maanantai 6. tammikuuta 2014

Vaihtokauppa vs pyyteetön rakkaus

Olen päätynyt pohtimaan tänään pyyteettömän rakkauden käsitettä. Sitä kai meistä jokainen etsii. Haluaisimme kaupankäynnin sijasta päätyä yksiin ihmisen kanssa, joka rakastaa meitä meidän itsemme eikä tekojemme vuoksi. Kuitenkin aika usein päädymme suhteisiin, joissa käymme vaihtokauppaa asioilla, joita kuvittelemme rakkaudeksi.

Törmäsin netissä rakkauden jäljitelmän käsitteeseen. Sen mukaan jäljittelemme rakkautta vaatimalla ja antamalla toisillemme ihailua, nautintoa, valtaa ja turvallisuutta. On helppo kuvitella olevansa rakastunut ihmiseen, joka tarjoaa sinulle näitä asioita ja vastineeksi olemme valmiita tarjoamaan samaa heille. Ihailemme, tyydytämme, teemme mitä he haluavat ja tarjoamme vakautta. Tässä rakkauden määritelmässä on vain se ongelma, että jos lakkaamme antamasta tai saamasta näitä asioita, rakkaus alkaa näivettyä. Jos toinen ei suitsutakaan samanlaisin ylisanoin kuin suhteen alussa, suhde tuntuu laimentuneen. Jos seksi ei ole samanlaista hekumaa kuin suhteen alkumetreillä, rakkaus tuntuu väljähtyvän. Jos toinen ei olekaan toteuttamassa pienempiä toiveitamme, epäilemme toisen sitoutuneisuutta. Jos kumppani ei tarjoakaan samaa taloudellista tai henkistä vakautta kuin aiemmin, uskomme suhteeseen horjuu. Pyyteettömässä rakkaudessa ei tämän ajattelun mukaan ole kysymys siitä, mitä toinen voi tarjota sinulle ja mitä joudut antamaan vastineeksi, vaan toiveesta, että toinen olisi onnellinen.

Minusta tuntuu, että olen viime vuosina keskittynyt lähinnä näihin rakkauden jäljitelmän muotoihin ja sellaisiin miehiin, jotka ovat voineet hetkeksi aikaa tarjota niitä minulle. Olen etsinyt ihailua ja nautintoa, ehkä viehättynyt vakavaraisuudesta tai siitä, että mies tuntuu tekevän, mitä haluan. En ole etsinyt ihmistä, jonka haluaisin tehdä onnelliseksi vaan olen etsinyt asioita, joiden olen kuvitellut tekevän minut onnelliseksi. Pyyteettömän rakkauden käsite kuulostaa varmasti idealistiselta, mutta jollain tapaa se tuntuu niksauttavan ajatukseni uuteen kulmaan. Sen sijaan, että kysyisin, herättääkö ihminen ihailuni ja haluni ja tarjoaako hän minulle vakautta ja vallantunnetta, voin kysyä, herättääkö tämä ihminen minussa halun tehdä hänet onnelliseksi. Se on päämäärä, joka ei perustu vaihtokauppaan ja joka ei koskaan katoa.

No niin, täällä taas vitkastelen, kun pitäisi tehdä jotain ihan muuta.

18 kommenttia:

  1. Hyvä teksti!
    Mun mielestä ihmisen täytyy osata ensin rakastaa itseään pyyteettömästi. Sitten vasta onnistuu muiden rakastaminen samalla tavoin.

    Isla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Olet aivan oikeassa. Itsensä pyyteetön rakastaminen voi olla yllättävän vaikeaa. Niin usein tuntuu siltä, että voi olla tyytyväinen itseensä vain suorittamisen avulla. Aina pitäisi yrittää vähän enemmän, jotta voisi hyväksyä itsensä. Rakastapa siinä sitten jotakuta toista ilman vaatimuksia.

      Poista
    2. Niinpä!

      Kun rupesin kiinnittämään pään sisäiseen pölinään huomiota, olin tosi yllättynyt tavasta, jolla "puhuin" itselleni.
      En useinkaan kauhean rakastavasti. :(

      Mutta onneksi itseäänkin voi todella oppia rakastamaan. Ja samalla kaikkia muitakin, koko maailmaa. <3
      Kuulostaa hörhöltä, mut niinhän mä olenkin. :P

      Laiton sulle muuten spostia.

      Isla

      Poista
  2. Hyviä ajatuksia tosiaan! (Vaikka täytyy myöntää ärsyttää :D, että ehdit todella samasta aiheesta ensin, kun kesti itsellä kuvan koneelle saanti.)

    VastaaPoista
  3. Näin inhorealistina tuo pyyteetön rakkaus kyllä kuulostaa perin omituiselta konseptilta. Siis ainakin miehen ja naisen välisissä suhteissa; kaikenlaiset elikot ja itse tuotetut jälkeläiset ovat sitten asia erikseen.

    Hmm, tai voisihan sitä laittaa deitti-ilmoituksen tyyliin: "Haetaan kumppaniksi Ihmistä. Ainoana vaatimuksena on pyyteetön rakkaus. Pankkitilin saldolla, koulutuksella, sosiaalisella asemalla, nenän sijainnilla naamassa tai kyttyrällä selässä ei ole mitään merkitystä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, tuossa tekstissä oli avaimena kai kumppanuus, jossa pakostakin esimerkiksi fyysinen olomuoto jossain määrin vaikuttaa.

      Deitti-ilmoitukset nyt eivät loogisesti ottaen toimi muutenkaan luonnollisesti koskaan... Niistä jonkin alettua on ihmisissä vaikuttavin piirre saattanut olla toivo ja itsesuggestio. Mutta enpä jankkaa noista turhuusilmoituksista enempää. Ja suggestioita on kyllä tosielämäkin pullollaan.

      Tuli muuten kumppanin fysiikasta mieleen, että olen ollut pyörätuolissa olevasta miehestä kiinnostunut. Jokin hänen olemuksessaan ja ihan siinä kohtalonsa hoitamisessa herätti aivan uskomattoman halun juurikin tehdä toinen onnelliseksi. En sitten tiedä, oliko tuossa jotain itsesuggestiota, jotta olisin päässyt tuntemaan itseni hyväksi ihmiseksi. Ei mielestäni ainakaan liikaa. Olisin halunnut olla ihmisen kanssa suurin piirtein kaksin maailmassa jne.

      Poista
    2. Fyysinen olomuoto...niin, joo, toiset ihmiset on kiinteämpää ainetta, toiset taas amorfisempia. Luulin jo hetken olevani kemiantunnilla.

      Hmm, miesten rakkaus on sitten kyllä aika pyyteetöntä; yleensä riittää se, että kumppanin olomuoto on tarpeeksi miellyttävä.

      Poista
    3. Pyyteetön rakkaus taitaa tosiaan toteutua lähinnä kumppanuudessa ja parisuhteen arjessa kuin partnerin valinnassa. Olen itse sitä mieltä, että ihmisen pitäisi etsiä mieluummin kumppania, jonka voi hyväksyä kuin hyväksyä kumppani, jonka on sattunut löytämään. Mutta kun on valintansa harkinnalla tehnyt, kannattaa pyrkiä mahdollisimman pyyteettömään rakkauteen.

      Minulla on myös kaveri, joka oli todella ihastunut pyörätuolissa olevaan mieheen ja syynä oli nimenomaan miehen positiivinen asenne elämään. Tällaisella asenteella herättää helposti ihailua vastakkaisessa sukupuolessa.

      Poista
    4. Eli ensin käydään kauppaneuvottelut, sitten yritetään mahdollisimman pyytettömästi rakastaa sitä hankittua tuotetta, vaikka takuu on jo mennyt umpeen ja pikkuvikoja on alkanut ilmaantumaan? Ok, laitetaan tämä mieleen. Olen kyllä silti sitä mieltä, että pyyteetön rakkaus onnistuu paremmin nelijalkaisten ja oman jälkikasvun kanssa. Hmm, hmm, tiettyhän tuohon kuvioon voisi kyllä yhdistää jonkin fuck buddyn, jos ei pystykään pitkässä juoksussa rakastamaan enää puoliskonsa ulkomuotoa ihan pyytettömästi...

      Jaah, että tuollaisetkin pyörämiehet ovat huudossa joidenkin naisten keskuudessa. Tässä on lumi ja liukkaat kelit saapuneet tänne eteläänkin, joten toivoa siis on! Ainiin, sehän koskikin vain positiivisella asenteella varustettuja rullatuoliuroksia. Unohdetaan siis koko juttu.

      Poista
    5. Kyllä, kaupankäynti käydään omassa päässä ennen kumppaninvalintaa ja sitten keskitytään toisen onnellisuuteen. Simple. :D

      Poista
    6. Not. Taas se nähtiin, että parempi seurata naisten käyttäytymistä kuin kuunnella niiden tarinoita pyyteettömästä rakkaudesta...Tai siis ainakin 190 cm professorit yms. puhuu mulle selkeämmin kuin kertomukset pyyteettömästä rakkaudesta ja kavereiden(!) ihastuksista pyörätuolipoikiin - ilmeisesti ne naiset ei kuitenkaan alkaaneet sitten lopulta seurustelemaan näiden herrojen kanssa.

      Poista
    7. Tottakai meillä kaikilla on kriteerimme. Olisi hullua jos itse korkeakoulutettuna hakisin töihin kaupan kassalle, en viihtyisi siellä pitkään, samoin kun en todennäköisesti viihtyisi pitkään sellaisen duunarin kanssa, jolle keskustelut ei ole tärkeitä. Pituudella on aika vähän väliä minulle: olen myös rakastunut 170 cm IT-nörttiin. Välillä olen ihastunut lirkutteluun ja rakastajantaitoihin ja silloin suhteesta on ollut pyytettömyys kaukana. Proffa tuskin kiinnostaisi minua ellei hän olisi ystävällinen ja älykäs, status ja lompakon paksuus ei siinä auta.

      Poista
    8. Tokihan kaikilla kriteerinsä on - varsinkin naisilla. Ystävällisyys on kyllä ihan kiva, mutta yleinen ominaisuus miehissä. Huomattavasti parempi ominaisuuskombinaatio on ystävällisyys + status + lompakko. Varmaan kaikki miespuoliset kaverini ovat ystävällisiä ja aika fiksujakin, ei niiden pitäisi mitään harvinaisia ominaisuuksia olla. Kuitenkaan yksikään kaverini ei ole mitenkään erityisen haluttua tavaraa pariutumismarkkinoilla. Tosin komeimmilla ja parhaiten ansaitsevilla heistä käy muita parempi flaksi.

      Täytyy kyllä myöntää, että tuo 170 cm IT-nörtti on kyllä kirjaimellisesti ollut rimanalitus. Kohotan tuoppia sille seuraavalla kerralla kun olen baarissa. pistän kuitenkin paremmaksi: voisin rakastua 155 cm kaupankassaan. Hmm, lähikaupassani on kyllä yksi aika mehuk...ystävällinen kassaneiti, tosin nainen on kyllä varmaan 165+.

      Poista
    9. Ei se ystävällisyys kyllä ole niinkään yleinen ominaisuus miehissä, tai ainakin suomalaiset miehet on usein niin pidättyväisiä, että vaatii pinnistelyä tulkita eleet ystävällisyydeksi. Sinullakin olisi Indigo ehkä vähän petrattavaa tässä ystävällisyys-puolessa jos haluat hurmata sen kaupankassan.

      Poista
    10. Älä nyt, mähän olen suorastaan herttainen kaikkia paitsi 18-50-vuotiaita (hetero)naisia kohtaan. Parhailllaankin tässä viheltelen ja paketoin lahjaa yhdelle sievälle neidille.

      Se kaupankassa on kyllä vähän nuorenpuoleinen. Toisaalta, nuoremmassa pysyisi paremmin "parasta ennen" -päiväys voimassa. Toisaalta taas, mehukkaissa tapauksissa on hinnat yleensä aika korkealla; taidan sittenkin tyytyä näihin "-30%" -tarralla varustettuihin vanhempiin neiteihin.

      Poista
    11. Mä kohotan tuoppia sulle sitten kun ihastut itseäsi viisi vuotta vanhempaan 185-senttiseen lakinaiseen tmv, joka tienaa sinua enemmän, etkä koe naista uhkana maskuliinisuudellesi.

      Poista
    12. Veit sanat suustani!
      Lisään lakinaiselle vielä pienet rinnat. :P

      Isla

      Poista
    13. Tuota, tuota, ensinnäkin pitäisi olla jotain maskuliinisuutta, jotta sen voisi tuntea uhatuksi. Mitä liksaan tulee, niin lähes missä ammatissa tahansa tienaa enemmän kuin kirjastoalalla - kutsumusammatti. Ikäkään ei ole välttämättä kynnyskysymys, koska naisten säilyvyys on varsin yksilökohtaista. Kyllä sitä melkein päivittäin näkee mehukkaita puumia liikenteessä.

      Tuo 185 pituus alkaakin mennä sitten vähän pakkasen puolelle. En oikein ole koskaan innostunut kovin pitkistä naisista, jätetään ne suosiolla koripalloilijoille tai muille jotka niistä pitävät. Saadaanpahan nyt jotain kriteerejä, vaikka perin vaatimaton heppu olenkin.

      Mitä taas tissiasiaan tulee, niin voihan tuo olla myös jonkilainen vaa'ankielikysymys. Toisaalta, voihan emännälle laittaa isommat vielä jälkiasennuksena, jos luontoäippä ei ole sellaisia pistänyt vakiovarusteisiin.

      Poista