Huh, oikein hätkähdin kun astuin Miehen autoon tänään. Miten joku voi olla niin hyvännäköinen! Eikä vain hyvännäköinen vaan myös hyvätapainen. A catch. Noin saattaisi joku häntä kuvailla. Haluaisin päästä jo käpälöimään tai ainakin pussaamaan - ja tähän saattaakin tarjoutua mahdollisuus tiistaina, kun mies tulee käymään luonani. Me ollaan tähän mennessä tavattu vain julkisilla paikoilla ja melko pikaisesti. Tuntuu kuitenkin siltä, että kumpikin haluaisi mahdollisimman paljon tapaamisia mahdollisimman nopeasti, jotta pääsisi "etenemään", enkä nyt tarkoita vain fyysisessä mielessä vaan muutenkin, että voisi ottaa vähän rennommin.
En voi sanoa tuntevani vielä minkäänlaista sielunkumppanuutta mieheen vielä, mutta hän tuntuu kuitenkin oikealta. Ja kaikki on niin kovin helppoa, kun mies mitä ilmeisemmin haluaa tapailla: ei tarvitse odotella tekstiviestejä tai puheluita, tai arvuutella asioita. Hän on hoitamut nämä "kosiomenot" tähän mennessä täysin moitteettomasti. Hän vaikuttaisi olevan myös minua viisaampi ja kypsempi siinä, miten näissä asioissa kannattaa edetä. Ettei tarvitse olla maraton-treffejä heti ensi alkuun ja ettei halausta kummempaa fyysistä kontaktia tarvitse olla. Mutta, oh-boy, kuinka tuota miestä haluankaan.
Eilen kohtasin viimeistä kertaa miehen, joka oli haluni kohde hyvin pitkään. Mekin tulemme niin hyvin toimeen ja se vanha kemia on edelleen olemassa. Me vain yksinkertaisesti pidämme toisistamme vaikka elämä veikin erilleen. Jos kohtaisimme nyt ensimmäistä kertaa ja olisimme molemmat sinkkuja, niin aloittaisimme varmastikin suhteen ja saattaisimme tehdä toisemme hyvin onnellisiksi. Mutta kohtalo päätti toisin. Olen kuitenkin hänelle hyvin kiitollinen, hän tulee aina olemaan esikuva siitä, millaisen miehen haluan ja siitä, miten haluan minua kohdeltavan. Halasimme eilen kahdesti ja kummallakin kerralla hän kuiskasi korvaani "sweetie". Niin, sweetie, bon voyage ja elä hyvä elämä! Muistelen sinua ja yhteistä aikaamme lämmöllä - toivottavasti myös sinä minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti