Tässä hetkessä

"If you're depressed, you're living in the past. If you're anxious, you're living in the future. If you're at peace, you're living in the present."
 -Lao Tzu

Kuinka usein ihmisen elämässä on hetki, jolloin menneisyys ei murehdituta eikä tulevaisuus ahdista? Mielestäni aika harvoin. Juuri nyt tunnen eläväni tällaista aikaa. Minusta tuntuu siltä, että olen saanut menneisyyden sotkut selvitettyä, niin tunnepuolen kuin ihan konkreettisen arkielämänkin. Ei ole ihmissuhdetta, jota murehtisin, ei epäonnistumisia opiskeluissa tai urallani. Vuosi sitten tunsin itseni luuseriksi kummallakin saralla. Nyt olen saanut tutkintopaperin käteeni ja selvittänyt aiemmat työsotkut. Olen puhdistanut pöydän ja raivannut elämästäni energiasyöppöjä.

Samalla myös tulevaisuuden suunnitelmani ovat loksahtaneet paikalleen. Tein ison päätöksen keskittyä elämässäni siihen yhteen intohimoni kohteeseen, jolle olen jo neljä vuotta elämästäni omistanut, mutta johon en ole aina 100 %:sti uskonut. Tämä päätös toi helpotuksen. Nyt elämässäni on kiintopiste ja suunta. Minä ryhdyn toteuttamaan unelmiani, sen sijaan, että tyytyisin kakkosvaihtoehtoihin. Päätös oli yllättävän helppo tehdä sen jälkeen, kun sain opinnot ja erään työprojektin valmiiksi. Minussa vapautui suuri määrä energiaa ja tämän uuden virran avulla uskallan ottaa uskaliaan askeleen kohti niitä asioita, joiden parissa haluan työskennellä loppuelämäni. Tämän asian parissa voin toteuttaa parhaita puolia itsessäni.

Tunnen oloni rauhalliseksi. Juuri tällä hetkellä myös väsyneeksi, sillä tunnun olevan jatkuvasti työn touhussa tai harrastusten parissa. Tämä väsymys on kuitenkin tervettä väsymystä siitä, että olen ollut koko päivän aktiivinen. Se ei ole sitä turruttavaa henkistä väsymystä, jonka kourissa olin vuosi sitten. Nyt minä tunnen rajani ja ajankäyttöni on järkevämpää. Teen töitä kun on työnteon aika ja lepään kun on levon aika.  Olen myös tunnistanut itsessäni sen, että stressaantuneena alan vatvoa asioita ja jumitun niihin. Silloin minun on kuunneltava tarkkaan itseäni ja kehoani ja etsittävä keinot rentoutumiseen. 

Huomaan ajatusteni palaavan usein siihen mieheen, josta olen kirjoitellut. Hän kirjoitti minulle viikko sitten uudestaan ja sanoi haluavansa tavata piankin, mutta olevansa vieläkin melko ahdistunut ja sekaisin. Hetki ei tunnu nyt oikealta. Katsotaan myöhemmin. Kutsuin myös muusikon luokseni. Kumpikin tiesimme, että olisi kyse vain yhdessä vietetystä yöstä, hetken hellyydestä. Juttelimme jälleen pitkään taiteesta ja elämästä yleensä. Pidän hänestä aidosti ja hänen kanssaan on helppo olla. En kuitenkaan pysty antamaan hänelle suurempaa roolia elämässäni, en vaikka hänen katseensa on kaunis, sormensa herkät ja kehonsa kutsuva. Hänellä on omat demoninsa, joiden kanssa en voisi elää tai joiden torjumisessa en voisi häntä auttaa. Hetkellisesti nämä miehet vierailevat mielessäni, mutta eivät he ole taloksi asettuneet. Kaipaan sitä jotakuta erityistä, mutta arjessani on jo monta erityistä ihmistä ja iloa ja lämpöä ja välittämistä. Suudelmia vain voisi olla enemmän, sillä onko hetkeä jolloin eläisit vahvemmin juuri tässä hetkessä kuin suudellessa...