tiistai 21. elokuuta 2012

Ajan metamorfoosi

Viime viikkoina aika on ottanut uudenlaisen muodon. Sitä on paljon ja se on ryhmittynyt selkeisiin blokkeihin. Aamuisin on kahden tunnin levollisuus, jolloin syön aamiaista sängyssä, luen kirjaa ja peseydyn. Sitten työskentelen kunnes syön runsaan lounaan. Työskentelen hieman lisää ja suljen läppärin enkä enää avaa sitä ennen seuraavaa aamua. Sitten minulla on seitsemän tuntia aikaa aivan mille tahansa.

Mikä tässä nyt sitten on niin mullistavaa? Nuo netittömät illat ja niiden tuoma energia elämääni. Tuntuu kuin olisin vapauttanut itseni orjakahleista ja joka kerta kun suljen läppärin viiden tienoilla, huokaisen helpotuksesta. Minulla on nykyään loputtomasti aikaa kun en unohdu netin ääreen ja tilkitse sillä elämääni. Yhdessä illassa ehdin kuntoilla, laittaa ruokaa, tavata ystävän ja lukea kirjaa tai katsoa elokuvan. Univaikeudet ovat helpottuneet, keskittymiskykyni on parantunut.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa äärimmäisen hienolta! Jospa sitä itsekin alkaisi vähentää netin suurkuluttamista. Tai no, olenhan sitä jo hieman tehnyt, kiitos esimerkkisi.
    Valitettavasti kahtelen kuitenkin netistä kaikenlaisia sarjoja, joten sen verran joudun netin kanssa roikkumaan. Mutta ehkäpä tämä tästä, olen jo hiljalleen löytänyt kirjojen lukuintoa takaisin.

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla, että sinäkin olet innostunut vähentämään. Yllättävän moni tuntuu kokevan netinkäytön elämäänsä rajoittavaksi asiaksi. Minulla onkin vähän sellainen lifestyle-saarnaaja olo tämän "sanomani" kanssa :D

    VastaaPoista