Sanat

Ah, no niin. Nyt muistuu taas mieleen, mikä minusta on seksikkäintä miehessä. Sanojen käyttämisen taito. Sillähän minut on aina hurmattu, ja aina välillä sen unohdan. Samalla unohdan, että sillä minäkin hurmaan, jos olen jollakin hurmatakseni. Minä puhun ihmiset pyörryksiin, ja verbaaliakrobatiikka on se, mikä miehen on taidettava, tai tunnen hänen jäävän jalkoihini. Jos mies kykenee haastamaan minut siinä, vuorovaikutuksen dynamiikka on kohdillaan. Siksi minun on usein ollut vaikea ystävystyä suomalaisten miesten kanssa. Minusta on tuntunut siltä, että he musertuvat puhetulvani ja "nokkeluuteni" alle.

Chattailin juuri ihastukseni kanssa (tiedän kyllä, ihan teiniä) ja riemastuin siitä, että tämä mies osaa käyttää sanan säilää ja hänen huumorinsa on sopivasti vinksallaan. Siitä syntyy eräänlaista luottamusta. Tämä ihminen saattaisi tajuta, miten minun mieleni liikehtii.

Suhteeni ovat alkaneet aina kirjoittamalla. Tai itseasiassa kohtaamisesta, joka on johtanut kirjoitteluun. Tässä tavassa on hyvät puolensa. Pääset tutustumaan toisen päänsisältöön ilman huumaannuttavaa fyysistä läsnäoloa, joka saattaa saada olon tuntumaan toisen seurassa aivan liian hyvältä aivan liian pian. Tämä vaara on varsinkin omalla kohdallani, koska kun ihastun ja luotan, niin en osaa pitää näppejäni erossa miehestä. Siinä vaiheessa osoitan tunteeni kosketuksen kautta. Peto herää.

Mutta tämä mies on vielä karanteenissa. Ihan noin tuoreesti eronneeseen en vielä luota vaikka ihastunut olisinkin.

Nykyään minut voisi varmaan hurmata myös soittamalla. Musiikkikin tuo väristyksiä. Michael Nyman: Venus De Milo