Kuuma kuuma kuuma... olen vaihteeksi kotona ja seuraavan neljän päivän ohjelmassa olisi vapaa-ajan projektien paperitöitä. Ei oikeastaan harmita ollenkaan, koska johan tässä on lomailtu. Lomalla olisi voinut olla vähän enemmän ohjelmaa, mutta toisaalta on ollut kiva, ettei lomaa ole tarvinnut suorittaa. Näillä säillä täyteen pakattu ohjelma olisi voinut olla melkoisen ahdistavaa.
Jos ohjelmaa olisi ollut enemmän, olisin ehkä saanut paremmin ajatukset irti tulevasta. Nyt alitajuntani on raksuttanut vähän liikaakiin aamuyön tunteina, kun nukkuminen on ollut muutenkin hankalaa kuumuden takia. Olen lukenut Terho Puustisen "Avain omaan yritykseen" -nimistä kirjaa yrittäjyydestä. Pidän kovasti miehen kirjoitustyylistä ja asenteesta. Hän ei peittele yrittäjyyden työläyttä, mutta purkaa tehokkaasti erilaisia yrittäjyyteen liittyviä myyttejä: mm. byrokratian oppii, mahdollisuudet menestykseen on tosiasia, rahoitusta löytää pyytämällä, yrittäminen on tehty Suomessa varsin mutkattomaksi. Puustinen antaa konkreettisia neuvoja ja menee asioiden ytimeen nopeasti: osakeyhtiö kannustaa eniten, kaiken on tähdättävä myyntiin jne.
Tiedän, että oikeaan vireeseen päästyäni, minussa on yrittäjälle sopivia ominaisuuksia kuten markkinointihenkisyyttä, kykyä strategiseen ajatteluun ja sosiaalisuutta. Edelleen minua mietityttää itsessäni taipumus jahkailuun. En useinkaan saa hoidettua tylsiä rutiinitehtäviä alta pois, vaan ne jäävät kummittelemaan ja nalkuttamaan alitajuntaan - ja niiden tekemättömyys kostautuuu jossain vaiheessa. Tiedän, että tällaiset asiat pitäisi hoitaa nopeasti alta pois, että voi keskittyä rauhassa isompiin linjoihin. Rutiinit on hoidettava tunnollisesti myös, jotta toiminta on terveellä pohjalla. En tiedä mitä tälle luonteenpiirteelle voi oikein tehdä. Joskus toivon, että minut olisi kotona koulittu erilaiseksi, tylsyyttä sietävämmäksi: pakotettu kotitöihin ja tekemään läksyt ajoissa. Sen sijaan minulla oli kotona vanhempi joka teki auliisti kaikki kotityöt ja koulussa pärjäsin kiitettävästi, vaikka pänttäsin kokeisiin vasta viimeisenä iltana. Olen kateellinen siskolleni, joka saa tehtyä asiat lähes aina etuajassa, tasaisen tappavalla tahdilla. Minä sen sijaan jään haaveilemaan, kunnes herään kiireeseen. Kai tämä on jonkinlaista jännityksenhalua myös.
Välillä ongelma on myös siinä, että lähden mukaan liian moneen asiaan. En ehdi tehdä kaikkea, koska tekemistä on yksinkertaisesti liikaa. Priorisoinnin taito tulee olemaan jatkossa erityisen tärkeä.
No mutta, takaisin töihin. Mukavaa sunnuntaita lukijoille.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yrittäjyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yrittäjyys. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 27. heinäkuuta 2014
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
Kumppanuus
Heinäkuu on hikisen kuuma ja loma lipuu eteenpäin. Viikonpäivät menevät sekaisin ja ohjelmassa ei ole oikeastaan mitään. Syömme, käymme kävelyllä ja ostoksilla, rakastelemme, katsomme sarjoja ja elokuvia, tapaamme kummankin puolen sukulaisia. Ärsyynnymme toisiimme ja hetken päästä jo unohdamme, mistä kinastelimme. Höpsötämme ja katsomme toisiamme silmiin lattialla makoillen.
Joku aiemmin kommentoi, että et sinä nyt kovin rakastuneelta vaikuta. Sika vastasi puolestani postauksessaan ja puhui siitä, ettei rakastumisen tunne ole se tärkein vaan yhdessäolon tuoma hyvä tunne.
Rakastuneena elää illuusiossa ja näkee vain toisen hyvät puolet. Kun näkee toisen huonot puolet ja haluaa silti olla yhdessä, silloin ei ole rakastunut, vaan kyse on jostain muusta: vapaaehtoisesta sitoutumisesta, valinnasta.
***
On keskikesä ja koko Suomi on tauolla, mutta aivoni raksuttavat. Ne miettivät tulevaa. Luen kirjoja ja tutustun kilpailijoiden tuotteisiin. Noin vuosi sitten kirjoitin työhakemusta nykyiseen työhöni ja haaveilin siitä, mitä työ voisi tuoda tullessaan. En niinkään itse työstä vaan niistä tulevaisuuden näkymistä, joita se lupaili. On pakko myötä, että pelottaa. Pelkään, että rikon itseni. Mutta mitäpä ihminen voisi tehdä, jos antaisi tämän pelon hallita itseään. Niin moni voi ihmisen rikkoa: rakkauskin.
Luin kirjaa yrittäjyydestä, jossa lupailtiin, että optimisti ja realisti pärjää hyvin yrittäjyydessä, pessimisti ei. Olen muutaman kerran nenilleen saanut optimisti, jossa on nyt toivottavasti sopiva määrä realistia, ja pessimistiä muutaman harmaan hiuksen verran - ne sekoittuu vaaleanruskean kuontalon sekaan.
***
Olen asunut kohta vuoden Turussa ja tätä vuotta ovat leimannut kumppanuudet. Olen etsinyt kumppania vuosikaudet ja nyt sen vonkaleen löysin, mutta samana vuonna tuli ajankontaiseksi yhtiökumppanien etsintä. Olen vokotellut muutamia ja minua on vokoteltu. Kenen kelkkaan lähteä? Yhdellä on liikaa temperamenttia ja siksi huono maine. Toisella on vielä etsikkoaika meneillään. Kolmas on jo uransa ehtoopuolella. Parin kuukauden sisällä on löytynyt ne mahdollisesti sopivat kumppanit: ennakkoluulottomia, lahjakkaita ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa olisi mukava kokeilla yhteistyötä.
***
Yksin on raskasta yrittää ja siksi kumppanien löytäminen on tärkeä asia. Vain toisen ihmisen kanssa voi pallotella ideoita. Kannustusta ja tukea voit saada vain toiselta ihmiseltä.
Joku aiemmin kommentoi, että et sinä nyt kovin rakastuneelta vaikuta. Sika vastasi puolestani postauksessaan ja puhui siitä, ettei rakastumisen tunne ole se tärkein vaan yhdessäolon tuoma hyvä tunne.
Rakastuneena elää illuusiossa ja näkee vain toisen hyvät puolet. Kun näkee toisen huonot puolet ja haluaa silti olla yhdessä, silloin ei ole rakastunut, vaan kyse on jostain muusta: vapaaehtoisesta sitoutumisesta, valinnasta.
***
On keskikesä ja koko Suomi on tauolla, mutta aivoni raksuttavat. Ne miettivät tulevaa. Luen kirjoja ja tutustun kilpailijoiden tuotteisiin. Noin vuosi sitten kirjoitin työhakemusta nykyiseen työhöni ja haaveilin siitä, mitä työ voisi tuoda tullessaan. En niinkään itse työstä vaan niistä tulevaisuuden näkymistä, joita se lupaili. On pakko myötä, että pelottaa. Pelkään, että rikon itseni. Mutta mitäpä ihminen voisi tehdä, jos antaisi tämän pelon hallita itseään. Niin moni voi ihmisen rikkoa: rakkauskin.
Luin kirjaa yrittäjyydestä, jossa lupailtiin, että optimisti ja realisti pärjää hyvin yrittäjyydessä, pessimisti ei. Olen muutaman kerran nenilleen saanut optimisti, jossa on nyt toivottavasti sopiva määrä realistia, ja pessimistiä muutaman harmaan hiuksen verran - ne sekoittuu vaaleanruskean kuontalon sekaan.
***
Olen asunut kohta vuoden Turussa ja tätä vuotta ovat leimannut kumppanuudet. Olen etsinyt kumppania vuosikaudet ja nyt sen vonkaleen löysin, mutta samana vuonna tuli ajankontaiseksi yhtiökumppanien etsintä. Olen vokotellut muutamia ja minua on vokoteltu. Kenen kelkkaan lähteä? Yhdellä on liikaa temperamenttia ja siksi huono maine. Toisella on vielä etsikkoaika meneillään. Kolmas on jo uransa ehtoopuolella. Parin kuukauden sisällä on löytynyt ne mahdollisesti sopivat kumppanit: ennakkoluulottomia, lahjakkaita ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa olisi mukava kokeilla yhteistyötä.
***
Yksin on raskasta yrittää ja siksi kumppanien löytäminen on tärkeä asia. Vain toisen ihmisen kanssa voi pallotella ideoita. Kannustusta ja tukea voit saada vain toiselta ihmiseltä.
maanantai 21. huhtikuuta 2014
- + .
Olen viettänyt laatuaikaa äitini kanssa. Kun oma äiti lähentelee jo kuudenkympin puoliväliä, tuntuu järkevältä viettää välillä vähän pitempi aika yhdessä. Puhelimessa ei saa aina ihan aina käsitystä siitä, missä mennään terveyden suhteen. Ihan hyvinvoivalta äiti vaikuttaa. Ihan yhtä höppänä hän on kuin ennenkin, mutta vain luonteeseensa kuuluvalla tavalla.
Olen pohtinut edelleen yrittäjyyttä. Olisin sukuni ensimmäinen yrittäjä. Äidin puolen sukuni koostuu lähinnä hoitajista ja köyhistä akateemisista ihmisistä, joille hengen ravinto ja auttamisenhalu ovat olleet rahaa ja menestystä suurempia motivaattoreita. He ovat säästeliästä väkeä, joka osaa elää vähällä tai jotka ovat pikkuhiljaa vaurastuneet palkkatyön kautta. Isäni oli tyhmänrohkea riskinottaja. Niin olen minäkin. En tiedä, saisiko tästä verenperinnöstä keitettyä menestyvän yrittäjän.
Ajatukseni ovat jo siirtyneet moodiin, jossa pohdin tulevan yrityksen käytännön asioita: strategiaa, asiakkuuksia, kannattavuutta, yhteistyökumppanuuksia. Pidän haasteista, omaehtoisesta työstä ja organisaatioiden rakentamisesta. Olen rakentanut kaksi organisaatiota aiemmin. Ne taaplaavat nyt joten kuten eteenpäin ilman minua. Luulen oppineeni jo paljon siitä, miten rakentaa terve organisaatio, mutta minulla on paljon opittavaa ja minun on otettava oppia aiemmista virheistäni.
Luulen tuntevani omat heikkouteni ja vahvuuteni. En ole kovinkaan järjestelmällinen tai tarkka ja rutiinityöt alkavat kyllästyttämään minua nopeasti ja ne saattavat jäädä minulta kesken tai tekemättä. Tarvitsenkin työparikseni niin sanotun excel-ihmisen. Vahvuuksiani ovat kokonaisuuksien hahmottaminen, olennaisen ymmärtäminen, ongelmanratkaisu, konseptien suunnittelu ja sosiaalinen silmä. Osaan luoda tunnelmia ja rakentaa luottamusta. Olen lyhytjänteinen mutta sinnikäs, enkä jätä minulle tärkeitä isoja kokonaisuuksia kesken.
Olen nyt opetellut asioiden loppuunviemistä myös ihmissuhteissa. Laitoin tänään viestin proffalle, että ehkä on parempi ettemme jatka "tapailuamme". Se ei vaan etene. Olin ylpeä siitä, etten vain liuennut takavasemmalle vaan keskustelimme asiasta. Proffa halusi kovastikin, että jatkaisimme ystävinä, mutta itse tarvitsen ainakin jonkin verran hajurakoa ennen kuin alkaisin kaveeraamaan proffan kanssa. Viestittelin nettideittipalvelun kautta pari päivää erään toisen ihmisen kanssa ja tajusin pian, että elämäntyylimme eroavaisuudet tekisivät suhteesta mahdottoman. Kiva ja fiksu ihminen, mutta hänen kotiseutunsa on Turun saaristossa neljän eri lautan takana ja hän kertoi olevansa erittäin uskollinen juurilleen ja haluavansa asua siellä. Ensin ajatus tällaisesta asuinpaikasta tuntui hyvinkin romanttiselta, mutta pian tajusin, että minunkaltaiseni vapaudenkaipuinen, urbaani ja urakeskeinen ihminen ahdistuisi saaristossa. Rakastuminen voisi saada vaikka minkälaiset järjestelyt tuntumaan järkeviltä, mutta rakastumisen tunteen laantuessa ja arjen iskiessä päin pläsiä, omaa perusluonnetta vastaan sotiva elämänratkaisu kostautuisi. Kerroin epäilyni avoimesti miehelle, enkä vain jättänyt vastaamatta viesteihin - edistystä!
Olen pohtinut edelleen yrittäjyyttä. Olisin sukuni ensimmäinen yrittäjä. Äidin puolen sukuni koostuu lähinnä hoitajista ja köyhistä akateemisista ihmisistä, joille hengen ravinto ja auttamisenhalu ovat olleet rahaa ja menestystä suurempia motivaattoreita. He ovat säästeliästä väkeä, joka osaa elää vähällä tai jotka ovat pikkuhiljaa vaurastuneet palkkatyön kautta. Isäni oli tyhmänrohkea riskinottaja. Niin olen minäkin. En tiedä, saisiko tästä verenperinnöstä keitettyä menestyvän yrittäjän.
Ajatukseni ovat jo siirtyneet moodiin, jossa pohdin tulevan yrityksen käytännön asioita: strategiaa, asiakkuuksia, kannattavuutta, yhteistyökumppanuuksia. Pidän haasteista, omaehtoisesta työstä ja organisaatioiden rakentamisesta. Olen rakentanut kaksi organisaatiota aiemmin. Ne taaplaavat nyt joten kuten eteenpäin ilman minua. Luulen oppineeni jo paljon siitä, miten rakentaa terve organisaatio, mutta minulla on paljon opittavaa ja minun on otettava oppia aiemmista virheistäni.
Luulen tuntevani omat heikkouteni ja vahvuuteni. En ole kovinkaan järjestelmällinen tai tarkka ja rutiinityöt alkavat kyllästyttämään minua nopeasti ja ne saattavat jäädä minulta kesken tai tekemättä. Tarvitsenkin työparikseni niin sanotun excel-ihmisen. Vahvuuksiani ovat kokonaisuuksien hahmottaminen, olennaisen ymmärtäminen, ongelmanratkaisu, konseptien suunnittelu ja sosiaalinen silmä. Osaan luoda tunnelmia ja rakentaa luottamusta. Olen lyhytjänteinen mutta sinnikäs, enkä jätä minulle tärkeitä isoja kokonaisuuksia kesken.
Olen nyt opetellut asioiden loppuunviemistä myös ihmissuhteissa. Laitoin tänään viestin proffalle, että ehkä on parempi ettemme jatka "tapailuamme". Se ei vaan etene. Olin ylpeä siitä, etten vain liuennut takavasemmalle vaan keskustelimme asiasta. Proffa halusi kovastikin, että jatkaisimme ystävinä, mutta itse tarvitsen ainakin jonkin verran hajurakoa ennen kuin alkaisin kaveeraamaan proffan kanssa. Viestittelin nettideittipalvelun kautta pari päivää erään toisen ihmisen kanssa ja tajusin pian, että elämäntyylimme eroavaisuudet tekisivät suhteesta mahdottoman. Kiva ja fiksu ihminen, mutta hänen kotiseutunsa on Turun saaristossa neljän eri lautan takana ja hän kertoi olevansa erittäin uskollinen juurilleen ja haluavansa asua siellä. Ensin ajatus tällaisesta asuinpaikasta tuntui hyvinkin romanttiselta, mutta pian tajusin, että minunkaltaiseni vapaudenkaipuinen, urbaani ja urakeskeinen ihminen ahdistuisi saaristossa. Rakastuminen voisi saada vaikka minkälaiset järjestelyt tuntumaan järkeviltä, mutta rakastumisen tunteen laantuessa ja arjen iskiessä päin pläsiä, omaa perusluonnetta vastaan sotiva elämänratkaisu kostautuisi. Kerroin epäilyni avoimesti miehelle, enkä vain jättänyt vastaamatta viesteihin - edistystä!
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Kuningatar
Aina välillä kauhistun omaa vallan- ja kunnianhimoani. Se nousee pintaan silloin, kun olen asettanut itselleni jonkin päämäärän. Aina taitoni tai motivaationi ei ole riittänyt siihen, että olisin saavuttanut kyseisen tavoitteen, mutta aina välillä härkäpäisyyteni vie minut sinne minne haluan. Nyt kun olen pyöritellyt mielessäni bisnesideaani, Napoleon-kompleksi heräilee aina säännöllisin väliajoin: kukaan ei voi pysäyttää minua!
Olen viimeisen puolen vuoden aikana seurannut kahta hyvin voimakastahtoista naista, jotka ovat molemmat hyvin päämäärätietoisia ihmisiä. Heissä on paljon samaa, mutta niin paljon eroavaisuuksia, etteivät he voi sietää toisiaan. Suurin ero näiden kahden kanssa on se, että toinen etenee kyynärpäätekniikalla, toisia tieltään ja alaspäin puskien, hajota ja hallitse -tekniikalla. Toinen tekee toisille ihmisille palveluksia ja väläyttelee uusia mahdollisuuksia ja voittaa heidät puolelleen hurmaavalla persoonallaan. On tietenkin ilmiselvää, kumpaa naista arvostan enemmän.
Olen pohtinut paljon omaa johtajuuttani ja tapaani viedä asioita eteenpäin. Olen aiemmin sortunut jyräämiseen, mutta olen mielestäni kehittynyt vuosien mittaan parempaan suuntaan. Uskon ihmisten kuuntelemiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Haluan voittaa ihmiset puolelleni. Jos oman tahtonsa puskee väkisin läpi, on suuressa vaarassa "menettää" ihmiset, joiden kanssa tekee yhteistyötä. Saat ehkä tahtosi läpi, mutta kyseiset ihmiset eivät enää mielellään tee yhteistyötä kanssasi, mikä kostautuu jatkossa.
Johtajana naisen on otettava vahvatahtoisen, mutta lempeän kuningattaren rooli.
Rakkauselämässäni olen leikkinyt prinsesssaa. Mutta nyt tämä rooli on alkanut kyllästyttämään. Vetäisin palmikon nutturalle, leväytin tornin oven selälleen ja harpoin puolimatkaan proffan luo. Näemme lauantaina ja prinsessa saa tehdä tilaa femme fatalelle!
Olen viimeisen puolen vuoden aikana seurannut kahta hyvin voimakastahtoista naista, jotka ovat molemmat hyvin päämäärätietoisia ihmisiä. Heissä on paljon samaa, mutta niin paljon eroavaisuuksia, etteivät he voi sietää toisiaan. Suurin ero näiden kahden kanssa on se, että toinen etenee kyynärpäätekniikalla, toisia tieltään ja alaspäin puskien, hajota ja hallitse -tekniikalla. Toinen tekee toisille ihmisille palveluksia ja väläyttelee uusia mahdollisuuksia ja voittaa heidät puolelleen hurmaavalla persoonallaan. On tietenkin ilmiselvää, kumpaa naista arvostan enemmän.
Olen pohtinut paljon omaa johtajuuttani ja tapaani viedä asioita eteenpäin. Olen aiemmin sortunut jyräämiseen, mutta olen mielestäni kehittynyt vuosien mittaan parempaan suuntaan. Uskon ihmisten kuuntelemiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Haluan voittaa ihmiset puolelleni. Jos oman tahtonsa puskee väkisin läpi, on suuressa vaarassa "menettää" ihmiset, joiden kanssa tekee yhteistyötä. Saat ehkä tahtosi läpi, mutta kyseiset ihmiset eivät enää mielellään tee yhteistyötä kanssasi, mikä kostautuu jatkossa.
Johtajana naisen on otettava vahvatahtoisen, mutta lempeän kuningattaren rooli.
Rakkauselämässäni olen leikkinyt prinsesssaa. Mutta nyt tämä rooli on alkanut kyllästyttämään. Vetäisin palmikon nutturalle, leväytin tornin oven selälleen ja harpoin puolimatkaan proffan luo. Näemme lauantaina ja prinsessa saa tehdä tilaa femme fatalelle!
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Yhteensopivat
Sika Mieheksi kirjoittaa blogissaan, miten paljon arvokkaampia vapaus ja vapaa-aika ovat rahaan verrattuna. Enpä voisi olla enempää samaa mieltä. Vaikka koenkin työni merkitykselliseksi ja mielekkääksi, se syö naista. Rahalla upgreidattu elämä, hyvä ruoka tai tavarat eivät korvaa tätä oravanpyörää, jossa omia tuntemuksia ei ehdi jäädä kuulostelemaan tai pitämään huolta itsestään ilman, että sekin tuntuisi suoritteelta - yritykseltä viettää vähäisen vapaa-aikansa niin, että jaksaisi töissä. Ei työn pitäisi olla elämän keskipiste. Muistelen jopa kaiholla burnout-vuottani 2012, jolloin en gradun lisäksi tehnyt oikeastaan muuta kuin hengasin kavereiden kanssa kaupungilla.
Yrittäjyys tulee tekemään elämästäni hyvin työntäyteistä, mutta silloin minulla on ainakin vapaus päättää aikatauluistani. Jos väsyttää, voin nukkua puoleen päivää, jos tilanne sallii, voin ottaa muutaman päivän vapaan keskellä viikkoa. Voin luoda omat tavoitteeni ja oman rytmini niiden saavuttamiseksi. Uskon, että tämä yrittäjyyden joustavuus sopii minulle paremmin kuin tasaisen tappavat aamuherätykset ja puuduttava rutiini, vaikka päivät olisivatkin usein pitkiä.
Tänään minulla oli pitkästä aikaa järjestää koti ja ottaa hieman rennommin. Huomenna lähden taas työmatkalle, mutta sekin on mukavaa vaihtelua rutiineihin. En ole käynyt Tanskassa vuosiin ja ohjelma ei ole niin kiireinen, ettenkö ehtisi nauttia vähän turistitunnelmistakin.
Kävin tällä viikolla nettitreffeillä turkulaisen miehen kanssa, joka oli todella kiva, mutta ei lainkaan minulle sopiva. Olisin pitemmällä tähtäimellä tuntenut itseni todella holtittomaksi tämän säntillisen ihmisen rinnalla. Kaipaan myös vakautta, mutta olen kuitenkin pohjimmiltani spontaani seikkailijaluonne ja arvaamatonkin.
Nuori Kolli seurustelee! :) Olen kuullut raportteja pitkin matkaa ja tuntuu, että Kolli on löytänyt itselleen sopivan kumppanin: naisen, joka ei loukkaannu hänen vittuilustaan ja härskeistä vitseistään. Ei kukaan meistä ole toivoton tapaus, tarvitaan vaan yhteensopiva vastinkappale, oikeanlainen elämänvaihe ja vastaanottavainen sydän - ja Daaliah valmentajaksi ;)
Proffa haluaa edelleen tavata. Hän yrittää murtaa muurin, jonka olen rakentanut kolmansien treffien taakse. Hän yrittää osoittaa minulle, ettei ole kävelemässä ulos ovesta, jonka niin auliisti olen aukaissut sepposen selälleen ja viitoittanut tien sen luo exit-merkein - pois elämästäni. En luota vieläkään, mutta miehen sinnikkyys herättää ajatuksia. Serkkuni kertoo tarinaa siitä, miten hän ei lämmennyt tulevalle aviomiehelleen kuin vasta kosketuksen kautta. Niin kauan kun serkkuni mies herrasmiehenä piti näppinsä kurissa, serkkuni ei oikein osannut ottaa häntä tosissaan tai tuntenut riittävää yhteyttä. Miten tärkeä rooli kosketuksella onkaan suhteiden syntymisessä? Voiko nainen ja mies rakastua toisiinsa ilman sitä? Onko yhteensopivuus todennettavissa vain kosketuksen kautta? Olen neljästi hullaantunut miehestä ja jokaisella kerralla yhteys syntyi yhtäaikaa kehon ja mielen kautta. Proffan kohdalla olen väistänyt kosketuksen - kai pelkään mitä tapahtuisi jos en väistäisikään.
Yrittäjyys tulee tekemään elämästäni hyvin työntäyteistä, mutta silloin minulla on ainakin vapaus päättää aikatauluistani. Jos väsyttää, voin nukkua puoleen päivää, jos tilanne sallii, voin ottaa muutaman päivän vapaan keskellä viikkoa. Voin luoda omat tavoitteeni ja oman rytmini niiden saavuttamiseksi. Uskon, että tämä yrittäjyyden joustavuus sopii minulle paremmin kuin tasaisen tappavat aamuherätykset ja puuduttava rutiini, vaikka päivät olisivatkin usein pitkiä.
Tänään minulla oli pitkästä aikaa järjestää koti ja ottaa hieman rennommin. Huomenna lähden taas työmatkalle, mutta sekin on mukavaa vaihtelua rutiineihin. En ole käynyt Tanskassa vuosiin ja ohjelma ei ole niin kiireinen, ettenkö ehtisi nauttia vähän turistitunnelmistakin.
Kävin tällä viikolla nettitreffeillä turkulaisen miehen kanssa, joka oli todella kiva, mutta ei lainkaan minulle sopiva. Olisin pitemmällä tähtäimellä tuntenut itseni todella holtittomaksi tämän säntillisen ihmisen rinnalla. Kaipaan myös vakautta, mutta olen kuitenkin pohjimmiltani spontaani seikkailijaluonne ja arvaamatonkin.
Nuori Kolli seurustelee! :) Olen kuullut raportteja pitkin matkaa ja tuntuu, että Kolli on löytänyt itselleen sopivan kumppanin: naisen, joka ei loukkaannu hänen vittuilustaan ja härskeistä vitseistään. Ei kukaan meistä ole toivoton tapaus, tarvitaan vaan yhteensopiva vastinkappale, oikeanlainen elämänvaihe ja vastaanottavainen sydän - ja Daaliah valmentajaksi ;)
Proffa haluaa edelleen tavata. Hän yrittää murtaa muurin, jonka olen rakentanut kolmansien treffien taakse. Hän yrittää osoittaa minulle, ettei ole kävelemässä ulos ovesta, jonka niin auliisti olen aukaissut sepposen selälleen ja viitoittanut tien sen luo exit-merkein - pois elämästäni. En luota vieläkään, mutta miehen sinnikkyys herättää ajatuksia. Serkkuni kertoo tarinaa siitä, miten hän ei lämmennyt tulevalle aviomiehelleen kuin vasta kosketuksen kautta. Niin kauan kun serkkuni mies herrasmiehenä piti näppinsä kurissa, serkkuni ei oikein osannut ottaa häntä tosissaan tai tuntenut riittävää yhteyttä. Miten tärkeä rooli kosketuksella onkaan suhteiden syntymisessä? Voiko nainen ja mies rakastua toisiinsa ilman sitä? Onko yhteensopivuus todennettavissa vain kosketuksen kautta? Olen neljästi hullaantunut miehestä ja jokaisella kerralla yhteys syntyi yhtäaikaa kehon ja mielen kautta. Proffan kohdalla olen väistänyt kosketuksen - kai pelkään mitä tapahtuisi jos en väistäisikään.
lauantai 18. tammikuuta 2014
Eteenpäin
Tämä on ollut hyvä viikko. Töissä yhteistyökumppani on päässyt vihdoin projektissaan eteenpäin, mikä tarkoittaa, että minäkin pääsen työssäni seuraavaan vaiheeseen. Olen parhaimmillani silloin, kun tekemistä on riittävästi ja joudun hieman pinnistelemään ja keksimään ratkaisuja haasteisiin. Myöhemmin viikolla kokoonnuin sellaisten ihmisten kanssa, joiden lahjakkuuden varaan yritys, jota olisin mahdollisesti johtamassa, perustuisi. Päätin lähteä mukaan heidän pienempään projektiin, mikä tarkoittaa sitä, että tulemme tutustumaan paremmin toisiimme seuraavan puolen vuoden aikana. Tämä olisi ensimmäinen askel kohdalla pitempiaikaista yhteistyötä.
Eilen osallistuin harrastukseeni ja ilta oli yksi antoisimmista sen kahden vuoden ajalta, jolloin olen lajia harrastanut. Oma osuuteni onnistui poikkeuksellisen hyvin. Kerrankin en jäänyt vain pintatasolle, vaan löysin ne olennaiset elementit onnistumiseen ja pureuduin niihin riittävän syvälle. Oli kiehtovaa huomata, miten kanssaihmiset sai imaistua mukaan, kun en taistellut teknisten yksityiskohtien kanssa vaan keskityin ilmaisuun. Sain kiittävää palautetta ja tämä tuntui erityisen hyvältä, sillä olen todella tehnyt töitä kehittyäkseni harrastuksessani. Joka ikinen viikko olen nostanut käteni, kun harrastussession alussa on kysytty kuka haluaa osallistua. Usein olen ollut todella surkea. Muistan, miten vuosia sitten, kun kävin seuraamassa lajia, olin täysin kauhuissani ja ajatus jokaviikkoisesta osallistumisesta tuntui mahdottomalta. Sitten jokin naksahti aivoissani ja päätin aloittaa harrastuksen, vaikka riskinä oli jokaviikkoinen nöyryytys. Himpura, kun en anonymiteetin säilymisen takia voi puhua harrastuksestani tarkemmin!
Ehkä siksi, että niin moni asia nytkähti eteenpäin tällä viikolla, tänään aamulla tiskatessa ajatus valkeni päässäni: minä teen sen! Viimeisen kuukauden ajan olen ollut pelkojeni lannistama, mutta tällä viikolla olen alkanut taas unelmoimaan: ensi syksynä olen mukana perustamassa yritystä. Tämän päätöksen tekeminen tuntuu vapauttaneen suuren määrän energiaa minussa. Sen sijaan, että ajatukseni kiertäisivät luuppia, ne ovat kohdistuneet eteenpäin: tavoitteeseen. Nyt kun olen tehnyt päätöksen, voin alkaa kohdistamaan energiani sen miettimiseen, millainen yrityksestä tulee. Siitä tulee tietenkin käsittämättömän cool.
Eilen osallistuin harrastukseeni ja ilta oli yksi antoisimmista sen kahden vuoden ajalta, jolloin olen lajia harrastanut. Oma osuuteni onnistui poikkeuksellisen hyvin. Kerrankin en jäänyt vain pintatasolle, vaan löysin ne olennaiset elementit onnistumiseen ja pureuduin niihin riittävän syvälle. Oli kiehtovaa huomata, miten kanssaihmiset sai imaistua mukaan, kun en taistellut teknisten yksityiskohtien kanssa vaan keskityin ilmaisuun. Sain kiittävää palautetta ja tämä tuntui erityisen hyvältä, sillä olen todella tehnyt töitä kehittyäkseni harrastuksessani. Joka ikinen viikko olen nostanut käteni, kun harrastussession alussa on kysytty kuka haluaa osallistua. Usein olen ollut todella surkea. Muistan, miten vuosia sitten, kun kävin seuraamassa lajia, olin täysin kauhuissani ja ajatus jokaviikkoisesta osallistumisesta tuntui mahdottomalta. Sitten jokin naksahti aivoissani ja päätin aloittaa harrastuksen, vaikka riskinä oli jokaviikkoinen nöyryytys. Himpura, kun en anonymiteetin säilymisen takia voi puhua harrastuksestani tarkemmin!
Ehkä siksi, että niin moni asia nytkähti eteenpäin tällä viikolla, tänään aamulla tiskatessa ajatus valkeni päässäni: minä teen sen! Viimeisen kuukauden ajan olen ollut pelkojeni lannistama, mutta tällä viikolla olen alkanut taas unelmoimaan: ensi syksynä olen mukana perustamassa yritystä. Tämän päätöksen tekeminen tuntuu vapauttaneen suuren määrän energiaa minussa. Sen sijaan, että ajatukseni kiertäisivät luuppia, ne ovat kohdistuneet eteenpäin: tavoitteeseen. Nyt kun olen tehnyt päätöksen, voin alkaa kohdistamaan energiani sen miettimiseen, millainen yrityksestä tulee. Siitä tulee tietenkin käsittämättömän cool.
lauantai 28. joulukuuta 2013
Uuden vuoden kynnyksellä
Välipäivissä on oma outo tunnelmansa. Joulu on juhlittu ja ajatukset alkavat siirtyä seuravaan vuoteen. Mutta vielä ei ole kiire mihinkään. Olen itse päätynyt miettimään melko paljon kulunutta neljää kuukautta Turussa ja sitä, mihin asioihin haluan muutosta.
Säännöllinen työelämä on ollut minulle yllättävän rankkaa ja ymmärsin, että tähän ei ole syynä itse työ vaan se, miten huono nukkuja olen. Olen jatkuvasti univelassa, koska nukahtaminen kestää minulla kauan, ja aamuherätys on armoton. Lomalla ei haittaa vaikka en saisi heti unta ja heräisin aamuyöllä, sillä voin nukkua aamulla pidempään. Päätin, että alan mennä nukkumaan tuntia aiemmin, se ehkä auttaa univelkaan.
Haluan pitää paremmin yhteyttä ystäviini. Pimeys kai tekee kenestä tahansa antisosiaalisen ja nyt ymmärrän, että tämä 9-5 työelämä pakottaa keskittymään iltaisin lähinnä palautumiseen. Olen ollut aina melko heikko yhteydenpitäjä ja aika usein se passiivisempi osapuoli ystävyyssuhteissa. Olen kiitollinen niistä ystävistä, jotka jaksavat pitää yhteyttä, vaikka itse välillä unohdunkin omaan maailmaani. Voisin yrittää ainakin kerran viikossa ottaa yhteyttä niihin lähimpiin.
Onko nämä nyt uudenvuodenlupauksia? Ehkäpä niin.
Ensi vuonna saatan perustaa oman yrityksen. Tällä hetkellä ajatus tuntuu vain ja ainoastaan pelottavalta - ja saa tuntuakin. En ole vielä sitoutunut mihinkään, eikä minun ole pakko ryhtyä yrittäjäksi vaikka tiettyjä paineita siihen onkin. Minun on löydettävä yritykseen hyvän kumppanit, muuten ei ole mitään järkeä ryhtyä siihen. On myös löydettävä kannattava toimintamalli. Minulla on niin paljon opittavaa ja en ole aivan varma, onko minussa tarpeeksi tarmoa lähteä tähän koitokseen. Olen perusluonteeltani laiska, tai siltä minusta tuntuu, ulkopuolisen silmin tilanne saattaa näyttää toiselta. Peruslaiskuuden plussapuolena on se, että olen taitava löytämään tehokkaita ja aikaasäästäviä ratkaisuja ongelmiin. Keskityn mielestäni kokonaiskuvaan yksityiskohtien sijasta. Olen se kympin tyttö, joka ei saanut kiitettäviä tunnollisuutensa avulla, vaan viime hetken pänttäyksen ja bullshittauksen avulla. Mutta miten pitkälle tällainen elämänasenne kantaisi yrittäjänä? En ole valmis 16 tunnin työpäiviin seitsemänä päivänä viikossa. En ole erityisen ahkera ihminen.
Olen lukenut Ken Folletin The Pillars of the Earth -nimistä kirjaa (1989), joka kertoo katedraalin rakentamisesta 1100-luvun Englannissa. Kirjassa on Aliena-niminen hahmo, joka on herättänyt minussa ihailua. Hän on aatelinen, joka menettää arvonimensä ja omaisuutensa. Kirjassa kuvataan melko nerokkaasti, miten ihminen voi tässä tilanteessa toimia. Aliena on 16-vuotias yläluokkainen nainen, josta ei ole pehmeiden käsiensä ja käskyttävän luonteensa vuoksi työläiseksi. Hän on kuitenkin pakotettu vaihtamaan yhteiskuntaluokkaa. Harhailtuaan aikansa pennittömänä ryövärien ja hyväksikäyttäjien armoilla, hän päättää, ettei halua jäädä uhriksi. Hän kohtaa naisen, joka elättää itsensä - kauppiaan - ja saatuaan pienen pääoman käsiinsä hän päättää seurata naisen esimerkkiä ja ryhtyy villakauppiaaksi. Aliena menestyy ja rikastuu.
Tarina on kovin kokoomuslainen: ei tarvita kuin tahtoa ja oikeanlaista asennetta ja yrittäjänä voi menestyä :D Kun on tottunut olemaan rikas, niin samaa elintasoa haluaa tavoitella uudestaan, vaikka välillä köyhtyisikin. Itse tulen vähällä toimeentulemaan tottuneesta suvusta. Köyhien isovanhempien lapsista kasvoi säästäväisiä aikuisia, jotka ovat uskoneet mottoon: "Ei ne suuret tulot vaan pienet menot". Suvussani ei ole yhtään yrittäjää eikä minusta ole kasvatettu sellaista. Olisiko minusta siis yrittäjäksi?
Säännöllinen työelämä on ollut minulle yllättävän rankkaa ja ymmärsin, että tähän ei ole syynä itse työ vaan se, miten huono nukkuja olen. Olen jatkuvasti univelassa, koska nukahtaminen kestää minulla kauan, ja aamuherätys on armoton. Lomalla ei haittaa vaikka en saisi heti unta ja heräisin aamuyöllä, sillä voin nukkua aamulla pidempään. Päätin, että alan mennä nukkumaan tuntia aiemmin, se ehkä auttaa univelkaan.
Haluan pitää paremmin yhteyttä ystäviini. Pimeys kai tekee kenestä tahansa antisosiaalisen ja nyt ymmärrän, että tämä 9-5 työelämä pakottaa keskittymään iltaisin lähinnä palautumiseen. Olen ollut aina melko heikko yhteydenpitäjä ja aika usein se passiivisempi osapuoli ystävyyssuhteissa. Olen kiitollinen niistä ystävistä, jotka jaksavat pitää yhteyttä, vaikka itse välillä unohdunkin omaan maailmaani. Voisin yrittää ainakin kerran viikossa ottaa yhteyttä niihin lähimpiin.
Onko nämä nyt uudenvuodenlupauksia? Ehkäpä niin.
Ensi vuonna saatan perustaa oman yrityksen. Tällä hetkellä ajatus tuntuu vain ja ainoastaan pelottavalta - ja saa tuntuakin. En ole vielä sitoutunut mihinkään, eikä minun ole pakko ryhtyä yrittäjäksi vaikka tiettyjä paineita siihen onkin. Minun on löydettävä yritykseen hyvän kumppanit, muuten ei ole mitään järkeä ryhtyä siihen. On myös löydettävä kannattava toimintamalli. Minulla on niin paljon opittavaa ja en ole aivan varma, onko minussa tarpeeksi tarmoa lähteä tähän koitokseen. Olen perusluonteeltani laiska, tai siltä minusta tuntuu, ulkopuolisen silmin tilanne saattaa näyttää toiselta. Peruslaiskuuden plussapuolena on se, että olen taitava löytämään tehokkaita ja aikaasäästäviä ratkaisuja ongelmiin. Keskityn mielestäni kokonaiskuvaan yksityiskohtien sijasta. Olen se kympin tyttö, joka ei saanut kiitettäviä tunnollisuutensa avulla, vaan viime hetken pänttäyksen ja bullshittauksen avulla. Mutta miten pitkälle tällainen elämänasenne kantaisi yrittäjänä? En ole valmis 16 tunnin työpäiviin seitsemänä päivänä viikossa. En ole erityisen ahkera ihminen.
Olen lukenut Ken Folletin The Pillars of the Earth -nimistä kirjaa (1989), joka kertoo katedraalin rakentamisesta 1100-luvun Englannissa. Kirjassa on Aliena-niminen hahmo, joka on herättänyt minussa ihailua. Hän on aatelinen, joka menettää arvonimensä ja omaisuutensa. Kirjassa kuvataan melko nerokkaasti, miten ihminen voi tässä tilanteessa toimia. Aliena on 16-vuotias yläluokkainen nainen, josta ei ole pehmeiden käsiensä ja käskyttävän luonteensa vuoksi työläiseksi. Hän on kuitenkin pakotettu vaihtamaan yhteiskuntaluokkaa. Harhailtuaan aikansa pennittömänä ryövärien ja hyväksikäyttäjien armoilla, hän päättää, ettei halua jäädä uhriksi. Hän kohtaa naisen, joka elättää itsensä - kauppiaan - ja saatuaan pienen pääoman käsiinsä hän päättää seurata naisen esimerkkiä ja ryhtyy villakauppiaaksi. Aliena menestyy ja rikastuu.
Tarina on kovin kokoomuslainen: ei tarvita kuin tahtoa ja oikeanlaista asennetta ja yrittäjänä voi menestyä :D Kun on tottunut olemaan rikas, niin samaa elintasoa haluaa tavoitella uudestaan, vaikka välillä köyhtyisikin. Itse tulen vähällä toimeentulemaan tottuneesta suvusta. Köyhien isovanhempien lapsista kasvoi säästäväisiä aikuisia, jotka ovat uskoneet mottoon: "Ei ne suuret tulot vaan pienet menot". Suvussani ei ole yhtään yrittäjää eikä minusta ole kasvatettu sellaista. Olisiko minusta siis yrittäjäksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)