Tää on kyllä nyt niin Nettideittiblogi II, mutta olkoon. Oh man, uskoni nettideittailuun senkun vahvistuu. Taas kivat treffit ja insinööri-mies oli ISO positiivinen yllätys. Paljon paremman näköinen kuin kuvissa ja paljon puheliaampi ja spontaanimpi kuin mitä tekstin perusteella ymmärsi. Oli vaan hupaisaa huomata, että mies oli kuin miespuolinen minä. Matkustelu, hyvä ruoka, sosiaalisuus, rutiinien karttaminen, sitoutumiskammo. Eli klassinen numero 7 Enneagrammissa, Innostuva Suunnittelija. Siksi kai ihmisen kanssa olikin niin helppo olla ja kommunikoida, ehkä niinkin helppo, ettei meidän välillä ollut mitään samantapaista jännitettä ja vetovoimaa kuin keittiömestarin kanssa. Oltiin niin samalla aaltopituudella.
MUTTA... se kuuluisa mutta. Se on jännä, miten nuo miehet kertoo jo ensitreffeillä auliisti sen (jos kuuntelee tarkkaan), mikä (saattaisi) estää heitä ryhtymästä kunnon suhteeseen. Tällä miehellä on vielä menovaihe päällä, ei varmaan niinkään naisten suhteen, vaan baareissa käymisen ja reissaamisen suhteen. Puhui siitä, miten on ajatellut hakevansa töihin Sveitsiin, oli lähdössä juuri kahdeksi viikoksi reissuun ja joka illalle ja viikonlopulle tuntui olevan ohjelmaa. Eli liekkö miehen elämäntilanne vielä se, että olisi valmis asettumaan aloilleen. Juoksut juoksematta. No, mä en sinänsä juoksuja hirveästi rajoita, mutta mutta, ehkäpä jotakuta jo vähän "rauhoittuneempaa" ihmistä olen etsimässä.
Mun pyhä miehensuodatuskolminaisuuteni on kyllä aika pätevä. Siis se, että miehessä pitäisi osua kohdalleen nämä kolme asiaa: sijainti, luonne ja elämäntilanne. Tässä miehessä kaksi ensimmäistä on kohdallaan, mies asuu itseasiassa 2 km päässä, mutta elämäntilanne ei nyt ehkä osu ihan nappiin.
Jei, onpas tämä treffailu nyt kivaa, kun nämä miehet on näin "laadukkaita" ja mun oma suhtautuminen tähän touhuun niin keveää.
torstai 29. maaliskuuta 2012
keskiviikko 28. maaliskuuta 2012
Sarjadeittailusta
Miehet vaan pörrää mielessä. Kävin tänään lounaalla parin kaverin kanssa, jotka on myös harrastaneet nettideittailua. Yksi kertoi nettideittailussa ahdistavan se, että silloin oli vaikea keskittyä yhteen ihmiseen kerrallaan. Mulle sopii mainiosti se, että kirjoittelen neljän kanssa ja käyn treffeillä kolmen eri tyypin kanssa viikon sisällä. Syitä tähän on muutama:
1.) Olen vaihtelunhaluinen
2.) Miehet on hitaita ja yksittäiset miehet aika tylsiäkin
3.) Olen huomionkipeä
4.) Kiinnyn helposti liian nopeasti ja useamman miehen tapailu hidastaa tätä
5.) En stressaa treffejä
6.) Olen helposti liian mukautuva ja kiltti. Kun on kommunikoi useamman kanssa yhtäaikaa, tajuaa, mitkä ominaisuudet on tärkeitä ja olennaisia.
7.) Treffailu pysyy näin "keveänä", ei liikaa paineita yhden tyypin suhteen
Juttelin tänään ekaa kertaa chatissa arkkitehti-deittini kanssa. Treffeille piti mennä maanantaina, mutta herra oli kipeänä. Nyt yritetään sumplia treffejä ensi viikolle. Mutta olipa mukava chattailla miehen kanssa, jolla oli samoja mielenkiinnon kohteita - tai ymmärrystä omille mielenkiinnon kohteilleni.
Kyllähän minä ymmärrän, että kompromissejakin pitää tehdä, mutta oispa aivan huippua kun kohdalle tulisi mies joka olisi:
1.) Älykäs ja keskustelutaitoinen
2.) Kiinnostunut edes jonkin verran samoista asiosta
3.) Fyysisesti vetoava ja tuntisi vetoa myös minuun
4.) Hauska ja rento
5.) Positiivinen ja huomaavainen
6.) Esittelykelpoinen / kehtaa esitellä kavereille
7.) Sopivassa elämäntilanteessa
8.) Hulluna minuun :)
PS: Olen alkanut ajatella, että minulle suunnilleen sopivia miehiä voisi olla noin 1/20:ssa "esikatsastetussa" miehessä. Tämä suhdeluku on pitänyt suunnilleen paikkansa ystävien suhteen. Aina kun olen aloittanut uuden koulun, niin luokallisesta ihmisiä on löytynyt yksi hyvä ystävä. Jos nyt olen siis käynyt vuoden sisällä treffeillä 11 miehen kanssa, niin kaiken todennäköisyyden mukaan seuraavan 9 joukosta löytyy sopiva! :)
1.) Olen vaihtelunhaluinen
2.) Miehet on hitaita ja yksittäiset miehet aika tylsiäkin
3.) Olen huomionkipeä
4.) Kiinnyn helposti liian nopeasti ja useamman miehen tapailu hidastaa tätä
5.) En stressaa treffejä
6.) Olen helposti liian mukautuva ja kiltti. Kun on kommunikoi useamman kanssa yhtäaikaa, tajuaa, mitkä ominaisuudet on tärkeitä ja olennaisia.
7.) Treffailu pysyy näin "keveänä", ei liikaa paineita yhden tyypin suhteen
Juttelin tänään ekaa kertaa chatissa arkkitehti-deittini kanssa. Treffeille piti mennä maanantaina, mutta herra oli kipeänä. Nyt yritetään sumplia treffejä ensi viikolle. Mutta olipa mukava chattailla miehen kanssa, jolla oli samoja mielenkiinnon kohteita - tai ymmärrystä omille mielenkiinnon kohteilleni.
Kyllähän minä ymmärrän, että kompromissejakin pitää tehdä, mutta oispa aivan huippua kun kohdalle tulisi mies joka olisi:
1.) Älykäs ja keskustelutaitoinen
2.) Kiinnostunut edes jonkin verran samoista asiosta
3.) Fyysisesti vetoava ja tuntisi vetoa myös minuun
4.) Hauska ja rento
5.) Positiivinen ja huomaavainen
6.) Esittelykelpoinen / kehtaa esitellä kavereille
7.) Sopivassa elämäntilanteessa
8.) Hulluna minuun :)
PS: Olen alkanut ajatella, että minulle suunnilleen sopivia miehiä voisi olla noin 1/20:ssa "esikatsastetussa" miehessä. Tämä suhdeluku on pitänyt suunnilleen paikkansa ystävien suhteen. Aina kun olen aloittanut uuden koulun, niin luokallisesta ihmisiä on löytynyt yksi hyvä ystävä. Jos nyt olen siis käynyt vuoden sisällä treffeillä 11 miehen kanssa, niin kaiken todennäköisyyden mukaan seuraavan 9 joukosta löytyy sopiva! :)
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Riman nostoa
Huhhuh. Kirjoitan työhakemusta pestiin, jota aluksi vähän arastelin. Isot saappaat. Mutta nyt kun kirjoitan hakemusta tajuan, että mähän olen enemmän kuin pätevä tuohon työhön.
Sitten nämä miehet. Kyllä mä tarviin fiksun miehen, kaikesta huolimatta. Nyt kun jutellut viime päivinä keittiömestari-deittini kanssa, niin voihan apua. En tiedä, onko se chatissa jotenkin erityisen toope-moodilla, mutta ei siitä saa keskustelumielessä oikein mitään irti. Livenä se ei ollut niin paha. Ylihuomenna menen treffeille miehen kanssa, joka vaikuttaa onneksi hiukan potentiaalisemmalta. Mutta voi, parina päivänä olen jutellut vaihteeksi erään maisterimiehen kanssa ja kyllä siinä on vissi ero. Olen analyyttinen ihminen, tykkään pureutua yksityiskohtiin, syihin ja seurauksiin. Mutta ei tällaiseen keskusteluun tarvita akateemista ihmistä vaan ihan vaan ylipäätään fiksua ja ajattelevaa. Oijoi, Tekstihurmaaja oli kyllä huippu keskustelija. Pitääkin rupatella hänen kanssaan joku päivä, niin muistuu taas mieleen, miten keskustelutaitoinen mies voi olla.
Eli nostetaan nyt tätä rimaa kuitenkin - ei sillä fyysisellä vetovoimalla kuitenkaan pitkälle pötkitä, pitää olla henkistäkin yhteyttä.
Sitten nämä miehet. Kyllä mä tarviin fiksun miehen, kaikesta huolimatta. Nyt kun jutellut viime päivinä keittiömestari-deittini kanssa, niin voihan apua. En tiedä, onko se chatissa jotenkin erityisen toope-moodilla, mutta ei siitä saa keskustelumielessä oikein mitään irti. Livenä se ei ollut niin paha. Ylihuomenna menen treffeille miehen kanssa, joka vaikuttaa onneksi hiukan potentiaalisemmalta. Mutta voi, parina päivänä olen jutellut vaihteeksi erään maisterimiehen kanssa ja kyllä siinä on vissi ero. Olen analyyttinen ihminen, tykkään pureutua yksityiskohtiin, syihin ja seurauksiin. Mutta ei tällaiseen keskusteluun tarvita akateemista ihmistä vaan ihan vaan ylipäätään fiksua ja ajattelevaa. Oijoi, Tekstihurmaaja oli kyllä huippu keskustelija. Pitääkin rupatella hänen kanssaan joku päivä, niin muistuu taas mieleen, miten keskustelutaitoinen mies voi olla.
Eli nostetaan nyt tätä rimaa kuitenkin - ei sillä fyysisellä vetovoimalla kuitenkaan pitkälle pötkitä, pitää olla henkistäkin yhteyttä.
maanantai 26. maaliskuuta 2012
Luovuuden kaipuu
Kaipaan luovaa tekemistä. Haluaisin vähentää netissä hukattuja tunteja ja alkaa puuhailemaan jotakin. Olisi hauskaa keksiä tekemistä käsille, samalla saada jotain aikaiseksi ja keskittyä kunnolla yhteen asiaan. Tämä netissä surffailu on sellaista jatkuvaa huomion ja keskittymisen harhailua.
Inspiraation keräilyssä voisi toimi apulaisena Pinterest. En ole vielä palvelua käyttänyt, mutta sen kautta voi keräillä erilasia nettissivuja yhteen paikkaan kuvien avulla. Kun minulla ei ole selkeää visiota siitä, mitä haluaisin tehdä, niin paras keino voisikin olla tämän päämäärättömän surffailun valjastaminen inspiraation etsintään :)
Hmmmmmm... mitäköhän sitä keksii :)
Inspiraation keräilyssä voisi toimi apulaisena Pinterest. En ole vielä palvelua käyttänyt, mutta sen kautta voi keräillä erilasia nettissivuja yhteen paikkaan kuvien avulla. Kun minulla ei ole selkeää visiota siitä, mitä haluaisin tehdä, niin paras keino voisikin olla tämän päämäärättömän surffailun valjastaminen inspiraation etsintään :)
Hmmmmmm... mitäköhän sitä keksii :)
torstai 22. maaliskuuta 2012
Kuuntelemisen taito
Noniin, yhdet treffit takana ja kutsu uusille jo tullut. Eli yksien treffien kirous kumoutumassa. Mies oli söpö ja komeampi kuin kuvissa. Meillä oli tosi leppoisaa yhdessä ja fyysistä vetovoimaa riitti. Miehellä on tosi lämpimät välit perheeseensä, mikä on ehdottomasti plussaa.
Mutta mutta. Yksi asia jäi mietityttämään. Mies ei tehnyt oikeastaan juuri ollenkaan kysymyksiä ja silloin kuin kerroin juttuja omasta elämästäni, mies ei aina vaikuttanut kuuntelevan kovinkaan tarkasti. Ei tehnyt jatkokysymyksiä. Vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä, jolle pitäisi vain höpöttää, mutta itse reagoin aika vahvasti siihen miten "kuuntelevaiselta" toinen vaikuttaa. Eli minusta voi tulla melko hiljainenkin, jos toinen ei osoita selkeitä kiinnostuksen merkkejä sanomaani kohtaan. Jännä juttu on se, että olen huomannut saman ilmiön uudessa kaveriporukassa, jossa jutut tuntuu pyörivän porukan poikien deittailutarinoiden ympärillä. Tuollaisissa tilanteissa sitten kuuntelen ja kyselen, mutta en ala kertomaan omia juttuja, jos toinen osapuoli ei "tajua" kuinka yksipuolista tarinointi on. Jos saa sen vaikutelman, että toista/toisia ei kiinnosta, niin siinä helposti jättää juttunsa kertomatta. Luulen, että juuri tästä syystä olen aina tosissani ihastunut miehiin, jotka ovat todella hyviä kuuntelijoita.
On myös ihan kiva saada positiivisia kommentteja ulkonäöstään, mutta jos samalla tuntuu, että toista ei se päänsisältö niinkään kiinnosta, niin nuo kommentit on jotenkin toisarvoisia. Tämä taitaa olla se syy, miksi olen aiemmin viehättynyt älykkäistä miehistä. He tuntuvat arvostavan älyäni, mikä on minulle huomattavasti suurempi kohteliaisuus kuin ulkonäköni kehuminen.
Nää on nyt sellaisia epäilyksiä, jotka heräsi tämän ihmisen kohdalla. Mutta miehessä oli tosiaan myös paljon hyvää ja minulla on myös kavereita, joiden kanssa jossain vaiheessa tai aluksi tuntui, että tarinointi/kiinnostus on yksipuolista. Syyllistyn joskus itsekin sellaiseen yksipuoliseen paasaukseen ja unohdan kysyä kanssakumppanin ajatuksista. Ja voihan olla, että mies oli niin haltioissaan näkemästään, että päänsisällön selvittäminen jäi vähemmälle huomiolle ;)
Mutta mutta. Yksi asia jäi mietityttämään. Mies ei tehnyt oikeastaan juuri ollenkaan kysymyksiä ja silloin kuin kerroin juttuja omasta elämästäni, mies ei aina vaikuttanut kuuntelevan kovinkaan tarkasti. Ei tehnyt jatkokysymyksiä. Vaikuttaa sellaiselta ihmiseltä, jolle pitäisi vain höpöttää, mutta itse reagoin aika vahvasti siihen miten "kuuntelevaiselta" toinen vaikuttaa. Eli minusta voi tulla melko hiljainenkin, jos toinen ei osoita selkeitä kiinnostuksen merkkejä sanomaani kohtaan. Jännä juttu on se, että olen huomannut saman ilmiön uudessa kaveriporukassa, jossa jutut tuntuu pyörivän porukan poikien deittailutarinoiden ympärillä. Tuollaisissa tilanteissa sitten kuuntelen ja kyselen, mutta en ala kertomaan omia juttuja, jos toinen osapuoli ei "tajua" kuinka yksipuolista tarinointi on. Jos saa sen vaikutelman, että toista/toisia ei kiinnosta, niin siinä helposti jättää juttunsa kertomatta. Luulen, että juuri tästä syystä olen aina tosissani ihastunut miehiin, jotka ovat todella hyviä kuuntelijoita.
On myös ihan kiva saada positiivisia kommentteja ulkonäöstään, mutta jos samalla tuntuu, että toista ei se päänsisältö niinkään kiinnosta, niin nuo kommentit on jotenkin toisarvoisia. Tämä taitaa olla se syy, miksi olen aiemmin viehättynyt älykkäistä miehistä. He tuntuvat arvostavan älyäni, mikä on minulle huomattavasti suurempi kohteliaisuus kuin ulkonäköni kehuminen.
Nää on nyt sellaisia epäilyksiä, jotka heräsi tämän ihmisen kohdalla. Mutta miehessä oli tosiaan myös paljon hyvää ja minulla on myös kavereita, joiden kanssa jossain vaiheessa tai aluksi tuntui, että tarinointi/kiinnostus on yksipuolista. Syyllistyn joskus itsekin sellaiseen yksipuoliseen paasaukseen ja unohdan kysyä kanssakumppanin ajatuksista. Ja voihan olla, että mies oli niin haltioissaan näkemästään, että päänsisällön selvittäminen jäi vähemmälle huomiolle ;)
Ota tyhmempi mies
Nyt tulee sitten jälleen miespostaus, koska nämä jutut pyörii nyt mielessä. Olen menossa kolmen eri miehen kanssa treffeille viikon sisällä. Yksi keittiömestari, yksi arkkitehti ja yksi insinööri (ellei tuo arkkitehti peru ;)
Olen insinöörin ja keittiömestarin kanssa jutellut useamman kerran mesessä. Ihan vastakkaisia ihmisiä. Edellinen vaikuttaa hitaasti lämpeävältä ja aavistuksen konservatiiviselta. Jälkimmäinen on tunteellisen ja liberaalin oloinen luonnonlapsi. Kumpikaan ei mitenkään erityisesti loista älyllään tai nokkeluudellaan, vaikka ihan perusfiksuja ovat. Olenkin pohtinut viime päivinä sitä, miten olennaista miehen älykkyys onkaan suhteen kannalta. Pidin sitä ennen ykkösasiana. Ajattelin, että minut vietellään nimenomaan älyllä. Profiilitekstissänikin erikseen mainitsin etsiväni älykästä miestä.
Asiaa on itseasiassa tutkittu. Geneva School of Business on vuonna 2010 julkistanut tutkimuksen, jonka mukaan avioliitto on 20% todennäköisemmin onnellinen, jos nainen on miestä 27% älykkäämpi sekä vähintään 5 vuotta nuorempi. Lisäksi on tehty tutkimuksia, joiden mukaan onnellisissa avioliitoissa nainen on miestä viehättävämpi. Yksi selitys voi olla se, että tällöin mies panostaa enemmän suhteeseen. Eli kun akateemiset naiset valittavat hyvien miesten puutetta, niin ehkä heidän tosiaan kannattaisi siirtää katseensa duunareihin. Ainakin pitkäaikaisempaa onnea ajatellen.
Hmm. Loppupeleissähän älykkyys ei ole siinä miehessä olennaisinta vaan se, miten paljon mies panostaa suhteeseen. Hieman yksinkertaisempi, palvova mies saattaisikin olla parempi vaihtoehto kuin kylmänkalsea ja etäinen älykkömies.
Mitä mieltä olette?
PS: Aiheesta googlatessa törmäsin tällaisen hauskaan artikkeliin: "The 5 Least Romantic Keys to Happy Relationship" . Siinä selitetään, että parisuhteen onnen saattaisi miehen tyhmyyden ja rumuuden lisäksi taata se, että viettää vähemmän aikaa yhdessä, nukkuu erillään, kumppanin näkeminen vaaleanpunaisten lasien läpi ja seksin aikatauluttaminen.
Olen insinöörin ja keittiömestarin kanssa jutellut useamman kerran mesessä. Ihan vastakkaisia ihmisiä. Edellinen vaikuttaa hitaasti lämpeävältä ja aavistuksen konservatiiviselta. Jälkimmäinen on tunteellisen ja liberaalin oloinen luonnonlapsi. Kumpikaan ei mitenkään erityisesti loista älyllään tai nokkeluudellaan, vaikka ihan perusfiksuja ovat. Olenkin pohtinut viime päivinä sitä, miten olennaista miehen älykkyys onkaan suhteen kannalta. Pidin sitä ennen ykkösasiana. Ajattelin, että minut vietellään nimenomaan älyllä. Profiilitekstissänikin erikseen mainitsin etsiväni älykästä miestä.
Asiaa on itseasiassa tutkittu. Geneva School of Business on vuonna 2010 julkistanut tutkimuksen, jonka mukaan avioliitto on 20% todennäköisemmin onnellinen, jos nainen on miestä 27% älykkäämpi sekä vähintään 5 vuotta nuorempi. Lisäksi on tehty tutkimuksia, joiden mukaan onnellisissa avioliitoissa nainen on miestä viehättävämpi. Yksi selitys voi olla se, että tällöin mies panostaa enemmän suhteeseen. Eli kun akateemiset naiset valittavat hyvien miesten puutetta, niin ehkä heidän tosiaan kannattaisi siirtää katseensa duunareihin. Ainakin pitkäaikaisempaa onnea ajatellen.
Hmm. Loppupeleissähän älykkyys ei ole siinä miehessä olennaisinta vaan se, miten paljon mies panostaa suhteeseen. Hieman yksinkertaisempi, palvova mies saattaisikin olla parempi vaihtoehto kuin kylmänkalsea ja etäinen älykkömies.
Mitä mieltä olette?
PS: Aiheesta googlatessa törmäsin tällaisen hauskaan artikkeliin: "The 5 Least Romantic Keys to Happy Relationship" . Siinä selitetään, että parisuhteen onnen saattaisi miehen tyhmyyden ja rumuuden lisäksi taata se, että viettää vähemmän aikaa yhdessä, nukkuu erillään, kumppanin näkeminen vaaleanpunaisten lasien läpi ja seksin aikatauluttaminen.
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Kevättä rinnassa
Onpas jotenkin todella keveä olo :) Suorastaan keväinen olo. Sain viime viikolta niskastani sellaisen mahdottoman, kuukausia kestäneen byrokratiahelvetin ja heti kun siitä vihdoin pääsi eroon niin olo keveni. Se paperihelvetti oli vähän niinkun mun burnoutin metafora. Tuntuu kuin sen kautta nyt sitten ravistin viimeset työuupumuksen rippeet harteiltani.
Pursuilen uusia ideoita projektien suhteen, noissa yhdistysjutuissa. Potentiaalisia työpaikkojakin näyttäisi taas ilmaantuneen markkinoille ja kohta voisi sitten ryhtyä oma-aloitteiseksi työnhaun suhteen.
Kahdet treffitkin luvassa. Ensimmäiset on torstaina kaksimetrisen kokin kanssa. Vaikuttaa tosi rennolta ja hauskalta kaverilta, joka lupasi keksiä jotain erikoisempaa tekemistä. Oli kuulemma miettinyt Korkeasaarta, mut se menee liian aikasin kiinni. Ja nyt höpötti jotain korvapuusteista :) Näistä treffeistä näyttäisi tulevan erittäin epäasialliset, mikä sopii hyvin mun uuteen agendaan eli Pro-Vähemmän-Tylsät-Treffit. Sitten maanantaina menen treffeille arkkitehdin kanssa, joka ei nyt ihan niin hulvattomalta tyypiltä vaikuta mut siihen voinkin sitten testata mun Ilkikurisempi-Daaliah-moodiani.
Kesä tulee - jei!
Pursuilen uusia ideoita projektien suhteen, noissa yhdistysjutuissa. Potentiaalisia työpaikkojakin näyttäisi taas ilmaantuneen markkinoille ja kohta voisi sitten ryhtyä oma-aloitteiseksi työnhaun suhteen.
Kahdet treffitkin luvassa. Ensimmäiset on torstaina kaksimetrisen kokin kanssa. Vaikuttaa tosi rennolta ja hauskalta kaverilta, joka lupasi keksiä jotain erikoisempaa tekemistä. Oli kuulemma miettinyt Korkeasaarta, mut se menee liian aikasin kiinni. Ja nyt höpötti jotain korvapuusteista :) Näistä treffeistä näyttäisi tulevan erittäin epäasialliset, mikä sopii hyvin mun uuteen agendaan eli Pro-Vähemmän-Tylsät-Treffit. Sitten maanantaina menen treffeille arkkitehdin kanssa, joka ei nyt ihan niin hulvattomalta tyypiltä vaikuta mut siihen voinkin sitten testata mun Ilkikurisempi-Daaliah-moodiani.
Kesä tulee - jei!
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Ilkikurista charmia
Apua, tästä ei nimenomaan pitänyt tulla Nettideittiblogi II:sta, mutta nyt sitten kuitenkin. Asiaa nettideittailusta. Olen siis eksynyt uudestaan tuonne nettideittailun maailmaan. Kai tässä ollaan oikeasti ihan puhtaasti miehen puutteessa.
Mä oon pähkäillyt muutaman päivän ajan noita viime vuoden treffeilujani ja sitä mikä niissä mätti. Miksi niillä on ollut niin tylsää ja miksi - vaikka tyypit ei ole oikeasti edes kiinnostaneet - minua ei pyydetty toisille treffeille. Siis vaikka en koe yhtään mitään menettäneeni vaikka uusia treffikutsuja ei tullut, niin no, eihän se ole kovin imartelevaa ja samalla mahdollisuus siihen, että johonkuhun tutustuisi paremmin katoaa. Ja perhana, haluan olla se joka valitsee, en se joka jää ihmettelemään! Kun siis kuitenkin lukee toisia deittailublogeja ja osaa pyydetään jatkuvasti toisille treffeille, vaikka mies ei niin kiinnostanutkaan.
No nyt, analysoinnin jälkeen, olen päätynyt siihen lopputulokseen, että kyse ei ole ulkonäöstäni tai dorkista jutuista tai mistään sellasesta - vaan asiallisuus-moodista. Mä voin olla tappavan asiallinen tuntemattomien ihmisten kanssa. Juttelen ihan mukavia, mut pidän selkeän etäisyyden. On ihan mukavaa mutta tunnen oloni asialliseksi ja koen keskustelut enemmän tai vähemmän tylsiksi. Ja nää vibat sit välittyy taatusti miehillekin.
Minussa on ilkikurinen/leikkimielinen/flirttaileva puoli - vahvakin sellainen. Mut se herää eloon vaan oikeanlaisten ihmisten parissa. Mutta sitten aloin miettiä - jos alkaisinkin tuoda tuota puolta eloon oma-aloitteisesti, niin että sitä sais kaivettua esiin niistä miehistäkin ja että ne treffit ei ois niin tappavan tylsiä. Nyt sitten olen harjoitellut tätä muutaman miehen kanssa kirjoitellessa ja se tuntuu jo toimivan kuin häkä. Hupaisaa suorastaan.
Mun suuri idoli tässä asiassa on mun ex-kämppis. 150-kiloinen nainen, jolla on parempi flaksi kuin kellään tuntemallani naisella. Siis ei vaan mitään seksivonkaajia vaan komeita miehiä, jotka haluaisi hänen kanssaan oikeaan suhteeseen. Ja tän naisen charmi on nimenomaan ilkikurisuudessa. Ja kaikkien niiden miesten charmi, joihin olen langennut, on ollut nimenomaan ilkikurisuudessa.
Parasta tässä on se, että en koe että mun pitää jotenkin feikata. Olla jotain mitä en ole. Sillä parhaimmillani olen juuri tuota, hauska ja ilkikurinen, mutta useimmiten en vain tuo tuota puolta esille.
Mä oon pähkäillyt muutaman päivän ajan noita viime vuoden treffeilujani ja sitä mikä niissä mätti. Miksi niillä on ollut niin tylsää ja miksi - vaikka tyypit ei ole oikeasti edes kiinnostaneet - minua ei pyydetty toisille treffeille. Siis vaikka en koe yhtään mitään menettäneeni vaikka uusia treffikutsuja ei tullut, niin no, eihän se ole kovin imartelevaa ja samalla mahdollisuus siihen, että johonkuhun tutustuisi paremmin katoaa. Ja perhana, haluan olla se joka valitsee, en se joka jää ihmettelemään! Kun siis kuitenkin lukee toisia deittailublogeja ja osaa pyydetään jatkuvasti toisille treffeille, vaikka mies ei niin kiinnostanutkaan.
No nyt, analysoinnin jälkeen, olen päätynyt siihen lopputulokseen, että kyse ei ole ulkonäöstäni tai dorkista jutuista tai mistään sellasesta - vaan asiallisuus-moodista. Mä voin olla tappavan asiallinen tuntemattomien ihmisten kanssa. Juttelen ihan mukavia, mut pidän selkeän etäisyyden. On ihan mukavaa mutta tunnen oloni asialliseksi ja koen keskustelut enemmän tai vähemmän tylsiksi. Ja nää vibat sit välittyy taatusti miehillekin.
Minussa on ilkikurinen/leikkimielinen/flirttaileva puoli - vahvakin sellainen. Mut se herää eloon vaan oikeanlaisten ihmisten parissa. Mutta sitten aloin miettiä - jos alkaisinkin tuoda tuota puolta eloon oma-aloitteisesti, niin että sitä sais kaivettua esiin niistä miehistäkin ja että ne treffit ei ois niin tappavan tylsiä. Nyt sitten olen harjoitellut tätä muutaman miehen kanssa kirjoitellessa ja se tuntuu jo toimivan kuin häkä. Hupaisaa suorastaan.
Mun suuri idoli tässä asiassa on mun ex-kämppis. 150-kiloinen nainen, jolla on parempi flaksi kuin kellään tuntemallani naisella. Siis ei vaan mitään seksivonkaajia vaan komeita miehiä, jotka haluaisi hänen kanssaan oikeaan suhteeseen. Ja tän naisen charmi on nimenomaan ilkikurisuudessa. Ja kaikkien niiden miesten charmi, joihin olen langennut, on ollut nimenomaan ilkikurisuudessa.
Parasta tässä on se, että en koe että mun pitää jotenkin feikata. Olla jotain mitä en ole. Sillä parhaimmillani olen juuri tuota, hauska ja ilkikurinen, mutta useimmiten en vain tuo tuota puolta esille.
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Laiskuudesta
Saako myöntää olevansa laiska? Jos mietin perusluonnettani, niin laiskuus on minusta minua parhaiten kuvaava sana. Jos katsoo ansioluetteloani, niin näyttää siltä kuin olisin kovinkin ahkera. Hieman alle kolmekymppisellä naisella toinen maisterintutkinto melkein valmiina ja useamman vuoden kokemus kahdesta oman alan duunista sekä lukuisia lyhyempiä työpestejä. Olen tehnyt yli 20 ulkomaan matkaa 10 vuodessa, perustanut yhden yhdistyksen ja toimin sen puheenjohtajana.
Mutta tästä kaikesta huolimatta, väitän käyttäneeni 75% valveillaoloajastani lorvailuun ja vitkutteluun. En tee mitään kuin vasta viime hetkellä. Sitten kun teen, niin teen asiat todella tehokkaasti - koska minun on pakko. Laitan mutkat suoriksi ja jälki on kuitenkin yleensä priimaa. Ainakin osalla ihmisistä on mielikuva siitä, että olen ahkera ihminen. Ei, en ole. Olen tehokas ja aikaansaava, mutta vasta sitten kun on pakko. Käytän luovuutta ja selviydyin tehtävistä minimaalisella panostuksella.
Nyt sitten mietin uraani. Nyt olisi avoinna ns. unelmaduuni. Mutta mietin, haluaisinko tosiaan siihen duuniin. Saattaisin joutua tekemään oikeasti töitä. Ehkä haluankin simppelimmän homman, jossa voin keskittyä edelleen chillailuun. Vai pitäisikö minun pyrkiä tähän haastaavaan työhön ja selvittää olisiko minusta hyppäämään isoihin saappaisiin. Peittoaisiko työn vastuullisuus laiskuuteni?
Nyt sitten aloin miettimään mieskuvioitani. Ehkä olen etsinyt ihan vääränlaista miestä. Laiskan naisen pitäisi etsiä "low maintenance" -miestä. Sellaista, jonka seurassa voisin olla oma laiska itseni. Eksyin taas vaihteeksi nettideittipalstan puolelle vaikka jo uumoilin, että saisi tuo touhu riittää joksikin aikaa. Itseasiassa sisäänloggautumiseen innoitti eräs profiili, jossa huomioni kiinnittyi nimenomaan siihen, että mies vaikutti jotenkin todellla simppeliltä. Fiksulta ja sympaattiselta kuitenkin, mutta siltä, että profiilin täyttäminen olisi ollut hänelle melkoista pakkopullaa. Juttelin hänen kanssaan ja päällimmäinen tunne oli, että tämän miehen kanssa minun ei tarvitsisi pinnistellä ollenkaan. Hänkin kommentoi kommunikointimme mutkattomuutta. Hmmmmmm...mielenkiintoista.
Nyt kun mietin niin myös ystävyyssuhteissani on ollut ratkaisevaa juuri se, miten "low maintenance" suhde on ollut. En jaksa kovin aktiivista tapailua ja enkä hirveätä panostamista ystävyyssuhteisiin. Parhaita ystäviä ovat ne joiden kanssa on ollut ensihetkistä lähtien selvää, että ollaan samalla aaltopituudella, eikä kaveruuden eteen tarvitse tehdä mitään erityistä. Sellaista positiivista, chilliä laiskuutta. Voisin siis haluta myös miehen ja suhteen, joiden eteen ei tarvitsisi sen kummemmin tehdä hommia. Oltaisiin vaan.
Mutta tästä kaikesta huolimatta, väitän käyttäneeni 75% valveillaoloajastani lorvailuun ja vitkutteluun. En tee mitään kuin vasta viime hetkellä. Sitten kun teen, niin teen asiat todella tehokkaasti - koska minun on pakko. Laitan mutkat suoriksi ja jälki on kuitenkin yleensä priimaa. Ainakin osalla ihmisistä on mielikuva siitä, että olen ahkera ihminen. Ei, en ole. Olen tehokas ja aikaansaava, mutta vasta sitten kun on pakko. Käytän luovuutta ja selviydyin tehtävistä minimaalisella panostuksella.
Nyt sitten mietin uraani. Nyt olisi avoinna ns. unelmaduuni. Mutta mietin, haluaisinko tosiaan siihen duuniin. Saattaisin joutua tekemään oikeasti töitä. Ehkä haluankin simppelimmän homman, jossa voin keskittyä edelleen chillailuun. Vai pitäisikö minun pyrkiä tähän haastaavaan työhön ja selvittää olisiko minusta hyppäämään isoihin saappaisiin. Peittoaisiko työn vastuullisuus laiskuuteni?
Nyt sitten aloin miettimään mieskuvioitani. Ehkä olen etsinyt ihan vääränlaista miestä. Laiskan naisen pitäisi etsiä "low maintenance" -miestä. Sellaista, jonka seurassa voisin olla oma laiska itseni. Eksyin taas vaihteeksi nettideittipalstan puolelle vaikka jo uumoilin, että saisi tuo touhu riittää joksikin aikaa. Itseasiassa sisäänloggautumiseen innoitti eräs profiili, jossa huomioni kiinnittyi nimenomaan siihen, että mies vaikutti jotenkin todellla simppeliltä. Fiksulta ja sympaattiselta kuitenkin, mutta siltä, että profiilin täyttäminen olisi ollut hänelle melkoista pakkopullaa. Juttelin hänen kanssaan ja päällimmäinen tunne oli, että tämän miehen kanssa minun ei tarvitsisi pinnistellä ollenkaan. Hänkin kommentoi kommunikointimme mutkattomuutta. Hmmmmmm...mielenkiintoista.
Nyt kun mietin niin myös ystävyyssuhteissani on ollut ratkaisevaa juuri se, miten "low maintenance" suhde on ollut. En jaksa kovin aktiivista tapailua ja enkä hirveätä panostamista ystävyyssuhteisiin. Parhaita ystäviä ovat ne joiden kanssa on ollut ensihetkistä lähtien selvää, että ollaan samalla aaltopituudella, eikä kaveruuden eteen tarvitse tehdä mitään erityistä. Sellaista positiivista, chilliä laiskuutta. Voisin siis haluta myös miehen ja suhteen, joiden eteen ei tarvitsisi sen kummemmin tehdä hommia. Oltaisiin vaan.
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Tampere-nostalgiaa
Olin minilomalla Tampereella. Virallinen syy oli Tampereen lyhytelokuvafestivaalit, mutta itseasiassa viikonloppu meni hyvin sosiaalisissa merkeissä. Yövyin ystävän luona, tapasin kollegoita, vierailin serkun uudessa hulppeassa kodissa, näin siskonkin ja kappas - kävin myös sokkotreffeillä.
Tampere on aivan ihana paikka. Olen asunut siellä 5 vuotta elämästäni ja edelleen kun sinne palaan, tunnen oloni kotoisaksi. Helsinkiin verrattuna Tampereessa on sellaista suloista kotiokutoisuutta, boheemiutta ja rentoutta. Helsinki on vähän turhan design-henkinen ja hienosteleva. Kolkko suorastaan. Tampereella kaikki on kävelymatkan päässä ja keskustassakin asuminen ihan mahdollista. Oih voih - jos jonnekin toiseen paikkaan voisin Suomessa muuttaa niin se olisi Tampere.
Oli leppoista ja mukavaa. Vähän elokuvia, jonkin verran verkostoitumista, klubbailua (hyvää musaa), hyvää (ja ilmaista) ruokaa. Niin, nämä sokkotreffit. Serkkuni päätti tutustuttaa minut entiseen työkaveriinsa ja hoiti järjestelyt siihen pisteeseen, että meidän ei tarvinnut tehdä muuta keskenämme kuin sopia paikka. Ennen en ole sokkotreffeillä käynyt, mutta täytyy sanoa, että siinä on puolensa. Ei tarvitse tehdä itse mitään, mies on "esikatsastettu" ja treffeille voi mennä täysin ilman odotuksia.
Treffit oli kivat. Oli mukavaa, että mies selkeästi näki vaivaa treffien eteen vaikka hän olikin sanonut serkulle, että no kahville voi mennä mutta ei hän niitä treffeiksi kutsuisi. Mies vei minut mukavaan tapas-ravintolaan ja halusi tarjota ruuan. Siitä tuli sellaista kivaa treffifiilistä siihen tapaamiseen. Ja halusi lähteä "jatkoillekin". Loppujen lopuksi treffit kesti 6 tuntia ja juteltavaa riitti. Miestä selkeästi jännitti, mikä oli jotenkin kovin söpöä. Oli myös kiva tuntea ihan selkeää fyysistä vetoa toiseen ihmiseen vaikka mihinkään pussailuun ei päädyttykään.
Eli yksi tavoitteeni: katsella aktiivisesti miehiä muun kuin nettideittailun kautta on päässyt hyvään alkuun :)
Tampere on aivan ihana paikka. Olen asunut siellä 5 vuotta elämästäni ja edelleen kun sinne palaan, tunnen oloni kotoisaksi. Helsinkiin verrattuna Tampereessa on sellaista suloista kotiokutoisuutta, boheemiutta ja rentoutta. Helsinki on vähän turhan design-henkinen ja hienosteleva. Kolkko suorastaan. Tampereella kaikki on kävelymatkan päässä ja keskustassakin asuminen ihan mahdollista. Oih voih - jos jonnekin toiseen paikkaan voisin Suomessa muuttaa niin se olisi Tampere.
Oli leppoista ja mukavaa. Vähän elokuvia, jonkin verran verkostoitumista, klubbailua (hyvää musaa), hyvää (ja ilmaista) ruokaa. Niin, nämä sokkotreffit. Serkkuni päätti tutustuttaa minut entiseen työkaveriinsa ja hoiti järjestelyt siihen pisteeseen, että meidän ei tarvinnut tehdä muuta keskenämme kuin sopia paikka. Ennen en ole sokkotreffeillä käynyt, mutta täytyy sanoa, että siinä on puolensa. Ei tarvitse tehdä itse mitään, mies on "esikatsastettu" ja treffeille voi mennä täysin ilman odotuksia.
Treffit oli kivat. Oli mukavaa, että mies selkeästi näki vaivaa treffien eteen vaikka hän olikin sanonut serkulle, että no kahville voi mennä mutta ei hän niitä treffeiksi kutsuisi. Mies vei minut mukavaan tapas-ravintolaan ja halusi tarjota ruuan. Siitä tuli sellaista kivaa treffifiilistä siihen tapaamiseen. Ja halusi lähteä "jatkoillekin". Loppujen lopuksi treffit kesti 6 tuntia ja juteltavaa riitti. Miestä selkeästi jännitti, mikä oli jotenkin kovin söpöä. Oli myös kiva tuntea ihan selkeää fyysistä vetoa toiseen ihmiseen vaikka mihinkään pussailuun ei päädyttykään.
Eli yksi tavoitteeni: katsella aktiivisesti miehiä muun kuin nettideittailun kautta on päässyt hyvään alkuun :)
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Grande Plan
Elikkäs, suunnitelmia. Mitäs minä haluankaan suunnitella. Mitkä osa-alueet elämässäni ovat ikäänkuin hunningolla? Jotta tässä luotaisiin uskoa omiin suunnittelu - ja elämänhallintataitoihini, niin tarkastellaanpa ensin niitä osa-alueita, jotka on ihan mallillaan.
Ystävyyssuhteisiin olen erittäin tyytyväinen. Terveyden tila on hyvä. Ja vuosien yrityksen ja erehdyksen jälkeen olen saanut suhteeni syömiseni hyvälle tolalle ja painokin on alkanut tippua (kuitenkin 20 kiloa ylimääräistä laardia). Olen myös aloittanut uuden mielekkään harrastuksen. Asumisratkaisuun olen nyt enemmän kuin tyytyväinen. Koulutuksen puolesta olen jo onnistunut hankkimaan yhden maisterintutkinnon ja minulla on useamman vuoden työkokemus kahdesta oman alan työpaikasta.
Ok, eli ei tässä ihan rappiolla olla. Kaikissa noissa asioissa on joskus ollut kompastuskivensä ja olen joutunut ponnistelemaan saavuuttaakseni nykyisen tilanteen.
Mutta on tiettyjä asioita, joissa haluan muutosta ja kehitystä. Niissä haluan alkaa asettamaan tavoitteita ja alkaa tekemään konkreettisia asioita niiden saavuttamiseksi.
Työelämä
Tavoite:
Haluan löytää kokopäivätöitä.
Mitä konkreettista aion tehdä tavoitteen saavuttamiseksi ?
Katson työpaikkailmoitukset muutaman kerran viikossa läpi ja vastaan jokaiseen mielenkiintoiseen ilmoitukseen.
Otan joka viikko yhteyttä vähintään kahteen potentiaaliseen työnantajaan oma-aloitteisesti.
Opiskelu
Tavoite:
Saada kakkosmaisteritutkinto valmiiksi.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Ykköstavoitteena on löytää töitä, mutta sillä aikaa voin aloittaa gradun tekemisen. Aloitan ensi viikolla datan purkamisen.
Työskentelytavat
Tavoite:
Saada tehtyä päivittäinen 6 tuntia keskittyneesti töitä. Hoitaa asiat ajallaan välttelemisen ja vitkuttamisen sijasta.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Tähän onkin hankala vastata. Ja tähän kaatuu kaikki hienot opiskelu- ja työnhakutavoitteet, jos en saa tätä puolta kuntoon. Mä en oikein tiedä, miksi sellainen "perustyönteko" on mulle niin hankalaa. Tiedän, että tämä johtuu tuosta mun perusluonteeseen kuuluvasta lyhytjännitteisyydestä, kärsimättömyydestä ja vaihtelunhalusta. Musta on vastenmielistä tehdä tylsiä, rutiininomaisia juttuja ja siksi välttelen niitä. Eli miten saisin itseni innostumaan sitten siitä varsinaisesta tekemisestä? Koska tavalla tai toisella mun on innostuttava noista asioista, että ne tulee tehtyä. Mikä sitten tekee asioiden tekemisestä innostavaa minulle? Minua innostaa se, että keksin uusia luovia ja tehokkaita tapoja tehdä asioita. Ok, eli alan etsiä uusia näkökulma noiden "tylsien" asioiden tekemiseen. Yritän haastaa itseni niiden pariin tai keksiä jonkun uuden systeemin niiden tekemiseen. Noniin, nyt keksin, alan käyttämään uudestaa niin sanottua Tomaatti-tekniikkaa töiden tekemisen kanssa. Siinä työnteko jaetaan 25 minuutin jaksoihin eli tomaatteihin. Jokaisen 25 minuutin jälkeen pidetään tauko ja kirjataan, mitä sai tehtyä. Tässä lisää tietoa Pomodoro-tekniikasta ja linkki tomaatti-ajastimeen.
Tässä hieman lisää Enneagrammin 7-tyypistä eli Innostuvasta Suunnittelijasta ja siitä miksi minun tyyppiselle ihmiselle on vaikeaa saada velvollisuudet suoritetuksi:
Seiskat ovat loistavia ideoimaan uutta ja heidän vilkas ja luova mielikuvituksensa tuottaa joskus enemmän ideoita kuin mitä he ehtivät käytännössä toteuttaa. Seiska saattaa jättää asioita myös puolitiehen tai velvollisuuksia hoitamatta, jos hän tuntee, että ne rajoittavat liikaa hänen vapauttaan tai hyvän olon tunnettaan. Koska Seiskalle on tärkeää säilyttää oma vapautensa ja onnellisuutensa, hän kokee rajoitukset ja tiukat säännöt joskus pikkumaisina ja ahdistavina.
Rakkauselämä
Tavoite:
Vakaa parisuhde.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Jossain vaiheessa ajattelin, että ei näille miesjutuille voi aktiivisesti tehdä mitään, mutta esimerkiksi tuo toissapäiväinen keskustelu Tekstihurmaajan kanssa ja sen positiiviset seuraukset, osoittaa, että asioihin voi vaikuttaa. Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko oikeasti alkaa selvittämään voisiko chattisuhteestani Tekstihurmaajaan tulla oikea suhde tai sitten alkaa aktiivisesti katselemaan muita miehiä. Tai ehkä voisin tehdä kumpaakin samanaikaisesti? Ajattelin nyt sellaista suunnitelmaa, että ehdottaisin Tekstihurmaajalle, että hän tulisi käymään Helsingissä muutaman kuukauden päästä. Kuitenkin, jos jommalle kummalle tulisi sitä ennen muita kuvioita, tulemisen voisi ihan hyvin peruuttaa. Mutta että olisi jonkinlainen grande plan ja suunta tällä hommalla. Ja näin mies ehtisi sulatella asiaa aikansa. Huhhuh,minäkö muka kärsimätön. Miten mä jaksankaan vehdata näin pitkään tämän miehen kanssa!?! No sitten tuo muiden miesten katselu. Itseasiassa, tässä onkin tapahtunut edistystä. Tuon nettideittailun olen päättänyt unohtaa toistaiseksi, mutta muuten vietän nykyään aikaa sellaisessa sinkkuseurassa, jonka peesissä joutuu väistämättä aktivoitumaan tällä saralla. Eli ulkona käydään ikäänkuin "haku päällä" ja itse porukankin kautta tulee tutustuttua uusiin ihmisiin.
Huhhuh, johan tässä olikin asiaa. Mutta selvitti päätä.
Ystävyyssuhteisiin olen erittäin tyytyväinen. Terveyden tila on hyvä. Ja vuosien yrityksen ja erehdyksen jälkeen olen saanut suhteeni syömiseni hyvälle tolalle ja painokin on alkanut tippua (kuitenkin 20 kiloa ylimääräistä laardia). Olen myös aloittanut uuden mielekkään harrastuksen. Asumisratkaisuun olen nyt enemmän kuin tyytyväinen. Koulutuksen puolesta olen jo onnistunut hankkimaan yhden maisterintutkinnon ja minulla on useamman vuoden työkokemus kahdesta oman alan työpaikasta.
Ok, eli ei tässä ihan rappiolla olla. Kaikissa noissa asioissa on joskus ollut kompastuskivensä ja olen joutunut ponnistelemaan saavuuttaakseni nykyisen tilanteen.
Mutta on tiettyjä asioita, joissa haluan muutosta ja kehitystä. Niissä haluan alkaa asettamaan tavoitteita ja alkaa tekemään konkreettisia asioita niiden saavuttamiseksi.
Työelämä
Tavoite:
Haluan löytää kokopäivätöitä.
Mitä konkreettista aion tehdä tavoitteen saavuttamiseksi ?
Katson työpaikkailmoitukset muutaman kerran viikossa läpi ja vastaan jokaiseen mielenkiintoiseen ilmoitukseen.
Otan joka viikko yhteyttä vähintään kahteen potentiaaliseen työnantajaan oma-aloitteisesti.
Opiskelu
Tavoite:
Saada kakkosmaisteritutkinto valmiiksi.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Ykköstavoitteena on löytää töitä, mutta sillä aikaa voin aloittaa gradun tekemisen. Aloitan ensi viikolla datan purkamisen.
Työskentelytavat
Tavoite:
Saada tehtyä päivittäinen 6 tuntia keskittyneesti töitä. Hoitaa asiat ajallaan välttelemisen ja vitkuttamisen sijasta.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Tähän onkin hankala vastata. Ja tähän kaatuu kaikki hienot opiskelu- ja työnhakutavoitteet, jos en saa tätä puolta kuntoon. Mä en oikein tiedä, miksi sellainen "perustyönteko" on mulle niin hankalaa. Tiedän, että tämä johtuu tuosta mun perusluonteeseen kuuluvasta lyhytjännitteisyydestä, kärsimättömyydestä ja vaihtelunhalusta. Musta on vastenmielistä tehdä tylsiä, rutiininomaisia juttuja ja siksi välttelen niitä. Eli miten saisin itseni innostumaan sitten siitä varsinaisesta tekemisestä? Koska tavalla tai toisella mun on innostuttava noista asioista, että ne tulee tehtyä. Mikä sitten tekee asioiden tekemisestä innostavaa minulle? Minua innostaa se, että keksin uusia luovia ja tehokkaita tapoja tehdä asioita. Ok, eli alan etsiä uusia näkökulma noiden "tylsien" asioiden tekemiseen. Yritän haastaa itseni niiden pariin tai keksiä jonkun uuden systeemin niiden tekemiseen. Noniin, nyt keksin, alan käyttämään uudestaa niin sanottua Tomaatti-tekniikkaa töiden tekemisen kanssa. Siinä työnteko jaetaan 25 minuutin jaksoihin eli tomaatteihin. Jokaisen 25 minuutin jälkeen pidetään tauko ja kirjataan, mitä sai tehtyä. Tässä lisää tietoa Pomodoro-tekniikasta ja linkki tomaatti-ajastimeen.
Tässä hieman lisää Enneagrammin 7-tyypistä eli Innostuvasta Suunnittelijasta ja siitä miksi minun tyyppiselle ihmiselle on vaikeaa saada velvollisuudet suoritetuksi:
Seiskat ovat loistavia ideoimaan uutta ja heidän vilkas ja luova mielikuvituksensa tuottaa joskus enemmän ideoita kuin mitä he ehtivät käytännössä toteuttaa. Seiska saattaa jättää asioita myös puolitiehen tai velvollisuuksia hoitamatta, jos hän tuntee, että ne rajoittavat liikaa hänen vapauttaan tai hyvän olon tunnettaan. Koska Seiskalle on tärkeää säilyttää oma vapautensa ja onnellisuutensa, hän kokee rajoitukset ja tiukat säännöt joskus pikkumaisina ja ahdistavina.
Rakkauselämä
Tavoite:
Vakaa parisuhde.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Jossain vaiheessa ajattelin, että ei näille miesjutuille voi aktiivisesti tehdä mitään, mutta esimerkiksi tuo toissapäiväinen keskustelu Tekstihurmaajan kanssa ja sen positiiviset seuraukset, osoittaa, että asioihin voi vaikuttaa. Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko oikeasti alkaa selvittämään voisiko chattisuhteestani Tekstihurmaajaan tulla oikea suhde tai sitten alkaa aktiivisesti katselemaan muita miehiä. Tai ehkä voisin tehdä kumpaakin samanaikaisesti? Ajattelin nyt sellaista suunnitelmaa, että ehdottaisin Tekstihurmaajalle, että hän tulisi käymään Helsingissä muutaman kuukauden päästä. Kuitenkin, jos jommalle kummalle tulisi sitä ennen muita kuvioita, tulemisen voisi ihan hyvin peruuttaa. Mutta että olisi jonkinlainen grande plan ja suunta tällä hommalla. Ja näin mies ehtisi sulatella asiaa aikansa. Huhhuh,minäkö muka kärsimätön. Miten mä jaksankaan vehdata näin pitkään tämän miehen kanssa!?! No sitten tuo muiden miesten katselu. Itseasiassa, tässä onkin tapahtunut edistystä. Tuon nettideittailun olen päättänyt unohtaa toistaiseksi, mutta muuten vietän nykyään aikaa sellaisessa sinkkuseurassa, jonka peesissä joutuu väistämättä aktivoitumaan tällä saralla. Eli ulkona käydään ikäänkuin "haku päällä" ja itse porukankin kautta tulee tutustuttua uusiin ihmisiin.
Huhhuh, johan tässä olikin asiaa. Mutta selvitti päätä.
Suunnittelun suunnittelua
Ajatukset hyrrää. Olen huomannut pohtivani viime aikoina paljon sitä mitä oikein haluan - ihan niinkuin tältä elämältä ylipäätään. Hetkessä on hyvä elää ja välillä on ihan hyvä vaan olla sen kummempia suunnitelmia, mutta alan huomata, että aivoni alkavat kaipaamaan haastetta. En ole aikoihin suunnitellut asioita ja huomaan, että en siksi tunne olevani oikein oma itseni.
Oletteko kuulleet Enneagrammista? Se on persoonallisuustesti, jota voi käyttää itsetuntemuksen kehittämiseen. Testiin pääsee tästä.
Minä olen tuon testin mukaan
7. INNOSTUVA SUUNNITTELIJA
eloisa * iloinen * idearikas * innostava * visionääri * optimistinen * monipuolinen * seikkailija * korkealentoinen * hauska * myönteinen * vaihtelunhaluinen * nopea * inspiroiva * kekseliäs * eteenpäin menevä * spontaani * monilahjakkuus * lyhytjännitteinen * kärsimätön * itseverma * vapautta kaipaava *
Parhaimmillaan: iloinen, idearikas ja monipuolinen
Huonoimmillaan: levoton, keskittymiskyvytön ja kärsimätön
7-tyyppiä motivoi suunnittelu ja miellyttävät vaihtoehdot:
"Minusta on hauskaa suunnitella uusia mielenkiintoisia asioita. Nautin innostavista ideoista ja uusista mahdollisuuksista. Toivon elämääni vaihtelua ja sopivasti jännittävää seikkailua."
Minä olen ollut aika tyylipuhtaasti tuota, mutta nyt sitten työuupumuksen jäljiltä olen ollut kaikkea muuta. Olen menettänyt aloite - ja toimintakykyäni ja ollut varsin pessimistinenkin. Olen ollut ikäänkuin horroksessa, kun olen pelännyt, että jos taas oikein innostun, niin alan käydä ylikierroksilla ja väsyn taas. Mutta tällaista hiljaiseloa eläessä en ikään kuin toteuta potentiaaliani. Vaikka olenkin sitä mieltä, että tuo työuupumus oli tärkeä hetki elämässäni. Sen kautta ymmärsin, että en voi suhtautua elämään ihan niin korkealentoisesti kuin ennen ja kuvitella olevani jonkinlainen yli-ihminen, joka pystyy mihin tahansa. Jaksamiseenkin on kiinnitettävä huomiota ja arjen hyvinvointiin.
Seuraavassa postauksessa voisinkin sitten suunnitella, mitä haluan alkaa suunnittelemaan :)
PS:
Noihin Enneagrammi-tyyppeihin tutustuminen on muuten melkoisen mielenkiintoista siitäkin syystä, että sieltä tunnistaa ihmisiä lähipiiristään. Tekstihurmaaja on selkeästi tyyppiä kaksi eli Avulias Huoltaja:
Kakkoset haluavat olla avuliaita, ystävällisiä ja pidettyjä. He ovat luonnostaan empaattisia ja ihmiskeskeisiä. Kakkonen pyrkii tekemään ihmisiin myönteisen vaikutuksen ja haluaa omalla panoksellaan tehdä toisten elämästä mukavampaa ja miellyttävämpää. - - Parhaimmillaan Avulias Huoltaja eli Kakkonen on huomaavainen, lämminsydäminen ja ihmisrakas. Hän on rohkaiseva, kannustava ja kiva toisia kohtaan. Hän ymmärtää yleensä luonnostaan poikkeuksellisen hyvin toisten tunteita, tarpeita ja ajatuksia. Muiden auttaminen on Kakkoselle tärkeää ja siksi hän tekee mielellään palveluksia muille. Kakkonen tulee iloisiksi saadessaan olla hyödyksi ja avuksi.
Tämä kuvaus ehkä selittää myös sen, miksi tykkään tuosta näkymättömästä miehestä niin paljon. Minulla on heikko kohta kivoille miehille.
Oletteko kuulleet Enneagrammista? Se on persoonallisuustesti, jota voi käyttää itsetuntemuksen kehittämiseen. Testiin pääsee tästä.
Minä olen tuon testin mukaan
7. INNOSTUVA SUUNNITTELIJA
 |
| Lähde: Enneagram Institute of Finland nettisivut http://www.namaste.fi/enneagrammi/ |
Parhaimmillaan: iloinen, idearikas ja monipuolinen
Huonoimmillaan: levoton, keskittymiskyvytön ja kärsimätön
7-tyyppiä motivoi suunnittelu ja miellyttävät vaihtoehdot:
"Minusta on hauskaa suunnitella uusia mielenkiintoisia asioita. Nautin innostavista ideoista ja uusista mahdollisuuksista. Toivon elämääni vaihtelua ja sopivasti jännittävää seikkailua."
Minä olen ollut aika tyylipuhtaasti tuota, mutta nyt sitten työuupumuksen jäljiltä olen ollut kaikkea muuta. Olen menettänyt aloite - ja toimintakykyäni ja ollut varsin pessimistinenkin. Olen ollut ikäänkuin horroksessa, kun olen pelännyt, että jos taas oikein innostun, niin alan käydä ylikierroksilla ja väsyn taas. Mutta tällaista hiljaiseloa eläessä en ikään kuin toteuta potentiaaliani. Vaikka olenkin sitä mieltä, että tuo työuupumus oli tärkeä hetki elämässäni. Sen kautta ymmärsin, että en voi suhtautua elämään ihan niin korkealentoisesti kuin ennen ja kuvitella olevani jonkinlainen yli-ihminen, joka pystyy mihin tahansa. Jaksamiseenkin on kiinnitettävä huomiota ja arjen hyvinvointiin.
Seuraavassa postauksessa voisinkin sitten suunnitella, mitä haluan alkaa suunnittelemaan :)
PS:
Noihin Enneagrammi-tyyppeihin tutustuminen on muuten melkoisen mielenkiintoista siitäkin syystä, että sieltä tunnistaa ihmisiä lähipiiristään. Tekstihurmaaja on selkeästi tyyppiä kaksi eli Avulias Huoltaja:
Kakkoset haluavat olla avuliaita, ystävällisiä ja pidettyjä. He ovat luonnostaan empaattisia ja ihmiskeskeisiä. Kakkonen pyrkii tekemään ihmisiin myönteisen vaikutuksen ja haluaa omalla panoksellaan tehdä toisten elämästä mukavampaa ja miellyttävämpää. - - Parhaimmillaan Avulias Huoltaja eli Kakkonen on huomaavainen, lämminsydäminen ja ihmisrakas. Hän on rohkaiseva, kannustava ja kiva toisia kohtaan. Hän ymmärtää yleensä luonnostaan poikkeuksellisen hyvin toisten tunteita, tarpeita ja ajatuksia. Muiden auttaminen on Kakkoselle tärkeää ja siksi hän tekee mielellään palveluksia muille. Kakkonen tulee iloisiksi saadessaan olla hyödyksi ja avuksi.
Tämä kuvaus ehkä selittää myös sen, miksi tykkään tuosta näkymättömästä miehestä niin paljon. Minulla on heikko kohta kivoille miehille.
Mielikuvitusystävät
Kommunikointi. Se voi olla erikoisen hankalaa, varsinkin kun on kysymys omien pelkojen ja negatiivisten tunteiden esilletuomisesta. Toisaalta mitä menetettävää asioista puhumisessa oikein onkaan? Ei mitään. Jos puhumalla saat selville, että olit oikeassa epäilyksiesi kanssa, niin sinun ei tarvitse enää pähkäillä asian kanssa ja voit mennä elämässä eteenpäin. Usein saattaa käydä niin, että saat selville, että asia on mietityttänyt toistakin osapuolta ja voitte yhdessä hälventää toistenne väärinymmärryksiä.
Päätin nostaa kissan pöydälle Tekstihurmaajan kanssa. Mua on häirinnyt tietyt asiat meidän kommunikoinnissa. Sellainen minä-kommunikointi toimi häkellyttävän hyvin. Tyyliin "tämä asia X saa minut tuntemaan näin". Ja sitten toinen on, että en tajunnut ollenkaan toimivani niin ja että se herättää sinussa sellaisia tunteita. Puhdisti ilmaa kummasti ja vaikutukset näkyi jo seuraavana päivänä.Vaikka tuo Tekstihurmaaja on monella tapaa rajoittunut sosiaalisesti, niin tunteitaan ja ajatuksiaan hän osaa eritellä loistavasti. Ehkäpä juuri sen takia haluan pitää tuon ihmisen elämässäni.
Voi kysyä, miksi näen näin paljon vaivaa jonkun chattimiehen takia, jolla ei todennäköisesti tule koskaan olemaan sen konkreettisempaa roolia elämässäni. Ehkäpä ihan vaan harjoituksen vuoksi, että opettelen ilmaisemaan omia tarpeitani ja tunteitani rakentavasti. Ja toisaalta kyllä tuo ihminen on kuitenkin tärkeä ihminen minulle.
Juttelin äsken kaverin kanssa, jolla on omalaatuinen suhde erilaisiin julkisuuden henkilöihin ja ihan fiktiivisiin hahmoihin. Hän katsoo paljon elokuvia ja viettää paljon aikaa IMDB:ssä ihan vaan kuvia plaraillen. Hän muodostaa näihin henkilöihin hyvinkin vahvoja tunnesiteitä ja voi kuvitella erilaisia kohtaamisia näiden kanssa. Eikä kyseessä ole mikään sosiaalisesti kyvytön nörtti vaan yksi hauskimmista ihmisistä, joita tunnen ja joka tutustuu uusiin ihmisin vaivattomasti. Kuitenkin hän kokee nämä julkkissuhteet tärkeäksi ja merkitykselliseksi osaksi elämäänsä.
Onko suhde kaveriin, jota näet ehkä useasti viikossa, mutta joka ei ymmärrä sinua, automaattisesti "todellisempi" ja merkityksellimpi ihmissuhde kuin suhde ihmiseen jota et ole ehkä koskaan tavannut, mutta, jonka koet ymmärtävän sinua?
Päätin nostaa kissan pöydälle Tekstihurmaajan kanssa. Mua on häirinnyt tietyt asiat meidän kommunikoinnissa. Sellainen minä-kommunikointi toimi häkellyttävän hyvin. Tyyliin "tämä asia X saa minut tuntemaan näin". Ja sitten toinen on, että en tajunnut ollenkaan toimivani niin ja että se herättää sinussa sellaisia tunteita. Puhdisti ilmaa kummasti ja vaikutukset näkyi jo seuraavana päivänä.Vaikka tuo Tekstihurmaaja on monella tapaa rajoittunut sosiaalisesti, niin tunteitaan ja ajatuksiaan hän osaa eritellä loistavasti. Ehkäpä juuri sen takia haluan pitää tuon ihmisen elämässäni.
Voi kysyä, miksi näen näin paljon vaivaa jonkun chattimiehen takia, jolla ei todennäköisesti tule koskaan olemaan sen konkreettisempaa roolia elämässäni. Ehkäpä ihan vaan harjoituksen vuoksi, että opettelen ilmaisemaan omia tarpeitani ja tunteitani rakentavasti. Ja toisaalta kyllä tuo ihminen on kuitenkin tärkeä ihminen minulle.
Juttelin äsken kaverin kanssa, jolla on omalaatuinen suhde erilaisiin julkisuuden henkilöihin ja ihan fiktiivisiin hahmoihin. Hän katsoo paljon elokuvia ja viettää paljon aikaa IMDB:ssä ihan vaan kuvia plaraillen. Hän muodostaa näihin henkilöihin hyvinkin vahvoja tunnesiteitä ja voi kuvitella erilaisia kohtaamisia näiden kanssa. Eikä kyseessä ole mikään sosiaalisesti kyvytön nörtti vaan yksi hauskimmista ihmisistä, joita tunnen ja joka tutustuu uusiin ihmisin vaivattomasti. Kuitenkin hän kokee nämä julkkissuhteet tärkeäksi ja merkitykselliseksi osaksi elämäänsä.
Onko suhde kaveriin, jota näet ehkä useasti viikossa, mutta joka ei ymmärrä sinua, automaattisesti "todellisempi" ja merkityksellimpi ihmissuhde kuin suhde ihmiseen jota et ole ehkä koskaan tavannut, mutta, jonka koet ymmärtävän sinua?
sunnuntai 4. maaliskuuta 2012
Vadelma-kookosmuffinssit
Ihan vaan varmistaakseni, että tämä blogi kuuluu luokkaan "luokittelemattomat", jaan eilen leipomieni vadelma-kookosmuffinssien ohjeen, koska niistä tuli ihan älyttömän hyviä.
VADELMA-KOOKOSMUFFINSSIT
2 munaa
2 dl sokeria
50 g voita
1 dl maitoa
3dl vehnäjauhoa
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl kookoshiutaleita
250 g vadelmia
1. Vatkaa munat ja sokeri
2. Lisää sulatettu voi ja maito taikinaan
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan
4. Lisää sulatetut vadelmat
5. Paista 12 minuuttia 200 asteisessa uunissa
VADELMA-KOOKOSMUFFINSSIT
2 munaa
2 dl sokeria
50 g voita
1 dl maitoa
3dl vehnäjauhoa
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl kookoshiutaleita
250 g vadelmia
1. Vatkaa munat ja sokeri
2. Lisää sulatettu voi ja maito taikinaan
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan
4. Lisää sulatetut vadelmat
5. Paista 12 minuuttia 200 asteisessa uunissa
Kiintotähtiä ja tähdenlentoja
Tänään on ollut laiska päivä. En jaksa edes kauppaan lähteä. Sen sijaan olen makoillut sängyllä ja pohtinut, että mitäköhän minä tältä elämältäni haluan. Teenkö gradun loppuun nyt kun olisi aikaa vai alanko etsimään aktiivisemmin töitä? Saako mitääntekemättömyydestä nauttia ja kuinka pitkään? Olenko TYPA (Työtön Paskiainen) vai downshiftaaja.
On hassua olla tilanteessa, jossa en voi määritellä itseäni oikein mitenkään minkään muun asian tai ihmisen kautta. En ole kenenkään vaimo tai tyttöystävä. En ole kenenkään leivissä. Olen vain minä. Minä ja ystäväni. Minusta ystävät ovat kaikki kaikessa. Mistään en ole niin ylpeä kuin kaikista niistä ystävyyssuhteista, jotka olen luonut vuosien varrella ja onnistunut säilyttämään. Jokaisesta elämänvaiheesta olen saanut lahjaksi ainakin yhden ystävän. Minulla on 10 hyvää ystävää ja lisäksi sisko. Kaikkien kanssa en ole jatkuvasti yhteydessä, mutta näiden kaikkien uskon olevan ystäviäni vielä mummoiässä.
Kaikki ystäväni ovat naisia. En oikein osaa uskoutua miehille. Naiset ovat edustaneet elämässäni pysyvyyttä ja miehet ovat tulleet ja menneet. Olin eilen samoissa juhlissa eksäni kanssa. Hän on menossa naimisiin toukokuussa ja kertoi, että haluaisi kutsua minut ja siskoni häihinsä. Mutta ei, se ei tuntuisi luontevalta. Emme me ole ystäviä. Miten osaisin juhlistaa toisen rakkautta, kun samaan ihmiseen liittyy niin paljon omia rakkauteen liittyviä muistoja.
Niin. Rakkaus. Mitäköhän minä tälläkin saralla haluan? Olin eilisissä juhlissa hieman kiinnostunut eräästä miehestä, mutta kommunikointimme ei ottanut tuulta alleen. Samaan aikaan oli hupaisaa, että eräs samaan harrastusporukkaan kuuluva, minua 6 vuotta nuorempi mies taisi yrittää iskeä minua. Sydäntälämmittävää :) Sitten on Tekstihurmaaja. Näkymätön mies. Päätin päästää irti ajatuksesta, että tästä pitäisi kehittyä jonkinlainen oikea suhde ja en ole itse ollut aktiivinen yhteydenpidossa. Mutta hän on. On hellyyttävää huomata, että mies haluaa ystävyytemme jatkuvan. Hän fiksaa läppärini etänä ja katsoo suosittelemani elokuvat. Hän on ollut osa elämääni kohta kolme kuukautta, näkymättömänä, tai ruumittomana pikemminkin, mutta vahvasti läsnä kuitenkin. Annan hänen nyt viedä. En tiedä mitä haluan rakkaudelta. Antaa rakkauden näyttää.
On hassua olla tilanteessa, jossa en voi määritellä itseäni oikein mitenkään minkään muun asian tai ihmisen kautta. En ole kenenkään vaimo tai tyttöystävä. En ole kenenkään leivissä. Olen vain minä. Minä ja ystäväni. Minusta ystävät ovat kaikki kaikessa. Mistään en ole niin ylpeä kuin kaikista niistä ystävyyssuhteista, jotka olen luonut vuosien varrella ja onnistunut säilyttämään. Jokaisesta elämänvaiheesta olen saanut lahjaksi ainakin yhden ystävän. Minulla on 10 hyvää ystävää ja lisäksi sisko. Kaikkien kanssa en ole jatkuvasti yhteydessä, mutta näiden kaikkien uskon olevan ystäviäni vielä mummoiässä.
Kaikki ystäväni ovat naisia. En oikein osaa uskoutua miehille. Naiset ovat edustaneet elämässäni pysyvyyttä ja miehet ovat tulleet ja menneet. Olin eilen samoissa juhlissa eksäni kanssa. Hän on menossa naimisiin toukokuussa ja kertoi, että haluaisi kutsua minut ja siskoni häihinsä. Mutta ei, se ei tuntuisi luontevalta. Emme me ole ystäviä. Miten osaisin juhlistaa toisen rakkautta, kun samaan ihmiseen liittyy niin paljon omia rakkauteen liittyviä muistoja.
Niin. Rakkaus. Mitäköhän minä tälläkin saralla haluan? Olin eilisissä juhlissa hieman kiinnostunut eräästä miehestä, mutta kommunikointimme ei ottanut tuulta alleen. Samaan aikaan oli hupaisaa, että eräs samaan harrastusporukkaan kuuluva, minua 6 vuotta nuorempi mies taisi yrittää iskeä minua. Sydäntälämmittävää :) Sitten on Tekstihurmaaja. Näkymätön mies. Päätin päästää irti ajatuksesta, että tästä pitäisi kehittyä jonkinlainen oikea suhde ja en ole itse ollut aktiivinen yhteydenpidossa. Mutta hän on. On hellyyttävää huomata, että mies haluaa ystävyytemme jatkuvan. Hän fiksaa läppärini etänä ja katsoo suosittelemani elokuvat. Hän on ollut osa elämääni kohta kolme kuukautta, näkymättömänä, tai ruumittomana pikemminkin, mutta vahvasti läsnä kuitenkin. Annan hänen nyt viedä. En tiedä mitä haluan rakkaudelta. Antaa rakkauden näyttää.
torstai 1. maaliskuuta 2012
Mumbai minussa
Kello on 5.05 ja olen hereillä. Asiaan voi vaikuttaa illalla nautittu litrallinen Pepsi Maxia tai mahdollisesti mahtava idea lähteä yli tunnin lenkille puoli kymmenen jälkeen illalla. Lihaksia särkee, olen turhautunut ja levoton. Ja niin, kehossani jyllää tämä kuukausittainen hormonimyrsky. Tämä olotila herättää minussa etiäisiä, muistikuvia siitä millainen ihminen olin... vai olen? Rauhaton, levoton, spontaani, ylikierroksilla elävä.
Eräs ihminen kirjoitti blogissaan lähtevänsä Intiaan. Mieleen tulvahti muistot. Tämä levottomuus kehossani on kuin Mumbain syke.
Tammikuu 2010. Olen tuttavapariskunnan kanssa matkustamassa ympäri Intiaa. Luvassa kolme viikkoa jotain aivan muuta. Ja jotain muuta on se, mitä tarvitsen. Puolen vuoden "tauon" jälkeen teimme vihdoin lopullisen päätöksen erota. Kuuden vuoden suhde, ensirakkauteni. Mies, jota rakastin koko sydämestäni. Olin täysin murtunut ja lohduttoman surullinen.
Tässä tilanteessa matkaan lähteminen tuntui hyvältä idealta. Aloitamme Etelä-Intiasta, Keralasta. Palmuja, lämpöä, omalla asuntolaivalla jokivarrella matkaamista. Värejä, tuoksuja, makuja. Ihmisvilinää. Riksha-kyytejä läpi kaoottisten katujen. Sitten Pohjois-Intiaan. Häävaatteiden ostoa Bollywoodiin hurahtaneelle ystävälleni. Ystävän paikallisiin ystäviin tutustumista. Temppeleitä, lehmiä, ihmisten tuijotusta kaupungissa, jossa taidamme olla ainoita länsimaalaisia. 3½ tunnin elokuvan katsomista paikallisessa teatterissa. Jotain aivan muuta. Suomi tuntuu kaukaiselta, vaikka suru pitää otteessaan.
Mumbai. Asumme suomalaisen ystäväni intialaisen ystävän luona. Tämä paikallinen ystävä on villi bailaaja. Nuori intialainen nainen, joka juo kuin helsinkiläinen teinityttö. Opimme, että keskiluokkaisen, urbaanin kulttuurialan ihmisen elämä ei juuri eroa punavuorelaishipsterin elämästä. Ei vaikka kaduilla törmää kerjäläisten lohduttomiin katseisiin ja kadut ovat roskaa ja likaa täynnä. Hienostoravintoloissa tämä on kaukaista todellisuutta.
Mumbain syke on juovuttavaa. Kaupunki on jatkuvassa liikkeessä. Viimeisenä iltana lähdemme viiden tähden hotelliin yökerhoon. Mukaan on lähdössä emäntämme ystäväpiiriä. Myös eräs mies, jota ystävämme kutsuu "hieman vanhemmaksi mieheksi, jolla on varsin omalaatuinen huumorintaju." Matkalla hotellille tervehdin tätä intialaiseksi hyvin pitkää ja vaaleaihoista miestä ohimennen ja juttelemme lyhyesti alkuillasta. Jossain vaiheessa kysyn tältä mieheltä, missä naistenhuone sijaitsee ja hän sanoo olevansa menossa tiskille ja voivansa näyttää sen minulle. Käyn naistenhuoneessa ja tulen miehen rinnalle tiskille. Hän tarjoaa juoman.
Alamme puhua ja todellakin mies on aivan omanlaisensa. Hän on älykäs, sivistynyt, erittäin hauska ja täydellisen röyhkeä ja häpeämätön! Karismaattinen naistennaurattaja. Yökerhon musiikki on niin kovalla, että alamme kommunikoimaan kirjoittamalla. Lopputuloksena on absurdi keskustelu nenäliinassa. Unohdamme muun seurueen kokonaan. Aika kuluu siivillä. Paikka menee kiinni, mutta osa meistä jatkaa laittomaan jatkobaariin. Olen juovuksissa. Alkoholista. Mumbaista. Miehestä.
Ilta jatkuu, kadotamme muut. Olemme täysin uppoutuneita toisiimme. Keskusteluun. 5 tunnin keskustelun jälkeen hän suutelee minua. Miehen oli tarkoitus majoittaa osaa seurueesta luonaan ja siksi "karkaamme". Kävelemme miehen luo. Tunnelma on taianomainen. Teen jotain mitä en olisi koskaan kuvitellut tekeväni. Vietämme yhdessä kaiken kaikkiaan melkein 21 tuntia. Nauramme, puhumme syvällisiä, rakastelemme. Taustalla kuuluu jonkin uskonnollisen ryhmän laulantaa. Ilma on lämmin, valo pehmeää. Kaikki mitä on Suomessa on kadonnut täysin mielestäni.
Katosin Mumbain yöhön.
Mumbain ja Intian suuri stara Shahrukh Khan elokuvassa Dil Se (1998).
Eräs ihminen kirjoitti blogissaan lähtevänsä Intiaan. Mieleen tulvahti muistot. Tämä levottomuus kehossani on kuin Mumbain syke.
Tammikuu 2010. Olen tuttavapariskunnan kanssa matkustamassa ympäri Intiaa. Luvassa kolme viikkoa jotain aivan muuta. Ja jotain muuta on se, mitä tarvitsen. Puolen vuoden "tauon" jälkeen teimme vihdoin lopullisen päätöksen erota. Kuuden vuoden suhde, ensirakkauteni. Mies, jota rakastin koko sydämestäni. Olin täysin murtunut ja lohduttoman surullinen.
Tässä tilanteessa matkaan lähteminen tuntui hyvältä idealta. Aloitamme Etelä-Intiasta, Keralasta. Palmuja, lämpöä, omalla asuntolaivalla jokivarrella matkaamista. Värejä, tuoksuja, makuja. Ihmisvilinää. Riksha-kyytejä läpi kaoottisten katujen. Sitten Pohjois-Intiaan. Häävaatteiden ostoa Bollywoodiin hurahtaneelle ystävälleni. Ystävän paikallisiin ystäviin tutustumista. Temppeleitä, lehmiä, ihmisten tuijotusta kaupungissa, jossa taidamme olla ainoita länsimaalaisia. 3½ tunnin elokuvan katsomista paikallisessa teatterissa. Jotain aivan muuta. Suomi tuntuu kaukaiselta, vaikka suru pitää otteessaan.
Mumbai. Asumme suomalaisen ystäväni intialaisen ystävän luona. Tämä paikallinen ystävä on villi bailaaja. Nuori intialainen nainen, joka juo kuin helsinkiläinen teinityttö. Opimme, että keskiluokkaisen, urbaanin kulttuurialan ihmisen elämä ei juuri eroa punavuorelaishipsterin elämästä. Ei vaikka kaduilla törmää kerjäläisten lohduttomiin katseisiin ja kadut ovat roskaa ja likaa täynnä. Hienostoravintoloissa tämä on kaukaista todellisuutta.
Mumbain syke on juovuttavaa. Kaupunki on jatkuvassa liikkeessä. Viimeisenä iltana lähdemme viiden tähden hotelliin yökerhoon. Mukaan on lähdössä emäntämme ystäväpiiriä. Myös eräs mies, jota ystävämme kutsuu "hieman vanhemmaksi mieheksi, jolla on varsin omalaatuinen huumorintaju." Matkalla hotellille tervehdin tätä intialaiseksi hyvin pitkää ja vaaleaihoista miestä ohimennen ja juttelemme lyhyesti alkuillasta. Jossain vaiheessa kysyn tältä mieheltä, missä naistenhuone sijaitsee ja hän sanoo olevansa menossa tiskille ja voivansa näyttää sen minulle. Käyn naistenhuoneessa ja tulen miehen rinnalle tiskille. Hän tarjoaa juoman.
Alamme puhua ja todellakin mies on aivan omanlaisensa. Hän on älykäs, sivistynyt, erittäin hauska ja täydellisen röyhkeä ja häpeämätön! Karismaattinen naistennaurattaja. Yökerhon musiikki on niin kovalla, että alamme kommunikoimaan kirjoittamalla. Lopputuloksena on absurdi keskustelu nenäliinassa. Unohdamme muun seurueen kokonaan. Aika kuluu siivillä. Paikka menee kiinni, mutta osa meistä jatkaa laittomaan jatkobaariin. Olen juovuksissa. Alkoholista. Mumbaista. Miehestä.
Ilta jatkuu, kadotamme muut. Olemme täysin uppoutuneita toisiimme. Keskusteluun. 5 tunnin keskustelun jälkeen hän suutelee minua. Miehen oli tarkoitus majoittaa osaa seurueesta luonaan ja siksi "karkaamme". Kävelemme miehen luo. Tunnelma on taianomainen. Teen jotain mitä en olisi koskaan kuvitellut tekeväni. Vietämme yhdessä kaiken kaikkiaan melkein 21 tuntia. Nauramme, puhumme syvällisiä, rakastelemme. Taustalla kuuluu jonkin uskonnollisen ryhmän laulantaa. Ilma on lämmin, valo pehmeää. Kaikki mitä on Suomessa on kadonnut täysin mielestäni.
Katosin Mumbain yöhön.
Mumbain ja Intian suuri stara Shahrukh Khan elokuvassa Dil Se (1998).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)