Huh - viime aikoina en ole juuri ehtinyt blogia päivittämään. Minusta on tullut rutiinien orja. Olen töissä ja harrastan liikuntaa 5 kertaa viikossa. Eipä siinä juuri muuta ehdi, kun loppuaika kuluu lähinnä kavereiden kanssa ja nukkuessa. Olemme saattamassa erään projektin loppuun viikon parin aikana ja täytyy sanoa, että olen siitä erittäin ylpeä. Se on minun lapseni ideasta ja rahoituksen hankkimisesta lopulliseen toteutukseen. Saimme rekryttyä sen toteutukseen todellisen unelmatiimin ja lopputulos tulee olemaan merkityksellinen koko alalle. Kahden viikon päästä on lanseerausbileet ja tänään sain varmistettua sinne juomasponssinkin, joten juhlista on tulossa ikimuistoiset. On outoa ajatella sitä, millaisessa mielentilassa olin vuosi sitten: lannistunut ja väsynyt. Now I'm back in the game. Vahvempana ja viisaanpana ja rajani tuntevana.
Nyt minua jännittää. Elämässäni olisi miehen kokoinen kolo. Olen tasapainossa. Minä tunnistan, millainen mies on minulle hyvästä.
Mies, jonka tapaan maanantaina, on kiehtova. En tunne häntä, mutta hän tuntuu tutulta. Hänessä on monta ominaisuutta, jota haluan mieheltä. Kunnollinen ja kunnianhimoinenkin, mutta vahvasti kulttuuriin kallellaan. Ystävällinen, rauhallinen mutta ei koppava. Verbaalikko. Se, että hän on eksäni vaimon entinen poikaystävä, on hänelle suositus. Minä pidän eksäni vaimosta hyvin paljon. Hän on yksi ystävällisimpiä ihmisiä, joita olen tavannut.
Mies on hieman erikoisen näköinen kasvoiltaan. Hyvin hyvin pitkä ja itsensä kunnossapitävä. Minua jännittää. Onneksi hän on sopivasti omani kaveripiirini ulkopuolelta. Tiettyjä kytköksiä löytyy, mutta ei liian läheisiä. Voin tutustua häneen rauhassa ilman, että joutuisimme sen kummemman suurennuslasin alle.
Olen pohtinut arkea ja sitä, minkälaista se olisi, jos jakaisin sen toisen ihmisen kanssa. Olen miettinyt, millaista olisi tulla kosketuksi ja koskettaa. Kolme vuotta on pitkä aika olla yksin.
Maanantaihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti