällä hetkellä. Voin kuvitella sen osaksi suhdettani proffaan ja tämän selville saaminen teki näistä erittäin hyvät neljännet treffit.

Yhteensopivat

Sika Mieheksi kirjoittaa blogissaan, miten paljon arvokkaampia vapaus ja vapaa-aika ovat rahaan verrattuna. Enpä voisi olla enempää samaa mieltä. Vaikka koenkin työni merkitykselliseksi ja mielekkääksi, se syö naista. Rahalla upgreidattu elämä, hyvä ruoka tai tavarat eivät korvaa tätä oravanpyörää, jossa omia tuntemuksia ei ehdi jäädä kuulostelemaan tai pitämään huolta itsestään ilman, että sekin tuntuisi suoritteelta - yritykseltä viettää vähäisen vapaa-aikansa niin, että jaksaisi töissä. Ei työn pitäisi olla elämän keskipiste. Muistelen jopa kaiholla burnout-vuottani 2012, jolloin en gradun lisäksi tehnyt oikeastaan muuta kuin hengasin kavereiden kanssa kaupungilla.

Yrittäjyys tulee tekemään elämästäni hyvin työntäyteistä, mutta silloin minulla on ainakin vapaus päättää aikatauluistani. Jos väsyttää, voin nukkua puoleen päivää, jos tilanne sallii, voin ottaa muutaman päivän vapaan keskellä viikkoa. Voin luoda omat tavoitteeni ja oman rytmini niiden saavuttamiseksi. Uskon, että tämä yrittäjyyden joustavuus sopii minulle paremmin kuin tasaisen tappavat aamuherätykset ja puuduttava rutiini, vaikka päivät olisivatkin usein pitkiä.

Tänään minulla oli pitkästä aikaa järjestää koti ja ottaa hieman rennommin. Huomenna lähden taas työmatkalle, mutta sekin on mukavaa vaihtelua rutiineihin. En ole käynyt Tanskassa vuosiin ja ohjelma ei ole niin kiireinen, ettenkö ehtisi nauttia vähän turistitunnelmistakin.

Kävin tällä viikolla nettitreffeillä turkulaisen miehen kanssa, joka oli todella kiva, mutta ei lainkaan minulle sopiva. Olisin pitemmällä tähtäimellä tuntenut itseni todella holtittomaksi tämän säntillisen ihmisen rinnalla. Kaipaan myös vakautta, mutta olen kuitenkin pohjimmiltani spontaani seikkailijaluonne ja arvaamatonkin.

Nuori Kolli seurustelee! :) Olen kuullut raportteja pitkin matkaa ja tuntuu, että Kolli on löytänyt itselleen sopivan kumppanin: naisen, joka ei loukkaannu hänen vittuilustaan ja härskeistä vitseistään.  Ei kukaan meistä ole toivoton tapaus, tarvitaan vaan yhteensopiva vastinkappale, oikeanlainen elämänvaihe ja vastaanottavainen sydän - ja Daaliah valmentajaksi ;)

Proffa haluaa edelleen tavata. Hän yrittää murtaa muurin, jonka olen rakentanut kolmansien treffien taakse. Hän yrittää osoittaa minulle, ettei ole kävelemässä ulos ovesta, jonka niin auliisti olen aukaissut sepposen selälleen ja viitoittanut tien sen luo exit-merkein - pois elämästäni. En luota vieläkään, mutta miehen sinnikkyys herättää ajatuksia. Serkkuni kertoo tarinaa siitä, miten hän ei lämmennyt tulevalle aviomiehelleen kuin vasta kosketuksen kautta. Niin kauan kun serkkuni mies herrasmiehenä piti näppinsä kurissa, serkkuni ei oikein osannut ottaa häntä tosissaan tai tuntenut riittävää yhteyttä. Miten tärkeä rooli kosketuksella onkaan suhteiden syntymisessä? Voiko nainen ja mies rakastua toisiinsa ilman sitä? Onko yhteensopivuus todennettavissa vain kosketuksen kautta? Olen neljästi hullaantunut miehestä ja jokaisella kerralla yhteys syntyi yhtäaikaa kehon ja mielen kautta. Proffan kohdalla olen väistänyt kosketuksen - kai pelkään mitä tapahtuisi jos en väistäisikään.

Tarvittavat eit

Tänään taas tajusin, miten mahtava työ minulla on. Se vie minua juuri siihen suuntaan, mihin haluan mennä ja se on rakennuspalikka urallani. Vaikka joskus tuntuu, että tämä elämä on vain sekavaa poukkoilemista. huomaan, että olen ollut sittenkin johdonmukainen. Olen aina opiskellut ja tehnyt työkseni vain sellaisia asioita ja aloja, jotka ovat minulle merkityksellisiä ja tärkeitä. Siksi koen olevani nyt oikealla uralla - nimenomaan uralla, sillä itse valisemallani ja itse uurtamallani.

Olen välilä laiska ja aikaansaamaton, mutta olen ymmärtänyt, että luonteeni on vahvuuteni. Minusta pidetään ja olen miellyttävä yhteistyökumppani. En provosoidu ja olen ratkaisukeskeinen. Joudun tekemään töitä todella hankalien ihmisten kanssa, jyrien, jotka kyllä menestyvät, mutta vain, koska ovat päällekäyviä ja aggressiivisia. Heidän on tehtävä tuplasti töitä, koska heitä ei lähestytä. Minun strategiani tulee olemaan ja se on, erilainen. Minä olen se, jonka kanssa halutaan tehdä yhteistyötä.

Etsin pitkään töitä ennen kuin löysin nykyisen projektini. Minulle sanottiin monta kertaa ei. Sitten löysin sen oikean työn, jota en olisi löytänyt, jos minulle olisi sanottu aiemmin kyllä. Uskon, että tilanne on tismalleen sama rakkaussuhteiden kanssa. Monen tuttavuuden on tyrehdyttävä, jotta olisi tilaa sille sopivalle ihmiselle.

Maaliskuu

Oli ihana viikonloppu. Yllättävä ja rentouttava. Olin kahtena iltana pomppimassa tanssilattialla vanhojen ja uusien ystävien kanssa.

Työviikkokin oli antoisa. Ymmärsin, että työelämää tai yrittäjyyttä ei voi sietää, ellei salli itselleen epäonnistumia.

Proffan piti tulla viikon päästä käymään, mutta en halunnut, että hän tulee. En kestä miessuhteisiin liittyvää ahdistuksen tunnetta. Mieluummin karkaan ikkunasta. Nähdään ehkä kuukauden päästä, mutta en halua, että ollaan välissä yhteydessä. Ahdistaa. Tämä on joko merkki omasta sitoutumiskammostani tai siitä, että tämän suhteenpoikasen dynamiikka ei ole kohdallaan. Time will tell.

Minulla on uusi ystävä Turussa. Hullu, ihana, fiksu, kaunis.

Kevät saa tulla.

Sohvasuhteista ja sisaruussuhteista

Se alkoi pikkuhiljaa. Muutamia öitä silloin tällöin. Joskus vain tuntui mukavammalta jäädä niille sijoilleen. Tietenkin tähän vaikutti vakituisen kumppanin kanssa koetut vaikeat ajat. Tuntui siltä, että kaikki hänessä muistutti murheesta ja valvotuista öistä. Nyt se on virallista: olen muuttanut sohvalle nukkumaan. Rahalla vaan saa parempaa - yöunta myös. Entisen vakikumppanin on käytävä läpi suuren suuri olemuksellinen muutos ennen kuin suostun palaamaan hänen luoksen. Kuinka makoisasti nukuinkaan ja tänä aamuna pitkästä aikaa tunsin sunnuntaiaamuun kuuluvan raukeuden ja halun jäädä torkkumaan "vielä vähäksi aikaa". Haaveilin hieman siitäkin, että ehkä jossain vaiheessa en enää heräisikään sunnuntaiaamuisin yksin.

Olin eilen serkkuni hautajaisissa ja ymmärsin, että äidinpuolen sukuni on vahvojen sisaruussuhteiden sukua. Suvussa ei ole mallia vanhempien ja lasten välisestä tiiviistä suhteesta vaan suvun lämminhenkisyys perustuu nimenomaan sisarusten välisiin lämpimiin suhteisiin. Äidit ja isät ovat olleet rooleissaan aina hieman pihalla, huoliensa väsyttämiä ja sälyttäneet usein liikaa vastuuta lapsilleen. Tukea ja apua on haettu ja saatu sen sijaan siskoilta ja veljiltä. Kuolleen serkkuni äidillä on Alzheimer ja vaikka hän ymmärtää lapsensa kuoleman, hän ei kykene tuntemaan surua. Serkun sisko sen sijaan kuvasi hellyyttävästi suhdettaan veljeensä. He kirjoittelivat päivittäin maileja toisilleen. Serkun siskon mies kuvasi puheessaan, miten hän oli jopa kateellinen sisarusten hyvistä väleistä. Olen kokenut tätä itsekin. Seurustelukumppanin on ollut vaikea ymmärtää, miten tiiviisti olen yhteydessä siskooni. Kun perheen vanhemmat ovat enemmän tai vähemmän uppoutuneita omiin ongelmiinsa, sisarusten välisen liittolaisuuden syntymisellä on hedelmällinen pohja. Silloin rinnallasi on ihminen, joka on käynyt läpi saman perhedynamiikan ja ymmärtää sinua, eikä sisaruuskateudellekaan ole pohjaa, koska tuntuu oudolta kilpailla sellaisten ihmisten huomiosta, joilla ei ole voimia huomioida sinua tarpeeksi.

Nyt aion lähteä toimistolle töihin vähäksi aikaa paikkaamaan miinustunteja ja tekemään rästitöitä. Olen toiveikas töissä jaksamisen suhteen. Unenlaadun parantaminen on kaiken a ja o, ja nyt minulla on uusi lupaava suhteen poikanen ihanan levitettävän sohvani kanssa. Joskus nämä näennäisesti vähemmän tärkeät suhteet - sohvasuhteet, sisaruussuhteet - saattavat vain olla niitä oletettuja ykkössuhteita toimivampia.

Hitaasti deittaillen

Huhhuh. Onneksi tuollainen rakastumishuumafiiliskin menee muutamassa päivässä ohitse samalla tavalla kuin Nuoren Kollin aiheuttamat oksitosiinihuumat. Mutta on mukavaa tietää, että voin noinkin tuntea ja että proffa voi herättää hempeitä tunteita minussa. Mutta vielä ei ole aika pyöräyttää miestä elämäni keskipisteeksi ja kipsuttaa alas prinsessatornin portaita. En vieläkään luota tarpeeksi, vaikka mies on hoitanut deittailun ihan oppikirjan mukaisesti. Erityisen kivaa on, että hän haluaa sopia seuraavat treffit jo treffien aikana ja laittaa aina tekstiviestin tapaamisen jälkeen. Treffien välillä kommunikaatio on ollut aika tahmeaa, mutta loppupeleissä oikeastaan nuo vain nuo tapaamiset vie juttua eteenpäin.

Olemme kommunikoineet kolme kuukautta ja tavanneet kolme kertaa. Tämä on loppujen lopuksi todella vähän. Sen verran tiedän, että vaikka mies on aika omituinen, niin tämä ei tunnu häiritsevän minua. Itseasiassa omituisuus on minun kohdallani jopa positiivinen asia kun se yhdistyy ystävällisyyteen. Omituisuus on kiinnostavaa. Pahin pelkoni ihmissuhteissa on tylsistyminen ja proffan kaltaisen informaationarkkarin kanssa tylsiä hetkiä tuskin tulisi. Hänellä on teoria aiheesta kuin aiheesta ja välillä en tajua puoliakaan siitä, mistä hän puhuu. Hän vaikuttaa myös riittävän spontaanilta ihmiseltä ja saavan kicksejä siitä, että asiat tapahtuvat improvisoiden.

Olen tuntemattomilla vesillä sen suhteen, että en ole koskaan deittaillut näin platonisesti. Emme ole edes suudelleet. Tutustumisesta puuttuu fyysisen puolen tuoma huuma ja se on itseasiassa hyvinkin virkistävää. Minusta on jopa tullut sen verran vanhankantainen ajatuksissani, että seksi on alkanut muodostua mielessäni jonkinlaiseksi suhteen sinetiksi. Sillä allekirjoitetaan yhteinen ymmärrys siitä, mitä kumpikin suhteelta haluaa.

Sula

Tänään olen tuntenut oloni oudon tunteelliseksi. Päädyin vahingossa jooga-tunnille, kun tuntia oli sijaistamassa toinen opettaja, ja tunnin ajan yhdellä jalalla tasapainoiltuani ja kropan solmukohtia availtuani, huomasin kyynelten pyrkivän silmiini loppurentoutuksen aikana. Kotiin tultuani katsoin kuvia omituisista eläinkaveruksista, luin jutun hevosterapiasta ja itkeä vollotin. Keittiöpsykologi minussa voisi päätellä, että kehon klikkien lisäksi, taidan kantaa sisälläni myös henkisiä klikkejä.

Kyynelehtimisen lisäksi minulla on ollut tänään "warm and fuzzy feeling". Voi olla, että olen lankeamassa proffaan.

Salatut aseet

Pomo kehui tänään, ja se tuntui hyvältä. Kehuminen on taitavasti käytettynä erityisen toimiva johtamisen keino. Se saa kehutun janoamaan lisää kehuja eli työskentelemään ahkerammin. Hyvä palaute motivoi ja saa oman työn tuntumaan merkitykselliseltä. Kehuja täytyy vain antaa sen verran harvoin ja sopivassa kohdin, että ne eivät menetä painoarvoaan. Pomoni kehui minua viikkopalaverissa, mikä oli tietenkin erityisen mukavaa. Näin työtekijä ehdollistetaan hyväksi työntekijäksi.

Kehujen lisäksi lisävirtaa työhön on tuonut minulle eräs ennestään tuntematon nautintoaine - kahvi! En ole 31 vuoteen juonut kahvia ja tällä hetkellä mieleni tekee huutaa "halleluja!". Miksen ole aiemmin tajunnut, että on näinkin yksinkertainen keino pitää itseänsä virkeänä myös niinä aiemmin niin sumuisina iltapäivän tunteina. Vain yksi kuppi kahvia lounaan yhteydessä ja olen kuin uudestisyntynyt ihminen.

Tämä prinsessatorneilu tuntuu myös hyvältä. Minulla on rauhallinen olo, sillä tiedän tarkalleen, kuinka kiinnostunut proffa on minusta ja kuinka paljon hän on valmis näkemään vaivaa suhteen edistämiseksi. Tämänkin dynamiikan ymmärtämisen kohdalla voisin huudahtaa "heureka!". Meni 31 vuotta sen ymmärtämiseen, että asioiden aktiivisen edistämisen sijasta voin antaa miehen johtaa tilannetta ja keskittyä olemaan vastaanottava ja kannustava. Kun roolit ovat selvät kummallakin on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten nopeasti tai hitaasti asiat etenevät. Mies voi rauhassa fiilistellä omia tunteitaan ja kiinnostuksen astettaan ja samoin voin tehdä minä. Hän osoittaa kiinnostuksensa yhteydenotoilla ja minä niihin vastaamalla. Kumpi vain voi halutessaan jättäytyä pelistä pois, eikä energiaa kulu sen arvailuun, kenen pitäisi olla seuraavaksi yhteydessä ja kuinka usein ja onko yhteydenpito tasapainossa.

Kävimme eilen nähtävyyksien katsomisen välissä kotonani. Istuimme sohvallani ja tunsin vetovoiman välillämme. Miten helppoa olisi ollut koskettaa ja suudella. Mutta en halunnut, että siirtyisimme vielä sille tasolle. Proffa painoi hetkeksi päänsä olkapäälleni ja tuntui oikealta, ettei muuta tapahtunut. Tiedän, että seksuaalisuus on minussa hyvin vahva voima ja päästäessäni sen valloilleen, se valtaa minut kokonaan. Se on muodonmuutos yliajattelevasta ihmisestä 100 %:sti kehollaan läsnäolevaksi olennoksi. Miehille tämä on ilmeisen vaikuttava kokemus, koska moni on halunnut siitä erikseen mainita. Seksuaalisuus on se elementti, jossa olen vahvoilla, mutta en halua hämärtää omaa tai miehen arvostelukykyä sillä. Haluan kaivata toista ihmistä hänen läsnäolonsa, sanojensa ja välittämisensä vuoksi, en siksi, että hän tuottaa minulle ruumiillista nautintoa, ja haluan miehen tuntevan samoin minua kohtaan. 

Surkea sinkku

Proffa on tulossa viikonloppuna käymään, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ollaan valumassa kaverisektoriin. Viestittely neljä-viiden päivän välein tekee kommunikoinnista vaan sen verran flegmaattista, että heppu ehtii jo unohtua mielestä kolmantena välipäivänä. Ei ihme, että suhteeni ovat normaalisti alkaneet säkenöivästä seksistä - silloin on jotain mitä muistella. Mutta taaperretaan nyt tällä tavalla perinteisesti, kun olen tieni valinnut. Prinsessatorniin on vaikea miesten kavuta ja vain sitkeimmät selviää ja moni jääkin sitten varmasti matkalle. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tavatessa taas ihastuisi proffaan ja juttu saisi tuulta alleen.

Lauantai-iltaisin ei ilmeisesti kannata roikkua Facebookissa tai antaa kuvan itsestään surkeana sinkkuna. Nuori Kolli raportoi lauantai-iltana yhdentoista aikaan ensitreffikokemuksiaan (olen ilmeisesti jonkunlainen äiti-sisko-kaveri-rakastaja-yhdistelmä Kollille) ja alkoi tenttaamaan minulta, miksi en ole ulkona baarissa tutustumassa ihmisiin ja etsimässä potentiaalista poikaystävää. Öö, öö. Samalla minuutilla minulle alkoi chattailla harrastuksesta tuttu mies, joka on ilmeisen kiinnostunut minusta, mutta jolle en omista syistäni oikein lämpene. Kerran olen jo hänet torpannut, mutta lauantai-iltana Facessa hengaava on ilmeisesti niin säälittävä, että kannattaa kokeilla kepillä jäätä uudemman kerran.

Tarvitsisin poikakaverin ihan elämänlaadullisista syistä. Minulla on aivan liikaa vapaa-aikaa ja liikaa aikaa ajatella, kun ei ole toista ihmistä haukkaamassa ajatustilaa. Pimeällä ja kylmällä pitäisi olla elävä lämpöpatteri, joka pitäisi oksitosiinintuotannon yllä. Mieluiten haluaisin poikaystävän, jonka kanssa voisi viettää aikaa myös arkisin, mutta kyllä se ajatuskin toisesta lämmittää.

Pikaviestittelyn surkeudesta

Yhteydenpito on ehkä yksi deittailun rasittavimpia osioita minunkaltaiselleni yliajattelijalle. Se oli sitä erityisesti silloin, kun olin innokas yhteydenpitäjä ja jonkin verran nykyään, kun annan miehen olla aktiivisempi osapuoli. Proffa pitää kyllä säännöllisin väliajoin yhteyttä, mutta riittävän harvoin, että ehdin turhautua. Ennen tapaamistamme kirjoittelimme pitkiä kirjeitä toisillemme, joihin sitten vuorotellen vastasimme. Nyt proffa lähettää minulle whatsapp-viestejä! Pah ja pah. Minusta pikaviestit sopii ihan hyvin kavereiden kanssa chättäilyyn, mutta ne on minusta huono tapa tutustua toiseen ihmiseen. Hajanaisia ajatuksia arkipäiväisistä asioista ilman äänensävyjä ja kasvonilmeitä! Vihjaisin nyt, että puhelinsoitot olisi aika jees juttu.

Olin muutama vuosi sitten kaukosuhteessa, jossa mies soitti minulle useamman kerran viikossa maailman ääristä saakka. Se oli mahtavaa ja silloin etäisyys tuntui lähes yhdentekevältä asialta. Pikaviestittely potentiaaliseen poikakaveriin tutustumisen muotona tuntuu etäiseltä, vaikka asuttaisiin samassa kaupungissa. Itseasiassa pikaviestit pitäisi kieltää deittailevilta - siinä olisi yksi apu pariutumiseen nykyajan ihmisille! Ennen joko kirjoitettiin pitkiä kirjeitä, soitettiin tai tavattiin - nähtiin enemmän vaivaa ja tutustuttiin kunnolla. Pikaviestit on kuin napanöyhtää - yritys tulkita ihmistä pienten hippujen perusteella.

Miehet on pikaviesteissä usein myös ällön tunteellisia ja sanovat asioita, joita eivät uskaltaisi sanoa naamatusten ja joista jää tyhjä olo. Tällä viikolla olen saanut kaksi tällaista viestiä. Yksi "olet mielestäni ihana" -viesti tuli nettideittimieheltä, jota en halunnut lopulta tavata, mutta jonka erehdyin hyväksymään Facebook-kaveriksi. Ei olla enää kavereita. Nuorelta Kollilta sain eilen viestin "Daaliah <3". Oma reaktioni tällaisiin viesteihin on lähinnä: jahas, mistäs nyt tuulee?  Kollillla oli "halipula". Joopa joo. Englannin kielen "emotional booty call" on juuri oikea ilmaisu kuvaamaan näitä yhteydenottoja. Kun mies lällyilee sinulle ihan äkkiarvaamatta, se tuntuu samalta kuin hän soittaisi klo 03.00, että voiko tulla yöksi.

No mutta. Proffa ei ole tällaiseen sortunut ja lupasi soittaa ensi kerralla. Jatkan miesyksilön tarkkailua prinsessatornistani!

Perinteet kunniaan

Suhtautumiseni deittailuun ja sen sukupuolirooleihin on nykyään hyvin perinteinen. Minusta miehen on oltava se, joka vie suhdetta eteenpäin. Deittailu on kuin tanssia, jossa jommankumman on vietävä, muutoin ei liikuta ollenkaan tai päädytään tallomaan toisen varpaita. Mielestäni yksi syy siihen, että etenkin citysinkuilla on nykyaikana vaikeuksia pariutua johtuu siitä, että deittailukulttuurissa on siirrytty lavatanssiperinteestä diskotanssiin. Siinä missä lavatansseissa mies käy pyytämässä naista tanssiin ja vie, nykyisessä dioskotanssikulttuurissa hytkytään vierekkäin alkoholin vaikutuksen alaisena omissa porukoissa, vilkuillaan välillä vastakkaista sukupuolta, mutta useimmiten minkäänlaista kontaktia ei synny.

Naiset ja miehet ovat kaikki yhtä sekaisin, kun ei ole selkeää, miten deittailurituaalin pitäisi edetä. Miehellä on jonkintapainen käsitys siitä, että hänen pitäisi viedä tilannetta eteenpäin, mutta sitten hän muistaakin, että eletään tasa-arvon aikaa eli naisen pitäisi olla yhtä aktiivinen tai hän ei ole lainkaan kiinnostunut. Nainen sitten huomaa, että mies ei ole kovinkaan aktiivinen ja saattaa itse rohkaistua olemaan aloitteellisempi: ehkä mies ei vain tiedä hänen olevan kiinnostunut. Mies on huomiosta aluksi mielissään, mutta sitten hänen päässään herää epäilys: mikä naisessa on vialla, onko hän epätoivoinen? Pian mies huomaakin, että nainen kiinnostaa häntä vähemmän kuin aiemmin. Nainen aistii tämän ja ottaa askeleen taaksepäin. Mies on kummissaan, koska ei tiedä, miten toimia. Nainen kiinnostaa vielä jonkin verran, mutta koska kerran nainen oli valmis olemaan aloitteellinen, niin eiköhän ole parasta jäädä odottelemaan hänen yhteydenottoaan..  Kumpikin välittää toiselle niin heikkoja ja ristiriitaisia signaaleja, ettei deittailurituaali voi edetä.

Miehen on oltava mielestäni se aloitteellisempi osapuoli myös puhtaan narratiivisista syistä. Kuinka hyvältä kuulostaa tarina, jossa isoäiti selittää lapsenlapsilleen, että vaari ei aluksi ollut kovinkaan innostunut aloittamaan suhdetta, mutta koska isoäiti innokkaasti piiritti pappaa, osti lahjoja ja tarjoutui harrastamaan seksiä heti alkumetreillä, pappa lopulta luovutti. Meillä kaikilla on varmaan lähipiirissä pareja, joiden suhteesta aistii, että suhteeseen on halunnut nimenomaan nainen ja mies on pakotettu siihen lähestulkoon vastentahtoisesti. Nämä eivät ole kovinkaan onnellisia suhteita. Mutta kun sama tarina käännetään toisin päin, se kuulostaa suloiselta: pappa piiritti pitkään mummoa, osti hänelle lahjoja ja ei pakottanut seksiin, ja siksi mummo heltyi lopulta, koska pappa osoitti olevansa kunnon mies.

Mielestäni todistamisen taakka on nimenomaan miehellä. Hänen on teoillaan ja sinnikkyydellään osoitettava, että hän haluaa suhteeseen hyvin aikein ja on valmis panostamaan siihen. Koska jos nyt ihan rehellisiä ollaan, miehet ovat hyvin laiskoja parisuhteiden suhteen. He pyrkivät käyttämään niihin mahdollisimman vähän energiaa, jotta sitä jäisi työhön ja harrastuksiin. Naiset ovat tunnollisempia ja murehtivat suhteiden tilaa: sitten kun he ovat suhteeseen ovat lähteneet, he yleensä luonnostaan pyrkivät hoitamaan sitä. Siksi on tärkeää, että mies suhteen alussa osoittaa naiselle, että hän on valmis näkemään vaivaa suhteen eteen, eikä ole tyypillinen peruslaiskiainen. Heidän on tehtävä töitä suhteen eteen sen alkumetreillä, jotta he arvostaisivat sitä riittävästi ja olisivat valmiita panostamaan sen huoltoon myös jatkossa. Tällöin nainen ei ole bussikyyti, joka tulee hakemaan kotiovelta vaan se merkkiauto, jonka hankkimiseksi miehen on otettava iso laina ja tehtävä hurjasti töitä.

Ollessani ajatuksissani näin perinteinen, ajattelen myös naisen roolin perinteiseksi. Hänen on oltava viehättävä ja helposti lähestyttävä ja tehtävä kiinnostuksensa selväksi vastatessaan miehen aloitteisiin. Viehättyvyys syntyy mielestäni siitä, että pitää huolta itsestään sekä ulkoisesti että sisäisesti ja helpostilähestyttävyys sitä, ettei näytä aina hapanta naamaa. Miesten olisi mielestäni ymmärretävä, että jo se, että nainen vastaa aloitteisiin tarkoittaa, että hän on kiinnostunut. Heidän ei pitäisi olettaa, että naisen tulisi olla se, joka tekee seuraavan kerran aloitteen vaan jatkaa aloitteiden tekemisiä kunnes nainen on vakuuttunut siitä, että mies olisi valmis näkemään vaivaa myös varsinaisen suhteen aikana. Kun nämä roolit olisivat selkeinä nykynaisten ja -miesten mielissä, pariutuminen olisi huomattavasti helpompaa.

Ekat treffit

Nyt voinkin kirjoittaa ihan perinteisen deittiraportin! Käväisin Helsingissä ja treffasin samalla proffan. Ennen tapaamista minua mietitytti eniten, miten huumorintajumme kohtaisivat. Kahden kuukauden ajan kestänyt kirjeenvaihtomme on keskittynyt lähinnä filosofiin pohdintoihin, eikä sellaisessa saa käsitystä toisen huumorintajusta.

Tapasimme loppujen lopuksi vanhoilla hoodeillani, koska minun piti mennä hakemaan entiseen asuntooni unohtunut kattolamppu. Alivuokralaisella ei ollut tarpeeksi korkeaa jakkaraa, joten rekrysin 190-senttisen proffan irrottamaan lampun puolestani! Täytyyhän sitä heti testata olisiko toisessa poikaystäväainesta. Pääsin samalla käymään hänen asunnossaan ja totesin, että asuimme vuoden ajan noin 3 metrin päässä toisistamme! Tästä aiheesta saisi tehtyä hienon animaation: läpileikkaus taloon, jossa elää kaksi ihmistä, jotka kulkevat ulos ja sisälle asuntoonsa, kutsuvat vieraita, seurustelevat kumppaniehdokkaidensa kanssa ja aina muutaman kuukauden välein törmäävät toisiinsa hissimatkan ajan. Toinen muuttaa pois ja he kohtaavat tämän jälkeen jossain muualla voidakseen kohdata kunnolla omassa talossaan aikaisempien ohikiitävien kohtaamisten sijasta.

Jatkoimme vielä keskustaan ja kävimme parilla oluella. Proffa oli puhelias kuten arvelinkin ja persoonaltaan hyvin avoin ja reflektoiva. Mikä parasta, hän on myös varsin höpsö ihminen! Hän ei ollut jäykkä, vakava tai alentuvasti toisiin suhtautuva vaan hyvinkin inhimillinen tapaus. Vaikka hän olikin äänessä suurimman osan ajasta, myös minun oli helppo puhua hänelle. Höpsön ihmisen kanssa oli myös helppo löytää se yhteinen huumori.

Mitäs deittiraportissa täytyy käydä vielä läpi? Ai niin, fyysinen vetovoima luonnollisesti! Proffa oli ulkonäöltään positiivinen yllätys ja näytti paremmalta kuin kuvissa. Omalla kohdalla olen tajunnut sen, että vaikka en ole missin mitoissa, niin ei nuo treffaamani miehet vaikuta välittävän siitä. Riittää kai kun olet terveennäköinen. Itselleni treffeillä oleellinen kysymys on: tekeekö mieli koskea? Joskus ei tee lainkaan mieli ja silloin toisessa on lähinnä kaveriainesta. Proffaa teki mieli koskea, vaikka en koskenutkaan. Proffa kyllä etenkin treffien loppua kohden kosketti useastikin käsivarttani.

Summa summarum: oikein hyvät treffit! Bonuksena myös se, että keskusteltiin ihan oikeista suhdeasioista, kuten siitä, halutaanko lapsia. Lisäksi keskusteltiin jo treffeillä seuraavista treffeistä ja yhteydenpidosta jatkossa. Enkä voi olla mainitsematta, etteikö se nyt vaan ole ihan helvetin tyylikästä, kun mies tarjoaa. Se vaan on. Piste. Itse olen seurustellut vain sellaisten miesten kanssa, jotka ovat ekoilla treffeillä tarjonneet. Meneekö nyt vittuiluksi?

PS: On myös raportoitava kaksi muuta hyvää ensi tapaamista tältä viikolta. Harrastuksen parissa tutustuin kahteen mahtavaan uuteen ihmiseen. Toisen kanssa tykkäsimme toistemme "tyyleistä" niin paljon, että päätimme ryhtyä tiimikavereiksi. Minulla ei ole koskaan ennen ollut sellaista harrastuksessani ja tämä tarkoittaa, että harrastukseenkin voi syntyä uudenlainen kipinä. Olen kaivannut myös uusia kavereita Turusta ja taisin löytää toisesta uudesta harrastuskaverista sellaisen. Höpsöt intellektuellit extrovertit - selkeästi minun tyyppini.

Vaihtokauppa vs pyyteetön rakkaus

Olen päätynyt pohtimaan tänään pyyteettömän rakkauden käsitettä. Sitä kai meistä jokainen etsii. Haluaisimme kaupankäynnin sijasta päätyä yksiin ihmisen kanssa, joka rakastaa meitä meidän itsemme eikä tekojemme vuoksi. Kuitenkin aika usein päädymme suhteisiin, joissa käymme vaihtokauppaa asioilla, joita kuvittelemme rakkaudeksi.

Törmäsin netissä rakkauden jäljitelmän käsitteeseen. Sen mukaan jäljittelemme rakkautta vaatimalla ja antamalla toisillemme ihailua, nautintoa, valtaa ja turvallisuutta. On helppo kuvitella olevansa rakastunut ihmiseen, joka tarjoaa sinulle näitä asioita ja vastineeksi olemme valmiita tarjoamaan samaa heille. Ihailemme, tyydytämme, teemme mitä he haluavat ja tarjoamme vakautta. Tässä rakkauden määritelmässä on vain se ongelma, että jos lakkaamme antamasta tai saamasta näitä asioita, rakkaus alkaa näivettyä. Jos toinen ei suitsutakaan samanlaisin ylisanoin kuin suhteen alussa, suhde tuntuu laimentuneen. Jos seksi ei ole samanlaista hekumaa kuin suhteen alkumetreillä, rakkaus tuntuu väljähtyvän. Jos toinen ei olekaan toteuttamassa pienempiä toiveitamme, epäilemme toisen sitoutuneisuutta. Jos kumppani ei tarjoakaan samaa taloudellista tai henkistä vakautta kuin aiemmin, uskomme suhteeseen horjuu. Pyyteettömässä rakkaudessa ei tämän ajattelun mukaan ole kysymys siitä, mitä toinen voi tarjota sinulle ja mitä joudut antamaan vastineeksi, vaan toiveesta, että toinen olisi onnellinen.

Minusta tuntuu, että olen viime vuosina keskittynyt lähinnä näihin rakkauden jäljitelmän muotoihin ja sellaisiin miehiin, jotka ovat voineet hetkeksi aikaa tarjota niitä minulle. Olen etsinyt ihailua ja nautintoa, ehkä viehättynyt vakavaraisuudesta tai siitä, että mies tuntuu tekevän, mitä haluan. En ole etsinyt ihmistä, jonka haluaisin tehdä onnelliseksi vaan olen etsinyt asioita, joiden olen kuvitellut tekevän minut onnelliseksi. Pyyteettömän rakkauden käsite kuulostaa varmasti idealistiselta, mutta jollain tapaa se tuntuu niksauttavan ajatukseni uuteen kulmaan. Sen sijaan, että kysyisin, herättääkö ihminen ihailuni ja haluni ja tarjoaako hän minulle vakautta ja vallantunnetta, voin kysyä, herättääkö tämä ihminen minussa halun tehdä hänet onnelliseksi. Se on päämäärä, joka ei perustu vaihtokauppaan ja joka ei koskaan katoa.

No niin, täällä taas vitkastelen, kun pitäisi tehdä jotain ihan muuta.

Yhteys

Minulla on omituinen suhde Nuoreen Kolliin. Totesin tämän eilen, kun huomasin chattailevani Kollin kanssa hänen deittailuelämästään. Hän raportoi minulle pyytäneensä treffeille työkaveriaan ja minä tsemppasin häntä, että, jee jee, hyvin menee. Toivon aidosti, että hän löytää itselleen tyttöystävän. On kiehtovaa, miten ihmissuhteet voivat kehittyä. Joku johon, olet ihastunut, ja jopa entinen petikumppani, voi muuntua kaveriksi, jolle toivoo onnea jonkun toisen kanssa. Ystävyys voi kasvaa oudoissa maastoissa.

Nuoren Kollin kohdalla olen joutunut tekemään pohtimaan tietoisesti, mitä aiemmin tekemäni päätös tarkoittaa. En ole antanut hänen tulla käymään Turussa, koska se ei ole tuntunut luontevalta. Tänä vuonna olen kokeillut rajojani ja heittäytynyt tilanteisiin, ja tuntuu siltä, että olen kerännyt riittävästi kokemuksia joksikin aikaa. Tältä vuodelta on jäänyt mieleen erityisesti Pianisti viime keväältä. Hän oli suloinen, vaikka olikin kovin sekaisin. Nautin keskusteluista hänen kanssaan ja hänen kosketuksestaan. Hän on niitä ihmisiä, joihin toivon törmääväni joskus vuosien päästä: nähdä hänet hyvinvoivana ja muistella hymynkare huulilla yhteisiä hetkiämme.

Kohtaamisissa voi olla yllättävää kauneutta. Niiden ei tarvitse johtaa mihinkään, koska jo yhteydentunne toiseen on arvokasta. Kaikista kohtaamisista ei edes pitäisi syntyä suhteita. Olen ymmärtänyt, että vahvin yhteys minun ja miehen välillä syntyy keskustelun kautta. Kauniita ovat olleet ne hetket ja kohtaamiset, joissa olen tuntenut tavoittaneeni toisen sisimmän. Silloin fyysisyys on ollut vain luonnollinen jatke tälle yhteydentunteelle. Olen homo dialogicus, keskusteleva ihminen. Uskon, että tämän ymmärtäminen ja muistaminen auttaa minua eteenpäin minulle sopivan ihmisen tunnistamisessa.

Poison & Wine

Kolme päivää joululomaan - hurraa! Sitten on melkein kaksi viikkoa palkallista vapaata. Olen kyllä loman tarpeessa tämän syksyn rutistuksen jälkeen. Muutto, uusi projekti ja tämä pimeys...  energia on vähissä. Jouluakin odotan. Lahjat on hankittu ja tänä vuonna ollaan luomassa uusia traditioita: koko perhe kokoontuu Turkuun. Joulurauha julistetaan kävelymatkan päässä kotoani ja sen kuuleminen paikan päällä tuo jouluun oman tunnelmallisen lisänsä. Voin nukkua niin pitkään kuin haluan (niin varmaan, kun on perheenjäseniä potkimassa liikkeelle) ja vähäksi aikaa unohtaa työkuviot.

Olen kirjoitellut nyt kuukauden proffan kanssa ja onpa ollut mukava tutustua ihmiseen näin vanhanaikaisesti - kirjeitä kirjoittaen! Kirjoitamme kumpikin noin kerran viikossa pitkän mailin ja aiheet ovat pyörineet nyt aika paljon ihmissuhteiden ympärillä. Hän tuo esille mielenkiintoisia näkökulmia asioihin ja yksi hänen huomioistaan on kiinnostava tämän bloginkin kannalta: hänen mielestään suomalaiset miehet ovat tunnetasolla huomattavasti riippuvaisempia naisista kuin naiset miehistä.

Uskon, että hän on oikeassa. Lähipiirissäni miehet jättäytyvät usein "naisten varaan" ja usein lähestulkoon unohtavat muun sosiaalisen elämän. Eron sattuessa he ovat luonnollisesti naisia heikommassa tilanteessa. Jäin miettimään syitä tähän asetelmaan ja erityisesti sitä, miksi suomalainen nainen on tunnetasolla niin riippumaton miehistä. Selitys on mielestäni historiallinen. Sodan jälkeen kotiin palasi sukupolvi miehiä, jotka sulkeutuivat itseensä ja purkivat pahaa oloaan työntekoon ja alkoholiin.  Tällainen mies oli niin solmussa oman tunne-elämänsä kanssa, että hän ei pystynyt tarjoamaan juuri minkäänlaista tunnetason tukea puolisolleen. Teoriani on, että tässä vaiheessa suomalainen nainen oppi olemaan tukeutumatta puolisoonsa ja opetteli henkisesti mahdollisimman itsenäiseksi. Tämän mallin he opettivat myös tyttärilleen ja tyttärentyttärilleen ja tätä mallia me toteutamme edelleen yhteiskunnassamme.

Aloin pohtia, voisiko tämä näkökulma selittää, miksi minun on ollut niin vaikea tulla läheiseksi suomalaisten miesten kanssa ja huomattavasti helpompi luoda rakkaussuhteita ulkomaalaisten miesten kanssa. Minun on vaikea tuntea itseäni... hmmm.... sanotaan tämä nyt englanniksi... emotionally secure with Finnish men. En tunne itseäni riittävän turvatuksi, että voisin rakastua. Suomalaisen miehen pidättyvyys pelottaa minua ja pelkään jääväni henkisesti yksin. Tämä on mieleeni pinttynyt käsitys ja ilmeisen syvässä. En väitä, etteikö suomalainen mies nykyaikana olisi henkisesti ja emotionaalisesti läsnä kumppanilleen, mutta minun on ilmeisen vaikea vakuuttaa itseäni tästä ja siksi olen koko ajan varpaillani, kun yritän luoda ihmissuhdetta suomalaiseen mieheen. Ulkomaalaisen miehen kanssa minun on ilmeisesti helpompi rentoutua, kun kulttuurinen käyttäytymiskoodisto ei laukaise itsesuojeluvaistoa minussa. Minun käyttäytymiseni ja asennoitumiseni heijastuu sitten suhdeviritelmiin. Ongelmallinen isäsuhteeni on varmasti vaikuttanut omalta osaltaan asennoitumiseeni. Hän ei tarjonnut minulle kaipaamaani turvaa, joten olen alkanut etsiä sitä jostain muualta kuin suomalaisesta miehestä.

Ei kai tämä nyt kuulosta suomalaisen miehen parjaukselta taas? Varmasti kuulostaa.

Tämän illan olen kuunnellut ihanaa The Civil Warsia. Poison & Wine:

Vetovoiman lakeja

Täällä taas vitkastellaan, sillä yksi edelliseen elämään liittyvä raportti odottaisi tekemistään. Mutta kyllä minä kohta sen kimppuun käyn, sillä haluan, että ennen joululomaa on kaikki tähän vuoteen liittyvä hoidettu pois alta.

Käväisin Helsingissä parissa pikkujouluissa. Toisissa pikkujouluissa meni hermot miespuoliseen kaveriini, joka hoitaa ihmissuhteitaan yhtä kypsästi kuin kolmevuotias. Sorruin läksyttämään, mutta kaveri jopa kiitti palautteesta tyyliin: "Sua Daaliah on kyllä hyvä nähdä aina välillä". Paino sanoilla "aina välillä" :D

Toisissa pikkujouluissa tuli juteltua parin varsin hurmaavan miehen kanssa. Toista en tuntenut entuudestaan ja oli hauska huomata, miten hyvin joidenkin ihmisen kanssa voi synkata. Mies toi nopeasti esille, että hän seurustelee, mutta teki sen niin tyylikkäästi, että keskustelu jatkui yhtä antoisana kuin oli alkanutkin. Mies oli yksinkertaisesti todella kiva ja pyysi olemaan yhteyksissä, jos ikinä tarvitsen hänen työpanostaan tulevissa projekteissa. Tuollaisista kohtaamisista jää hyvä mieli.

Toisen miehen olen tuntenut noin vuoden ajan ja törmäämme toisiimme aina välillä. Hän on fiksu ja sivistynyt ja päädyn yleensä jossain vaiheessa iltaa intensiiviseen keskusteluun hänen kanssaan. Välillämme on vetovoimaa, mutta kumpikaan ei taida haluta mennä flirttailua pidemmälle. Kävimme itseasiassa mielenkiintoisen metakeskustelun aiheesta. Puhuimme kulttuurien välisistä eroista ja hän kertoi kohtaamisesta ulkomaalaisen naisen kanssa lentokentällä ja siitä, miten he saattoivat puhua puoli tuntia niitä näitä ilman mitään odotuksia jatkosta. Joskus Suomessa tuntuu, ettei toisilleen ennestään tuntemattomat vastakkaisen sukupuolen edustajat voi puhua keskenään ja flirttailla ilman, että tämä tarkoittaa joko sitä että lähdetään panemaan tai aletaan seurustella. Kuitenkin noissa pikkujouluissa tällainen hyvän mielen, keveä ja flirttaileva keskustelu onnistui kahden suomalaisen miehen kanssa! Ei siis mahdotonta sekään Suomessa vaikkakin harvinaisempaa kuin jossain muissa maissa.

Proffa kirjoittaa minulle hienoja maileja: pitkiä, syvällisiä ja viisaita. Se on todella vetoavaa. Yksi asia, jonka hän toi esille on suomalaisten naisten itsenäisyys ja riippumattomuus miehistä. Tämä on seikka, jonka kaikki ulkomaalaiset seurustelukumppanini ovat tuoneet esille. Heistä yksi oli Pohjois-Amerikasta, yksi Aasiasta ja tämä mies on Euroopasta. Voisi siis ajatella, että me suomalaiset naiset olemme poikkeuksellisen itsenäisiä myös länsimaalaisessa kontekstissa. Suomalaiselle miehelle tässä ei ole mitään erikoista, mutta ulkomaalaiset miehet ovat suhtautuneet tähän asiaan lähes ihaillen. Minun ainutlaatuisuuteni onkin ehkä kiteytynyt näiden miesten mielessä siihen, että olen ehkä jopa keskimääräistä suomalaista naista itsenäisempi ja riippumattomuuttani vaaliva. Ehkä tämä selittää, miksi olen päätynyt seurustelemaan niin usein ulkomaalaisen miehen kanssa. Suomalaisen miehen pidättyväisyys ja minun itsenäisyyden kaipuuni ovat yhdessä kuin magneetin kaksi samannimistä napaa: me hyljimme toisiamme.

Vaiheilua

Nuori Kolli, tuo viettelevä käärme, laittoi jälleen viestiä ja hetken aikaa jouduin pysähtymään ja miettimään, mitä päätöksessäni pysyminen tarkoittaa: ei enää fuckbuddy-suhdetta vaikka mistään muustakaan ei ole lupausta. Mutta näin se menee, jostain on luovuttava jos haluaa jotain uutta tilalle.

Minulla on sellainen olo, että olen elänyt viimeiset 2-3 vuotta niitä villejä nuoruusvuosia, jotka ovat jääneet minulta aiemmin elämättä. Alle kaksikymppisenä elämäni oli sen verran raskasta perhesuhteiden, omillaan pärjäämisen ja omien epävarmuuksieni vuoksi, että poikiin tutustumiseen ei riittänyt energiaa. Kaksikymppisenä aloitin pitkän suhteen, jota laastaroin suhteessa toiseen mieheen. Sinkkuna olen ollut suunnilleen yhtä kauan kuin olen kirjoittanut tätä ja edellistä blogiani. Tämän ajan olen käyttänytkin sitten tehokkaasti kaikenlaiseen hölmöilyyn. Etenkin viime kesänä jäin muutaman kerran miettimään omaa arvostelukykyäni eräiden seikkailujen jälkeen.

Välilä tuntuu, että elämä etenee vaiheissa, joihin ei voi sen enempää vaikuttaa, vaan jotka on vain elettävä läpi. Joskus nämä vaiheet eivät mene loogisessa järjestyksessä ja pahinta tuhoa tästä seuraa varmasti nuorena naimisiin menneillä ja lapsia saaneilla, joilla tulee jossain vaiheessa vastustamaton tarve päästä viihteelle. Joidenkin meistä on ilmeisesti vain pakko päästä tsekkaamaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot, jotta ei vain jäisi sellainen olo, että on jäänyt jostain paitsi. Osa ihmisistä on tätä kypsempiä: he tunnistavat hyvän tulipa tämä vastaan missä tahansa elämän vaiheessa ja pitävät siitä kiinni. Itse en ole onneksi aiheuttanut sen kummempaa tuhoa kuin muutamia nolostuksen hetkiä itselleni. On minulla ollut kivaakin: ikimuistoisia kohtaamisia ja heittäytymisiä, joita on mukava muistella ja joiden aikana tunsin olevani niin elossa kuin ihminen voi olla.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Sen verran tiedän, että seuraavat vuodet tulevat olemaan hyvin työntäyteisiä. Alan olla vakuuttunut siitä, että perustan ensi syksynä oman yrityksen. Nykyinen työni tähtää siihen ja sellaisen perustaminen on alkanut tuntua realistiselta. Voin kuvitella, että oman yrityksen perustaminen vertautuu monella tapaa lapsen saamiseen. Sitä on hoivattava ja sille on luotava sellaiset olosuhteet, että se voi kasvaa vahvaksi ja itsenäiseksi. Muutaman vuosikymmenen päästä se sitten pitää huolta minusta, kun loikoilen rikkaana osakkeenomistajana jossain lämpimässä. Minussa on herännyt rikastumisen ja menestymisen halu. Haluan jättää oman merkkini tähän maailmaan ja luoda jotain mikä jää elämään. En tiedä, onko outoa, että lihaa ja verta olevan jälkikasvun sijasta haluan perintöni elävän organisaatioiden ja niiden luomien asioiden muodossa.

No niin, sinkkubloggari eksyi nyt aiheesta. Mitä seuraavaksi? Olen kirjoitellut nyt pari viikkoa mielenkiintoisen nettituttavuuden kanssa, tai itseasiassa kyseessä ei ole alunperin nettituttavuus. Asuimme Helsingissä samassa rapussa ja törmäsimme toisiimme silloin tällöin hississä ja kerran pikkutunneilla talomme edessä. Juttelimme muutamia lauseita niinkuin naapureiden kanssa jutellaan. Nyt bongasimme toisemme nettideittipalvelusta ja aloimme kirjoittelemaan. Viesteistä on tullut pitkiä ja on outoa ajatella, että tutustumme toisiimme nyt eri kaupungeista käsin, kun asuimme vuoden ajan muutaman metrin päässä toisistamme! Hän asuu edelleen siinä minun rakastamassani talossa, jossa asuin vielä pari kuukautta sitten.

Jos edellisen miestuttavuuden kanssa tuntui siltä, että miestä ei kiinnostanut juurikaan elämäni tai ajatukseni tai että keskustelut eivät oikein johtaneet mihinkään, niin tämän miehen kohdalla tästä asiasta ei ole huolta. Hän tekee paljon mielenkiintoisia kysymyksiä ja on keskustelevaa tyyppiä ja akateemista uraa luova ihminen, joka tarkastelee asioita monesta eri näkökulmasta. Hän on lähdössä juuri kotimaahansa kuukaudeksi, joten ehdimme tavata vasta ensi vuoden puolella. Tapaamistamme edeltää siis ainakin puolentoista kuukauden kirjoitteleminen. On liian aikaista sanoa vielä mitään suhteen laadusta, mutta dejavu-tunteita tämä asetelma aiheuttaa: kaksi edellistä suhdettani ovat alkaneet samalla tavoin, kirjoittaen.

Nyt on joulukuun ensimmäinen! Joulu tulee, jee! Onko lukijoilla yhtään joulufiilistä?

Selibaatti?

Olen omaa omaa tunne-elämääni tutkisteltuani päätynyt siihen lopputulokseen, että kun harrastan seksiä seuraavan kerran, se on rakastelua. Minä pakenen seksiin, joten minun on kohdattava pelkoni ja yritettävä luoda yhteys vastakkaiseen sukupuoleen tunteiden, ei kehoni, kautta.