Energiasyöpöt

Hei, olen Daaliah. Olen some-addikti.

Olen tajunnut olevani pahimman luokan narkkari suhteessa Facebookiin, nettideittisivustoon, tähän blogiin ja whatsappiin. Toiset tulee riippuvaiseksi pelaamisesta, minä online-huomiosta. En halua edes ajatella, miten paljon aikaa käytän näillä sivuilla roikkuen ja millainen energiasyöppö tämä tapa on elämässäni. Kirjoitin vuonna 2012 pitkät pätkät nettiaddioktiosta tähän blogiin ja siitä, miten sumeaksi se tekee elämäni. Huomaan repsahtaneeni taas. Selityskin on selkeä: elämässäni ei ole tarpeeksi sisältöä. Tai miten päin se nyt meneekin. Ehkä elämässäni olisi enemmän sisältöä, jos en roikkuisi niin paljon netissä. Minun on tehtävä jotain. Edellisellä kerralla lakkasin käyttämästä nettiä kokonaan klo 17.00 jälkeen.

Pohdiskellessani suhdettani someen, päädyin myös pohtimaan tätä proffa-kuviota ja tajusin, että sekin on energiasyöppö. Voin teeskennellä olevani leikkisän välinpitämätön, mutta totuus on, että tämä suhteenpoikanen syö enemmän energiaa kuin tarjoaa sitä. Se sitoo minut tahtomattani samantapaiseen luuppiin kuin some-addiktio. Tällekin energiasyöpölle on tehtävä jotain. Tuuliviiri minussa on valmis tekemään 180 asteen käännöksen.

Ensimmäinen askel: kone kiinni, nyt.

Tässä hetkessä

"If you're depressed, you're living in the past. If you're anxious, you're living in the future. If you're at peace, you're living in the present."
 -Lao Tzu

Kuinka usein ihmisen elämässä on hetki, jolloin menneisyys ei murehdituta eikä tulevaisuus ahdista? Mielestäni aika harvoin. Juuri nyt tunnen eläväni tällaista aikaa. Minusta tuntuu siltä, että olen saanut menneisyyden sotkut selvitettyä, niin tunnepuolen kuin ihan konkreettisen arkielämänkin. Ei ole ihmissuhdetta, jota murehtisin, ei epäonnistumisia opiskeluissa tai urallani. Vuosi sitten tunsin itseni luuseriksi kummallakin saralla. Nyt olen saanut tutkintopaperin käteeni ja selvittänyt aiemmat työsotkut. Olen puhdistanut pöydän ja raivannut elämästäni energiasyöppöjä.

Samalla myös tulevaisuuden suunnitelmani ovat loksahtaneet paikalleen. Tein ison päätöksen keskittyä elämässäni siihen yhteen intohimoni kohteeseen, jolle olen jo neljä vuotta elämästäni omistanut, mutta johon en ole aina 100 %:sti uskonut. Tämä päätös toi helpotuksen. Nyt elämässäni on kiintopiste ja suunta. Minä ryhdyn toteuttamaan unelmiani, sen sijaan, että tyytyisin kakkosvaihtoehtoihin. Päätös oli yllättävän helppo tehdä sen jälkeen, kun sain opinnot ja erään työprojektin valmiiksi. Minussa vapautui suuri määrä energiaa ja tämän uuden virran avulla uskallan ottaa uskaliaan askeleen kohti niitä asioita, joiden parissa haluan työskennellä loppuelämäni. Tämän asian parissa voin toteuttaa parhaita puolia itsessäni.

Tunnen oloni rauhalliseksi. Juuri tällä hetkellä myös väsyneeksi, sillä tunnun olevan jatkuvasti työn touhussa tai harrastusten parissa. Tämä väsymys on kuitenkin tervettä väsymystä siitä, että olen ollut koko päivän aktiivinen. Se ei ole sitä turruttavaa henkistä väsymystä, jonka kourissa olin vuosi sitten. Nyt minä tunnen rajani ja ajankäyttöni on järkevämpää. Teen töitä kun on työnteon aika ja lepään kun on levon aika.  Olen myös tunnistanut itsessäni sen, että stressaantuneena alan vatvoa asioita ja jumitun niihin. Silloin minun on kuunneltava tarkkaan itseäni ja kehoani ja etsittävä keinot rentoutumiseen. 

Huomaan ajatusteni palaavan usein siihen mieheen, josta olen kirjoitellut. Hän kirjoitti minulle viikko sitten uudestaan ja sanoi haluavansa tavata piankin, mutta olevansa vieläkin melko ahdistunut ja sekaisin. Hetki ei tunnu nyt oikealta. Katsotaan myöhemmin. Kutsuin myös muusikon luokseni. Kumpikin tiesimme, että olisi kyse vain yhdessä vietetystä yöstä, hetken hellyydestä. Juttelimme jälleen pitkään taiteesta ja elämästä yleensä. Pidän hänestä aidosti ja hänen kanssaan on helppo olla. En kuitenkaan pysty antamaan hänelle suurempaa roolia elämässäni, en vaikka hänen katseensa on kaunis, sormensa herkät ja kehonsa kutsuva. Hänellä on omat demoninsa, joiden kanssa en voisi elää tai joiden torjumisessa en voisi häntä auttaa. Hetkellisesti nämä miehet vierailevat mielessäni, mutta eivät he ole taloksi asettuneet. Kaipaan sitä jotakuta erityistä, mutta arjessani on jo monta erityistä ihmistä ja iloa ja lämpöä ja välittämistä. Suudelmia vain voisi olla enemmän, sillä onko hetkeä jolloin eläisit vahvemmin juuri tässä hetkessä kuin suudellessa...

Hetkessä elämisen vuosi

Kotikaupungista nauttiminen näyttää vaihtuvan vällyjen alla sairastamiseen. Tänään lähden kyllä vielä kavereita tapaamaan. Lepään sitten viikonlopun. Olen viime päivinä miettinyt jonkin verran mennyttä vuotta ja sitä, miten sen määrittelisin. Tämä on ollut kaveruuden vuosi ja huolettoman hengailun vuosi, Helsingistä nauttimisen vuosi. Muutin vuosi sitten Espoon perukoilta lähemmäksi keskustaa ja samalla löysin mukavan kaveriporukan. Olemme kolunneet yhdessä puistot, terassit, baarit, kahvilat ja brunssit, hylätyt huvilat. Porukassa hengailun hienous on siinä, että pääset viettämään aikaa myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa et viettäisi aikaa kahdestaan. Opit heiltäkin paljon, uudenlaista näkökulmaa asioihin, kun et vietä aikaa vain niiden kanssa, joiden kanssa tunnet olosi kaikkein kotoisimmaksi. Eilen mietin, miten jännittävää on nähdä, millaista elämä on viiden tai kymmenen vuoden päästä, millainen olen itse, millaisia ovat ystäväni, mitä heidän elämässään on tapahtunut.

Tämä on ollut myös hetkessä elämisen vuosi. Olin alkuvuoden niin jumissa henkisesti, että en osannut suunnitella elämääni pitkälle eteenpäin. Minä vain olin ja keskityin kulloiseenkiin päivään. Olen angstannut sen suhteen, mikä ajankäytössäni mättää ja miksi työhön keskittyminen on ollut niin hankalaa. Olen pakottanut itseni säntillisemmäksi ja pakottanut tarttumaan asioihin välittömästi. Olen vääntänyt itseni "sitten joskus" -raiteelta, "nyt heti" -raiteelle ja näin kohottanut ammatillista itsetuntoani. Minusta on tuntunut hyvältä pystyä muuttumaan jossakin näin perustavanlaatuisessa asiassa. Gradun valmiiksi saaminen kahdessa kuukaudessa oli myös osoitus itselleni siitä, että keskittymiskyvyttömyyteni ei hallitse minua enää. Olen nujertanut vitkuttelijan itsessäni ja nyt huomaan, että voin nauttia vapaa-ajasta aivan eri tavalla kuin ennen. Olen siinäkin enemmän hetkessä kiinni.

Tämä on ollut myös musiikin vuosi. Minusta on tullu viime vuoden aikana aktiivinen musiikin kuuntelija. Ehkä tämäkin on liittynyt hetkessä elämiseen. Vuosi sitten minun ei tehnyt ollenkaan mieli lukea kirjoja tai katsoa elokuvia, olin siihen liian väsynyt. Sen sijaan aloin Spotifyn avulla tutustumaan erilaisiin artisteihin ja luomaan tuntitolkulla soittolistoja. Minusta tuntui siltä kuin huuhtelisin itseäni musiikin avulla kaikesta siitä henkisestä moskasta, jota olen vuosien varrella kerännyt. Tänä vuonna olen myös kuronnut umpeen niitä vuosia, jolloin musiikilla oli vain pieni rooli elämässäni. Nyt musiikista on muodostunut minulle elämänkumppani. Se lohduttaa ja piristää, joko mukailee tunnetilaani tai muuttaa sitä.

Kaiken kaikkiaan olen löytänyt elämääni tänä vuonna monta uutta asiaa, joilla tulee olemaan suuri merkitys koko loppuelämälleni. Ensimmäistä kertaa minulla kunnollinen kaveriporukka, ensimmäistä kertaa tunnen, että sisäisellä vitkuttelijalla ei ole enää yliotetta minusta ja musiikista minua ei saa luopumaan enää kukaan.

Vähän värisyttävää soulia. Terry Callier - You're Going' Miss Your Candyman:

Eteeristä indie-poppia. Wild Nothing - Paradise:

Poppia myös. Tästä biisistä tulee mieleen viime kesä. Carly Rae Jepsen - Call Me Maybe:

Parempaa tekemistä

Lopetin Hesarin tilaamisen ja olen alkanut lukemaan kertomakirjallisuutta. Olen jättänyt television katsomisen vähälle ja olen alkanut himoamaan elokuvien katsomista. Milläköhän tyydyttävämmällä ja keskittymiskykyä vähemmän hajottavalla toiminnalla tämän netissä roikkumisen saisi korvattua? Varmaan sillä miehen läsnäololla. Olen myös alkanut syömään vain kolme kertaa päivässä, mikä on tuntunut toimivalta ratkaisulta. Kun syön kerralla enemmän, tunnen itseni kylläiseksi läpi päivän ja pystyn keskittymään asioihin paremmin.

Mikähän tämän postauksen pointti on? Kunhan kirjoittelen. Olen huomannut, että tämä kirjoittaminen on osaltaan korvannut tarvettani raportoida asioista läheisille ihmisille. En tiedä, onko tämä hyvä vai huono asia. Ehkä hyvä, koska ei tätä höpötyksen määrää kukaan jaksaisi.

Viime aikoina mieleni on karkaillut ajatukseen kirjoittamisesta - muustakin kuin blogikirjoittamisesta. Luin Pasi Ilmari Jääskeläisen mainion kirjan Lumikko ja yhdeksän muuta, joka kertoo kirjailijoista ja siitä, miten he saavat ideoita kirjojensa kirjoittamiseen. Kirjailijat varastavat surutta elämänkokemuksia toisiltaan Pelin avulla ja tarkkailemalla varomattomia kanssaihmisiä. Tämä ajatus on kiehtova - se, miten muut ihmiset ja heidän elämänsä voi alkaa näkemään henkilöiden ja tarinoiden aihioina. Minua kiinnostaa se, mikä tekee ihmisestä sellaisia kuin he ovat. Millaiset kokemukset menneisyydessä ovat muokanneet heitä, mitkä ovat heidän kipukohtansa. Melkein kaikki tarinat kertovat rikkinäisistä ihmisistä - he ovat mielenkiintoisempia kuin onnelliset ihmiset. Heistä/meistä voisi alkaa kirjoittamaan.

Kontrollifriikkeydestä sattuman suojiin

Miten lomalle jääminen voi aiheuttaa näin paljon stressiä?! Syy on osittain omissa huonoissa organisointitaidoissa, mutta kyllä tämä osittain johtuu myös jonkinlaisesta kontrollifriikkeydestä. En osaa päästää irti ja luottaa siihen, että asiat kyllä hoituu vaikka en niitä vähän aikaan edistäisikään. Mutta perjantaista lähtien aion pitää työsähköpostin ja -puhelimen kiinni 18 päivää ilman vilkaisuakaan niihin. Tällainen itseohjautuva duuni on melko syvältä toisinaan, mutta kyllä kai tässä paremmaksi oppii vuosien kuluessa - oppii jäämään lomallekin paremmin!

Otin eilen nettideittiprofiilin pois ja tuntuipa hyvältä. Tuo nettideittailukin edustaa omalla tavallaan kontrollifriikkeyttä, kun sen kautta kuvittelee jatkuvasti edistävänsä kumppanin löytämistä. Reilun vuoden olen nettitreffailua harrastanut ja olen oppinut paljon itsestäni ja miehistä ja siitä millainen mies minulle sopii. Nyt on kuitenkin sellainen olo, että teoriaopinnot nettideittailun kriteerimaailmassa riittäköön tältä erää. Pitkän seurustelukauden jälkeen nettideittailu oli hyvä tapa tutustua erilaisiin miehiin, kun en heihin aiemmin ollut juuri perehtynyt. Nyt tuntuu siltä, että opiskelun aika on ohi ja tarvitsen tauon, muutamia välikuukausia - tai vuoden.

Nettideittailun aikana oppimani asiat varmasti ohjaavat minua ja auttavat tunnistamaan hyvän miehen mätien joukosta - ja mistä tietää, ehkä vielä innostun uudestaan kokeilemaan nettitreffailua. Mutta nyt annan mahdollisuuden sattumalle ja elämälle tuoda eteeni sen mitä sillä on tuotavanaan.

Summanmutikassa vai suunnitellen?

Pitäisikö tässä elämässä tietää minne on menossa ja kuinka tarkasti? Täytyykö olla tarkat koordinaatit ja kompassi vai riittääkö mututuntumalla tähdistä suunnistaminen - tai voiko antaa vain virran viedä? Tällaisia asioita pohdin sekä uran että rakkauselämän suhteen.

En oikein tiedä, mitä haluan uraltani ja siksi en osaa tavoitella asioita. Olen alalla, jossa omalla panostuksella on suuri vaikutus siihen, millaista työtä tekee. Toisin sanoen työ perustuu erilaisiin hankerahoituksiin. Olen mukana parissakin projektissa, joista voisi päämäärätietoisuudella kehittää itselleen kokopäiväisen työpaikan. Toinen vaihtoehto olisi lähteä tavoittelemaan uraa "ylemmällä" tasolla eli sillä tasolla, millä noille hankkeille myönnetään rahoitusta. En oikein tiedä kumpaa haluan, mutta jompaan kumpaan suuntaan minun on selkeästi lähdettävä.

Ja sitten nämä miehet. Kuinka tarkkaan voin etukäteen määritellä millaisen miehen haluan? Mies on tulossa luokseni lauantaina ja täytyy sanoa, että olen taas innoissani. Ajatuskin siitä, että pääsisin hypistelemään tätä komistusta.. oh boy. Me ollaan tavattu vasta kolme kertaa mutta oltu yhteyksissä jo melkein 1½ kuukautta ja edellisestä kerrasta kun olen suudellut miestä on viisi kuukautta - eli aion todellakin käyttää tilaisuuden hyväkseni! Kunnollinen ja komea mies. Ja kuitenkin minulla on sellainen olo, että hänen kohdallaan tekisin kompromissin miesihanteestani. Mutta kuinka tiukasti voin pitää kiinni mielikuvasta? Voihan olla, että koordinaatit eivät edes pidä paikkansa ja ne eivät johda aarteen luokse. Jos tuijotan vain kompassia ja sen osoittamaan suuntaa, en katsele ympärilleni ja anna itselleni mahdollisuutta nähdä muitakin vaihtoehtoja, parempiakin. Noh, torstaina annan mahdollisuuden myös toisenlaiselle miehelle, sellaiselle joka vastaa enemmän ihannemiestäni. Sittenpähän nähdään, onko koordinaattini ihan pielessä ja olisiko aika heittää kartta ja kompassi menemään!

Kesä!

Nyt on virallisesti kesän ensimmäinen päivä! Jei jei. (Ihan sama vaikka sataa ja on kylmää!)

Suunnitelmissa ottaa mahdollisimman rennosti: tavata kavereita, hengata puistoissa, lukea, uida. Kyllä minulla hommiakin riittää, mutta nyt on ensimmäinen kesä 15 vuoteen, kun en tee koko kesää töitä. Tätä on syytä juhlistaa! Kolmen viikon päästä onkin sitten yksi merkkipaalu saavutettu: täytän 30 vuotta. Silloin toivon näkeväni mahdollisimman paljon ystäviä ja kavereita ja viettäväni mukavan illan heidän kanssaan.

Minulla on ollut kyllä ihan klassinen kolmenkympin kriisi. Olen joutunut kohtaamaan asioita aika moniin juttuihin liittyen. Olen opetellut ihan simppeliä elämänhallintaa. Laittanut taloutta balanssiin ja keskittynyt omaan jaksamiseen. Olen miettinyt, mitä haluan rakkauselämältäni ja "kokeillut" erilaisia miehiä. Olen myös ymmärtänyt, että ystävyyssuhteet on parhautta ja omaan hyvinvointiin panostaminen.

Nyt on jo aika hyvä fiilis, sellainen toiveikas. Ei yltiöoptimistinen niinkuin ennen vaan sellainen jalat maassa -myönteinen. Yritän takoa päähäni sitä, että en ole yli-ihminen, joka jaksaa mitä vaan.Välillä voi sanoa ei, välillä voi pyytää muut tekemään asiat puolestaan. Mutta ahkerammaksi haluan vielä muuttua. Haaveilua vähän vähemmän.

Huomenna treffeille no. 3. Ulkoilua oli suunnitelmissa, mutta sää näyttää aika surkealta. Tässä miehessä on ollut kivaa se, että hän on selkeästi ottanut sen suunnittelijan roolin tekemisten suhteen. Meikä voi relata - tapahtumajärjestäjälle tämä on nannaa. Nyt yritän jättää analysoinnit vähän vähemmälle ja mennä fiiliksen mukaan. Aivot kesäteloille!

Innostusahdistusta

Lievää panikointia ilmassa. Innostumiskrapulaa kaikenmaailman projektisuunnitelmista. Jännä, miten mulle heti iskee kauhea kammo siitä, että poltan itteni piippuun kun innostun. Mutta kaiketi hyvä vaan näin. Mun mieleen on jäänyt niin vahva muistijälki syksyisestä burn outista. Yritän nyt muistutella itselleni, etten ole supernainen vaan mun on oikeasti mietittävä mihin kaikkeen sanon kyllä.

Nopeasti nämä mielialat muuttuu. Voittajafiiliksestä pelkoon siitä, että paletti hajoaa. Mä kyllä niin haluan oikeisiin töihin. Siis siihen tilanteeseen, että saan kuukausipalkkaa vakiduunista. Kulttuurialalla tuntuu vaan olevan niin silppua. Mutta tiistaina on tosiaan työhaastis yhteen harvinaiseen kokopäivävakiduuniin. Vaikka himona siinäkin saa duunia tehdä. Mutta saispa vastinetta.

Ongelmana se, että miten pääsen eroon noista semityöharrastusyhdistyshässäköistä... tehnyt itseni liian tärkeäksi.  Tai näin mä luulen. Pitäis luottaa siihen, että muutkin ottaa vastuuta jos mä en enää ookaan maisemissa. En ole korvaamaton.

Terässä taas

Mä alan olla taas terässä. Ammatillisessa mielessä. Olen erään oman alani yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja olen tykännyt tosi paljon tuosta hommasta. Me puuhaillaan oikeasti merkittäviä asioita ja jos saavutetaan tavoitteemme, niin sitten voi kiikkustuolissa lämmöllä miettiä saavutuksiaan. Tänään tuli myös myönteinen avustushakemuspäätös eräälle projektille, työhaastis ens viikolla ja tällä viikolla yksi tärkeä kokoontuminen, jossa pohditaan yhden toisen luotsaamani yhdistyksen/projektin tulevaisuutta. Kun olen terässä, pidän "työstäni" erittäin paljon. Kyseessä siis kulttuurialan yhdistyksiä, joissa pääsee kyllä tekemään kaikkea hauskaa ja mielenkiintoista mutta palkkaa ei välttämättä saa.

Nautin johtajana olemisesta. Minusta on erittäin palkitsevaa saada ihmiset innostumaan asioista ja saada heidät sitoutumaan projektiin. Tämä mahdollista vain silloin kun olen itse innostunut asioista. Pahinta burn-outissa oli se kun mistään ei jaksanut kiinnostua saati yrittää saada ketään toista innostumaan.

Parhaimmillani olen ylenpalttisen optimistinen ihminen. Mutta tässä on varjopuolensa. En aina ymmärrä omia rajojani ja delegoi tarpeeksi. Minun on myös pitänyt opetella "ein" sanomista. Kun olen intoa täynnä, perusasenteeni on "kaikki onnistuu" vaikka ensin pitäisi miettiä, että riittääkö resurssit kaikkien ideoiden toteuttamiseen. Tässä on ollut yksi iso oppitunti.

Nyt olen iloinen siitä, ettei mikään näistä projekteista ole superkiireinen ja kesällä ehtii oikeasti relata. Mahdollisesti ensimmäinen kesä sitten peruskoulun kun en paahda koko kesää duunia. Helsingin kesä, puistot, lämpö, kaverit... hmmm :) En malta odottaa.

Stressitön elämä

Äidin luona pääsiäistä viettämässä. Ohjelmassa telkkaria, nettiä, kävelemistä, syömistä. Vitsit mä oon tylsä :) Mutta mulla on kivaa. Se taitaa olla vaan asenteesta kiinni. Mä taidan nyt vaan olla niin perusonnellinen, ettei mua hetkauta mikään. Ja vaikka se niin kliseiseltä kuulostaakin, onni kumpuaa sisältä päin. Ei oo rahaa, ei oo työtä, ei oo miestä mutta rutkasti hyviä ystäviä ja hauskoja uusia tuttavuuksia, terveyttä ja mielenrauhaa. En panisi pahakseni jos olisi rahaa, töitä ja mies, mutta ei ne kyllä onnea tuo.

Taas yhdet treffit tulossa ensi viikolle. Nuo miehet pyytää nykyään mut melkein heti treffeille ja jos mies on ns. potentiaalinen, suostun. Potentiaalisia on ehkä noin yksi kymmenestä viestin lähettäjästä. Yksi ihan potentiaalinen diplomi-insinööri on tosin kirjoitellut jo vaikka kuinka kauan, saisi jo pyytää treffeille. Tuo treffejä edeltävä kirjoittelu on kyllä melkoisen turhaa touhua.

Jokatapauksessa, mä ehdin kohta kuukauden sisällä tavata yhtä paljon miehiä kuin viime vuonna yhdeksässä kuukaudessa :) Ja mullahan oli teoria, että kun olen käynyt treffeillä 20:n miehen kanssa, löytyy se yksi, jonka kanssa kolahtaa. Nyt on 13 miestä takana. Treffit arkkitehdin kanssa hymyilyttää edelleen ja toivon, että mies tosiaan pyytää mut keikalle palattuaan ulkomaan reissultaan. Mutta onhan tässä tätä ajanvietettä.

Mietin, miksi tämä deittailu on nyt niin vaivatonta ja hauskaa ja tajusin, että olen alkanut suhtautua miehiin samalla tavalla kuin kaverisuhteisiini - stressittömästi. En ajattele asiaa liikaa, enkä jää jossittelemaan. En pelkää "hylkäämistä" enkä yritä liikaa. Kai tämä on jonkinlaisen kypsymisen merkki. Ja kyllähän tuo elämäntilannekin vaikuttaa. Se, että on väsynyt ja stressaantunut ei ole se paras mahdollinen mielentila deittailulle. Se arkkitehti-mies ilmaisi jotenkin tosi hyvin tätä puoliskon etsintää ekassa viestissään: "tulee vastaan sitten kun on sen aika".

Kohtuus kohtuuttomuudessa

Olen harrastanut paljon itsetutkiskelua viime kuukausina. Olen miettinyt uusiksi suhdettani moneen asiaan: rahankäyttöön, lepoon, työntekoon, ruokaan ja miehiin. Punaisena lankana pohdinnoissa on ollut kohtuullisuuden käsite. Olen yrittänyt löytää sopivaa balanssia elämääni ja lähtenyt etsimään ns. kestäviä ratkaisuja.

Olen mukavuudenhaluinen ihminen ja hyvinkin optimistinen, pidän miellyttävistä ratkaisuista. Tämä on periaatteessa hyvä asia, mutta joskus se kostautuu. Olenkin yrittänyt alkaa totuttaa itseäni myös niiden ei niin miellyttävien mutta välttämättömien valintojen tekemiseen.

Olen ollut huoleton rahankäyttäjä, elänyt velaksi, matkustellut paljon. Minulla ei ole enää varaa tähän. Siksi minun on kieltäydyttävä asioista ja lykättävä hankintoja. Ja löydettävä niitä oikeita töitä. Olen mielestäni oikealla tiellä. En matkustele, mutta ulkona syömistä ja juomista on tullut harrastettua liikaa kun sosiaalinen elämä on ollut niin vilkasta. Näihinkin menoihin voi kuitenkin vaikuttaa. Otan halvemman vaihtoehdon, en ota mitään, ehdotan edullisempaa paikkaa tai muuta tekemistä kuin ravintolassa istumista.

Viime kuukausina olen ymmärtänyt levon ja vapaa-ajan tärkeyden. En ole supernainen, joka jaksaa mitä vaan, eikä minun tarvitse jaksaa. En tee iltaisin tai viikonloppuisin "töitä". Mutta samalla olen myös pohtinut suhdettani työhön. Sitä miksi minun on niin vaikea tehdä töitä tasaisesti ja pikkuhiljaa vitkuttelun ja hirmuisten spurttien sijasta. Sitä miksi minun on niin vaikea keskittyä työntekoon ja velvollisuuksien hoitoon. Se, että olen itse itseni pomo, on osa ongelmaa. Pohjimmiltaan taitaa olla kyse itseluottamuksen puutteesta, joka naamioituu laiskuudeksi. Itseni soimaamisen sijasta olenkin alkanut kannustaa itseäni "you can do it" -tyyliin. Jos on joku aivan vastenmielinen tehtävä, niin yritän tsempata itseäni uskomaan, että selviydyn siitä. Tämä vaatii vielä harjoittelua. Minun on myös pystyttävä hyväksymään, että on myös velvollisuuksia, jotka on vain pakko hoitaa, eikä niiltä voi ummistaa silmiään. Kaikki ei ole aina hauskaa ja miellyttävää. En voi luottaa loputtomasti muiden ihmisten joustavuuteen tai asioiden sutviutumiseen, vaikka laiminlyön asioita. Olen pienestä lähtien hoitanut asioita näin. Vasta kun on pakko ja viime tingassa. Koen tämän ehkäpä isoimmaksi haasteeksi elämässäni. Tämän tottumuksen muuttaminen parantaisi elämänlaatuani ja itsetuntoani huomattavasti. Tämä tottumus on lujassa, mutta uskon, että minussa on tarpeeksi naista sen nujertamiseen.

Suhteeni ruokaan on myös ollut aina miellyttävien vaihtoehtojen leimaamaa. Kieltäytyminen hyvästä ruuasta tai herkuista ei ole kuulunut tapoihini. Toisaalta pidän myös paljon terveellisestä ruuasta eikä ruokavalioni ole lainkaan hunningolla. Haluan kuitenkin pudottaa 20 kiloa ja jotta pääseen tähän tavoitteeseen, minun on oltava pitkäjänteinen ja muistettava tehdä koko ajan sopivia valintoja ruuan suhteen.

Sitten miehet. Suhteeni miehiin. Tämä asia on poikkeus. Tässä asiassa olen stressannut liikaa ja yrittänyt vaikuttaa liikaa asioihin. Nyt olen löytänyt mielestäni sopivan huolettomuuden fiiliksen suhteessa miehiin. Minulla ei ole liikaa odotuksia yksittäisten miesten suhteen ja koen miehiin tutustumisen hauskaksi ja vaivattomaksi. Mutta toisaalta olen myös tullut harkitsevaisemmaksi ja tehnyt parempia valintoja. En enää hukkaa aikaani ns. toivottomiin tapauksiin. Minulla on jo erittäin hyvä kuva siitä, millaista miestä olen etsimässä.

Kyllä se tästä. Siitäkin huolimatta, että kirjoitan tätä postausta klo 05.00. Minussa on kohtuuton puoleni, aina tulee olemaan ja hyvä niin - se tekee minusta minut :)

Uudella vaihteella

Wuuuh... nyt on tapahtunut joku nytkähdys. Uusi vaihde tai jotain. On melkein puoli vuotta siitä, kun romahdin täysin. Olin NIIN väsynyt ja kyllästynyt. Missään vaiheessa en masentunut, mutta en innostunut mistään (työhön liittyvästä) ja halusin vältellä kaikkia mahdollisia velvollisuuksia. Olla vaan.

Mutta nyt. Suorastaan pursuan intoa ja ideoita. Haluan alkaa taas saavuttamaan asioita ja haastaa itseni. Päästä terään ja FLOW-tilaan. Mutta tällä kertaa tiedän rajani ja pidän huolta itsestäni. Ehkä sain sen viimeisen boostin lauantain treffeistä. Huomasin olevani niiden jälkeen aivan älyttömän hyvällä tuulella. En tiedä, tuleeko tuosta kuviosta mitään (vaikka mies jo kysyikin saako pyytää mua keikalle mukaan), mutta jälleen on todistettu, että hyviä miehiä riittää. Ja tällä kertaa oli vielä hauskakin. Oli huippua, kun miehen jutut oikeasti nauratti.

Nyt haastetta kehiin :)

Synttärit 19.6, täytän maagiset 30 vuotta.

Siihen mennessä (eli 2½ kuukauden päästä):

1. Pudotan viisi kiloa
2. Tee gradun valmiiksi (huhhuh!). Olettaen, että en löydä töitä sitä ennen. Hullu tavoite, mutta täysin mahdollinen sillä aineisto on jo valmiina ja kirjat lainattuna.

Grande Plan

Elikkäs, suunnitelmia. Mitäs minä haluankaan suunnitella. Mitkä osa-alueet elämässäni ovat ikäänkuin hunningolla? Jotta tässä luotaisiin uskoa omiin suunnittelu - ja elämänhallintataitoihini, niin tarkastellaanpa ensin niitä osa-alueita, jotka on ihan mallillaan.

Ystävyyssuhteisiin olen erittäin tyytyväinen. Terveyden tila on hyvä. Ja vuosien yrityksen ja erehdyksen jälkeen olen saanut suhteeni syömiseni hyvälle tolalle ja painokin on alkanut tippua (kuitenkin 20 kiloa ylimääräistä laardia). Olen myös aloittanut uuden mielekkään harrastuksen. Asumisratkaisuun olen nyt enemmän kuin tyytyväinen. Koulutuksen puolesta olen jo onnistunut hankkimaan yhden maisterintutkinnon ja minulla on useamman vuoden työkokemus kahdesta oman alan työpaikasta.

Ok, eli ei tässä ihan rappiolla olla. Kaikissa noissa asioissa on joskus ollut kompastuskivensä ja olen joutunut ponnistelemaan saavuuttaakseni nykyisen tilanteen.

Mutta on tiettyjä asioita, joissa haluan muutosta ja kehitystä. Niissä haluan alkaa asettamaan tavoitteita ja alkaa tekemään konkreettisia asioita niiden saavuttamiseksi.

Työelämä
Tavoite: 
Haluan löytää kokopäivätöitä.
Mitä konkreettista aion tehdä tavoitteen saavuttamiseksi ?
Katson työpaikkailmoitukset muutaman kerran viikossa läpi ja vastaan jokaiseen mielenkiintoiseen ilmoitukseen.
Otan joka viikko yhteyttä vähintään kahteen potentiaaliseen työnantajaan oma-aloitteisesti.

Opiskelu
Tavoite:
Saada kakkosmaisteritutkinto valmiiksi.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Ykköstavoitteena on löytää töitä, mutta sillä aikaa voin aloittaa gradun tekemisen. Aloitan ensi viikolla datan purkamisen.

Työskentelytavat
Tavoite:
Saada tehtyä päivittäinen 6 tuntia keskittyneesti töitä. Hoitaa asiat ajallaan välttelemisen ja vitkuttamisen sijasta.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi? 
Tähän onkin hankala vastata. Ja tähän kaatuu kaikki hienot opiskelu- ja työnhakutavoitteet, jos en saa tätä puolta kuntoon. Mä en oikein tiedä, miksi sellainen "perustyönteko" on mulle niin hankalaa. Tiedän, että tämä johtuu tuosta mun perusluonteeseen kuuluvasta lyhytjännitteisyydestä, kärsimättömyydestä ja vaihtelunhalusta. Musta on vastenmielistä tehdä tylsiä, rutiininomaisia juttuja ja siksi välttelen niitä. Eli miten saisin itseni innostumaan sitten siitä varsinaisesta tekemisestä? Koska tavalla tai toisella mun on innostuttava noista asioista, että ne tulee tehtyä. Mikä sitten tekee asioiden tekemisestä innostavaa minulle? Minua innostaa se, että keksin uusia luovia ja tehokkaita tapoja tehdä asioita. Ok, eli alan etsiä uusia näkökulma noiden "tylsien" asioiden tekemiseen. Yritän haastaa itseni niiden pariin tai keksiä jonkun uuden systeemin niiden tekemiseen. Noniin, nyt keksin, alan käyttämään uudestaa niin sanottua Tomaatti-tekniikkaa töiden tekemisen kanssa. Siinä työnteko jaetaan 25 minuutin jaksoihin eli tomaatteihin. Jokaisen 25 minuutin jälkeen pidetään tauko ja kirjataan, mitä sai tehtyä. Tässä lisää tietoa Pomodoro-tekniikasta ja linkki tomaatti-ajastimeen.  

Tässä hieman lisää Enneagrammin 7-tyypistä eli Innostuvasta Suunnittelijasta ja siitä miksi minun tyyppiselle ihmiselle on vaikeaa saada velvollisuudet suoritetuksi:

Seiskat ovat loistavia ideoimaan uutta ja heidän vilkas ja luova mielikuvituksensa tuottaa joskus enemmän ideoita kuin mitä he ehtivät käytännössä toteuttaa. Seiska saattaa jättää asioita myös puolitiehen tai velvollisuuksia hoitamatta, jos hän tuntee, että ne rajoittavat liikaa hänen vapauttaan tai hyvän olon tunnettaan. Koska Seiskalle on tärkeää säilyttää oma vapautensa ja onnellisuutensa, hän kokee rajoitukset ja tiukat säännöt joskus pikkumaisina ja ahdistavina.


Rakkauselämä
Tavoite: 
Vakaa parisuhde.
Mitä konkreettista voin tehdä asian edistämiseksi?
Jossain vaiheessa ajattelin, että ei näille miesjutuille voi aktiivisesti tehdä mitään, mutta esimerkiksi tuo toissapäiväinen keskustelu Tekstihurmaajan kanssa ja sen positiiviset seuraukset, osoittaa, että asioihin voi vaikuttaa. Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Joko oikeasti alkaa selvittämään voisiko chattisuhteestani Tekstihurmaajaan tulla oikea suhde tai sitten alkaa aktiivisesti katselemaan muita miehiä. Tai ehkä voisin tehdä kumpaakin samanaikaisesti? Ajattelin nyt sellaista suunnitelmaa, että ehdottaisin Tekstihurmaajalle, että hän tulisi käymään Helsingissä muutaman kuukauden päästä. Kuitenkin, jos jommalle kummalle tulisi sitä ennen muita kuvioita, tulemisen voisi ihan hyvin peruuttaa. Mutta että olisi jonkinlainen grande plan ja suunta tällä hommalla. Ja näin mies ehtisi sulatella asiaa aikansa. Huhhuh,minäkö muka kärsimätön. Miten mä jaksankaan vehdata näin pitkään tämän miehen kanssa!?! No sitten tuo muiden miesten katselu. Itseasiassa, tässä onkin tapahtunut edistystä. Tuon nettideittailun olen päättänyt unohtaa toistaiseksi, mutta muuten vietän nykyään aikaa sellaisessa sinkkuseurassa, jonka peesissä joutuu väistämättä aktivoitumaan tällä saralla. Eli ulkona käydään ikäänkuin "haku päällä" ja itse porukankin kautta tulee tutustuttua uusiin ihmisiin.

Huhhuh, johan tässä olikin asiaa. Mutta selvitti päätä. 

Suunnittelun suunnittelua

Ajatukset hyrrää. Olen huomannut pohtivani viime aikoina paljon sitä mitä oikein haluan - ihan niinkuin tältä elämältä ylipäätään. Hetkessä on hyvä elää ja välillä on ihan hyvä vaan olla sen kummempia suunnitelmia, mutta alan huomata, että aivoni alkavat kaipaamaan haastetta. En ole aikoihin suunnitellut asioita ja huomaan, että en siksi tunne olevani oikein oma itseni.

Oletteko kuulleet Enneagrammista? Se on persoonallisuustesti, jota voi käyttää itsetuntemuksen kehittämiseen. Testiin pääsee tästä.

Minä olen tuon testin mukaan 


7. INNOSTUVA SUUNNITTELIJA

Lähde: Enneagram Institute of Finland nettisivut
http://www.namaste.fi/enneagrammi/

eloisa * iloinen * idearikas * innostava * visionääri * optimistinen * monipuolinen * seikkailija * korkealentoinen * hauska * myönteinen * vaihtelunhaluinen * nopea * inspiroiva * kekseliäs * eteenpäin menevä * spontaani * monilahjakkuus * lyhytjännitteinen * kärsimätön * itseverma * vapautta kaipaava *
 

Parhaimmillaan: iloinen, idearikas ja monipuolinen
Huonoimmillaan: levoton, keskittymiskyvytön ja kärsimätön


7-tyyppiä motivoi suunnittelu ja miellyttävät vaihtoehdot:

"Minusta on hauskaa suunnitella uusia mielenkiintoisia asioita. Nautin innostavista ideoista ja uusista mahdollisuuksista. Toivon elämääni vaihtelua ja sopivasti jännittävää seikkailua." 


Minä olen ollut aika tyylipuhtaasti tuota, mutta nyt sitten työuupumuksen jäljiltä olen ollut kaikkea muuta. Olen menettänyt aloite - ja toimintakykyäni ja ollut varsin pessimistinenkin. Olen ollut ikäänkuin horroksessa, kun olen pelännyt, että jos taas oikein innostun, niin alan käydä ylikierroksilla ja väsyn taas. Mutta tällaista hiljaiseloa eläessä en ikään kuin toteuta potentiaaliani. Vaikka olenkin sitä mieltä, että tuo työuupumus oli tärkeä hetki elämässäni. Sen kautta ymmärsin, että en voi suhtautua elämään ihan niin korkealentoisesti kuin ennen ja kuvitella olevani jonkinlainen yli-ihminen, joka pystyy mihin tahansa. Jaksamiseenkin on kiinnitettävä huomiota ja arjen hyvinvointiin. 

Seuraavassa postauksessa voisinkin sitten suunnitella, mitä haluan alkaa suunnittelemaan :)  

PS: 

Noihin Enneagrammi-tyyppeihin tutustuminen on muuten melkoisen mielenkiintoista siitäkin syystä, että sieltä tunnistaa ihmisiä lähipiiristään. Tekstihurmaaja on selkeästi tyyppiä kaksi eli Avulias Huoltaja:

Kakkoset haluavat olla avuliaita, ystävällisiä ja pidettyjä. He ovat luonnostaan empaattisia ja ihmiskeskeisiä. Kakkonen pyrkii tekemään ihmisiin myönteisen vaikutuksen ja haluaa omalla panoksellaan tehdä toisten elämästä mukavampaa ja miellyttävämpää. - -  Parhaimmillaan Avulias Huoltaja eli Kakkonen on huomaavainen, lämminsydäminen ja ihmisrakas. Hän on rohkaiseva, kannustava ja kiva toisia kohtaan. Hän ymmärtää yleensä luonnostaan poikkeuksellisen hyvin toisten tunteita, tarpeita ja ajatuksia. Muiden auttaminen on Kakkoselle tärkeää ja siksi hän tekee mielellään palveluksia muille. Kakkonen tulee iloisiksi saadessaan olla hyödyksi ja avuksi.


Tämä kuvaus ehkä selittää myös sen, miksi tykkään tuosta näkymättömästä miehestä niin paljon. Minulla on heikko kohta kivoille miehille.