Better me

Oi joi joi, asioiden välttely, miksi olenkaan niin lahjakas tässä ja miksi minussa elää edelleen vahvana vitkuttelija. Tämä on suurin heikkouteni ja ärsyttävin piirre itsessäni. Joku masokismin muoto tämä on tai jännityksen hakua, kun asiat pitää sitten tehdä viime tingassa - tai puhdasta laiskuutta mahdollisesti. Kirjoitan nyt sitten tänne blogiinkin vältelläkseni sen tekemistä mitä minun pitäisi tehdä! Välillä aina muistan hyväksyä tämän puolen itsessäni enkä edes yritä tehdä asioita ennen kuin niiden tekemiseen on juuri riittävästi aikaa, mutta sitten on näitä hetkiä, jolloin yritän tsempata ja kun en saa mitään aikaiseksi, tunnen itseni luuseriksi. Pah, näin sitä on elämää eletty viimeiset 31 vuotta ja varmaan elän näin loppuelämäni. Perkele.

Sinkkubloggarilla ei ole oikein mitään raportoitavaa, paitsi että olen kirjoitellut edelleen pitkiä viestejä proffan kanssa. Englannin kielellä kommunikoinnissa on jotain vapauttavaa. Se saattaa johtua siitä, että englanniksi kirjoittaminen etäännyttää sopivasti tai siitä, että mielestäni olen englanniksi kommunikoiden yksinkertaisesti parempi ihminen: kohteliaampi, kuplivampi, elegantimpi ja avoimempi. Englanniksi olen opiskellut ja seurustellut lähes vuosikymmenen, ylläpitänyt kaveruussuhteita puolet elämästäni, tehnyt töitä puoli vuosikymmentä ja harrastanut viimeiset vuodet  Se on ollut minulle rakkauden, ystävyyden ja itseni kehittämisen kieli. Ihmekös että seurusteluyritykset suomeksi tökkii! Kun olen rakentanut niin suuren osan identiteettiäni, ajattelutapojani ja sosiaalisia taitojani toisella kielellä. Suomeksi vatvon asioita täällä blogissa - hurraa! Bloody hell.

Vaiheilua

Nuori Kolli, tuo viettelevä käärme, laittoi jälleen viestiä ja hetken aikaa jouduin pysähtymään ja miettimään, mitä päätöksessäni pysyminen tarkoittaa: ei enää fuckbuddy-suhdetta vaikka mistään muustakaan ei ole lupausta. Mutta näin se menee, jostain on luovuttava jos haluaa jotain uutta tilalle.

Minulla on sellainen olo, että olen elänyt viimeiset 2-3 vuotta niitä villejä nuoruusvuosia, jotka ovat jääneet minulta aiemmin elämättä. Alle kaksikymppisenä elämäni oli sen verran raskasta perhesuhteiden, omillaan pärjäämisen ja omien epävarmuuksieni vuoksi, että poikiin tutustumiseen ei riittänyt energiaa. Kaksikymppisenä aloitin pitkän suhteen, jota laastaroin suhteessa toiseen mieheen. Sinkkuna olen ollut suunnilleen yhtä kauan kuin olen kirjoittanut tätä ja edellistä blogiani. Tämän ajan olen käyttänytkin sitten tehokkaasti kaikenlaiseen hölmöilyyn. Etenkin viime kesänä jäin muutaman kerran miettimään omaa arvostelukykyäni eräiden seikkailujen jälkeen.

Välilä tuntuu, että elämä etenee vaiheissa, joihin ei voi sen enempää vaikuttaa, vaan jotka on vain elettävä läpi. Joskus nämä vaiheet eivät mene loogisessa järjestyksessä ja pahinta tuhoa tästä seuraa varmasti nuorena naimisiin menneillä ja lapsia saaneilla, joilla tulee jossain vaiheessa vastustamaton tarve päästä viihteelle. Joidenkin meistä on ilmeisesti vain pakko päästä tsekkaamaan kaikki mahdolliset vaihtoehdot, jotta ei vain jäisi sellainen olo, että on jäänyt jostain paitsi. Osa ihmisistä on tätä kypsempiä: he tunnistavat hyvän tulipa tämä vastaan missä tahansa elämän vaiheessa ja pitävät siitä kiinni. Itse en ole onneksi aiheuttanut sen kummempaa tuhoa kuin muutamia nolostuksen hetkiä itselleni. On minulla ollut kivaakin: ikimuistoisia kohtaamisia ja heittäytymisiä, joita on mukava muistella ja joiden aikana tunsin olevani niin elossa kuin ihminen voi olla.

Mitä tapahtuu seuraavaksi? Sen verran tiedän, että seuraavat vuodet tulevat olemaan hyvin työntäyteisiä. Alan olla vakuuttunut siitä, että perustan ensi syksynä oman yrityksen. Nykyinen työni tähtää siihen ja sellaisen perustaminen on alkanut tuntua realistiselta. Voin kuvitella, että oman yrityksen perustaminen vertautuu monella tapaa lapsen saamiseen. Sitä on hoivattava ja sille on luotava sellaiset olosuhteet, että se voi kasvaa vahvaksi ja itsenäiseksi. Muutaman vuosikymmenen päästä se sitten pitää huolta minusta, kun loikoilen rikkaana osakkeenomistajana jossain lämpimässä. Minussa on herännyt rikastumisen ja menestymisen halu. Haluan jättää oman merkkini tähän maailmaan ja luoda jotain mikä jää elämään. En tiedä, onko outoa, että lihaa ja verta olevan jälkikasvun sijasta haluan perintöni elävän organisaatioiden ja niiden luomien asioiden muodossa.

No niin, sinkkubloggari eksyi nyt aiheesta. Mitä seuraavaksi? Olen kirjoitellut nyt pari viikkoa mielenkiintoisen nettituttavuuden kanssa, tai itseasiassa kyseessä ei ole alunperin nettituttavuus. Asuimme Helsingissä samassa rapussa ja törmäsimme toisiimme silloin tällöin hississä ja kerran pikkutunneilla talomme edessä. Juttelimme muutamia lauseita niinkuin naapureiden kanssa jutellaan. Nyt bongasimme toisemme nettideittipalvelusta ja aloimme kirjoittelemaan. Viesteistä on tullut pitkiä ja on outoa ajatella, että tutustumme toisiimme nyt eri kaupungeista käsin, kun asuimme vuoden ajan muutaman metrin päässä toisistamme! Hän asuu edelleen siinä minun rakastamassani talossa, jossa asuin vielä pari kuukautta sitten.

Jos edellisen miestuttavuuden kanssa tuntui siltä, että miestä ei kiinnostanut juurikaan elämäni tai ajatukseni tai että keskustelut eivät oikein johtaneet mihinkään, niin tämän miehen kohdalla tästä asiasta ei ole huolta. Hän tekee paljon mielenkiintoisia kysymyksiä ja on keskustelevaa tyyppiä ja akateemista uraa luova ihminen, joka tarkastelee asioita monesta eri näkökulmasta. Hän on lähdössä juuri kotimaahansa kuukaudeksi, joten ehdimme tavata vasta ensi vuoden puolella. Tapaamistamme edeltää siis ainakin puolentoista kuukauden kirjoitteleminen. On liian aikaista sanoa vielä mitään suhteen laadusta, mutta dejavu-tunteita tämä asetelma aiheuttaa: kaksi edellistä suhdettani ovat alkaneet samalla tavoin, kirjoittaen.

Nyt on joulukuun ensimmäinen! Joulu tulee, jee! Onko lukijoilla yhtään joulufiilistä?

Selibaatti?

Olen omaa omaa tunne-elämääni tutkisteltuani päätynyt siihen lopputulokseen, että kun harrastan seksiä seuraavan kerran, se on rakastelua. Minä pakenen seksiin, joten minun on kohdattava pelkoni ja yritettävä luoda yhteys vastakkaiseen sukupuoleen tunteiden, ei kehoni, kautta.

SovinNaiseksi?

Tämän sunnuntain olen viettänyt kiehtovasti talvitakkien ylimääräisiä kangasnyppyjä poistaen ja pohtien, miten mukavaa on kun saan kohta uuden sohvan. Keskiluokkaistuminen suorastaan kohisee korvissani, kun elämässä on aikaa tällaisille asioille ja ne vaikuttavat tärkeiltä. On karmivaa huomata, miten sovinnaiseksi elämä muuttuu yhdeksästä viiteen elämän myötä. Päivän kohokohtia on lounasravintolan valinta ja sisustusratkaisuista kollegoiden kanssa jutteleminen. Tämä koko keskiluokkaistumisen ja sovinnaistumisen prosessi tulee kiteytymään beigeen sohvaan, joka nököttää kohta olohuoneeni nurkassa ja jota tulen rakastamaan.

Kävelin perjantaina harrastuksesta kotiin nuoren miehen kanssa, joka sattumalta asuu samassa talossa kuin minä. Hän osallistui ensimmäistä kertaa harrastukseen ja taisi ihastua minuun jonkin verran. Tätä on nyt tapahtunut harrastuksen piirissä muutaman kerran. Minusta tuntuu kiinnostuvan hieman hiljaisemmat miehet, joiden kanssa en juttele oikeastaan ollenkaan, vaan jotka seuraavat vierestä, kun juttelen intensiivisesti jonkun sosiaallisemman miehen kanssa. Vaikutan varmaan kovin kiehtovalta, koska olen hieman vanhempi, itsevarma ja ilkikurinen, enkä kiinnitä heihin huomiota. Minähän en sitten luonnollisesti kiinnostu heistä, koska he eivät ole tarpeeksi viihdyttäviä makuuni. 

Kävelen siis kotiin tämän nuoren miehen kanssa, joka on juuri valmistumassa arvostettuun ja hyväpalkkaiseen ammattiin. Hän on aivan liian nuori minulle, mutta puheista kuultaa, että hän haluaisi tutustua minuun paremmin ja on mielissään yhteisestä kotimatkasta. Mies on hiljainen, mutta täytän tilan pulinallani ja kun erkanemme eri rappuihin, sanon törpösti " hyvää joulua", kun mies sanoo, että ehkä nähdään pian uudestaan muutenkin kuin harrastuksen parissa.

Elämä hänenlaisensa miehen kanssa olisi turvallista, sovinnaista ja minun mittapuullani tylsää. Laitan jarrut päälle, koska hän herättää pahimman pelkoni: jumittua mieheen, joka tylsistyttää minua. Tämä pelko selittää varmasti 50%:sti, että olen edelleen sinkku.

Minua on ohjannut elämässäni asioiden kiinnostavuus. En ole tehnyt järkeviä tai turvallisia valintoja vaan kulkenut seikkailujen perässä ja keskittynyt siihen, mikä kutkuttaa mielikuvitustani ja haastaa minut. Olen ollut riskinottaja ja tuhlaajatyttö, joka miettii vasta jälkeenpäin, oliko tekemisissä mitään järkeä. Tällainen elämä on ollut kuluttavaa, mutta myös antoisaa. Jälkeenpäin olen ollut tyytyväinen, etten ole tehnyt kompromisseja esimerkiksi koulutuksessa tai urallani, vaikka kukkaroni ja jaksamiseni ovat olleet koetuksella.

Voisinko muuttaa itseni ja päättää, että myös vähän "tavallisempi" mies voisi olla ihan hyvä kumppaniehdokas ja tuoda elämääni kaivattua tasapainoa ja hyväksyä, että tallainen mies sopii ihan hyvin yhteen kangasnyppyjen poiston ja beigen sohvan kanssa? En oikein tiedä. Se voisi olla hankalaa, kun koko persoonani on rakentunut kiinnostavien ja seikkailumieltäni kiihottavien valintojen tekoon. Vissi tosi on kuitenkin se, että hiljaisemmisissa ja vähemmän sosiaalissa (perkele, tylsissä!) miehissä on paljon enemmän tarjontaa kuin vilkkaissa, sosiaalisissa ja hauskuuttavissa. Jos siis kumppanin löytäminen olisi ensisijainen tavoite elämässäni, minun tulisi antaa heille mahdollisuus. Mieluummin elän kai kuitenkin yksin kuin tylsistyneenä, vaikka sovinnaisuus on beigen sohvan muodossa hiipimässä elämääni.

Tiedän, että tämä blogipostaus antaa minusta aika v****maisen ja nirson kuvan ja tähän voisi kuorossa monikin laulaa, että älä täällä ruikuta kumppanin puutetta, jos ei tavallinen mies kelpaa. Nyt tarvittaisiinkin pätevä tavallisen miehen puolustuspuhe kommentteihin!

Sopivan miehen dilemma ja flirttailun olemus

Ei hätää armon lukijat, en ole lipunut sinkkubloggarin auvoiseen parisuhdesatamaan tai laskeutunut planeetta poikaystävän muun elämän imaisevaan tyhjiöön. Daaliahin nettipulina jatkuu! Viestittelyt jäivät puolin ja toisin. Minä en vakuuttunut siitä, että miestä kiinnostaisi aidosti elämäni ja ajatukseni kroppani lisäksi ja mies ei tainnut haluta tässä vaiheessa vielä miettiä tällaisia asioita. Ei nyt hirveästi kirpaissut, kun hädin tuskin tunsimme toisiamme, mutta aika paljon opin tästä kokemuksesta. Opin, että seksin harrastaminen on aika radikaali asia sellaisen ihmisen kanssa, joka kiinnostaa keskivertoa enemmän ja sitä voisi yrittää vähän viivyttää. Muistin myös, miten tärkeää älyllinen yhteys on minulle ja ymmärsin, että olen varsin surkea näissä tunnepuolen asioissa ja asioista puhumisessa. Vähän siinä sain kuitenkin harjoitusta teidän avustuksella!

Koska minulla on kultakalan muisti ja kaksosen luonne, olen luonnollisesti ehtinyt kiinnostua jo kolmesta uudesta miehestä, tai lähinnä olen jutellut miesten kanssa sillä ajatuksella, että minkähänlaista miestä minä kaipaankaan. Minä en taida itseasiassa edes tietää, millainen mies on minulle on sopiva. Tapaan jatkuvasti erilaisia sinkkumiehiä työni ja harrastukseni kautta, ja kyllähän täällä netissäkin tutustuu uusiin ihmisiin. Tunnen kuitenkin olevani tuuliajolla sen suhteen, mitkä ovat ne ominaisuudet, joita olen etsimässä miehestä. Suomalainen vai ulkomaalainen, rauhallinen vai vilkas, röyhkeän itsevarma vai ystävällisen kohtelias, valmis vakiintumaan vai seikkailuja janoava, kulttuuri-ihminen vai tiedemies?

Koska en tiedä, mitä haluan, niin flirttaan kaikkien minua kiinnostavien miesten kanssa ja testaan viehätysvoimaani. Teini-ikäisenä en osannut lainkaan flirttailua ja parikymppisenä seurustelin, joten olen opetellut tätä jaloa taitoa oikeastaan vasta viimeisen kolmen vuoden aikana. Olen oppinut nauttimaan siitä ja ymmärtänyt flirttailun merkityksen: se on miehen ja naisen (plus LGBT) välistä peliä, jossa testataan älyllistä ja seksuaalista vetovoimaa, ja ehkä sitä minulle haastavaa tunnepuoltakin. Flirttailu ei velvoita ja siitä voi vielä kumpikin turvallisesti vetäytyä ilman sen kummempia sitoumuksia. Olen ihan hyvä flirttailussa, mutta mitä sen jälkeen pitäisi tehdä - en tiedä.

Joopa, joo. Nyt sitten voinkin siirtyä hyvällä omallatunnolla laadukkaiden tv-sarjojen äärelle!

Oopiumi

Tänään on ollut omituinen päivä: mielessäni on myllertänyt ja olen tuntenut itseni harvinaisen aggressiiviseksi. On tehnyt mieli manata syvimpään helvettiin duunipaikka, keskenkasvuiset yhteistyökumppanit ja lyhytnäköinen pomo. Edes salilla ja uimassa käyminen ei ole auttanut tähän mielenmylläkkään ja vielä vähemmän ahdistavan piinaavan zombieviihteen katsominen. Heh, olen tainnut muuttua kaksikymppiseksi testosteronia ja elämäntuskaa uhkuvaksi nuoreksi mieheksi :D

Joko minä olen jonkin todella vahvan kipupisteen äärellä tai sitten pidän tästä miehestä erityisen paljon. Muistan, miten kävin samantyyppisen kokemuksen läpi harrastettuani ensimmäistä kertaa seksiä Nuoren Kollin kanssa. Silloin hullaannuin suin päin ja päästin kaikki suojamuurini alas. Kun mies ei sitten vastannutkaan odotuksiani, huomasin, että kävin läpi erooni liittyviä tunteita; ahdistusta siitä, että toinen ei tunne yhtä vahvasti kuin minä. Luulen, että tästä on nytkin kysymys: käyn läpi joitakin tunnemuistin jälkiä. Tällä kertaa taidan surra kykenemättömyyttäni yrittää löytää yhteys ja luoda tunneside mieheen muun kuin seksin kautta.

Muistan, miten seurustellessani tiesin, ettei suhde johtaisi mihinkään ja tiesin, että meidän pitäisi puhua asiasta ja päättää lopettaa suhteemme. En osannut puhua, enkä osannut kohdata tätä väistämättömyyttä. Sen sijaan pakenin seksiin. Ajattelin, että seksin avulla turruttaisin ahdistukseni ja löytäisin puuttuvan yhteyden kumppaniini. Hetkittäin näin tapahtuikin; silloin, kun en enää ajatellut mitään vaan oli vain minun kehoni ja hänen. Ahdistus katosi mutta vain palatakseen pian takaisin.

Olen aina ajatellut, että suhteeni seksiin on mutkaton, mutta voikin olla, että seksi on minun oopiumini ja turruttajani ja siksi uskallan lähestyä vastakkaista sukupuolta vain sen turvin.

Seksiä liian aikaisin

Minulle on pikkuhiljaa alkanut valjeta sellainen kiistämätön tosiasia, että en ole kovinkaan hyvä romanttisissa suhteissa. En edes tiedä, osaanko luoda merkityksellisiä rakkaussuhteita. Ystävyyssuhteiden luomisessa ja ylläpitämisessäkin olen taitava, mutta kun puhutaan naisen ja miehen välisistä ei-platonisista suhteista, olen seikkailija ilman karttaa ja kompassia.

En edes tiedä, miten naiset ja miehet tutustuvat toisiinsa ja olen ollut siinä luulossa, että se tapahtuu seksin kautta. Jos minä pidän jostakusta, harrastan hänen kanssaan seksiä, ehkä ensimmäisellä, ehkä toisella tai ehkä kolmannella tapaamiskerralla. En edes tiedä, mitä on tutustua johonkuhun ennen kuin seksi tulee mukaan kuvioihin. En osaa sanoa minä pidän sinusta tai että välitän sinusta muutoin kuin kehoni kautta.

Harrastimme seksiä turkulaisen miehen kanssa ja tästä kohtaamisesta jäi todella outo fiilis. Pidän miehestä ja hän selvästi minusta, mutta tällä kertaa minusta tuntui, että seksi tuli kuvioihin aivan liian pian - enhän edes tunne koko ihmistä! Ehkä tämä tunne johtuu siitä, että tämä mies on mielestäni aidosti potentiaalinen. On paljon helpompaa harrastaa seksiä miehen kanssa silloin, kun on ilmiselvää, että miehen luonne tai elämäntilanne on sellainen, ettei suhde hänen kanssaan olisi muutoinkaan mahdollinen. Nuoren Kollin kusipäisyys tekee hänestä mainion fuckbuddyn ja muusikon henkilökohtaiset ongelmat tekivät hänestä harmittoman intohimon kohteen. Näiden miesten kohdalla pystyn helposti ajattelemaan, että ainoa konkreettinen asia, jonka he voivat minulle tarjota on fyysisten tarpeideni ja halujeni tyydyttäminen.

Mutta entä sitten, kun kohdalla on mies, joka voisi tarjota minulle jotain muutakin kuin seksiä? Silloin se seksi voisi mahdollisesti odottaa? Niin voisi, jos kyseessä ei olisi minunkaltaiseni tumpelo. Ärsyttää ja hävettää.

Mikä siinä seksin harrastamisessa sitten on niin haitallista, jos pitää ihmisestä, vaikka ei tätä hyvin vielä tunnekaan? Tilanne on hankala, koska taidamme olla kumpikin yhtä hämmentyneitä, mitä pitäisi tapahtua seuraavaksi. Olemme harrastaneet seksiä, vaikka hädin tuskin tunnemme toisiamme ja välillämme ei ole vahvaa tunnesidettä. Mitä tässä pitäisi tehdä? Jatkaa seksin merkeissä vai palata seksittömään deittailuun? Omalla kohdallani seksillä jatkaminen ei ole vaihtoehto, koska se saa minut liian hämmentyneeksi. Miehelle seksitön linja on varmasti yhtä hämmentävää, kun kerran jo harrastimme seksiä.

Naiset ja miehet! Jos pidätte toisistanne, malttakaa hetki sen seksin kanssa!