torstai 10. toukokuuta 2012

Good men and other fairytale creatures

Hyvä mies ja hyvä parisuhde - tämän postauksen aihe. Olen ollut aika kriittinenkin parisuhteen suhteen, mutta ehkäpä olisi paikallaan antaa mahdollisuus myös toisenlaisille ajatuksille.

Kaikki suhteet ei ole kovinkaan toimivia, kaikki miehet ei ole suhteen arvoisia. Mutta jos totta puhutaan, lähipiirissäni on lukuisia esimerkkejä onnellisista parisuhteista ja hyvistä miehistä.

Muutin jonkin verran nettideittiprofiilini tekstiä. Kerroin enemmän siitä, mitä toivon parisuhteelta, omista arvoistani ja jätin kokonaan pois sepustukset omasta ihannemiehestäni. Ja totta tosiaan, aloin saada yhteydenottoja hieman erilaisilta miehiltä. Sellaisilta kunnollisen oloisilta.

Millainen sitten on kunnon mies? Huomaavaisuus on varmaan se ykköspiirre. Kun ihminen on sinut itsensä kanssa, hänellä on energiaa ja halua ottaa muut huomioon. Töykeähköt miehet ovat niin epävarmuuksiensa peitossa, että kaikki mitä hän tekee ja sanoo liittyy tavalla tai toisella hänen oman egonsa pönkitykseen. Naisten dissaaminen on tästä varmin merkki ja yleinen epäystävällisyys.

Miehen kohteliaisuus puree minuun todella hyvin. Se herättää kunnioitukseni ja ihailuakin, sillä koen itseni toisinaan hieman kömpelöksi toisten huomioonottamisessa. Huomaavainen mies herättää minussa halun olla parempi ihminen. Hassua kyllä, tunnen useamman pariskunnan, jossa nimenomaan mies on se kohteliaampi ja huomaavaisempi osapuoli ja tavallaan pehmentää sen ehkä vähän kulmikkaamman puoliskon ominaisuuksia. Ehkä minullakin on siis toivoa löytää tällainen mies :) Voihan se olla, että kovin hyväkäytöksinen mies saattaa tuntea vetoakin vähän suorasukaisempaan naiseen. Ying ja Yang - tai jotain.

Huomaavaisuus ja kohteliaisuus. Nämä on hyvä pohja kunnioitukselle, joka on minusta onnellisen parisuhteen perusta. Hmm..hmmm... kyllä tällainen suhde minulle voisi kelvata :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti