Minä, sinä, me

Liikaa aikaa koneella, liikaa aikaa ajatella, liian vähän liikuntaa. Mieleni on kuin koira, jota ei ulkoiluteta tarpeeksi. Silloin se alkaa tehdä tuhojaan. En ole kovin hyvä lomailija. Minusta tulee vain levoton.

Olen pitänyt tätä blogia kohta kaksi vuotta ja sitä ennen pidin nettideittailuun keskittyvää blogia muutaman kuukauden. Oman blogin pitämisen ohella on ollut mielenkiintoista seurailla muiden bloginpitäjien elämää. Ihmissuhdebloggaajat katoavat blogikartalta yleensä sen kumppanin löydettyä. Ehkä tämä on merkki siitä, että seurustelevalla ei ole niin paljon aikaa vatvoa asioita, tai ylipäätään tarvetta siihen. Täytyy myöntää, että yksi syy, miksi haluaisin löytää kumppanin olisi se, että silloin elämä ei pyörisi niin paljon itseni ympärillä: olisi joku toinen, olisi me.

Kosketustakin kaipaan siitä syystä, että silloin en eläisi niin ajatuksissani vaan toisen iholla. Keskustelut Nuoren Kollin kanssa ovat käyneet absurdeiksi. Keskustelemme parisuhteista, deittailuista, mutta emme varsinaisesti meistä. Hän vihjaa, minä leikin ymmärtämätöntä ja kuitenkin vatsassani nipistää, kun ajattelen kohtaamisiamme. Kosketuksessa on voimaa. Muisto kosketuksesta on se magneetti, joka vetää meitä toisiamme kohti, vaikka ajatuksemme ovat niin usein epäharmoniassa.

Rakkaus on hyväksyntää. Sen ymmärtämistä, ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen rakkauden arvoinen. Silloin voi rakastaa myös toista epätäydellistä ihmistä.

Törmäsin netissä tähän sympaattiseen häävideoon, joka sai hymyn huulilleni:

Lisää tietoa häistä ja pariskunnasta:  http://www.thestranger.com/seattle/wedding-crasher/Content?oid=17497759