Murjottaen

Tänään olisi pitänyt mennä töihin, mutta olin aamulla niin tainnoksissa ja kipeänä, että jäin kotiin. Tämä pimeys on nujertavaa. Nyhjötän kotona ja toivon, että olisi jo kevät tai että olisi lunta. Oloni on kovin tyytymätön ja minkäänlaisesta zen-olotilasta ei ole tietoakaan. On niin monta asiaa, joista olla kiitollinen, mutta minua lähinnä vain vituttaa, enkä oikein edes tiedä, mikä on vialla. Ehkä eniten ärsyttää se, että olen näin väsynyt, vaikka olen vasta lomaillut kaksi viikkoa ja tunnun potevan kroonista motivaation puutetta. En jaksaisi pitää kehenkään yhteyttä tai vastata viesteihin. Taidan potea lievää talvimasennusta. On monta asiaa, joita voin tehdä olotilani parantamiseksi, mutta juuri nyt aion vain murjottaa.

Olen keskustellut Nuoren Kollin kanssa parisuhteista, perheestä ja lapsista. Kolli on minua kolme vuotta nuorempi, mutta hän tuntuu olevan se, joka on jo paljon valmiimpi perhe-elämään kuin minä. Hän tuntuu pitävän minua välillä keskenkasvuisena ja vastuuttomana. Hän huomattavasti konservatiivisempi kuin minä. Proffan kanssa olen kirjoitellut edelleen, mutta kirjoittaminen on alkanut pikkuhiljaa kyllästyttämään: liikaa sanoja ja ajatuksia. Ensi viikolla ehkä tapaamme vihdoin. Minäpä olenkin hyvää treffiseuraa: apaattinen ja flegmaattinen.

Onneksi olen löytänyt itselleni uuden elämänkumppanin! Olemme viettäneet yhdessä tiiviisti aikaa ja rakkaudella on 20 vuoden takuu. Kauan kaivattu sohva on saapunut ja sen nurkassa on ollut hyvä myrtseillä. Teenkeittopiste on käden ulottuvilla ja läppäri ja kirjat viihdyttää.

Better me

Oi joi joi, asioiden välttely, miksi olenkaan niin lahjakas tässä ja miksi minussa elää edelleen vahvana vitkuttelija. Tämä on suurin heikkouteni ja ärsyttävin piirre itsessäni. Joku masokismin muoto tämä on tai jännityksen hakua, kun asiat pitää sitten tehdä viime tingassa - tai puhdasta laiskuutta mahdollisesti. Kirjoitan nyt sitten tänne blogiinkin vältelläkseni sen tekemistä mitä minun pitäisi tehdä! Välillä aina muistan hyväksyä tämän puolen itsessäni enkä edes yritä tehdä asioita ennen kuin niiden tekemiseen on juuri riittävästi aikaa, mutta sitten on näitä hetkiä, jolloin yritän tsempata ja kun en saa mitään aikaiseksi, tunnen itseni luuseriksi. Pah, näin sitä on elämää eletty viimeiset 31 vuotta ja varmaan elän näin loppuelämäni. Perkele.

Sinkkubloggarilla ei ole oikein mitään raportoitavaa, paitsi että olen kirjoitellut edelleen pitkiä viestejä proffan kanssa. Englannin kielellä kommunikoinnissa on jotain vapauttavaa. Se saattaa johtua siitä, että englanniksi kirjoittaminen etäännyttää sopivasti tai siitä, että mielestäni olen englanniksi kommunikoiden yksinkertaisesti parempi ihminen: kohteliaampi, kuplivampi, elegantimpi ja avoimempi. Englanniksi olen opiskellut ja seurustellut lähes vuosikymmenen, ylläpitänyt kaveruussuhteita puolet elämästäni, tehnyt töitä puoli vuosikymmentä ja harrastanut viimeiset vuodet  Se on ollut minulle rakkauden, ystävyyden ja itseni kehittämisen kieli. Ihmekös että seurusteluyritykset suomeksi tökkii! Kun olen rakentanut niin suuren osan identiteettiäni, ajattelutapojani ja sosiaalisia taitojani toisella kielellä. Suomeksi vatvon asioita täällä blogissa - hurraa! Bloody hell.

Paska maanantai

Pännii. Unohdin mennä yhteen tapaamiseen. Muistin ajan väärin. Argh! Nolottavaa ja raivostuttavaa.

Minulla on tällä hetkellä monta rautaa tulessa ja on hämmentävää, miten helposti sitä menee suorittamis-moodille, vaikka on monta viikkoa ollut levollisin mielin. Ylikierroksilla käydessä kaikki hienot opit siitä, miten pitää itsestä huolta unohtuu hetkessä. Ruoka-ajat venyvät, tauot unohtuvat ja en tee niitä asioita, jotka auttavat palautumaan ja yritän piristää itseäni vääränlaisilla keinoilla.

Tutun Facebook-statusta lainatakseni: "Syyskuu hyökkää naamaa vasten kuin märkä sukka. Hienosti saa stressilukemat kiihdytettyä nollasta sataan tarvittaessa! ARGH."

Kiire on mielen konstruktio ja stressi useimmiten seurausta niistä paineista, joita olen itse itselleni luonut. Se, että tekee enemmän töitä harvemmin auttaa stressin tunteeseen. Olen alkanut pikkuhiljaa oppia, että sillä mitä teen työajan ulkopuolella on eniten merkitystä. Minun on vain sinnikkäästi pidettävä kiinni siitä ajatuksesta, että vapaa-aika on pyhää ja minun on käytettävä se viisaasti. Teen niitä asioita joista tulee hyvä olo ja välttelen jumitusaktiviteetteja. Harmi vain, että näihin stressintunteisiin ei ole mitään pysyvää patenttiratkaisua vaan tämä on tällaista loppuelämän kestävää taaplailua ja tasapainottelua. Siitäkin voi stressata että stressaa, niinkuin minä nyt. Parasta kai olisi hyväksyä se, että stressistä ei koskaan pääse täysin eroon eikä se ole maailmanloppu jos minulla on välillä tällaisia ärsytyspäiviä. Ei ole maailmanloppu, että unohdin yhden tapaamisen.

Nyt onkin jo vähän parempi mieli. Onneksi minulla on tämä paikka, minne purkaa kaikki tunteet, miellyttävät ja epämieluisat. Kirjoittaminen auttaa laittamaan asiat mittasuhteisiin.

Maanantai-vitutuksessa rypemisen sijasta voisinkin muistella mennyttä viikonloppua. Hauskuutta oli tanssit Lammassaaressa, pitkospuut ja niitä pitkin juhlapaikalle tallustaminen hirmuisessa sateessa. Hauskuutta oli mennä hyvällä hevi-osastolla varustettuun ruokakauppaan ja ostaa valikoima mahdollisimman outoja hedelmiä - ihan vain huvin vuoksi. Hauskuutta oli myös hetket kaverilta saadun kirjan ääressä: hupaisa ja virkistävä Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows, 2010). Hellyyttävää oli kipeän ystävän kiitollisuus siitä, että vein hänelle ruokaa ja lääkkeitä. Hupaisaa oli viestittely Nuoren Kollin kanssa, jonka olin jo laittanut kaverikategoriaan, mutta joka haaveili minusta kinkyn hoitsun vaatteissa. Sympaattista oli nuorukainen, joka alkoi jutella kanssani bussissa ja jonka kanssa keskustelimme kymmenen minuuttia sushin tekemisestä.

Kyllä tämä tästä - satunnaisesta vitutuksesta huolimatta.

Prr.. prr. Ihana ex-pomoni soitti juuri ja pyysi punaviinille luokseen parin kilometrin päähän. Juuri mitä tarvitsen! Vielä kun kiepautan sinne kuntosalin kautta, niin saadaan tämän tytön endorfiini-oksitosiini-dopamiinitasot kohdilleen! Daaliah kuittaa.

Hormonicocktail

Flickr Creative Commons: Rob Ireton

Naisena olemisen ihanuuden ja kamaluuden voi tiivistää yhteen sanaan: hormonit. Kun oloni on viime aikoina ollut tasaisen hyvä, niin kuukautiskierron vaikutukset ovat erottuneet entistä selkeämmin. Naisen elämä on kuin uudestaan ja uudestaan toistuva kuukautiskierron mittainen vuoristorata-ajelu, jossa mieliala heittelee hormonitasojen vaihteluiden mukaan. Tämä on raivostuttavaa, mutta toisaalta myös helpottavaa, sillä tiedän, että vitutus ja alakuloisuus tulee olemaan vain väliaikaista.

Tärkeimmässä roolissa on estrogeenihormonin taso, jossa voi olla kierron aikana jopa satakertaisia eroja. Juuri ennen kuukautisten alkamista estrogeenitaso on lähes nollassa, mikä selittää ärtyineisyyden ja masentuneisuuden. Kuukautisten alettua estrogeenitaso alkaa pikkuhiljaa nousta ja korkeimmillaan se on noin kaksi viikkoa kuukautisten alkamisen jälkeen naisen ovuloidessa eli silloin kun munasolu irtoaa ja on valmis hedelmöitettäväksi. Tällöin naisen mieliala on parhaimmillaan ja kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan kasvaa.

Minulla on nyt siis aivan käsittämätön paska fiilis, nukuin huonosti ja ahdistaa. Kiitos tästä estrogeenihormoonin vähäisyydelle veressäni. Tähän kun vielä lisätään kohta alkavat vatsakrampit niin voihan jee. Luonnon oma luomurangaistus siitä, että en edelleenkään ole hedelmöittynyt.

Mutta, on kokonainen hormoonien arsenaali, joilla voin voin yrittää korvata endorfiinin puutostilan.

1.) Serotoniini ja endorfiini. Lenkille tai salille meno saa kehoni erittämään näitä ihmeaineita, jotka nostavat mielialaani välittömästi.

2.) Oksitosiini. Eli eikun seksiä harrastamaan! Tai synnyttämään. Onneksi myös ystävien seura saa oksitosiinin virtaamaan.

3.) Fenyylietyyliamiini. Syy suklaanhimoon.

5.) Dopamiini. Tämän mielihyvähormonin määrää kehossaan voi lisätä esimerkiksi rakastumalla, tupakoimalla, syömällä, alkoholia juomalla, musiikkia kuuntelemalla, lemmikkiä paijaamalla tai muistiharjoituksia tekemällä (!). 

Näistä hormonijutuista lukiessa tuli sellainen mielikuva, että hormonit ohjaa suurinpiirtein kaikkea ihmisen toimintaa niin hyvässä kuin pahassa: olemme hormoniemme orjia usein sitä tajuamatta. Stressin taustalla on kortisoli-hormoni ja testosteroni aiheuttaa aggressiivisuutta. Dopamiini on myös riippuvuuksien taustalla, jolloin keho tuottaa tätä hormonia aina kun teet tiettyä asiaa.

Kuukautisissa ärsyttävää on se, että en voi millään tavalla säädellä estrogeenin määrää kehossani (paitsi e-pillereillä, joihin en ole vielä turvautunut). Onnekasta on kuitenkin se, että muiden mielihyvää tuottavien hormonien määrään voin vaikuttaa ja voin valita tupakoinnin ja suklaan syönnin sijasta esimerkiksi ystävien seuran tai liikunnan. Dopamiinin eritystä ilmeisesti lisää myös sen tajuaminen, että omaan elämäänsä voi vaikuttaa. Ihminen voi sekoittaa itse oman hormonicoktailinsa. Juuri nyt lisäilen sekaan hieman dopamiinia musiikin muodossa ja viikonloppuna heitän sekaan aimo annoksen oksitosiinia ystävien seurassa ja ehkäpä syntisen dopamiinitujauksen etanolia. 

PS: Lähteenä tässä postauksessa oli kaiken maailman nettiartikkelit, joten tieteellisestä tarkkuudesta en mene takuuseen.  

Ärsytys!

Olen kotona maalla äidin luona. Säät ei oikein suosi, joten olen lähinnä tylsistynyt kotona ja yrittänyt irrottautua työjutuista. Ärsyttää kun en ole päässyt lomafiilikseen ja ärsyttää kun olen niin köyhä ja asiat on niin epämääräisiä. Ärsyttää kun ärsyttää.

Nyt ärsyttää myös se, että viime viikonloppuinen mies on jäänyt päähän. Yleensä unohdan miehen kuin miehen noin kahdessa päivässä, mutta tämä herra on jäänyt pyörimään mieleen. Kohta en edes muista minkä näköinen hän on, mutta ne muutamat keskustelut tekivät vaikutuksen ja aina kun käänsin katseeni häneen, huomasin hänen katselevan minua. Tälle miehelle huomasin myös höpöttäväni, mikä on todella harvinaista, sillä osaan rentoutua harvan miehen seurassa. Minusta tuntuu, että kaveri toi hänet "näytille", sillä porukassa on harrastettu nyt ahkerasti parittamista ja kyseinen miespuolinen kaveri on kertonut minulle analyysinsa siitä, millaisen miehen tarvitsen.

Ärsyttää! Minähän jo päätin lopettaa miehenetsinnän. Äh äh äh. Eikö sitä nainen osaa olla viikkoakaan ilman, että joku mies kiinnostaa!

Nyt riitti!

Mä oon valmis luovuttamaan. Nostamaan kädet pystyy ja totaalisesti unohtamaan miehet toistaiseksi. Melkein viikko treffeistä eikä miehestä ole kuulunut ja minähän en piru vie halua olla se, joka ottaa eka yhteyttä. En en en. Kakkostreffien kirous - luovutan hirmuvaltasi edessä. Tulkoon prinssi joku päivä ja poistakoon kirouksen suudelmallaan. Mutta nyt siirryn horrostamaan lasiarkkuuni. Kaverit, kesä, urheilu, gradu, yhdistystoiminta - täyttäkää elämäni! Nuori Kolli, tule ja tyydytä fyysiset tarpeeni! Romanttinen rakkaus - screw you.