Tunteiden läikehdintä

Ulkona paukkuu 25 asteen pakkaset, mutta sisälläni välkehtii lämpö. Minulla on hassu tunne, odottava. Kiinnostukseni on ja pysyy, vaikka viikot kuluvat. Sen kohde on 9000 kilometrin päässä helmikuuhun saakka ja viestintä välillämme ei ole muuta kuin sosiaalisen median silmäniskuja ja hymyjä.

On ihmisiä, jotka herättävät yhteenkuuluvuuden tunteen. Eilen elokuvateatterissa törmäsin vanhaan tuttuun, naiseen, joka ihastuttaa minua. Kirjoitin tänne blogiinkin edellisestä kohtaamisestamme. Hän on ainoa nainen, jonka kohdalla suhteen mahdollisuus on välähtänyt mielessäni, vaikka en mielestäni ole sen enempää bi kuin lesbokaan.

Mutta näitä ihmisiä on olemassa. Heitä, joiden seurassa sinun on helppo olla ja joiden kanssa tunnet kuuluvasi yhteen, vahvemmin kuin ystävyydessä tai perhesuhteessa. Kliseisesti tekisi mieli sanoa - sielujen tasolla. Minusta kohtaamiseni tämän naisen kanssa todistavat, että kyseessä ei ole vain miehen ja naisen välisestä vetovoimasta, vaan jostain syvemmästä, mikä voi ylittää jopa seksuaalisuuden normien rajat.

Mutta ei tässä puhuta puhtaasta sielujen sympatista, sillä tässä yhteenkuuluvuuden tunteessa on myös aimo annos fyysistä kaipausta. Kun toisen kanssa on helppo olla, niin myös kehosi hakeutuu toisen luo. Kohtasin eksäni joulukuussa pitkästä aikaa, samassa seurueessa hänen vaimonsa kanssa, mutta silloinkin tunsin sen: tämän ihmisen kanssa me loksahdamme yhteen.

Kiinnostukseni kohde.. miksi voisinkaan häntä nimittää.. tekisi mieli kutsua Jätiksi, kun hän on niin pitkä.. Olen viettänyt hänen kanssaan yhden illan 1½ kuukautta sitten ja edelleen tuon kohtaamisen aallot lainehtivat minussa. Toivon, että myös hänessä. Mutta jos helmikuussa sitten kohtaamme ja huomaankin, että yhteenkuuluvuuden tunne olikin alkoholin luomaa harhaa tai miehen minussa herättämien muistojen läikehdintää (eksämme ovat naimisissa). Tai ehkä vain reagoin tunteella hänessä piilevään tunnekuohuun (hän oli eronnut vain päivä pari sitten). En tiedä. On vain yksi tapa selvittää asia.