sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Väreilyä

Yksi asia minussa on muuttunut. En enää vatvo ja ylianalysoi asioita. Siksi tämän blogin luonnekin on muuttunut. Viime aikoina olen lähinnä raportoinut tänne mitä omasta mielestäni hauskaa olen tehnyt. Minulla on kiire elää elämääni. 

Jonkin verran olen pohtinut ystävyyttä. Keväällä minulla oli tarve olla yksinäni ja en osannut arvostaa sitä, että seuraani hakeuduttiin. Nyt nautin taas seurasta ja lähestyvä muutto on saanut minut herkistymään: mitä nämä ihmiset merkitsevät minulle. Olin eilen juhlissa ja juttelin amerikkalaisen kaverini kanssa, joka on muuttamassa parin kuukauden päästä Berliiniin. Hänellä on ollut omat vaikeutensa elämässä ja hän joutunut kokemaan myös taloudellisia ongelmia. Hän oli aidosti onnellinen uuden työni takia ja hänen innostuksensa sai minut iloiseksi. Sama nainen saattoi minut myöhemmin illalla bussille, kun olin juonut muutaman drinkin liikaa. Välittämistä. Se tuntuu hyvältä.

Perjantaina menin baariin tanssimaan miespuolisen kaverini kanssa, josta olen joskus tänne kirjoitellut. Hän on mahdottoman hauskaa seuraa tanssilattialla ja meillä oli mitä rattoisin ilta. Välillämme on kemiaa, mutta luulen, että on antoisampaa pysyä kavereina. Nyt kun meistä vihdoin on tullut sellaiset vuosien jälkeen. Hän on näitä projektipoikiani, joita olen välillä läksyttänyt melko lailla. Perjantaina olimme kuitenkin vain kaksi toistensa seurasta nauttivaa ja tanssilattialla pomppivaa kaverusta. Se tuntui hyvältä.

Juttumme Pitkän Tumman Komean kanssa ei taida edetä minnekään. Kävimme melko tiiviisti treffeillä, mutta muutamaa halausta lukuunottamatta emme koskettaneet toisiamme. Ei siinä mitään. Ei heti tarvitse hypätä sänkyyn. On kuitenkin outoa, kun koskettaminen ei tunnu luontevalta. Hänen halaamisensakaan ei tuntunut miltään. Kehomme eivät selvästikään värähdelleet samalla taajuudella.

Perjantaina tanssilattialla riehumisen jälkeen hyppäsin bussiin kohti kotia. Viereeni istahti pitkä vaalea komea nuorimies. Värähdys. "Jatkoille?" Mietin hetken ja sanoin kyllä. Silkinpehmeä iho.  Yhteensopivat kehot. Yhden yön sanattomat säännöt.

Ehkä se, että käytän vähemmän energiaa asioiden analysoimiseen, on tehnyt minusta tällaisen. Avoimen, herkästi viehättyvän, väreilevän, kokeilevan ja kokevan.

17 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Mjaa, että "juttu" PTK:n kanssa sitten lässähti ihan pannukakuksi. Oon kyllä lukenut netissä - ja nähnyt livenäkin - näitä naisten hehkutuksia jostain miehestä, vain hetken päästä todetakseni, että koko viritelmä kuivui sitten kasaan. Noh, uutta matosta vaan koukkuun ja ongelle. Tosin näyttäisi vähän menevän koko homma puumailuksi nuorten miesten kanssa - eipä siinäkään mitään pahaa sinänsä.

    Jatkossa saamme varmaan sitten raportteja Turun urostarjonnasta? Voisit esim. tehdä jonkun empiirise Helsinki-Turku -urosvertailun. Ulkkiksia taitaa tosin olla Stadissa vähän enemmän ainakin. Btw, Possukin majailee jossain siellä länsirannikolla; voisit ryhtyä vähän vaikka sitä vokottelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän majaile, vaan sisämaassa.

      Poista
    2. No, ei ole ensimmäinen kerta, kun minua luullaan turkulaiseksi. Mistäköhän ihmeestä kyseinen luulo on peräisin?

      Poista
    3. Mä voin yrittää analysoida tätä turkulaisuutta ja antaa valistuneen arvauksen muutaman kuukauden päästä. :)

      Mä en ole kyllä vielä hiffannut, missä sä asut. Yliopistokaupunki Länsi-Suomessa. Vaasa? Tai jossain liepeillä...

      Poista
    4. Muistaakseni aikaisemmin mainitsin jossain vaiheessa, että asun hyvin pienellä paikkakunnalla suuremman asutuskeskuksen kupeessa. Tai asuin aikaisemmin, joten asun nykyään muualla. Mutta pienemmät paikkakunnatkaan eivät ole siis outoja, etenkin kun työpaikkani on tällä hetkellä sellaisella. Tosin Turussakin on tullut jonkin verran vietettyä aikaa viimeisen vuoden aikana. Ja Vaasassa olin ainakin viime viikonloppuna.

      Eli toisin sanoen, asuinpaikkani on suuuuuuri mysteerio.

      Poista
    5. En nyt tarkoittanut, että Possu välttämättä asuisi Turussa, mutta kuitenkin niin lähellä, että on nyt vaarassa jäädä Puuman saaliiksi. Varsinkin, kun Puuma on taas päässyt nuorten karjujen makuun...

      Poista
    6. Sika Mieheksi: Perin etevää harhautusta :D

      Indigo: Mä vaan tasoitan tilejä, kun seurustelukumppanit ovat olleet aina yli 10 vuotta vanhempia.

      Poista
    7. Eli peuhaat keskiarvoisesti noin omanikäistesi kanssa...

      Poista
  3. Heh - sulla on aika stereotyyppinen kuva siitä, miten naiset suhtautuu miesjuttuihin. En mä osaa ajatella niitä epäonnistumisina tai onnistumisina. Pannukakkuina tai menestystarinoina. On vaan erilaisia kokemuksia ja kohtaamisia. Ei jokaisen kohtaamisen tarvitse johtaa mihinkään.

    Eiköhän jätetä Possu rauhaan.

    VastaaPoista
  4. Mä ajattelen vaan stereotyyppisen miesmäisesti; jos kohtaaminen ei johda mihinkään, niin se on - enemmän tai vähemmän - epäonnistunut. Käyttäisin kyllä aikani mielummin johonkin muuhun kuin tällaisiin "kokemuksiin" ja "kohtaamisiin".

    Äläs nyt, illat pimenee ja Possu alkaa taas kääntyä sisäänpäin analysoimaan naisetonta tilaansa. Se ois vielä sellainen salskea nuorempi mies, joista sä niin tykkäät. Saatais me blogientihrustajatkin mielenkiintoista seurattavaa, kun kaksi blogistia alkaisi (taas) kauppaamaan vispilöitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hirvittävän raskas ajattelutapa. Ei ihmekään, jos olet jättäytynyt leikistä pois. Jos pystyy elämään hetkessä, noista kohtaamisista voi saada paljon virtaa elämäänsä - ja oppia. Mitä tahtoo ja mitä ei tahdo.

      Yhteensopivuuttahan deittailussa testataan. Itselleen sopivan ihmisen löytäminen on onnenkauppaa. Mutta kun sellaisen löytää, on onnellinen siitä, että ne kaikki aiemmat jutut kariutui :)

      Etsin töitä puolitoista vuotta. Kävin puolenkymmenessä haastattelussa. Nyt kun löysin sen juuri minulle sopivan työn, olen kiitollinen, ettei minua palkattu aiemmin.

      Indigo, sanon tämän nyt kaikella ystävyydellä: Hanki elämä :) Mitä sä näitä blogeja tihrustat, kun voisit mennä ja kokea itse.

      Poista
    2. Mie nyt vaan olen tällainen synkeä ja raskassoutuinen perusnegatiivinen energiasyöppö. Enkä edelleenkään saa noista säätämisistä mitään lisäpoweria arkeeni - päinvastoin.

      Jos tuota työnhakuanalogiaa soveltaisi naistenmetsästykseen: Kirjoitat noin 300 hakemusta ja käyt ainakin sadassa haastattelussa vain kuullaksesi, että valinta osui tällä kertaa johonkin toiseen henkilöön...Sopivan löytäminen on tosiaan onnenkauppaa. Mutta JOS sellainen löytyy, on onnellinen siitä, että kaikki aiemmat säädöt epäonnistui.

      Elämä on muuten aivan yliarvostettua, sitäpaitsi olen jo vanhus, että mitä sitä enää meuhkaamaan. Muutenkin olen aina ollut enemmän sellainen sivusta elämää observoiva otus. Eli ette te taida musta eroon päästä. Yritys oli kyllä aika hyvä ja ovela, mutta Indigo-virus on sitkeä.

      Poista
    3. Onhan tässä tämä introvertti-ekstrovertti-aspekti. Kaikki ei ole niin kuin minä. Sinä et saa säätämisistä lisäenergiaa. Samalla tavoin kuin minä en ole se "tyypillinen" miesten perään itkevä naisblogisti, jonka suuret odotukset ja toiveet murskautuu, kun suhde ei etenekään.

      Poista
  5. Pakko linkittää, sillä tuota lähdön aiheuttamaa herkistymistä & haikeutta on osuvasti kuvattu tässäkin komediapätkässä: http://www.tudou.com/programs/view/3IzZF_GEjEo/

    Klippi alkaa tahmeasti, mutta 01:07 kohdilta päästään asiaan. Graduation Goggles :)

    VastaaPoista