Olen muutaman päivän ajan pähkäillyt omia riippuvuuksiani. En ole ikinä juonut kahvia tai polttanut tupakkaa tai koukuttunut alkoholiin mutta minulla on ollut vuosikausia tiettyjä addiktioita, joista haluan nyt lopullisesti eroon ja korvata ne ns. hyvillä riippuvaisuuksilla.
Yksi näistä riippuvuuksista on netin käyttö. Olen varmaan 15-vuotiaasta lähtien viettänyt aivan liikaa aikaa netissä. Netti on nykyaikana välttämätön, mutta en halua olla sen orja. Olen ollut koukuttunut erityisesti kaikkeen sosiaaliseen, joka liittyy nettiin: keskustelusivuihin, sosiaaliseen mediaan, nettideittailuun. Asia on häirinnyt minua pitemmän aikaa ja nyt sitten päätin, ei netin käyttöä lainkaan klo 17.00 jälkeen. Jos haluan kirjoittaa blogiin tai facebookata, minun on mahdutettava nämä työn ja opiskelun oheen eli ne on tehtävä todella nopeasti. Nyt olen sitten alkanut täyttää iltani pääsääntöisesti näillä aktiviteeteilla: liikunnalla, kavereilla, kirjoilla, elokuvilla ja ruuanlaitolla. Positiivisia sivuvaikutuksia on jo huomattavissa. Nukun paremmin. Olen innostunut jälleen tarinoista. Syön paremmin. Parasta on kuitenkin keskittymiskyvyn parantuminen.
Toinen riippuvaisuuteni on ollut makean syöminen. Olen ollut varsinainen sokerihiiri ja varsinkin stressaantuneena ja väsyneenä olen yrittänyt piristää itseäni makealla. Nyt sitten päätin, etten osta enää mitään makeaa hedelmiä ja marjoja lukuunottamatta. Syön kyllä juhlissa ja tarjottaessa, mutta olen huomannut, että kun en ole enää koukuttunut makeaan, niin hyvin vähäinen määrä makeaa riittää ja olen hyvin nirso sen suhteen mitä syön. Makean syömisen sijaan olen panostanut muuhun syömiseen ja sen laadukkuuteen. Hyvinä puolina tässä on se, että verensokeri ei enää heittele, säästän rahaa ja en pysty lohtusyömään.
Kolmas riippuvaisuus on ollut liiallinen ihmissuhde/miespähkäily. Olen ollut melkoinen murehtija myös seurustellessani ja nyt sinkkuna sitten olen käyttänyt aivan liian paljon energiaa miehen etsimiseen esim. nettideittailun muodossa. Hohhoijaa. Hohhoijaa, sanon minä. Elämäni kaksi merkityksellistä miestä tupsahtivat elämääni etsimättä. Murehtiminen ei tehnyt kummastakaan suhteesta parempaa tai huonompaa. Miesten kuolailu ja flirttailu on minusta ihan jees, mutta sellainen jatkuva pähkäileminen: olenko tarpeeksi hyvä, olenko tarpeeksi aktiivinen jne. Voihan kiesus. On ihmisellä parempaakin tekemistä. Uskon, että se seuraavakin elämäni mies sitten vaan tulla tupsahtaa elämääni, yllättäen. Nettideittailun jo lopetin ja kun elämä on niin täynnä kaikkea muuta, on tuo pähkäily tuntunut vähentyvän kuin itsestään.
Olen lyönyt päätäni seinään näiden addiktioiden kanssa vuosien ajan. Nyt seinä taisi vihdoin antaa periksi :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti