tiistai 25. syyskuuta 2012

Raha

Johan nyt pukkaa tekstiä. Sain työtarjouksen, loistavan työtarjouksen. Kysymys on muutaman alustuksen pitämisestä, mutta palkka on muikea, normaali-ihmisen puolen kuun palkka. Tuollaisen työtarjouksen saaminen tuntuu absurdilta sellaisen vuoden jälkeen, kun on joutunut elämään pienillä tuloilla. Minulla on ollut koko vuoden ajan töitä, mutta ei palkkaa. Tämä omituinen yhtälö on täysin mahdollinen kulttuurialalla, jos olet sitoutunut luotsaamasi pieneen organisaatioon. Kun organisaatio perustetaan tai sen toimintamallia muutetaan radikaalisti, voidaan olla tilanteessa, jossa jonkun on tehtävä ns. perustyötä palkatta ja kehitettävä toimintaa siihen suuntaan, että sille voidaan saada rahoitus. Tilanne on samankaltainen kuin yrittäjillä. Olen tehnyt palkatta töitä, koska minulla on rahoitussuunnitelma ja usko siihen, että organisaation toimintaidea on niin vahva, että se vakuuttaa rahoittajat. Lopputuloksena on palkallinen työpaikka itsesuunnittelemasi projektin parissa. Haastaavaa ja järjetöntä mutta motivoivaa.

Nyt sitten kaiken tämän kuukausien palkattoman työn jälkeen joku tarjoaa minulle näin paljon rahaa siitä, että puhun vajaan kahden tunnin ajan. Se tuntuu hyvältä, ei niinkään rahan takia, vaan siksi, että työtäni arvostetaan. Raha ja palkka on tämän arvostuksen konkreettinen ilmentymä.

On vapauttavaa tietää tulevansa toimeen hyvin pienellä rahamärällä. Yhteiskunnan rahoilla ei haluaa elää yhtään pidempään kuin on välttämätöntä, mutta se, että kykenen elämään tietyn ajanjakson hyvinkin vähällä rahalla mahdollistaa sen, että voin käyttää tämän ajan suunnittelemiseen ja kehittämiseen. Joku saattaisi moralisoida minua siitä, että minun olisi pitänyt etsiä mitä tahansa työtä myös tälle väliajalle ja elättää itseni, mutta raaka totuus on se, että jos olisin tehnyt näin, minulla ei olisi ollut aikaa näiden organisaatioiden ja projektien kehittämiseen. Joten kiitos ja anteeksi, yhteiskunta ja veronmaksajat, olen elänyt kustannuksellanne, mutta vannon, että olen käyttänyt ajan hyödyllisesti ja saatte vielä korkojen kera takaisin köyhäinapunne, niin verojen kuin muiden palvelujen muodossa - odottakaa vain, niin näette!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti