Tällä viikolla olen kuullut kaksi mielenkiintoista näkökulmaa, jotka haluan kirjata ylös. Ensimmäisen kuulin hyvän ystäväni suusta eilen illalla, kun hän kertoi tämän vuoden motostaan: ei pelkoa, ei odotuksia. Ajatuksena siis se, että pelon ja odotusten sijasta on parempi keskittyä rakkauden tunteeseen ja toiveisiin. Ok, kuulosta ihan hötöltä, mutta minulle tämä näkökulma kiteyttää sen, miten haluan elämääni nykyään asennoitua. Kun asioiden odottaa menevän tietyllä tavalla, on jatkuvasti pelko perseessä siitä, että asiat eivät menekään niin kuin olet ajatellut niiden menevän. Etenkin rakkauselämässä tämä ajattelutapa tuntuu kuristusotteelta. Jos lataat johonkin ihmiseen hirvittävät odotukset ja petyt sitten kun asiat eivät etenekään, miten ajattelit, olet inhottavassa pelon ja ahdistuksen kierteessä.
Toivominen on puhtaampaa, siitä puuttuu toisen ihmisen käytöksen kyttääminen ja se antaa mahdollisuuden kellua ihastumisen tunteessa ilman, että siihen liittyy painostavaa suunnittelua asioiden etenemisjärjestyksestä. Toivon kautta voit löytää rakkauden itsestäni. Jos annat pelon vallata itsesi, kulutat energiasi toisen ihmisen tunteiden spekuloimiseen. Olet toisen ihmisen armoilla ilman että tämä toinen ihminen tätä välttämättä edes tietää.
Toisen kiinnostavan näkökulman kohtasin luontodokumentissa Planet Ocean. Siinä mainittiin useaan otteeseen, miten luonto ei siedä liiallisuutta. Siksi luonto tavalla tai toisella hillitsee erilaisten eliöiden kasvua ja lisääntymistä. Ihmisrotu on kuitenkin älynsä avulla luonut tilanteen, jossa sillä ei ole enää merkittäviä luonnollisia vihollisia. Oikeastaan ainoa todellinen uhka ihmiskunnalle ovat virukset, mutta niidenkin torjumisessa olemme taitavia. Meitä on tällä hetkellä 7 miljardia. Valtameret eivät enää pysty tyydyttämään nälkäämme. Onko luonto kohdannut voittajansa? Onko luonnon meidän ihmisten kohdalla taivuttava sietämään liiallisuutta? Vai käykö niin, että ihmisen on itse saatava liiallisuutensa kuriin? Vai onko meidän ensin tuhottava luonto, jotta kohtaamme vihdoin rajamme?
En varmaankaan osaa sitoa näitä kahta aihetta millään tavalla yhteen: henkilökohtaisen toivon julistus ja globaalin luonnonkatasrofin ennustus. On oikeastaan harvinaista minulle, että pohtisin juurikaan maailman tilaa. Yleensä ajatukseni pyörivät oman napani ympärillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti