Hajanaisia ajatuksia

Viimeisen kuukauden aikana mikään ei ole tuntunut oikein miltään. Olen tuntenut itseni vanhaksi. Juttelin kuitenkin yhden miespuolisen kaverini kanssa aiheesta ja hän huomautti osuvasti, että eihän se ole iästä kiinni, innostaako asiat. Voi olla kahdeksankymppinen ja vahvasti elämän syrjässä kiinni ja halukas oppimaan uutta. Hän sanoikin, että kuulostan pikemminkin masentuneelta. Hätkähdin.

Masentuneen ihmisen mieli on kiinni menneessä tai se junnaa paikallaan. Minua vaivaa näköalattomuus. En tiedä mitä haluan. Paitsi tiedän sen, että haluan muutosta. Haluan uusiin töihin. Haluan, että minut haastetaan ja että neuronien aivoissani on pakko reitittyä uudelleen. Oloni on kuin sikolättiin sammuneella merimiehellä, jonka joku hurjapäinen kapteeni saisi hakea mukaan uuteen seikkailuun.

Kävin muutaman kerran treffeillä erään miehen kanssa. Minua ujomman ja varovaisemman. Ajattelin, että eihän sillä ole väliä, koska haluan itsekin rauhoittua hieman. Olimme Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ja yllämme puhkesi ukkosmyrsky. Minusta tämä oli jännittävää, hänen mielestään pelottavaa. Sillä hetkellä... en tiedä... olen ehkä hieman raihnaistunut, mutta olen kuitenkin seikkailija ja toisen sellaisen haluaisin rinnalleni.Vapaan sielun.

Mitä tulee julistamaani käytöstapojen parantamisprojektiin, niin ehkä jotain edistymistä on tapahtunut. Tuollaisilla ohjelmanjulistuksilla on yleensä se hyvä puoli, että ne jäävät alitajuntaan muhimaan. Olen viettänyt paljon aikaa hyvin käyttäytyvien ihmisten kanssa ja jotain on tarttunut. Olen edelleen suorapuheinen itseni kyllä. Viime lauantaina tapasin sen parjaamani kaverin, jonka käytöstavoissa olisi myös parantamisen varaa. Jokin oli muuttunut hänessäkin. Hän oli ystävällisempi kuin yleensä. Ehkä olemme kumpikin käynneet jonkinlaisen vaiheen. Erosimme pitemmistä suhteista samoihin aikoihin, 3-4 vuotta sitten, ja ehkä olemme molemmat valmiit olemaan "pehmeämpiä" ja vastaanottavaisempia.

Samalla kuitenkin huomaan, että en ole oma itseni ilman tietynasteista aggressiivisuutta. Silloin kun tunnen itseni luuseriksi, minua ei nosta alakulosta itsekannustus tai tsemppaaminen, vaan ihan puhdas vitutus. Pääsen uuteen vaiheeseen vasta sitten, kun suutun itselleni ja kyllästyn ruikutukseeni.

Hyvä tavaton

Olen viime viikkoina miettinyt omien rajojeni ja terveen itsekkyyden lisäksi kohteliaisuutta ja käytöstapoja. Joskus nämä tuntuvat olevan ristiriidassa toistensa kanssa. Voi olla vaikea jaksaa huomioida toiset ihmiset ja vastata jokaiseen viestiin, kun haluaisi keskittyä vain omaan jaksamiseensa. Olenkin opetellut  kohteliasta ein sanomista niinä hetkinä, kun tarvitsen omaa aikaa.

Haluaisin oppia kohteliaammaksi, huomioonottavammaksi ja vähemmän itsekeskeiseksi ihmiseksi. Enhän minä ihan barbaari nytkään ole, mutta tietynlaista metsäläisyyttä minussa on. En loukkaa tahallisesti, mutta olen melko suorasukainen ihminen. Toisaalta tämä on varmastikin ominaisuus, miksi minusta myös pidetään. En kiertele tai kaartele ja sanon rehellisesti mielipiteeni. Kun pidän jostakin, ilmaisen sen suoraan, ja kun en pidä, en esitä pitäväni. Olen tarkkaavainen kuuntelija ja hymyileväinen ihminen ja yleensä tervehdin, kysyn kuulumisiakin ja kiitänkin aina välillä. Mutta silti koen,  että minulla on petrattavaa tässä asiassa. Ihailen johdonmukaisesti hyvinkäyttäytyviä, ystävällisiä ihmisiä ja heidän kykyään luoda hyvää mieltä ympärilleen ja haluaisin olla enemmän heidänkaltaisensa.

Juttelin tästä aiheesta eilen sen kaverini kanssa, jota olen vähemmän lempeästi yrittänyt ohjata paremman käytöksen tielle. Olette Isla, Jokivaris ja muut olleet kommenteissanne ihan oikeasssa. Olen loppujen lopuksi itse käyttäytynyt huonosti ojentaessani häntä kovasanaisesti käytöstapojen puutteesta. En ole ollut sen parempi. Hän jos kuka on hyvä kohde, johon testata parempia käytöstapoja. Katsotaan, mitä hyvällä voi saada aikaiseksi.

Projekti Paremmin Käyttäytyvä Daaliah:

1.) Tarkkailen niitä mielestäni Erityisen Hyvin Käyttäytyviä Ihmisiä ja analysoin, miksi heistä syntyy hyväkäytöksinen vaikutelma

2.) Testaan oppimaani käytännössä

3.) Raportoin projektin tuloksia tänne

Jumala

Hän kävelee ovesta sisään ja vatsaani pelmahtaa parvi perhosia. En pysty katsomaan häntä suoraan silmiin, vaan vilkaisen vain vähän ja punastun. Hän on täällä, hän on täällä, sydämeni huutaa. Hän on tullut yhdistyksemme vuosikokoukseen ja haluaa liittyä mukaan toimintaan. Kokouksen aikana hän liittyy hallitukseemme, mikä tarkoittaa, että tulen näkemään häntä tästä eteenpäin säännöllisesti.

Mies, jonka edessä olen sulaa vahaa. Kuin teinityttö idolinsa edessä. Antaudun, palvon. Luovun kaikesta auktoriteetista. Hänelle pystyttäisin pyhätön kotiini. Hänelle tekisin liudan lapsia. Ihan sama, onko hänellä tyttöystävää vai ei, olen hänen orjansa.

Oh man...

Tämä tunne on miljoonien arvoinen. Kokonaisvaltainen ihastuminen ja hullaantuminen vastakkaisen sukupuolen edustajasta.

Työkaverit ovat nauraneet minulle koko talven ajan, kun olen ollut aivan pasmat sekaisin tämän miehen takia. Teimme yhdessä projektin, jonka aikana opin, että tämä mies ei ole vain käsittämättömän lahjakas, vaan myös positiivinen ja ystävällinen, muttei särmätön. En ole kirjoittanut hänestä mitään tänne blogiin, koska onnellisesti parisuhteessa olevat eivät vain kuulu repertuaariini. Eivät kuulu, eivät kuulu! Eivät kuulu.

Tämän miehen ei tarvitse edes viedä, hän voi vain olla ja minä olen täysin vietävissä. En haasta tai ryhdy taistelemaan vallasta. Tämä tuntuu niiiiiin hyvältä. Ja parasta on se, että minun ei tarvitse edes suunnitella tekeväni mitään peliliikkeitä miehen suhteen, koska hän on onnellisesti parisuhteessa ja yhtä kaukainen kuin popstara tai hollywood-tähti. Minä jumaloin, hän on. Minusta aivan reilu diili.

End of an era

Olen seuraavan kuukauden lomalla ja olen jo ehtinyt melkein viikon ottaa vähän rauhallisemmin. Huomaan edelleen vältteleväni kalenterin täyttämistä sovituilla menoilla. Haluan vain olla ja tehdä asioita hetken mielijohteesta. Eniten olen nauttinut pitkistä samoiluretkistä eri puolilla kaupunkia. Vietän suurimman osan lomasta Helsingissä ja kerrankin minulla on aikaa ottaa enemmän irti tämän kaupungin loputtomasta kulttuuritarjonnasta. Olen käynyt elokuvissa ja kirsikkapuiden alla. Ladannut akkuja.

Eilen ehdin pitkästä aikaa harrastukseni pariin ja tauko tuntui tehneen hyvää. Olin yllätyksekseni kehittynyt. Kerrankin onnistuin omassa suorituksessani melkein niin hyvin kuin toivoa sopii. Kokeneemmilta ja paremmilta lajinharrastajilta saatu kannustus tuntui hyvältä, sillä se on melko tiukassa. Pidän harrastusporukan ihmisistä, sillä heidän kanssaan on oltava skarppina ja heissä on ns. henkistä vastusta. He ovat kansainvälisiä, kriittisiä ja akateemisia ihmisiä ja keskustelu on eläväistä. Heillä on vahvoja mielipiteitä, eikä minun tarvitse pelätä, että jyräisin ketään omillani.

Olin viime vuosikymmenen puolessavälissä vaihdossa Japanissa ja asuin silloin neljä kuukautta samassa asuntolassa noin neljästäkymmenestä eri maasta tulleen opiskelijan kanssa. Vaihtareille tyypilliseen tapaan tutustuin paljon paremmin toisiin vaihto-opiskelijoihin kuin paikallisiin ihmisiin. Mutta eipä siinä mitään, näin tuli tutustuttua ihmisiin joka mantereelta. Yksi heistä on tulossa Suomeen kahden viikon päästä ja olemme lähdössä yhdessä junalla Sodankylän elokuvafestivaaleille.Vaikka kohde ei ole minulle eksoottinen minulle, se on sitä kaverilleni. Odotan, että pääsen imemään itseeni hänen matkustusintoaan.  Hän majoitti minua perheensä luona Amerikan mantereella eräällä reissullani ja nyt oikein odotan, että pääsen osoittamaan vieraanvaraisuutta hänelle ja näyttämään hänelle omaa kotimaatani. Hän on yksi kivoimpia tuntemiani miehiä.

Tämä edelläkirjoitettu johtaa vain yhteen johtopäätökseen: MITÄ HELVETTIÄ MINÄ TUHLAAN AIKAANI SUOMALAISIIN MIEHIIN!?

Daaliah ja suomalainen mies:
a.) Ei ole koskaan johtanut muuhun kuin maksimissaan 2-3 yhdessä vietettyyn yöhön
b.) Ei vain toimi, koska suomalaisen miehen itseruikutukseen taipuvainen itsetunto on pahemmanlaatuisessa kuristusotteessa minun persoonani kanssa
c.) Ei tuo parhaita puoliani esiin, koska ne minussa houkuttelee esiin ystävällisyys, kohteliaisuus ja keskustelutaidot

Daaliah ja älykäs, kansainvälinen, minua vähintään 10 vuotta vanhempi mies:
a.) On johtanut kahteen pitkään suhteeseen
b.) Minut on hurmattu itsevarmuudella ja aktiivisuudella
c.) Kommunikoinnin sujuvuus ja ystävällisyys tekee minusta pehmemmän ja naisellisemman. Samalla itsenäisyyttäni ja vahvoja mielipiteitäni arvostetaan.

Nuorempana en voinut kuvitella itseäni suomalaisen miehen kanssa. Kaksi vuotta sitten päätin antaa heille mahdollisuuden. Ei toimi. Muutan Losiin.

Kiintymättä paras

Tunnen eläväni jonkinlaista välttelevän kiintymyksen vaihetta elämässäni. En halua kiintyä kehenkään tai olla liian tärkeä kenellekään. Työnnän jopa ystäviä ja kavereita loitommaksi. Tapaamisten sopiminen ahdistaa. Tuntuu liian suurelta sitoutumukselta suunnitella kahvittelua viikon päähän. Tänään tai huomenna ehkä jaksan tavata. No tuo kaverien välttely saattaa selittyä ihan vain loman tarpeella. Minulta on vaadittu liikaa ja nyt en jaksa edes kaverien tapaamispyyntöjä. Haluan elää itselleni ja itsekkäästi. "Daaliah, olet hauskaa seuraa." "You want a piece of me?" En halua antaa itsestäni kellekään. En juuri nyt.

"Dismissive-avoidant adults desire a high level of independence, often appearing to avoid attachment altogether. They view themselves as self-sufficient, invulnerable to attachment feelings and not needing close relationships." (Wikipedia - Attachment Theory)

That's me. Ihan suoraan oppikirjasta. Tällä hetkellä ja tässä elämänvaiheessa. Minulla on useita läheisiä ystäviä ja toivon, että pian jaksan taas olla läsnä heille. Mitä miehiin tulee... Olenko kovettanut itseni rikki menneen rakkauden vuoksi? Olinko niin pitkään niin toivottoman rakastunut ja kiintynyt, että minun on viimeisen vuoden ajan täytynyt todistaa itselleni, että kykenen itseriittoiseen elämään ilman romanttisia kiintymyksen tunteita?

Toisaalta ajattelen, että en ole vain tavannut oikeaa ihmistä. Luulen, että oikeanlaisen ihmisen kohdatessani avautuisin ja kykenisin normaaliin, tasapainoiseen ja lämpimään rakkaussuhteeseen. Silloin tämä itselletodistamisen vaihe saattaisi loppua. Haluan, että joku tulee ja todistaa minulle, että minäkin kykenen vielä rakastumaan ja kiintymään. Rakastuminen on se puuttuva palanen, jolla väistämättä epätäydellisestä ihmisestä voi tulla se oikea minulle.

Minunluonteiselle, vaihtelua ja elämyksiä kaipaavalle ihmiselle, oikeanlaisen ihmisen löytäminen tuntuu erityisen hankalalta. Hyviä miehiähän tämä maa on pullollaan. Ongelma on siinä, että pelkkä hyvä mies ei minulle riitä; hänen on oltava myös kiinnostava. Siksihän joku muusikon kaltainen ihminen kiehtoo, tai mies työpaikaltani. Fucked up people with a twist. Koen kuitenkin olevani itse sen verran tasapainossa elämäni kanssa, etten jaksa tällaisia ihmisiä katsella. Minun on pystyttävä luottamaan.

Luulen, että jossain vaiheessa, ehkä hyvinkin pian, kiinnostun erityyppisistä miehistä. Uskon, että alan tunnistamaan joukosta ne miehet, jotka ovat sinut itsensä ja elämänsä kanssa, ja jotka ovat kiintymyksen arvoisia.

Kiinni menneessä

Annan tuntemattoman miehen iskeä minut kadulta. Huolettomasti tuosta noin vain. Sanon kyllä hetkeäkään epäröimättä.

Istun pihakeinussa työpaikan miehen kanssa. Syömme jäätelöä ja puhumme ihmissuhteista. Aavistan hänen haluavan enemmän. Puhun siitä, miten haluan olla yksin. Sanon ei jo ennen kuin kysymystä on tehty. "Minä kun juuri ajattelin pyytää sinut treffeille." Sivuutan kommentin ja jatkan jäätelön syömistä.

Muusikko on pyytänyt minut kahville. "En kestä häröilyä, en lainkaan", sanon. Puhun työasioista, mutta oikeasti kerron hänelle: "En voi ottaa sinua elämääni, kun asiasi ovat noin sekaisin."

Mitä minä haluan? En näköjään ainakaan ihmissuhdetta. Tai haluan suhteen taruolennon kanssa, jonkun virheettömän, joka tekee samalla minusta enkelin. Jonkun, jossa omat virheeni eivät peilaudu.

Sika mieheksi kirjoitti siitä, miten ensimmäinen merkittävä suhde voi määritellä ne odotukset, joita sinulla on kaikkia muita suhteita kohtaan sen jälkeen. Minusta alkaa tuntua siltä, että tämä on totta omalla kohdallani.

Minun elämäni tärkein suhde kesti seitsemän vuotta. Ihailin ja kunnioitin tätä miestä ja hänestä on muodostunut mielessäni hyvän miehen perikuva. Huomaavainen, ystävällinen ja ihminen, joka ei koskaan purkanut omaa pahaa oloaan muihin ihmisiin. Minun oli lopulta luovuttava hänestä, mutta ilmeisesti en ole luopunut ajatuksesta, että miehen tulisi olla kuin hän. Ja jos mies ei ole kuin hän, olen mieluummin yksin.

Vaikka mies oli hyvä, olin suhteessa onneton. Sen dynamiikka ei toiminut; siinä oli liikaa minua ja liian vähän häntä. Miehen poissaolevuus kalvoi minua. On kuitenkin toinenkin suhde, jonka huomaan vaikuttavan odotuksiini. Hyvin pian suhteeni päättymisen jälkeen kohtasin miehen, joka kohteli minua kuin prinsessaa. Häneltä sain kaiken sen huomion, josta jäin paitsi pitkässä suhteessani. Hän veti minut pois surusta, jonka suhteeni päättyminen minussa aiheutti. Tämä oli tasapainoinen suhde, jossa kumpikin oli läsnä ja jossa tunsin itseni erityiseksi.

Nyt minä en sitten päästä ketään elämääni tai haikailen sellaisten perään, jotka eivät halua minua. Haluan sellaisen miehen kuin yksi mies menneisyydessä oli ja sellaisen suhteen kuin toinen mies vuosien takaa tarjosi minulle. Taidan olla loppuelämäni yksin. Tai sitten vietän satunnaisia öitä tuntemattomien kanssa niin, että saan edes hetken hellyyttä ja himoa, ennen kuin huomaan jonkin vääränlaisen piirteen miehessä tai suhteessa.

Ludovico Einaudi: Walk

Mies, vie!

Olen vahvatahtoinen nainen. Töissä olen johtavassa asemassa. Minulla on mielipiteitä ja minussa on hyvin vähän miellyttämisenhalua. Jos olisin lentokoneessa, joka tekisi pakkolaskun keskelle sademetsää, todennäköisesti juuri minä johdattaisin joukon viidakon läpi ihmisten ilmoille. Olen rohkea ja jos olen päättänyt jotain, minua on vaikea horjuttaa. Jos näen epäkohtia, puutun niihin auktoriteetteja pokkuroimatta. Luonnettani määrittelee järkähtämättömyys ja huono epäoikeudenmukaisuuden sietokyky.

Voisi sanoa, että minussa virtaa hyvin paljon maskuliinista energiaa, jos sellaiseksi määritellään päämäräätietoisuus, rohkeus ja johtajan roolin ottaminen. Siitä huolimatta, että olen fyysisesti hyvinkin naisellinen nainen,  koen, että vain harva mies kykenee "kesyttämään" minut. Kesyttämisellä tarkoitan sitä, että antaisin miehen ottaa ohjat käsiinsä. Miehinen egopullistelu saa karvani nousemaan pystyyn ja sen sijaan, että antaisin miehen hallita tilannetta, egoiluun sortuva mies joutuu minun kanssani melkoiseen piinapenkkiin. Piikittelen, hajoitan ja hallitsen. Tai vaihtoehtoisesti hiljaisuuteni ja järkähtämättömyyteni saa miehen aisoihin. Tahtojen taistelussa egoaan pönkittelevä mies joutuu nöyrtymään edessäni niin kuin huonosti käyttäytyvä, räksyttävä ja rähisevä koira tarpeeksi vahvatahtoisen koirankouluttajan edessä. Tällöin minä kesytän miehen, eikä toisin päin. Kaveripiirissäni on muutamia projektipojiksi kutsuamiani nuoria miehiä, joita huomaan "kasvattavani". Minä tipauttelen heitä egopullistelun aallonharjalta ja opastan hyväksyttävän käytöksen kaidalle tielle. He tarvitsevat minua yhtä paljon kuin minäkin tarvitsen heitä oman erinomaisuuteni todistamiseksi ja tilanne johtaa lopulta siihen, että he alkavat hakea hyväksyntääni.

Kuitenkin ei ole mitään mitä haluaisin enemmän kuin se, että kohtaisin miehen, joka ottaisi ohjat käsiinsä! Haluaisin kohdata miehen, joka olisi niin lempeä, viisas ja sinut itsensä kanssa, että hänen maskuliininen energiansa pehmittäisi omani ja voisin olla nainen sen perinteisimmässä merkityksessä. Haluaisin tavata miehen, joka herättää minussa niin paljon kunnioitusta ja ihailua, että minun ei tarvitsisi ryhtyä tahtojen taistoon hänen kanssaan ja jota haluaisin seurata. Minä haluan olla johdettava!

Olin eilen kaveriporukan kanssa eräässä fiftarimusiikkia soittavassa yökerhossa. Olimme viettäneet jo illan yhdessä, fiilikset olivat katossa, musiikki hyvää ja tanssimuuvit lennokkaita. Meillä oli hauskaa ja tämä energia tuntui tarttuvan myös muihin. Olimme juhlistamassa muutama viikko sitten päätökseen saatua projektia, seurueessa oli sekä miehiä ja naisia, eikä seuranhaku ollut kenelläkään mielessä. Minulla ei ole aikoihin ollut yhtä hauskaa ja nautin tanssimisesta. Minut nappasi tanssiin seurueen ulkopuolinen mies; ihan perinteiseen paritanssiin, sillä fiftarimusiikkia voi tanssia myös käsiotteessa. Tämä oli yllättävä veto, mutta oh boy! mies osasi viedä. Tuntui täysin luontevalta antaa hänen tanssittaa minua, sillä hän tiesi mitä teki. Hän tanssitti minua vielä pariin otteeseen illan aikana, mutta en halunnut irrottautua porukasta satunnaisen tuttavuuden vuoksi. Olin kuitenkin vaikuttunut! Miten helppoa oli antaa miehen valloittaa minut vähäksi aikaa, kun hän nappasi minut tanssiin päämäärätietoisesti ja ystävällisesti. Se tuntui oikealta ja hyvältä.

Toisin sanoen, minusta miehen on parinmuodostuksessa otettava ohjat käsiinsä ja annettava naisen olla nainen: kosiskeltava ja haluttava. Silloin suhteen dynamiikka on kohdillaan ja hyvällä pohjalla. Edes minunkaltainen vahtatahtoinen nainen ei halua määrätä tahtia vaan olla vietävissä.