I survived

Selvisin hengissä! Kolme viikkoa ilman vapaapäiviä, töitä illat ja viikonloput. Valmista tuli. Sain tällä viikolla kaksi isoa projektia kunnialla loppuun. Seuraavat kaksi viikkoa tulee olemaan raportointia ja pientä viilausta. Sitten projektit loppuvat ja aion hieman levätä. Sitten elämässä alkaa uusi jännittävä vaihe. Firma ja sen ensimmäinen iso projekti, jonka kanssa vierähtää seuraavat 2-3 vuotta. Think big. Tätä sanoo pomoni. Ei ihminen oikeastaan muuta voi tehdä.

Elämäni on nyt tässä uudessa kaupungissa. Täällä minua tarvitaan.

Parisuhdekin selvisi tästä koitoksesta, mutta ei se aina voisi olla tällaista. On oltava aikaa kohdata toinen. Seksillekään ei ole aikaa tai energiaa. Onneksi palautumiseen ei tarvinnut kuin puoli päivää kotona ja parisuhteen läheisyyspankin sai täytettyä. Parisuhde on voimavara, joka palauttaa ihmisen maanpinnalle saavutusten ja tulosten maailmasta.

Pöö!

Häh - 1,5 kuukautta blogin päivittämisestä. Joo, pariutuminen vähentää vapaa-aikaa ja lopettaa sinkkuangsteilun, mutta on tässä ollut myös helvetin kiire. Projekti lähenee loppuaan ja tehtävää on liikaa.

Onhan se Sikaa kompatakseni ihan pirun mukavaa, kun ei tarvitse enää deittailla. Se vapauttaa energiaa. Hesarissa oli eilen juttu siitä, että menestyneen työntekijän takana on tunnollinen kumppani.  Sekin on ihan totta. Minähän olen vallan- ja kunnianhimoinen pyrkyri, mutta vasta nyt, kumppanin kanssa, minulla on sellainen olo, että voin saavuttaa ihan mitä vain. Hyvä parisuhde auttaa palautumaan stressistä, hyvä kumppani auttaa sinua arjessa - ja tämä energia vapautuu töihin. Oikeastaan hyvän ja huonon suhde ero on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, lisääkö suhde stressitasoasi vai alentaako se sitä.

Kunnon kännejä kuitenkin kaipaan. Mieheni ei ole juovaa sorttia, joten alkoholi on jäänyt vähemmälle. Välillä vain tuntuu, että kunnon lärvit ja tanssilattialla riehuminen on sitä mitä tarvitsen. Kyllähän noitakin pääsee halutessaan harrastamaan ilman miestä, mutta vähemmälle ne jää kuin sinkkuillessa. Nyt kuitenkin tissuttelen yksinäni punaviiniä ;p Minä olen tämän suhteen Sika.

Yhteenmuutto

Näin se sitten menee. Yhteenmuutto on edessä. Kaippa se tavallinen tarina, kun aikaa aletaan viettämään yhdessä kaikki vapaa-aika, arki rullaa ja rakkaus voi hyvin. Rakastuminen tuli hieman viiveellä, tutustumisen kautta ja pienen kinasteluvaiheen jälkeen. Nyt olemme oppineet toistemme tavoille ja hyväksyneet, että tuollainen tuo nyt on! :D

Rakkaus

Rakastelimme eilen, ja mies sanoi:
"Olet ihana. Minä rakastan sinua. Haluan tehdä sinut onnelliseksi."
Olen onnellinen ja rakastan.

Fatal flaw

Kuuma kuuma kuuma...  olen vaihteeksi kotona ja seuraavan neljän päivän ohjelmassa olisi vapaa-ajan projektien paperitöitä. Ei oikeastaan harmita ollenkaan, koska johan tässä on lomailtu. Lomalla olisi voinut olla vähän enemmän ohjelmaa, mutta toisaalta on ollut kiva, ettei lomaa ole tarvinnut suorittaa. Näillä säillä täyteen pakattu ohjelma olisi voinut olla melkoisen ahdistavaa.

Jos ohjelmaa olisi ollut enemmän, olisin ehkä saanut paremmin ajatukset irti tulevasta. Nyt alitajuntani on raksuttanut vähän liikaakiin aamuyön tunteina, kun nukkuminen on ollut muutenkin hankalaa kuumuden takia. Olen lukenut Terho Puustisen "Avain omaan yritykseen" -nimistä kirjaa yrittäjyydestä. Pidän kovasti miehen kirjoitustyylistä ja asenteesta. Hän ei peittele yrittäjyyden työläyttä, mutta purkaa tehokkaasti erilaisia yrittäjyyteen liittyviä myyttejä: mm. byrokratian oppii, mahdollisuudet menestykseen on tosiasia, rahoitusta löytää pyytämällä, yrittäminen on tehty Suomessa varsin mutkattomaksi. Puustinen antaa konkreettisia neuvoja ja menee asioiden ytimeen nopeasti: osakeyhtiö kannustaa eniten, kaiken on tähdättävä myyntiin jne.

Tiedän, että oikeaan vireeseen päästyäni, minussa on yrittäjälle sopivia ominaisuuksia kuten markkinointihenkisyyttä, kykyä strategiseen ajatteluun ja sosiaalisuutta. Edelleen minua mietityttää itsessäni taipumus jahkailuun. En useinkaan saa hoidettua tylsiä rutiinitehtäviä alta pois, vaan ne jäävät kummittelemaan ja nalkuttamaan alitajuntaan - ja niiden tekemättömyys kostautuuu jossain vaiheessa. Tiedän, että tällaiset asiat pitäisi hoitaa nopeasti alta pois, että voi keskittyä rauhassa isompiin linjoihin. Rutiinit on hoidettava tunnollisesti myös, jotta toiminta on terveellä pohjalla. En tiedä mitä tälle luonteenpiirteelle voi oikein tehdä. Joskus toivon, että minut olisi kotona koulittu erilaiseksi, tylsyyttä sietävämmäksi: pakotettu kotitöihin ja tekemään läksyt ajoissa. Sen sijaan minulla oli kotona vanhempi joka teki auliisti kaikki kotityöt ja koulussa pärjäsin kiitettävästi, vaikka pänttäsin kokeisiin vasta viimeisenä iltana. Olen kateellinen siskolleni, joka saa tehtyä asiat lähes aina etuajassa, tasaisen tappavalla tahdilla. Minä sen sijaan jään haaveilemaan, kunnes herään kiireeseen. Kai tämä on jonkinlaista jännityksenhalua myös.

Välillä ongelma on myös siinä, että lähden mukaan liian moneen asiaan. En ehdi tehdä kaikkea, koska tekemistä on yksinkertaisesti liikaa. Priorisoinnin taito tulee olemaan jatkossa erityisen tärkeä.

No mutta, takaisin töihin. Mukavaa sunnuntaita lukijoille.

Kumppanuus

Heinäkuu on hikisen kuuma ja loma lipuu eteenpäin. Viikonpäivät menevät sekaisin ja ohjelmassa ei ole oikeastaan mitään. Syömme, käymme kävelyllä ja ostoksilla, rakastelemme, katsomme sarjoja ja elokuvia, tapaamme kummankin puolen sukulaisia. Ärsyynnymme toisiimme ja hetken päästä jo unohdamme, mistä kinastelimme. Höpsötämme ja katsomme toisiamme silmiin lattialla makoillen.

Joku aiemmin kommentoi, että et sinä nyt kovin rakastuneelta vaikuta. Sika vastasi puolestani postauksessaan ja puhui siitä, ettei rakastumisen tunne ole se tärkein vaan yhdessäolon tuoma hyvä tunne.

Rakastuneena elää illuusiossa ja näkee vain toisen hyvät puolet. Kun näkee toisen huonot puolet ja haluaa silti olla yhdessä, silloin ei ole rakastunut, vaan kyse on jostain muusta: vapaaehtoisesta sitoutumisesta, valinnasta.

***

On keskikesä ja koko Suomi on tauolla, mutta aivoni raksuttavat. Ne miettivät tulevaa. Luen kirjoja ja tutustun kilpailijoiden tuotteisiin. Noin vuosi sitten kirjoitin työhakemusta nykyiseen työhöni ja haaveilin siitä, mitä työ voisi tuoda tullessaan. En niinkään itse työstä vaan niistä tulevaisuuden näkymistä, joita se lupaili. On pakko myötä, että pelottaa. Pelkään, että rikon itseni. Mutta mitäpä ihminen voisi tehdä, jos antaisi tämän pelon hallita itseään. Niin moni voi ihmisen rikkoa: rakkauskin.

Luin kirjaa yrittäjyydestä, jossa lupailtiin, että optimisti ja realisti pärjää hyvin yrittäjyydessä, pessimisti ei. Olen muutaman kerran nenilleen saanut optimisti, jossa on nyt toivottavasti sopiva määrä realistia, ja pessimistiä muutaman harmaan hiuksen verran - ne sekoittuu vaaleanruskean kuontalon sekaan.

***

Olen asunut kohta vuoden Turussa ja tätä vuotta ovat leimannut kumppanuudet. Olen etsinyt kumppania vuosikaudet ja nyt sen vonkaleen löysin, mutta samana vuonna tuli ajankontaiseksi yhtiökumppanien etsintä. Olen vokotellut muutamia ja minua on vokoteltu. Kenen kelkkaan lähteä? Yhdellä on liikaa temperamenttia ja siksi huono maine. Toisella on vielä etsikkoaika meneillään. Kolmas on jo uransa ehtoopuolella. Parin kuukauden sisällä on löytynyt ne mahdollisesti sopivat kumppanit: ennakkoluulottomia, lahjakkaita ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa olisi mukava kokeilla yhteistyötä.

***

Yksin on raskasta yrittää ja siksi kumppanien löytäminen on tärkeä asia. Vain toisen ihmisen kanssa voi pallotella ideoita. Kannustusta ja tukea voit saada vain toiselta ihmiseltä.

Miehen osa

Luin tutkimustuloksesta, jonka mukaan kotitöitä tekevien miesten tyttäristä kasvaa kunnianhimoisia. Minun isäni teki kotitöitä, jopa suurimman osan niistä, samalla kun äitini loi uraa. Ehkäpä tämä selittää, miksi minusta on täysin luontevaa, että miehen tehtävä on tukea minua tavoitteideni saavuttamisessa.

Itsekeskeistä? Varmasti. On kuitenkin miehiä, jotka mielellään ottavat tämän roolin ja onnekseni vaikuttaa siltä, että minun mieheni on juuri tällainen mies. Ei niin, etteikö hän itsekin tekisi töitä, mutta hän tuntuu hyväksyvän, että tässä parisuhteessa minä olen se, joka omistautuu työlle ja siihen liittyviin projekteihin enemmän kuin hän ja että minun projektini ovat henkisesti kuluttavia  ja vaativat aikaa. Hän on koti-ihminen ja tuntuu nauttivan siitä, että voi pitää jostakusta huolta.

Miehen halua tukea lisää varmasti se, että myös hän on innoissaan siitä mitä tavoittelen. Hän on kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja lukee ammattikirjallisuutta, jota haalin itselleni. Hän on minun tukiverkkoni. Minun on tietenkin osoitettava jatkuvasti kiitollisuuteni tästä tuesta, enkä voi tehdä sitä virhettä, että ottaisin hänet itsestäänselvyytenä.

No niin!

Koska on vapaailta miehestä ja koska pitäisi tiskata, bloggaan ja luukutan musiikkia. Koska parisuhteilu on draamatonta höttöä, on ryhdyttävä epätoivoisiin tekoihin (vähän niinkuin naururaidan päällelaittaminen Studio Julmahuvissa). Tutustukaamme parisuhdeseksiin.

Ainahan minä olen sen tiennyt. Tuskin tapaan miestä, joka haluaisi seksiä yhtä usein kuin minä. Joten olen tämänkin miehen kohdalla joutunut tukahduttamaan nymfomaniaani aina välillä, ja odottamaan. En nyt kovinkaan pitkään, mutta jonkin verran pitkään kuitenkin. Mies on välillä vähän Mr. Moody. Enemmän fiilistyyppi kuin minä seksinkin suhteen. En ymmärrä oikein näitä "nyt olen vähän väsynyt"-tilanteita.  No anyhow, koska olen fiksu tyttö, en painosta. Yleensä siis saan seksiä ainakin parin päivän välein.

Taadadaa... kummallakin on oikea fiilis ja vireystila... fast forward.... tällä miehellä on paljon karvoitusta ja minusta se on erittäin seksikästä. Rintakarvoja on hauska pörhöttää. Nuori Kolli soitti minulle tässä yksi päivä ja tenttasi tietoja miehestä. "Onko se karvainen" oli yksi kysymys, ja reaktio vastaukseeni oli "Arvasin!". Ehhehehhehehhehh... Kolli sai mielestään hyvän selityksen sille, miksi olen tykästynyt mieheen. Kolli on melkein karvaton itse....  Kai rintakarvat kertoo jotain testosteronitasoista tai jotain, ja koska epäilen itse olevani varsin korkean estrogeenitason nainen, niin ehkäpä se viehättää. Vaikka viehättipä se Kollikin muuten kuin luonteeltaan.

Noniin, back to business. Rintakarvat pörhennetty, check. Onkohan minusta sittenkään tähän? Apua, ei taida olla. Sorgen. Liian yksityistä. Bloggarin ura, fail.

Planet Boyfriend

Oho. Se tapahtui minullekin. Pienet tontut ei päivitäkään blogiasi sillä aikaa kun huitelet Planeetta Poikaystävällä. Netissä ja läppärillä vietetty aika on niin vähäistä, ettei tänne tule naputeltua päivityksiä.

Mitä se elämä nykyään sitten on? Se on beigeä ostoskeskuselämää, wuahhahahhahhhaaa... tai jotain sinne päin. Elämän mukavuudet nousee ilmeisestikin tärkeämpään rooliin seurustellessa. Syödään ja nukutaan hyvin, ei roikuta öitä ties missä jne jne. Ei minulla ole oikeastaan valittamista. Niin kauan kuin saan säännöllisesti seksiä, ei riidellä liian usein ja en joudu kuuntelemaan liikaa nalkutusta, kaikki on fine, tai siis parempaa kuin sinkkuillessa.

Yksi mahtava juttu tässä seurustelussa on, että toisen kanssa tulee katsottua paljon enemmän elokuvia, televisiosarjoja ja lyhäreitä. Aika ei huku nettiselailuun vaan katsotaan tuntitolkulla laatuohjelmaa. Miehellä on hyvä maku ja hyvät valikoimat katsottavaa. HBO ja Netflix (amerikkalaisella valikoimalla) on mainioita myös.

Mies on sillä tavalla aika omistautunut, suhteelle ja minulle, ehkä enemmänkin kuin minä, mutta kyllä minäkin aina välillä panostan. Hukkaannun vaan ehkä vähän useammin omiin juttuihini. Kyllä tämä juttu ihan hyvin on tasapainossa. Minä ärähdän välillä miehelle, jos hän turhankintarkkana yrittää syyllistää jostain tarpeettomasta, arkisesta asiasta, johon kiinnijääminen on mielestäni liiallista nipottamista. Mies ei ole aina niin easygoing-tapaus, mutta hän tuo elämääni sitä kaivattua tasapainoa.

Muutoksia

Vajaan kuukauden seurustelun jälkeen havaittuja elämänlaadullisia parannuksia:

1. En roiku enää netissä kaikkia iltoja.
2. Menen ajoissa nukkumaan.
3. Jos en ehdi itse kaikkea arjessa, toinen auttaa: pesee oma-aloitteisesti pyykkisi, käy kaupassa, auttaa mööbelin kotiin saamisessa jne.
4. Saan paijailua ja hyvää seksiä.

Stressiä aiheuttaa:

1. Aikataulujen miettiminen: miten paljon omaa aikaa ja miten paljon yhdessä.
2. Tavarat on välillä väärässä kämpässä.
3. Anoppikokelaan tapaaminen viikonloppuna

Barbiturate Love

Jos viikonlopun jälkeen ahdisti, niin eipä ahdista enää. Olen kyllä niin pihkassa. Mies on huomaavainen, seksikäs, hassu ja kaikkea muuta mahdollista. Seksi on niin hyvää ja paranee vain. Luulisi joutuvansa tekemään kompromissin jollain alueella, kun hyvä tyyppi tulee kohdalle, mutta ei, tätä miestä voisin panna lopun ikääni. Hmm... ketkäs tutut tätä blogia lukikaan... :p

Barbwire Love

Uuden suhteen aloittaminenko yhtä pumpulia ja pilvilinnaa? Jälleen joudun toteamaan, että ei todellakaan. Syväsukellus rakkauden tunteisiin tarkoittaa myös epävarmuuden karikoihin törmäämistä ja omien rajojen väkivaltaistakin määrittelyä. Missä kulkevat rajani siitä mitä minulle voi sanoa ja kuinka kanssani voi käyttäytyä? Tätä ollaan venkslattu muutamaan asiaan liittyen parin päivän aikana. Miehen suusta hyppäsi muutama sammakko, jotka osuivat arkaan paikkaan ja itse tein jotain, mikä herätteli miehen ahdistuksen tunteita edellisestä suhteesta. Pystyttiin puhumaan niistä aika hyvin, mutta miehen sammakot jäivät vielä takaraivoon kurnuttamaan, enkä tiedä, pystyinkö kommunikoimaan riittävän selkeästi, että ne olivat asiattomia ja etten osannut ottaa niitä huumorilla. Miehelläkin varmasti menee aikansa, että hän luottaa siihen, että ymmärsin, mitä hän kertoi minulle ja etten tule enää tekemään niin kuin tein.

Suhteen alkuajat on testaamisen aikaa ja väitän, että niin on kaikissa suhteissa. Silloin kokeillaan tiedostaen ja tiedostamatta, kuinka pitkälle toinen on valmis joustamamaan. Emme me tee sitä pahuuttamme vaan koska suhteen luominen on aina neuvottelemista ja määrittelemistä: kuka minä olen ja kuka hän on? Kuinka voin olla mahdollisimman oma itseni ja samalla ottaa huomioon toisen tunteet, toiveet ja tottumukset. Olenko ottamassa jonkin roolin, jota en halua ottaa.

Jossain vaiheessa eilen ahdisti niin, että olisi tehnyt mieli karata. Rakastuminen on raastavaa.

Ane Brun feat Teitur: Rubber & Soul

Formula

Luulenpa, ettei minulta lopu blogitekstit kesken, vaikka olenkin vaihtamassa suhdestatusta. Ylianalysoiva ja tarkkaileva (myös itseäni) mieli on ja pysyy. Nyt jäin pohtimaan, keihin ja milloin rakastumme. Luin vähän aiheesta ja artikkelit tuntuvat vahvistavan omat tuntemukseni: rakastumme ihmiseen, jonka koemme samanlaiseksi, mutta samalla itseämme täydentäväksi, hetkenä, jolloin kaipaamme elämäämme muutosta.

Voin allekirjoittaa yllä kuvatun. Olen rakastumassa ihmiseen, jolla on hyvin paljon yhteistä kanssani: samantyyppinen sosiaalinen tausta, samanlainen koulutustaso, samantyyppiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, reflektoiva mieli, keskustelevuus ja avoimuus. Meissä on myös eroja, jotka taidamme kokea toisiaan tukevaksi. Minä olen extrovertimpi, seikkailunhaluisempi ja menevämpi. Mies on omiensa sanojensa mukaan sosiaalinen jännittäjä. Hänelle voi olla helpottavaa löytää kumppani, jolle sosiaaliset tilanteet, uusien ihmisten kohtaaminen ja yllättävät olosuhteet ovat vaivattomia ja joka voi ottaa niistä vastuun. Voin myös houkutella hänet kokeilemaan uutta. Mies taas on minua herkempi ja mutkattomampi tunteidensa ilmaisemisessa. Minun on ollut vaikea puhua tunteistani parisuhteessa ja koen helpottavaksi sen, että toinen klaaraa tämän puolen ja osaa johdatella minut siihen. Muutosta meistä on varmasti kaivannut molemmat oltuamme niin pitkään sinkkuina.

Olen nyt saikulla. Flunssa menköön pian ohitse. Ei tässä ehdi sairastamaan!

Toisella puolella

Etteikö tuoreesta suhteesta löytyisi valittamisen aihetta? Aion todistaa tämän vääräksi. Mies on ihana, yhdessäolo on ihanaa. Mutta onhan se myös ihan hemmetin intensiivistä. Yhteisen viikonlopun jälkeen olet rättipoikkiväsynyt unen puutteen ja ignooratun taudinpoikasen vuoksi. Yhdessä ja erikseen vietetyn ajan suhde onkin varmaan yksi kinkkisimpiä asioita uuden suhteen alkaessa. Haluaisit olla yhdessä koko ajan, mutta on myös hoidettava omia asioita ja levättävä. Onneksi meitä on kaksi yhtä väsynyttä.

Hurjan nopeastihan nämä asiat voivat tapahtua. Laitoin ensimmäisen viestin miehelle tasan kaksi viikkoa sitten, viikko sitten tapasimme ensimmäisen kerran, nyt kumpikin on poistanut oma-aloitteisesti profiliinsa nettidettipalvelusta. Tämä on nopeasti ottaen huomioon, että kumpikaan meistä ei ole seurustellut vakavasti viiteen vuoteen.

Tulee olemaan jännittävää seurata omia ja toisen kokemuksia ja tunteita. Miten suhde etenee, kun kumpikaan ei ole keskenkasvuinen, epävarma teini tai kaksikymppinen ja kumpikin on ehtinyt oppia elämästä ja suhteista yhtä sun toista ja valinneet toisensa nopeasti ilman sen kummempia pelailuja. Ennustan vähäistä draamaa :p

Koti

Daaliah on nyt umpirakastunut. Kadunkulmassa hyvästiksi suudellen -, sielunkumppaninsa löytäneenä -, en ole koskaan ennen tuntenut näin -rakastunut.

Falling

Olen yksin toimistolla ja on vaikea keskittyä töihin. Olemme ehtineet tavata neljässä päivässä kolme kertaa ja tapaamme jälleen huomenna. Tapaaminen on helppoa kun välimatkaa on vain reilu kilometri. On vaikea kuvata tätä olotilaa; se on pientä nipistystä vatsan pohjassa, läikehtivää lämpöä rintalastan kohdalla.

Keskiverraton

Lupasin kertoa hieman lisää miehestä seuraavien treffien jälkeen, joten pidetään nyt lupaus, koska kakkostreffit oli yllättäen jo eilen. Voin Indigon, Possun ja muiden mieslukijoiden ihmetykseksi kertoa, että kyseessä on ihan keskiverto suomalanen mies: pituudeltaan, ammatiltaan, ulkonäöltään jne. Tavallinen muttei tylsä, ja tällä kertaa vain kolahti, mitä ilmeisemmin kummallakin. Mutta en kerro tai manaile nyt sen enempää.

Klik

Julistan tavanneeni neljä ja puoli tuntia sitten elämäni miehen.

- + .

Olen viettänyt laatuaikaa äitini kanssa. Kun oma äiti lähentelee jo kuudenkympin puoliväliä, tuntuu järkevältä viettää välillä vähän pitempi aika yhdessä. Puhelimessa ei saa aina ihan aina käsitystä siitä, missä mennään terveyden suhteen. Ihan hyvinvoivalta äiti vaikuttaa. Ihan yhtä höppänä hän on kuin ennenkin, mutta vain luonteeseensa kuuluvalla tavalla.

Olen pohtinut edelleen yrittäjyyttä. Olisin sukuni ensimmäinen yrittäjä. Äidin puolen sukuni koostuu lähinnä hoitajista ja köyhistä akateemisista ihmisistä, joille hengen ravinto ja auttamisenhalu ovat olleet rahaa ja menestystä suurempia motivaattoreita. He ovat säästeliästä väkeä, joka osaa elää vähällä tai jotka ovat pikkuhiljaa vaurastuneet palkkatyön kautta. Isäni oli tyhmänrohkea riskinottaja. Niin olen minäkin. En tiedä, saisiko tästä verenperinnöstä keitettyä menestyvän yrittäjän.

Ajatukseni ovat jo siirtyneet moodiin, jossa pohdin tulevan yrityksen käytännön asioita: strategiaa, asiakkuuksia, kannattavuutta, yhteistyökumppanuuksia. Pidän haasteista, omaehtoisesta työstä ja organisaatioiden rakentamisesta. Olen rakentanut kaksi organisaatiota aiemmin. Ne taaplaavat nyt joten kuten eteenpäin ilman minua. Luulen oppineeni jo paljon siitä, miten rakentaa terve organisaatio, mutta minulla on paljon opittavaa ja minun on otettava oppia aiemmista virheistäni.

Luulen tuntevani omat heikkouteni ja vahvuuteni. En ole kovinkaan järjestelmällinen tai tarkka ja rutiinityöt alkavat kyllästyttämään minua nopeasti ja ne saattavat jäädä minulta kesken tai tekemättä. Tarvitsenkin työparikseni niin sanotun excel-ihmisen. Vahvuuksiani ovat kokonaisuuksien hahmottaminen, olennaisen ymmärtäminen, ongelmanratkaisu, konseptien suunnittelu ja sosiaalinen silmä. Osaan luoda tunnelmia ja rakentaa luottamusta. Olen lyhytjänteinen mutta sinnikäs, enkä jätä minulle tärkeitä isoja kokonaisuuksia kesken.

Olen nyt opetellut asioiden loppuunviemistä myös ihmissuhteissa. Laitoin tänään viestin proffalle, että ehkä on parempi ettemme jatka "tapailuamme". Se ei vaan etene. Olin ylpeä siitä, etten vain liuennut takavasemmalle vaan keskustelimme asiasta. Proffa halusi kovastikin, että jatkaisimme ystävinä, mutta itse tarvitsen ainakin jonkin verran hajurakoa ennen kuin alkaisin kaveeraamaan proffan kanssa. Viestittelin nettideittipalvelun kautta pari päivää erään toisen ihmisen kanssa ja tajusin pian, että elämäntyylimme eroavaisuudet tekisivät suhteesta mahdottoman. Kiva ja fiksu ihminen, mutta hänen kotiseutunsa on Turun saaristossa neljän eri lautan takana ja hän kertoi olevansa erittäin uskollinen juurilleen ja haluavansa asua siellä. Ensin ajatus tällaisesta asuinpaikasta tuntui hyvinkin romanttiselta, mutta pian tajusin, että minunkaltaiseni vapaudenkaipuinen, urbaani ja urakeskeinen ihminen ahdistuisi saaristossa. Rakastuminen voisi saada vaikka minkälaiset järjestelyt tuntumaan järkeviltä, mutta rakastumisen tunteen laantuessa ja arjen iskiessä päin pläsiä, omaa perusluonnetta vastaan sotiva elämänratkaisu kostautuisi. Kerroin epäilyni avoimesti miehelle, enkä vain jättänyt vastaamatta viesteihin - edistystä!

Isänrakkaus

Isäni kuoli vuonna 2005 ja hän olisi nyt melkein 70-vuotias. Minä muistan hänet hassuttelijana ja hoivaajana. Hän oli äärimmäisen ylpeä meistä tyttäristään. Hänen isänrakkautensa on ollut tärkeä palikka itsetuntoni rakentamisessa.

Tänään mieleeni muistui, mitä isän läsnäolo voi olla parhaimmillaan. Meillä on töissä pian eläkkeelle jäävä herrasmies, jonka kanssa olemme ystävystyneet viimeisen puolen vuoden aikana. Hän teki tänään osan päivästä töitä huoneessani ja juttelimme niitä näitä. Olemme molemmat filosofointiin kallistuvia pohdiskelijoita ja keskustelumme muuttuvat nopeasti hyvinkin syvällisiksi. Käymme aina vuorotellen norkoilemassa toistemme työpisteillä ja pohdiskelemme syntyjä syviä.

Tuntuu hyvältä, kun elämässä on vanhempi mies, joka kannustaa ja välittää samalla tapaan kuin muistan oman isäni kannustaneen. Tämän miehen elämä on toki kulkenut hyvin erilaista reittiä kuin isäni. Hän on menestynyt ja elää onnellista elämää omanarvontuntonsa säilyttäneenä ja arvostettuna ihmisenä.

Täytyy arvostaa näitä ihmissuhteita, joita elämä heittelee ulottuvilleni. Turku muuttuu sitä kodimmaksi mitä vahvempia ihmissuhteita solmin täällä.

Energiasyöpöt

Hei, olen Daaliah. Olen some-addikti.

Olen tajunnut olevani pahimman luokan narkkari suhteessa Facebookiin, nettideittisivustoon, tähän blogiin ja whatsappiin. Toiset tulee riippuvaiseksi pelaamisesta, minä online-huomiosta. En halua edes ajatella, miten paljon aikaa käytän näillä sivuilla roikkuen ja millainen energiasyöppö tämä tapa on elämässäni. Kirjoitin vuonna 2012 pitkät pätkät nettiaddioktiosta tähän blogiin ja siitä, miten sumeaksi se tekee elämäni. Huomaan repsahtaneeni taas. Selityskin on selkeä: elämässäni ei ole tarpeeksi sisältöä. Tai miten päin se nyt meneekin. Ehkä elämässäni olisi enemmän sisältöä, jos en roikkuisi niin paljon netissä. Minun on tehtävä jotain. Edellisellä kerralla lakkasin käyttämästä nettiä kokonaan klo 17.00 jälkeen.

Pohdiskellessani suhdettani someen, päädyin myös pohtimaan tätä proffa-kuviota ja tajusin, että sekin on energiasyöppö. Voin teeskennellä olevani leikkisän välinpitämätön, mutta totuus on, että tämä suhteenpoikanen syö enemmän energiaa kuin tarjoaa sitä. Se sitoo minut tahtomattani samantapaiseen luuppiin kuin some-addiktio. Tällekin energiasyöpölle on tehtävä jotain. Tuuliviiri minussa on valmis tekemään 180 asteen käännöksen.

Ensimmäinen askel: kone kiinni, nyt.

Hormonimyrsky

Prosessikuvaus hyvän seksin vaikutuksista deittailevan sinkkunaisen aivokemiaan saattaisi mennä suunnilleen näin:

Hieman ennen seksiä:
Onkohan tämä ihan fiksua? Kun ei olla vielä sovittu suhteen statuksestakaan.

Kun ollaan jo päästy itse asiaan:
Oih, ihan sama, tämä tuntuu liian hyvältä!

Juuri seksin jälkeen:
Tämä mies on juuri se oikea minulle. Hän varmasti tuntee aivan samalla tavalla, koska tämä yhteydentunne on niin vahva!

Päivä seksin jälkeen:
Olenpa hyvällä tuulella ja odotan innokkaasti miehen tapaamista uudelleen.

Kaksi päivää seksin jälkeen:
Kaipaan häntä niin paljon.

Kolme päivää seksin jälkeen:
Niin, sanoiko hän deittailevansa edelleen muita?!

Kolme ja puoli päivää seksin jälkeen:
Screw him! It's nothing or all.

Neljä päivää seksin jälkeen:
Jahas, hormonitoiminta on palannut normaaliksi. Hmm... katsellaan, miten homma etenee ja meanwhile tuo tyyppi tuolla on muuten aikas hottis...

Aika nopeasti toivun oksitosiinimyrskystä, mutta on kyllä myönnettävä, että aika hutera olo tuosta aivokemiallisesta hurrikaanista jää. En kadu seksiä, sillä se on osa tutustumisprosessia ja itselleni tärkeä osa yhteensopivuuden testaamista, mutta seksi palakoon kuvioihin vain jos suhde muuttuu vakavammaksi.

Parempi pyy pivossa, vai miten se meni?

Proffa on kymmenes mies, jonka kanssa olen harrastanut seksiä. Onko se paljon vai vähän, en tiedä. Aprillipäivän ja vapaapäivän kunniaksi ajattelin sukeltaa sinkkubloggarin klassikkoaiheeseen: blogistin seksihistoriaan! Lupaan syöttää pajunköyttä ainakin yhteen tarinaan.

1. Sen menetys
Olin hyvin viaton teini. Minulla ei ollut poikapuolisia kavereita poikakavereista puhumattakaan ja hyvä kun uskalsin puhua pojille. Vasta kun muutin 16-vuotiaana isompaan kaupunkiin lukioon, aloin pikkuhiljaa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, kuitenkin hyvin kömpelösti. Neitsyyden menetin loppujen lopuksi yhden illan jutun kautta vasta 18-vuotiaana. Baareihin (laillisesti) pääseminen oli omituinen vaihe elämässä. Niissä piti käydä, vaikka suurimman osan ajasta tunsin oloni niissä todella vaivautuneeksi. Jonain kertana päädyin suutelemaan nuoren miehen kanssa, jonka vein illan päätteeksi opiskelijakämppääni. Seksi oli outoa, hermostuttavaa eikä kovinkaan ihmeellistä.

2. Ensirakkaus
Olin 20-vuotias ja opiskellut vuoden yliopistossa. Vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen oli edelleen vaivaannuttavaa puuhaa. Olin liian itsetietoinen, enkä tiennyt, miten seurustelusuhteita muodostetaan. Loppukesästä osallistuin kaverin juhliin, joihin hän oli kutsunut ihmisiä, jotka liittyivät tavalla tai toisella hänen Pietarin vaihtoonsa. Vierailin tämän kaverin luona naapurimaassa aiemmin keväällä ja tuleva poikaystäväni oli tutustunut kaveriini Pietarin baarissa Transsiberia-junareissullaan. Bileissä juotiin tolkuttomasti vodkaa ja päädyimme tanssilattialla kosketuksiin. En ollut aluksi kauhean ihastunut, mutta kolmannella tapaamiskerralla vietimme viikonlopun yhdessä. Miehen lempeys ja viisaus sulattivat sydämeni. Olin rakastunut raukka ja siksi seksi oli liiankin merkityksellistä.  Päädyimme pariksi monien käänteiden jälkeen ja olimme yhdessä reilut kuusi vuotta. Seksi oli todella hyvää koko suhteen ajan ja varmasti yksi tärkeimpiä syitä, miksi pysyimme yhdessä niin pitkään vaikka suhteen dynamiikka ei ollut kunnossa. Seksin kautta saimme yhteyden toisiimme. Tämä mies osasi yhden niksin, johon en ole koskaan myöhemmin törmännyt - kyseinen niksi vaatii vahvat käsilihakset ja takaa naiselle nautinnon!

3. Prinssi
Olin sydämensä särkenyt 27-vuotias ja lähdin ystäväpariskunnan kanssa erääseen kaukaiseen maahan, jossa ystäväni oli asunut aiemmin. Vietimme aikaa ystäväni paikallisten tuttujen kanssa ja viimeisenä iltana seurueeseen liittyi mies, josta olin kuullut jo paljon tarinoita. Vietimme yhdessä seuraavan yön ja päivän. Kohtaaminen oli maaginen ja mies kiehtova: älykäs verbaalikko, yläluokkainen dandy, henkilökohtainen stand up -koomikkoni, joka lievitti hauskuudellaan suruani. Seksi ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan erikoista. Prinssi olisi halunnut naimisiin kanssani ja rakentaa kunniakseni rakkauttaan ilmentävän temppelin, jos olisin sattunut menehtymään nuorena ja kauniina.

4. Nuori Kolli
Sitten tapahtui Nuori Kolli! Kräsh-Boom-Bang. Intohimoista seksiä ensimmäisillä treffeillä. Suoraviivainen, teknisesti taitava alfa-uros, jonka kropassa tai ulkonäössä ei ole mitään ihmeellistä, mutta, jonka jäntevä olemus vaikutti minuun oudon vahvasti. Vittuileva, henkisesti kypsymätön ja vastustamaton. Tästä miehestä ja seksistä puuttui kuitenkin täysin hellyys.

5. Pikkujoulujatkot
Punainen hame, punaiset saappaat ja punaista huulipunaa. Pokasin miehen baarista, vein kotiin, end of story. Nothing special.

6. Muusikko
Sitten siirrytäänkin jo vuoteen 2013. 30-vuotiaaksi mennessä olin siis harrastanut seksiä viiden miehen kanssa, mikä tarkoittaa, että olen ollut viimeisen vuoden aikana varsin..öhöm… vapaamielinen. Ei niin, ettenkö olisi ollut sitä aiemminkin: 4/5 edellisen miehen kanssa olen harrastanut seksiä 12h sisällä ensitapaamisesta. Seuraavaksi ihana muusikko. Menimme parin jenkkikaverini kanssa baarikierrokselle, jonka tavoitteena oli tehdä mahdollisimman moni suomalainen mies "feeling uncomfortable". Heillä oli karvaita kokemuksia suomalaisista miehistä ja heidän jäykkyydestään. Monta monta alkoholiannosta myöhemmin kaverini usuttaa minut puhumaan selkäni takana olevalle yksin istuvalle miehelle. Päädymme syvälliseen keskusteluun semiotiikasta ja ihmissuhteista, suomalaisuuden ytimestä. Vien miehen luokseni, keskustelemme, kuuntelemme musiikkia ja rakastelemme. Tarinassa olisi ollut aineksia suurempaankin, ellei miehen paljastus elämäntilanteestaan olisi säikäyttänyt minua. Seksi oli hieno kokemus: muusiko ymmärtää rytmin, temmon, kosketuksen merkityksen, ja henkinen yhteys välillämme teki kokemuksesta erityisen.

7. New Yorker
Viime kesänä taisin hieman huumaantua kesästä, lämpimistä kesäöistä ja nuorista miehistä. New Yorkissa opiskeleva nuori suomalaismies kesälomallaan. Hauska tyyppi, mutta hieman outo kokemus, eikä mitenkään erikoista seksiä.

8. To the 90's
Nyt jo hieman nolottaa. Pitkä ja komea nuori mies pokaa minut bussissa matkalla baarista kotiin. Siinä vaiheessa, kun tajuaa harrastaneensa seksiä neljällä eri vuosikymmenellä syntyneiden miesten kanssa, niin kokemusrepertuaaria alkaa olla jo ehkä riittävästi kolmikymppiselle naiselle. Myös sängyssä tunsin itseni jo hieman vanhaksi nuoren miehen viriiliyden äärellä.

9. Turkulainen
Tämä mies on erikoinen tuttavuus viime syksyltä. Hänellä ei loppujen lopuksi ollut mielessä kuin vain ja ainoastaan se yksi asia, vaikka alussa osasikin hyvin harhauttaa. En koskaan tuntenut itseäni samalla tapaa seksiobjektiksi kuin tähän miehen kanssa. Toiset treffit johtivat seksiin, joka oli ihan kelvollista. Kokemus kuitenkin vakuutti minut siitä, että seuraavan kerran haluan harrastaa seksiä sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa minulla on aito henkinen yhteys.

10. Proffa
Tähän mennessä olin harrastanut seksiä viidesti miehen kanssa, niin ettei se ollut kovinkaan merkityksellistä tai ihmeellistä. Proffa oli viides mies, jonka kanssa seksi on tuntunut tavalta täydentää henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen. Seksiä harrastimme siis neljänsillä treffeillä viiden kuukauden tuntemisen jälkeen. What happens next is unknown. Pidin erityisesti proffan suudelmista. Hän on ensimmäinen kohdalleni sattunut mies, joka on ymmärtänyt niskasuudelmien tehon. Mmm…

***

Minusta ei ole loppujen lopuksi niinkään tärkeää, millon seksiä harrastaa ensimmäisen kerran vaan millainen yhteys sinulla on kyseiseen ihmiseen ennen seksin harrastamista. Itse hullaannun älykkäistä ja verbaalisista miehistä, ja seksi on voinut tuntua merkitykselliseltä ja rakkaudentäyteiseltä jo viisi tuntia ensitapaamisen jälkeen. Jos henkistä yhteyttä ei ole syntynyt ennen seksiä, seksi ei tässä asiassa luonnollisesti auta. "Magic starts to happen" siinä vaiheessa, kun seksiä harrastaa sellaisen miehen, jonka tapa nähdä maailmaa on jo tehnyt vaikutuksen.

Olen kokemusten keräilijä - nuorempana keräilin uusia maita matkoillani. Olen tainnut saavuttaa saman lakipisteen seksikokemusten kanssa kuin matkailussa: enää ei jaksa matkustaa uuteen maahan vain maasaldoaan kartuttaakseen. Tiedän kokemuksesta olevani uskollinen yhden miehen nainen rakastuttuani ja sehän hienous parisuhteessa on, että sillon sitä seksiä saa huomattavasti säännöllisemmin!

Neljännet treffit

Nyt voi tuulettaa: Daaliah on ollut ensimmäisillä neljänsillä treffeillä sitten viiden vuoden takaisen sinkkuuntumisen! Tämän kunniaksi saatte yksityiskohtaisen treffiraportin.

Tapasimme eilen lähellä proffan uutta asuntoa ja käppäilimme lounaalle ravintolaan, jossa tarjottiin herran kotimaan ruokia. Neljänsillä treffeillä treffikumppanin tuntee jo aika hyvin, joten yhdessäolo tuntui luontevalta. Juttelimme paljon proffan työkuvioista, sillä hän on käymässä läpi aika pahaa urakriisiä ja pohdimme mitä vaihtoehtoja hänellä on. Proffan kanssa on ilo jutella, sillä hän on fiksua seuraa. Välillä hän on hyvinkin "socially awkward", mutta tässä vaiheessa ainakin koen sen vain suloiseksi ja höpsöksi piirteeksi.

Lounaan jälkeen kävelimme proffan uudelle asunnolle ja sepä onkin todella mukava asunto! Jopa mukavampi kuin aiemmat asuntomme Meilahden talossa. Proffan työkaveri lähti ulkomaille töihin ja proffa muutti nyt tämän ihmisen asuntoon. On kiva huomata, että meillä on hyvinkin samanlainen maku asumisen suhteen, klassinen ja luonnonläheinen. Höpöttelimme sohvalla ja proffa halusi "kokeilla" harrastustani. Hän on hyvin kiinnostunut puhumiseen liittyvästä kiinnostuksen kohteestani, joten pidin hänelle ohjatun session, jossa hän pääsi kokeilemaan taitojaan tässä lajissa. Hyvin hän klaarasi.

Siinä sitten istuskelimme ja välillä proffa laittoi kätensä selkänojalle taakseni. Jossain vaiheessa proffa kysyi, että mitäs nyt tehdään? :D Hieronta? Eiköhän se nyt ole itsestään selvää, että jos neljänsillä treffeillä tavataan jomman kumman kotona, niin ajatuksena ei ole vain sohvalla istuskelu. Suutelimme vihdoin. Ja daadadadaa - harrastimme seksiä. Proffa oli kovin innokas ja itse olin pikemmin sillä mielellä, että eihän tässä ole mikään kiire. Proffalla on ehkä ollut vähän pidempi tauko kuin minulla tällä saralla. Seksistä jäi hyvä mieli. Se oli jännittävää, tyydyttävää ja myös hellää, ja miten hyvältä tuntuikaan olla miehen kainalossa. Mikään ei vedä vertoja sille rentoutuksen muotona. Juttelimme hieman siitä, mitä seksin harrastaminen merkitsi ja olimme molemmat sitä mieltä, että "let's not jump into conclusions". Proffalla on kahdet treffitkin sovittuna ensi viikolle kahden eri nettideittinaisen kanssa! :D

Lähdimme lopulta proffan kämpältä seikkailemaan proffan uusiin kotimaisemiin ja eksyimme läheiselle lähiöalueelle. Juttelimme niitä näitä ja puheltiin aikataluistamme seuraavien viikkojen aikana. Sitten lähdin bussilla kohti kaverin tupareita. Proffa kyseli, kuinka kovasti halusin lähteä bileisiin, mutta koska olin tullut Helsinkiin nimenomaan kyseisten juhlien takia, en aikonut jättää niitä väliin.

On mielenkiintoista huomata, miten paljon olen muuttunut 12 vuoden aikana. Olen ollut kaksikymppisenä lähes identtisessä tilanteessa. Harrastin seksiä miehen (eksäni) kanssa, josta pidin paljon, mutta joka edelleen deittaili muita naisia. 20-kymppisenä olin tässä tilanteessa täysin rikki ja mustasukkainen ja halusin tehdä selväksi, että emme voi olla muuta kuin kavereita, koska miehen olisi mielestäni täytynyt tietää välittömästi, haluaako hän minut tyttöystäväkseni. Nyt ajattelen hyvin eri tavalla. Hyvä seksi toi samantapaisen kiintymyksen tunteen kuin 12 vuotta sitten, mutta omistushalun ja mustasukkaisuuden sijasta koen, että nyt olemme syventäneet suhdettamme tällä saralla ja todenneet, että myös suhteen fyysinen puoli toimii. Seksin ei tarvitse merkitä sen enempää. En pitänyt täysin kiinni päätöksestäni, että harrastaisin seksiä seuraavan kerran kun se olisi "rakastelua", mutta harrastin seksiä kuitenkin ihmisen kanssa, josta olen aidosti kiinnostunut ja josta aidosti välitän. Yksi minua mietityttänyt asia oli se, onko välillämme riittävää fyysistä vetovoimaa ja kemiaa ja nyt tiedän, että sitä on.

Oksitosiinin hiipuessa vähitellen kehosta, reaktiona on aina väistämättä lievä laskuhumala. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että kehoni hormonit tasoittuvat hyvin pian ja ettei minun tulisi tehdä liian suuria päätelmiä tuntemuksistani muutama päivä seksin jälkeen. Liiallinen kiintymisen tunne kaikkoaa ja epätoivoinen tarve tietää tarkalleen "minne suhde on menossa" haipuu. Asiat kulkevat omalla painollaan. Jos olemme toisillemme sopiva pari ja molemmat toivoo suhteen etenevän, se etenee. Tänään proffalta tulikin taas kuulumistenkertomisviesti ja oli mukavaa, ettei hän viitannut millään tavalla harrastamaamme seksiin. Se oli merkityksellistä ja suhdettamme syventävää, mutta olisi tuntunut banaalilta antaa sille tiettyjä sanallisia määreitä tai merkityksiä. Seksi on loppujen lopuksi suhteen muodostumisen kannalta hyvin arkinen asia, vain osa kokonaisuutta, omalla kohdallani kuitenkin niin tärkeä osa, etten voisi ilman sen toimivuutta viedä suhdetta eteenpäin. Säännöllinen seksielämä on, myönnettäköön, ykköshaaveeni tällä hetkellä. Voin kuvitella sen osaksi suhdettani proffaan ja tämän selville saaminen teki näistä erittäin hyvät neljännet treffit.

Kuningatar

Aina välillä kauhistun omaa vallan- ja kunnianhimoani. Se nousee pintaan silloin, kun olen asettanut itselleni jonkin päämäärän. Aina taitoni tai motivaationi ei ole riittänyt siihen, että olisin saavuttanut kyseisen tavoitteen, mutta aina välillä härkäpäisyyteni vie minut sinne minne haluan. Nyt kun olen pyöritellyt mielessäni bisnesideaani, Napoleon-kompleksi heräilee aina säännöllisin väliajoin: kukaan ei voi pysäyttää minua!

Olen viimeisen puolen vuoden aikana seurannut kahta hyvin voimakastahtoista naista, jotka ovat molemmat hyvin päämäärätietoisia ihmisiä. Heissä on paljon samaa, mutta niin paljon eroavaisuuksia, etteivät he voi sietää toisiaan. Suurin ero näiden kahden kanssa on se, että toinen etenee kyynärpäätekniikalla, toisia tieltään ja alaspäin puskien, hajota ja hallitse -tekniikalla. Toinen tekee toisille ihmisille palveluksia ja väläyttelee uusia mahdollisuuksia ja voittaa heidät puolelleen hurmaavalla persoonallaan. On tietenkin ilmiselvää, kumpaa naista arvostan enemmän.

Olen pohtinut paljon omaa johtajuuttani ja tapaani viedä asioita eteenpäin. Olen aiemmin sortunut jyräämiseen, mutta olen mielestäni kehittynyt vuosien mittaan parempaan suuntaan. Uskon ihmisten kuuntelemiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Haluan voittaa ihmiset puolelleni. Jos oman tahtonsa puskee väkisin läpi, on suuressa vaarassa "menettää" ihmiset, joiden kanssa tekee yhteistyötä. Saat ehkä tahtosi läpi, mutta kyseiset ihmiset eivät enää mielellään tee yhteistyötä kanssasi, mikä kostautuu jatkossa.

Johtajana naisen on otettava vahvatahtoisen, mutta lempeän kuningattaren rooli.

Rakkauselämässäni olen leikkinyt prinsesssaa. Mutta nyt tämä rooli on alkanut kyllästyttämään. Vetäisin palmikon nutturalle, leväytin tornin oven selälleen ja harpoin puolimatkaan proffan luo. Näemme lauantaina ja prinsessa saa tehdä tilaa femme fatalelle!

Huterasti eteenpäin

Aikamoista tunteiden vuoristorataa on ollut tämä viikko. Ensin olin työmatkalla, jossa tapasin ihania, innostavia ihmisiä ja olin vakuuttunut siitä, että mikä tahansa on mahdollista, jos niin päättää. Sitten tulin takaisin ja arki löi päin pläsiä ja oravanpyörä ahmaisi sisäänsä. Omat toiveet ja visiot uhkaavat hautautua vahvempitahtoisten ihmisten mielenliikkeiden alle ja tekisi mieli sanoutua irti kaikesta! Pitäkää tunkkinne! Minulla on omat arvoni ja minun on toimittava niiden mukaisesti! Mieluummin tekisin köyhänä omien toiveideni mukaista merkityksellistä työtä, kuin muiden visioimaa bulkkipaskaa tai sitoutuisin työskentelemään sellaisten ihmisten kanssa, jotka kohtelevat toisia kuin orjakansan edustajia.

Ei työelämästä voi selvitä hengissä, muuten kuin pitämällä huolta itsestään ja tekemällä muusta elämästä merkityksellisempää. Olen taas saanut muistutuksen siitä, etten voi laiminlyödä liikuntaa: muuten hajoaa sekä kroppa että mieli. On mentävä liikkumaan, vaikka sillä hetkellä ei jaksaisi. Jos menen, jaksan helpommin mennä seuraavan kerran ja jaksan muutenkin paremmin.

Tarvitsen elämääni kipeästi rakkautta. Sitä tarvitsee niin mieleni kuin ruumiini. Tarvitsen lepopaikan ja hyväksyntää, joka ei perustu suorituksiini. Tarvitsen elämälleni muun keskipisteen kuin työn. Proffa on pyörinyt mielessäni viime päivinä ja olen alkanut odottaa tapaamistamme. Miten hidasta tämä onkaan! Olemme aloittaneet kirjoittelun marraskuun lopulla! Vuosi sitten olisimme voineet tavata helposti viikossa neljä kertaa vain kävelemällä raput ylös tai alas! Voi kuitenkin olla, että tarvitsen näin paljon aikaa tutustumiseen ihan totutellakseni ajatukseen parisuhteesta ja käydäkseni läpi pelkojani. Proffa on ollut sanansa mittainen mies ja järjestelmällisen ystävällinen, sinnikäskin, koska olen halunnut pysyä prinsessatornissani - piilossa, näennäisesti turvassa. Seuraava tapaaminen voi olla se hetki, kun heitän avaimen ikkunasta alas.

Yhteensopivat

Sika Mieheksi kirjoittaa blogissaan, miten paljon arvokkaampia vapaus ja vapaa-aika ovat rahaan verrattuna. Enpä voisi olla enempää samaa mieltä. Vaikka koenkin työni merkitykselliseksi ja mielekkääksi, se syö naista. Rahalla upgreidattu elämä, hyvä ruoka tai tavarat eivät korvaa tätä oravanpyörää, jossa omia tuntemuksia ei ehdi jäädä kuulostelemaan tai pitämään huolta itsestään ilman, että sekin tuntuisi suoritteelta - yritykseltä viettää vähäisen vapaa-aikansa niin, että jaksaisi töissä. Ei työn pitäisi olla elämän keskipiste. Muistelen jopa kaiholla burnout-vuottani 2012, jolloin en gradun lisäksi tehnyt oikeastaan muuta kuin hengasin kavereiden kanssa kaupungilla.

Yrittäjyys tulee tekemään elämästäni hyvin työntäyteistä, mutta silloin minulla on ainakin vapaus päättää aikatauluistani. Jos väsyttää, voin nukkua puoleen päivää, jos tilanne sallii, voin ottaa muutaman päivän vapaan keskellä viikkoa. Voin luoda omat tavoitteeni ja oman rytmini niiden saavuttamiseksi. Uskon, että tämä yrittäjyyden joustavuus sopii minulle paremmin kuin tasaisen tappavat aamuherätykset ja puuduttava rutiini, vaikka päivät olisivatkin usein pitkiä.

Tänään minulla oli pitkästä aikaa järjestää koti ja ottaa hieman rennommin. Huomenna lähden taas työmatkalle, mutta sekin on mukavaa vaihtelua rutiineihin. En ole käynyt Tanskassa vuosiin ja ohjelma ei ole niin kiireinen, ettenkö ehtisi nauttia vähän turistitunnelmistakin.

Kävin tällä viikolla nettitreffeillä turkulaisen miehen kanssa, joka oli todella kiva, mutta ei lainkaan minulle sopiva. Olisin pitemmällä tähtäimellä tuntenut itseni todella holtittomaksi tämän säntillisen ihmisen rinnalla. Kaipaan myös vakautta, mutta olen kuitenkin pohjimmiltani spontaani seikkailijaluonne ja arvaamatonkin.

Nuori Kolli seurustelee! :) Olen kuullut raportteja pitkin matkaa ja tuntuu, että Kolli on löytänyt itselleen sopivan kumppanin: naisen, joka ei loukkaannu hänen vittuilustaan ja härskeistä vitseistään.  Ei kukaan meistä ole toivoton tapaus, tarvitaan vaan yhteensopiva vastinkappale, oikeanlainen elämänvaihe ja vastaanottavainen sydän - ja Daaliah valmentajaksi ;)

Proffa haluaa edelleen tavata. Hän yrittää murtaa muurin, jonka olen rakentanut kolmansien treffien taakse. Hän yrittää osoittaa minulle, ettei ole kävelemässä ulos ovesta, jonka niin auliisti olen aukaissut sepposen selälleen ja viitoittanut tien sen luo exit-merkein - pois elämästäni. En luota vieläkään, mutta miehen sinnikkyys herättää ajatuksia. Serkkuni kertoo tarinaa siitä, miten hän ei lämmennyt tulevalle aviomiehelleen kuin vasta kosketuksen kautta. Niin kauan kun serkkuni mies herrasmiehenä piti näppinsä kurissa, serkkuni ei oikein osannut ottaa häntä tosissaan tai tuntenut riittävää yhteyttä. Miten tärkeä rooli kosketuksella onkaan suhteiden syntymisessä? Voiko nainen ja mies rakastua toisiinsa ilman sitä? Onko yhteensopivuus todennettavissa vain kosketuksen kautta? Olen neljästi hullaantunut miehestä ja jokaisella kerralla yhteys syntyi yhtäaikaa kehon ja mielen kautta. Proffan kohdalla olen väistänyt kosketuksen - kai pelkään mitä tapahtuisi jos en väistäisikään.

Tarvittavat eit

Tänään taas tajusin, miten mahtava työ minulla on. Se vie minua juuri siihen suuntaan, mihin haluan mennä ja se on rakennuspalikka urallani. Vaikka joskus tuntuu, että tämä elämä on vain sekavaa poukkoilemista. huomaan, että olen ollut sittenkin johdonmukainen. Olen aina opiskellut ja tehnyt työkseni vain sellaisia asioita ja aloja, jotka ovat minulle merkityksellisiä ja tärkeitä. Siksi koen olevani nyt oikealla uralla - nimenomaan uralla, sillä itse valisemallani ja itse uurtamallani.

Olen välilä laiska ja aikaansaamaton, mutta olen ymmärtänyt, että luonteeni on vahvuuteni. Minusta pidetään ja olen miellyttävä yhteistyökumppani. En provosoidu ja olen ratkaisukeskeinen. Joudun tekemään töitä todella hankalien ihmisten kanssa, jyrien, jotka kyllä menestyvät, mutta vain, koska ovat päällekäyviä ja aggressiivisia. Heidän on tehtävä tuplasti töitä, koska heitä ei lähestytä. Minun strategiani tulee olemaan ja se on, erilainen. Minä olen se, jonka kanssa halutaan tehdä yhteistyötä.

Etsin pitkään töitä ennen kuin löysin nykyisen projektini. Minulle sanottiin monta kertaa ei. Sitten löysin sen oikean työn, jota en olisi löytänyt, jos minulle olisi sanottu aiemmin kyllä. Uskon, että tilanne on tismalleen sama rakkaussuhteiden kanssa. Monen tuttavuuden on tyrehdyttävä, jotta olisi tilaa sille sopivalle ihmiselle.

Maaliskuu

Oli ihana viikonloppu. Yllättävä ja rentouttava. Olin kahtena iltana pomppimassa tanssilattialla vanhojen ja uusien ystävien kanssa.

Työviikkokin oli antoisa. Ymmärsin, että työelämää tai yrittäjyyttä ei voi sietää, ellei salli itselleen epäonnistumia.

Proffan piti tulla viikon päästä käymään, mutta en halunnut, että hän tulee. En kestä miessuhteisiin liittyvää ahdistuksen tunnetta. Mieluummin karkaan ikkunasta. Nähdään ehkä kuukauden päästä, mutta en halua, että ollaan välissä yhteydessä. Ahdistaa. Tämä on joko merkki omasta sitoutumiskammostani tai siitä, että tämän suhteenpoikasen dynamiikka ei ole kohdallaan. Time will tell.

Minulla on uusi ystävä Turussa. Hullu, ihana, fiksu, kaunis.

Kevät saa tulla.

Sad & Lonely

I'm so sad and lonely. Onpa surkea olo. Oikeastaan sillä tavalla ihan kivasti surkea olo. Jalassa on uudet siskon tekemät polvivillasukat ja keitän itselleni lohturuuaksi riisipuuroa. Tänään oli vetämäni hankkeen ohjausryhmän kokous ja kävimme läpi, mitä puolen vuoden aikana on tullut tehtyä. Aika paljon on saatu aikaan ja aika paljon on tekemättä. Itselleni viimeiset puoli vuotta on ollut aika rankka kokemus.

Säännöllisiin työaikoihin oppiminen on ottanut koville, koska nukun niin epäsäännöllisesti. Aiemmin olen voinut paikata aamun tunteina huonoja yöunia, mutta nyt en pysty siihen. Siksi olen iltaisin usein hyvin väsynyt ja väsyneenä hyvin epäsosiaalinen ja vetäytyvä. Olen ollut jopa torjuva uusille ystäville: nyt kun mietin niin kolme eri naispuolista paikallista kontaktia on "tarjoutunut" kaveriksi, enkä ole tarttunut tilaisuuteen. Omien sosiaalisten piirien pieneneminen on ollut ikävä kokemus. Helsingissä melkein jokaiselle viikonlopulle oli juhlat, mutta nyt en tunne riittävästi ja riittävän hyvin ihmisiä, että minua kutsuttaisiin minnekään,  ja olen liian väsynyt pitämään itse kekkereitä. Kutsuttavia olisi jo riittävästi.

Toivon, että valon määrän lisääntyminen piristää minua ja että minusta tulee sitten sosiaalisempi. Tämä yksin murjottaminen ei ole kovin kivaa.

Nouvelle Vague: So Lonely

Seksin merkitys

Meillä oli eilen hupaisa keskustelu Nuoren Kollin kanssa. Tiesin hänen deittailleen kuukauden ajan potentiaalista tyttöä ja vaadin deittiraporttia (nämä omat treffit tapahtuu sen verran harvoin, että täytyy udella toisten deiteistä). Nuori Kolli sitten soitti minulle. Mies, joka on ottanut vaarin vinkistäni, etten pidä pikaviestittelystä! Keskustelu meni suunnilleen näin:

D: Pöljä, kun soitat minulle!
NK: No mutta, pitäähän sitä!
D: No kerro.
NK: *Kertoo tytön ammatista jne*
D: *Minä röhönauran tytön naisellisen stereotyyppiselle ammatille ja kerron proffasta*
NK: *Naljailee proffan ammatista ja tekee liian henkilökohtaisia kysymyksiä*
D: Sillä tytöllä pitää olla tosi hyvä huumorintaju, kun kestää sua.
NK: Niin on, mahtava. Mutta nauroithan säkin äsken mun jutuille.
D: Mutta aika usein en naura vaan loukkaannun.
NK: No joo, totta. Kerro lisää proffasta.
D: Se on tosi kohtelias ja hyvätapainen.
NK: Niin, suhun vetoaa tuollainen mies.

Voi kun minä tykkään Nuoresta Kollista, kaiken kokemamme jälkeen. Toivon hänelle kaikkea hyvää ja uskon, että olen osaltani auttanut häntä pariutumisen tiellä. Olen viimeisen puoli vuotta ollut hänelle erittäin kiva, vaikka olenkin systemaattisesti torjunut fuckbuddy- ja hempeily-yhteydenotot häneltä. Hän oli tavannut tämän tytön jo kerran syksyllä, mutta Nuoren Kollin mukaan aika ei ollut silloin oikea. Luulen, että olemme auttaneet toisiamme kohti toimivampia parisuhdeviritelmiä molemminpuolisella välittämisellä ja hyväksynnällä.

Minua ei ole kovinkaan suuret odotukset proffan suhteen, mutta jo se tuntuu hyvältä, että tutustun potentiaalisiin kumppaneihin perusteellisemmin ja rauhassa. Pari vuotta sitten saatoin tavata nettitreffien kautta useamman uuden miehen kuukaudessa ja treffit jäivät yleensä yhteen tai kahteen kertaan. Nyt tapaan uusia ihmisiä harvemmin, mutta keskittyneemmin. Minuun otti yhteyttä hyvinkin minulle sopivan oloinen ihminen nettideittien kautta, mutta tuntui vaikealta alkaa tutustumaan kahteen potentiaaliseen ihmiseen yhtäaikaa. Pyysin häneltä lupaa ottaa yhteytä myöhemmin, jos tilanne muuttuisi. Toisaalta olisi varmasti tehnyt hyvää alkaa viestittelemään hänen kanssaan, koska silloin en kasaisi liikoja odotuksia proffaan. Tietyllä tavalla kuitenkin nautin siitä, että minulla on edes jonkinlaisia odotuksia ja tunteita jonkun ihmisen suhteen ja että joudun käymään läpi epävarmuuksiani esimerkiksi yhteydenpitoon liittyen.

Kaverini linkitti minulle mielenkiintoisen nettivideon otsikolla "The Other Safe Sex Talk".  Videossa on aiheena se, että mahdollisten sukupuolitautien lisäksi ennen seksin harrastamista voisi olla hyvä keskustella siitä, mitä seksi kullekin tarkoittaa. Onko se tapa luoda syvempi yhteys kumppaniin, hauskanpitoa, aiempien huonojen seksikokemusten nollaamista tai merkki sitoutumisesta.

Jäin videon katsottuani miettimään, mitä seksi on merkinnyt minulle elämäni aikana. Se on ollut haparoiva tapa yrittää tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, yritys luoda yhteys poikaystävään, joka ei ollut henkisesti läsnä, surunlievitystä, hauskanpitoa, ehkä jopa itseni turruttamista. Seksin merkitys voi muuttua ajan kuluessa ja suhteesta toiseen, siksi ei ole minusta yhtään hassumpi ajatus käydä tällaista keskustelua läpi mahdollisen kumppanin kanssa. Joskus sellaisen käyminen olisi säästänyt minut sydänsurulta, etenkin nuoremman Daaliahin. Mutta on minulla hyvinkin miellyttäviä spontaaneja seksikokemuksia, joiden kautta olen tuntenut löytäneeni syvän ja pysyvän yhteyden toiseen ihmiseen. Nuoren Kollin ja minun suhde ja sen omituisen viehättävä dynamiikka taitaa perustua ensimmäisillä treffeillämme kokemaamme yhteiseen yöhön ja epäonnistuneisiin yrityksiin tavoittaa uudestaan tuon yön maaginen tunnelma. Se synnytti kaipauksen toisiimme, mutta samalla, koska emme koskaan osanneet määritellä, mitä tuo seksikokemus merkitsi, ei meistä koskaan tullut oikeita rakastavaisia. Vaikka tosiasiassa luulen, että meistä ei tullu paria, koska Nuoren Kollin huumori on liian piikikästä minun makuuni! Hmph, miten nämä Nuori Kolli -kirjoitukset menee aina tällaiseksi nostalgisoinniksi.

Lämpö

Nyt se "warm & fuzzy" -tunne on taas palannut. Ensin ajattelin, että se johtuu hyvin nukutusta yöstä, kahvin jumalaisista nautintoainevaikutuksista, uuden rullahiiren tuomasta paremmasta työergonomiasta tai tumman suklaan vapauttamista mielihyvähormoneista. Mutta myönnettävä se on. Proffan ajatteleminen saa minut hyvälle tuulelle ja odotan tapaamistamme. Neljännet treffit tuntuu jo melko isolta asialta. Itseasiassa en ole ollut kenenkään kanssa neljänsillä treffeillä vuosikausiin! Jutut ovat yleensä tyrehtyneet sitä ennen.

Sohvasuhteista ja sisaruussuhteista

Se alkoi pikkuhiljaa. Muutamia öitä silloin tällöin. Joskus vain tuntui mukavammalta jäädä niille sijoilleen. Tietenkin tähän vaikutti vakituisen kumppanin kanssa koetut vaikeat ajat. Tuntui siltä, että kaikki hänessä muistutti murheesta ja valvotuista öistä. Nyt se on virallista: olen muuttanut sohvalle nukkumaan. Rahalla vaan saa parempaa - yöunta myös. Entisen vakikumppanin on käytävä läpi suuren suuri olemuksellinen muutos ennen kuin suostun palaamaan hänen luoksen. Kuinka makoisasti nukuinkaan ja tänä aamuna pitkästä aikaa tunsin sunnuntaiaamuun kuuluvan raukeuden ja halun jäädä torkkumaan "vielä vähäksi aikaa". Haaveilin hieman siitäkin, että ehkä jossain vaiheessa en enää heräisikään sunnuntaiaamuisin yksin.

Olin eilen serkkuni hautajaisissa ja ymmärsin, että äidinpuolen sukuni on vahvojen sisaruussuhteiden sukua. Suvussa ei ole mallia vanhempien ja lasten välisestä tiiviistä suhteesta vaan suvun lämminhenkisyys perustuu nimenomaan sisarusten välisiin lämpimiin suhteisiin. Äidit ja isät ovat olleet rooleissaan aina hieman pihalla, huoliensa väsyttämiä ja sälyttäneet usein liikaa vastuuta lapsilleen. Tukea ja apua on haettu ja saatu sen sijaan siskoilta ja veljiltä. Kuolleen serkkuni äidillä on Alzheimer ja vaikka hän ymmärtää lapsensa kuoleman, hän ei kykene tuntemaan surua. Serkun sisko sen sijaan kuvasi hellyyttävästi suhdettaan veljeensä. He kirjoittelivat päivittäin maileja toisilleen. Serkun siskon mies kuvasi puheessaan, miten hän oli jopa kateellinen sisarusten hyvistä väleistä. Olen kokenut tätä itsekin. Seurustelukumppanin on ollut vaikea ymmärtää, miten tiiviisti olen yhteydessä siskooni. Kun perheen vanhemmat ovat enemmän tai vähemmän uppoutuneita omiin ongelmiinsa, sisarusten välisen liittolaisuuden syntymisellä on hedelmällinen pohja. Silloin rinnallasi on ihminen, joka on käynyt läpi saman perhedynamiikan ja ymmärtää sinua, eikä sisaruuskateudellekaan ole pohjaa, koska tuntuu oudolta kilpailla sellaisten ihmisten huomiosta, joilla ei ole voimia huomioida sinua tarpeeksi.

Nyt aion lähteä toimistolle töihin vähäksi aikaa paikkaamaan miinustunteja ja tekemään rästitöitä. Olen toiveikas töissä jaksamisen suhteen. Unenlaadun parantaminen on kaiken a ja o, ja nyt minulla on uusi lupaava suhteen poikanen ihanan levitettävän sohvani kanssa. Joskus nämä näennäisesti vähemmän tärkeät suhteet - sohvasuhteet, sisaruussuhteet - saattavat vain olla niitä oletettuja ykkössuhteita toimivampia.

Hitaasti deittaillen

Huhhuh. Onneksi tuollainen rakastumishuumafiiliskin menee muutamassa päivässä ohitse samalla tavalla kuin Nuoren Kollin aiheuttamat oksitosiinihuumat. Mutta on mukavaa tietää, että voin noinkin tuntea ja että proffa voi herättää hempeitä tunteita minussa. Mutta vielä ei ole aika pyöräyttää miestä elämäni keskipisteeksi ja kipsuttaa alas prinsessatornin portaita. En vieläkään luota tarpeeksi, vaikka mies on hoitanut deittailun ihan oppikirjan mukaisesti. Erityisen kivaa on, että hän haluaa sopia seuraavat treffit jo treffien aikana ja laittaa aina tekstiviestin tapaamisen jälkeen. Treffien välillä kommunikaatio on ollut aika tahmeaa, mutta loppupeleissä oikeastaan nuo vain nuo tapaamiset vie juttua eteenpäin.

Olemme kommunikoineet kolme kuukautta ja tavanneet kolme kertaa. Tämä on loppujen lopuksi todella vähän. Sen verran tiedän, että vaikka mies on aika omituinen, niin tämä ei tunnu häiritsevän minua. Itseasiassa omituisuus on minun kohdallani jopa positiivinen asia kun se yhdistyy ystävällisyyteen. Omituisuus on kiinnostavaa. Pahin pelkoni ihmissuhteissa on tylsistyminen ja proffan kaltaisen informaationarkkarin kanssa tylsiä hetkiä tuskin tulisi. Hänellä on teoria aiheesta kuin aiheesta ja välillä en tajua puoliakaan siitä, mistä hän puhuu. Hän vaikuttaa myös riittävän spontaanilta ihmiseltä ja saavan kicksejä siitä, että asiat tapahtuvat improvisoiden.

Olen tuntemattomilla vesillä sen suhteen, että en ole koskaan deittaillut näin platonisesti. Emme ole edes suudelleet. Tutustumisesta puuttuu fyysisen puolen tuoma huuma ja se on itseasiassa hyvinkin virkistävää. Minusta on jopa tullut sen verran vanhankantainen ajatuksissani, että seksi on alkanut muodostua mielessäni jonkinlaiseksi suhteen sinetiksi. Sillä allekirjoitetaan yhteinen ymmärrys siitä, mitä kumpikin suhteelta haluaa.

Sula

Tänään olen tuntenut oloni oudon tunteelliseksi. Päädyin vahingossa jooga-tunnille, kun tuntia oli sijaistamassa toinen opettaja, ja tunnin ajan yhdellä jalalla tasapainoiltuani ja kropan solmukohtia availtuani, huomasin kyynelten pyrkivän silmiini loppurentoutuksen aikana. Kotiin tultuani katsoin kuvia omituisista eläinkaveruksista, luin jutun hevosterapiasta ja itkeä vollotin. Keittiöpsykologi minussa voisi päätellä, että kehon klikkien lisäksi, taidan kantaa sisälläni myös henkisiä klikkejä.

Kyynelehtimisen lisäksi minulla on ollut tänään "warm and fuzzy feeling". Voi olla, että olen lankeamassa proffaan.

Kolmannet treffit

Ihminen on sosiaalinen olento. Yksinolo tuntuu usein pahalta, ja evoluution näkökulmasta tähän on järkevä selitys. Jos jäät ryhmän ulkopuolelle, sinulla on pienemmät mahdollisuudet selviytyä. Nykyaikana Suomessa harva yksinjäävä kuolee nälkään ja kylmään, mutta yksinollessaan ihminen voi alkaa pikkuhiljaa tuhoamaan itseään. Serkkuni kuolema muistutti tästä. Itsekin olen huomannut, miten alakuloisiksi ja pakkomielteisiksi ajatukseni voivat muuttua vaikkapa yksin vietetyn viikonlopun jälkeen. Olin tänä viikonloppuna erittäin sosiaalinen ja huomaan, miten virkistyneeksi tunnen oloni.

Sisko repi minut lauantai-aamuna soitollaan ylös sängystä ja lähdimme kiertelemään kaupunkia ja iltapäivällä lähdin loppuviikonlopuksi Helsinkiin tapaamaan hyvää ystävääni, serkkuni perhettä ja proffaa. Tuntui hyvältä tavata ihmisiä, joita tuntee vuosien takaa. Silloin ei tarvitse pinnistellä tai esittää olevansa mitään muuta kuin on. He hyväksyvät sinut juuri sellaisena kuin olet. Kolmansilla treffeillä ei voi olla aivan yhtä leppoisasti! Silloin vielä etsitään toisesta varoitusmerkkejä ja tehdään suuria päätelmiä pienistä asioista.

Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia treffien suhteen. Itseasiassa mieleni teki jopa peruuttaa ne. Kävin mielessäni läpi kaikki mahdolliset ärsytyksen aiheet proffassa ja hänen käyttäytymisessään, jotta minulla olisi hyvä syy jättää tapaaminen väliin. Hän ei ollut pitänyt riittävästi yhteyttä, sanoi vähän tyhmästi silloin, taitaa olla vähän itsekeskeinen jne. Viisi minuuttia ennen tapaamistamme odotukseni olivat jo miinuksen puolella. Mutta treffit olivatkin sitten oikein mukavat. Kiertelimme eri pop up -ravintoloissa ja juttelimme paljon rakkaudesta ja parisuhteista, jonkun verran seksistäkin yleisellä tasolla. Sovimme myös seuraavan tapaamisen Turkuun. Tapaaminen kerrallaan. Ei omia fiiliksiään näköjään voi ennakoida yhtään pidemmälle.

Onnellisen suhteen kaava

Onnellisen suhteen tieteellinen kaava.

Luonnoton läheisyydenpuute

Tein eilen töitä klo 23.00 saakka ja nyt ei meinaa ajatukset pysyä koossa ja tänä iltana joudun edustamaan iltayhdeksään saakka, joten pidän nyt pienen breikin. Luulen, että kohta on jonkinlaisen intervention paikka. Minun on liikuttava enemmän, minun on oltava sosiaalisempi, syötävä paremmin ja vähennettävä nettiaikaa. Kahden viikon päästä on serkkuni hautajaiset. Hän kuoli 46-vuotiaana liialliseen alkoholinkäyttöön ja huonoihin elintapoihin, mikä on varsin hätkähdyttävää. Kliseisesti: itsestään on pidettävä huoli.

Serkkuni eli erakkomaista elämää, oli töissä, mutta teki töitä etänä, ei tullut koskaan sukukokouksiin. Kukaan ei oikein tiennyt, miten hän voi. Ihminen ei pysty voimaan hyvin yksinään. Yksittäisten kavereiden lisäksi kaipaan myös yhteisöä ympärilleni. Helsingissä minulla oli kahden vuoden ajan kaveriyhteisö (joka nyt on kyllä hajonnut, kun ihmiset ovat muuttaneet pois Suomesta) ja kaipaan samanlaista Turkuun. Onneksi minulla on kuitenkin hyvä työyhteisö ympärilläni, mukavia ja samanhenkisiä ihmisiä, jotka tuntuvat hyväksyvän minut tällaisenaan.

Edellisen blogipostauksen kommentit saivat minut ajattelemaan, miten yleisiä mielenterveysongelmat ja masennus ovat. Niistä puhutaan poikkeustiloina, mutta joskus tuntuu, että ainakin Suomessa ne ovat niin yleisiä, että voitaisiin puhua pikemmin normaaliuden facadista. Yritämme ylläpitää mielikuvaa siitä, että voimme pääosin ihan hyvin. Ei työpaikalla tai ystävienkään kanssa voi jatkuvasti puhua siitä omista negatiivisista tunteistaan ja tai perheenjäseniä koettelevista mielenterveyden ongelmista. Onko elämämme jollain tapaa luonnotonta, kun voimme näin huonosti? Eläimet eivät luontaisissa olosuhteissa yleensä kärsi henkisistä ongelmista, vaan vasta sitten kun ne vangitaan: delfiinit masentuvat delfinaarioissa, sudet kiertävät vankeudessa hermostuneena ympyrää, koirat jyrsivät huonekaluja ja tekevät tuhojaan yksin jäätyään. Millaisissa olosuhteissa meidän ihmisten pitäisi elää, jotta voisimme hyvin?

Kuinka luonnotonta on se, että nykyajan sinkkuihmiset voivat elää vuosikausia ilman läheisyyttä? Eläinyhteisössä eläimet koskevat jatkuvasti toisiaan, mutta Suomessa kosketus rajoittuu parisuhteeseen ja vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen. Joissain maissa tilanne on toinen: myös ystävät koskevat toisiaan. Muistan, miten pitkästä parisuhteesta eroamisen rankimpia puolia oli vierottautua kosketuksesta. Se teki fyysisesti kipeää. Erään kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalaiset harrastaa enemmän irtosuhteita kuin minkään muun maan kansalaiset. Minua tämä ei ihmetytä yhtään, kun ajattelee, miten kosketusta välttelevässä yhteiskunnassa asumme. Jos et ole parisuhteessa tai sinulla ei ole lapsia, yhden yön juttu on oikeastaan ainoa tapa tulla kosketuksi. Olen itse päättänyt, että harrastan seksiä seuraavan kerran rakkaudesta, mutta miten kaipaankaan kainalopaikkaa. 

Viime syksyinen turkulainen mies laittoi tänä aamuna "Mitä kuuluu?" -viestin. Mitä siihen pitäisi vastata? Mitä minä voisin tästä miehestä haluta ja mitä hän minusta? Rakastunko minä vielä joskus? Tapaanko, ihmisen, jonka kanssa asiat vain loksahtavat kohdalleen?

Alakulo

Olen alakuloinen. Tuntuu kuin en olisi todellisessa yhteydessä maailmaan ja ihmisiin ympärilläni. En oikein jaksaisi pitää yhteyttä vanhoihin ystäviin tai solmia uusi suhteita, vaikka samaan aikaan mekaanisesti ja rutiinilla olen seurassa sosiaalinen. Olen viettänyt viimeiset kolme iltaa hyvässä seurassa ja silti minulla on tällainen tunne. Tällä hetkellä tuntuu siltä, kuin merkityksellisin on suhteeni sohvaani. Olemme viettäneet jo kaksi yötä yhdessä!

Tiedän, että on monia tapoja, joilla voisin vaikuttaa alakulooni: liikunta, unenlaatuun ja ystävyyssuhteisiin panostaminen. Joskus kuitenkin tuntuu, että verenperinnölläni on myös rooli tässä säännöllisin välein toistuvassa alakuloisuudessa. Äidin puolen sukuni on hyväntahtoista ja ystävällistä väkeä mutta masentuneisuuteen taipuvaa. Isän puolen sukuni on katkeraa ja itsetuhoista. Äitini on ja isäni oli sukunsa kaltaisia.

On ärsyttävää tietää omaavansa geenit tai ainakin ympäristöstä opitun mentaliteetin, joka altistaa alakuloisuudelle. Tuntuu kohtuuttomalta, että onnellisuuteni ei ole vain omissa käsissäni ja että minun on nähtävä huomattavasti vaivaa, etten unohdu murheen alhoon.

Alakuloisuus on kuin muumien Mörkö, joka löytää tiensä kotiovelleni uudestaan ja uudestaan - joskus harvemmin ja joskus useammin. Tiedän, etten saa kutsua Mörköä sisälle, koska silloin kotini jäätyisi, mutta minun on siedettävä sitä lähistöllä. Tiedän, että Mörkö lähtee pois jossain vaiheessa, mutta siitä hohkaava kylmyys tuntuu joskus sietämättömältä. Etkö vain voisi lähteä pois! Jättää minut rauhaan! Antaa minun elää iloisessa, valoisessa hötössä. Mutta ei, Märkö tulee kun on tullakseen ja viipyy niin pitkään kuin tahtoo. Ei auta kuin laittaa villasukat jalkaan, kääriytyä huopaan ja viedä Mörölle keksejä ulko-oven rappusille, että pysytään väleissä tai sitten karata pois talosta joksikin aikaa.

Miehet Helsingistä

Olipa absurdi ilta miesrintamalla. Nuori Kolli raportoi taas Facebookissa deittailukuvioitaan (on suunnilleen samassa vaiheessa kuin minä) ja chattailu päättyi siihen, että Kolli soittaa minulle. Puhhuhuh. Mitä sviddua.

Samoihin aikoihin proffa alkoi viestittelemään. En tiedä, ärsyttääkö häntä, että hän on aina se joka ottaa yhteyttä minuun. Voisin kai aina joskus laittaa viestin, mutta vain joskus! Prinsessa voi enintään heiluttaa kättään tornista ja tiputella välillä nenäliinoja, joihin on kirjattu vaivalla ja hartaudella jokin viesti :)

Tästäkin aiheesta keskusteltiin Kollin kanssa. Hänellä oli sääntönä, että hän voi olla yhteyksissä naiseen enintään kaksi kertaa peräkkäin, mutta samalla sanoi, että naisen viestin laittaminen saattaa ärsyttää. Poikkeus sääntöön on kuulemma:  "Jos toinen on vaan *erityisen* kiva, niin se sit saa ottaa yhteyttä vapaast. Jos se on sillee tilanteen hermoilla. Jos se tietää milloin mulle kannattaa ottaa yhteyttä ja kaipaan sitä, niin saa ottaa vapaasti yhteyttä." Just joo! Pysyn tornissani, koska telepaatiksi en ryhdy. 

Lisäksi törmäsin tänä iltana nettideittipalvelussa tutun miehen profiiliin. Hän on mukana samoissa yhdistyskuvioissa kuin minä olin ja olen edelleenkin Helsingissä. Olen kirjoittanut hänestä blogipostauksen viime toukokuussa otsikolla "Jumala" :D Olin häneen todella ihastunut viime keväänä, jolloin hän vielä seurusteli. En tiedä, millaista olisi tavata hänet nyt kun hän on sinkku.

Missä on Turun miehet!? Ajatuksissa tuntuu pyörivän vain helsinkiläiset miehet.

Salatut aseet

Pomo kehui tänään, ja se tuntui hyvältä. Kehuminen on taitavasti käytettynä erityisen toimiva johtamisen keino. Se saa kehutun janoamaan lisää kehuja eli työskentelemään ahkerammin. Hyvä palaute motivoi ja saa oman työn tuntumaan merkitykselliseltä. Kehuja täytyy vain antaa sen verran harvoin ja sopivassa kohdin, että ne eivät menetä painoarvoaan. Pomoni kehui minua viikkopalaverissa, mikä oli tietenkin erityisen mukavaa. Näin työtekijä ehdollistetaan hyväksi työntekijäksi.

Kehujen lisäksi lisävirtaa työhön on tuonut minulle eräs ennestään tuntematon nautintoaine - kahvi! En ole 31 vuoteen juonut kahvia ja tällä hetkellä mieleni tekee huutaa "halleluja!". Miksen ole aiemmin tajunnut, että on näinkin yksinkertainen keino pitää itseänsä virkeänä myös niinä aiemmin niin sumuisina iltapäivän tunteina. Vain yksi kuppi kahvia lounaan yhteydessä ja olen kuin uudestisyntynyt ihminen.

Tämä prinsessatorneilu tuntuu myös hyvältä. Minulla on rauhallinen olo, sillä tiedän tarkalleen, kuinka kiinnostunut proffa on minusta ja kuinka paljon hän on valmis näkemään vaivaa suhteen edistämiseksi. Tämänkin dynamiikan ymmärtämisen kohdalla voisin huudahtaa "heureka!". Meni 31 vuotta sen ymmärtämiseen, että asioiden aktiivisen edistämisen sijasta voin antaa miehen johtaa tilannetta ja keskittyä olemaan vastaanottava ja kannustava. Kun roolit ovat selvät kummallakin on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten nopeasti tai hitaasti asiat etenevät. Mies voi rauhassa fiilistellä omia tunteitaan ja kiinnostuksen astettaan ja samoin voin tehdä minä. Hän osoittaa kiinnostuksensa yhteydenotoilla ja minä niihin vastaamalla. Kumpi vain voi halutessaan jättäytyä pelistä pois, eikä energiaa kulu sen arvailuun, kenen pitäisi olla seuraavaksi yhteydessä ja kuinka usein ja onko yhteydenpito tasapainossa.

Kävimme eilen nähtävyyksien katsomisen välissä kotonani. Istuimme sohvallani ja tunsin vetovoiman välillämme. Miten helppoa olisi ollut koskettaa ja suudella. Mutta en halunnut, että siirtyisimme vielä sille tasolle. Proffa painoi hetkeksi päänsä olkapäälleni ja tuntui oikealta, ettei muuta tapahtunut. Tiedän, että seksuaalisuus on minussa hyvin vahva voima ja päästäessäni sen valloilleen, se valtaa minut kokonaan. Se on muodonmuutos yliajattelevasta ihmisestä 100 %:sti kehollaan läsnäolevaksi olennoksi. Miehille tämä on ilmeisen vaikuttava kokemus, koska moni on halunnut siitä erikseen mainita. Seksuaalisuus on se elementti, jossa olen vahvoilla, mutta en halua hämärtää omaa tai miehen arvostelukykyä sillä. Haluan kaivata toista ihmistä hänen läsnäolonsa, sanojensa ja välittämisensä vuoksi, en siksi, että hän tuottaa minulle ruumiillista nautintoa, ja haluan miehen tuntevan samoin minua kohtaan. 

Surkea sinkku

Proffa on tulossa viikonloppuna käymään, mutta jotenkin minusta tuntuu, että ollaan valumassa kaverisektoriin. Viestittely neljä-viiden päivän välein tekee kommunikoinnista vaan sen verran flegmaattista, että heppu ehtii jo unohtua mielestä kolmantena välipäivänä. Ei ihme, että suhteeni ovat normaalisti alkaneet säkenöivästä seksistä - silloin on jotain mitä muistella. Mutta taaperretaan nyt tällä tavalla perinteisesti, kun olen tieni valinnut. Prinsessatorniin on vaikea miesten kavuta ja vain sitkeimmät selviää ja moni jääkin sitten varmasti matkalle. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tavatessa taas ihastuisi proffaan ja juttu saisi tuulta alleen.

Lauantai-iltaisin ei ilmeisesti kannata roikkua Facebookissa tai antaa kuvan itsestään surkeana sinkkuna. Nuori Kolli raportoi lauantai-iltana yhdentoista aikaan ensitreffikokemuksiaan (olen ilmeisesti jonkunlainen äiti-sisko-kaveri-rakastaja-yhdistelmä Kollille) ja alkoi tenttaamaan minulta, miksi en ole ulkona baarissa tutustumassa ihmisiin ja etsimässä potentiaalista poikaystävää. Öö, öö. Samalla minuutilla minulle alkoi chattailla harrastuksesta tuttu mies, joka on ilmeisen kiinnostunut minusta, mutta jolle en omista syistäni oikein lämpene. Kerran olen jo hänet torpannut, mutta lauantai-iltana Facessa hengaava on ilmeisesti niin säälittävä, että kannattaa kokeilla kepillä jäätä uudemman kerran.

Tarvitsisin poikakaverin ihan elämänlaadullisista syistä. Minulla on aivan liikaa vapaa-aikaa ja liikaa aikaa ajatella, kun ei ole toista ihmistä haukkaamassa ajatustilaa. Pimeällä ja kylmällä pitäisi olla elävä lämpöpatteri, joka pitäisi oksitosiinintuotannon yllä. Mieluiten haluaisin poikaystävän, jonka kanssa voisi viettää aikaa myös arkisin, mutta kyllä se ajatuskin toisesta lämmittää.

Luonnekuvaus

Tein Facebookissa kiertävän "Mikä Game of Thronesin hahmo olet?" -testin. Olen testin mukaan Jaime:

Hahmon kuvaus oli ehkä osuvin itseäni kuvaava teksti, jonka olen koskaan lukenut: itseään täynnä ja kokenut elämässään niin synkkää synkempiä hetkiä kuin niitä parhaimpia. Itseasiassa kuvaus sai kyyneleet silmiini.

Olen kolmesti elämässäni kokenut mielestäni liikaa kipua. Kerran seuratessani vierestä perheenjäsenen tuhoutumista, kerran erotessa ja kerran hajotessani itse. Vähän kuin Jamie, joka joutuu tappamaan kuninkaansa, eroon rakkaudestaan ja menettämään osan kehostaan. Jamien elämä vain on vähän makaaberimpaa kuin omani. Onhan niitä huippuhetkiä monta: en ole tehnyt kompromisseja ja tehnyt vain itselleni merkityksellisiä asioita. Mutta nyt kaipaan enemmän kuin mitään muuta rakkautta ja draamattomuutta. Haluan pitää huolta jostakusta, koska se toisi elämääni kiinnekohdan ja onnea - ja ei, lemmikki tai lapsi eivät ole vaihtoehtoja.

Pikaviestittelyn surkeudesta

Yhteydenpito on ehkä yksi deittailun rasittavimpia osioita minunkaltaiselleni yliajattelijalle. Se oli sitä erityisesti silloin, kun olin innokas yhteydenpitäjä ja jonkin verran nykyään, kun annan miehen olla aktiivisempi osapuoli. Proffa pitää kyllä säännöllisin väliajoin yhteyttä, mutta riittävän harvoin, että ehdin turhautua. Ennen tapaamistamme kirjoittelimme pitkiä kirjeitä toisillemme, joihin sitten vuorotellen vastasimme. Nyt proffa lähettää minulle whatsapp-viestejä! Pah ja pah. Minusta pikaviestit sopii ihan hyvin kavereiden kanssa chättäilyyn, mutta ne on minusta huono tapa tutustua toiseen ihmiseen. Hajanaisia ajatuksia arkipäiväisistä asioista ilman äänensävyjä ja kasvonilmeitä! Vihjaisin nyt, että puhelinsoitot olisi aika jees juttu.

Olin muutama vuosi sitten kaukosuhteessa, jossa mies soitti minulle useamman kerran viikossa maailman ääristä saakka. Se oli mahtavaa ja silloin etäisyys tuntui lähes yhdentekevältä asialta. Pikaviestittely potentiaaliseen poikakaveriin tutustumisen muotona tuntuu etäiseltä, vaikka asuttaisiin samassa kaupungissa. Itseasiassa pikaviestit pitäisi kieltää deittailevilta - siinä olisi yksi apu pariutumiseen nykyajan ihmisille! Ennen joko kirjoitettiin pitkiä kirjeitä, soitettiin tai tavattiin - nähtiin enemmän vaivaa ja tutustuttiin kunnolla. Pikaviestit on kuin napanöyhtää - yritys tulkita ihmistä pienten hippujen perusteella.

Miehet on pikaviesteissä usein myös ällön tunteellisia ja sanovat asioita, joita eivät uskaltaisi sanoa naamatusten ja joista jää tyhjä olo. Tällä viikolla olen saanut kaksi tällaista viestiä. Yksi "olet mielestäni ihana" -viesti tuli nettideittimieheltä, jota en halunnut lopulta tavata, mutta jonka erehdyin hyväksymään Facebook-kaveriksi. Ei olla enää kavereita. Nuorelta Kollilta sain eilen viestin "Daaliah <3". Oma reaktioni tällaisiin viesteihin on lähinnä: jahas, mistäs nyt tuulee?  Kollillla oli "halipula". Joopa joo. Englannin kielen "emotional booty call" on juuri oikea ilmaisu kuvaamaan näitä yhteydenottoja. Kun mies lällyilee sinulle ihan äkkiarvaamatta, se tuntuu samalta kuin hän soittaisi klo 03.00, että voiko tulla yöksi.

No mutta. Proffa ei ole tällaiseen sortunut ja lupasi soittaa ensi kerralla. Jatkan miesyksilön tarkkailua prinsessatornistani!

Perinteet kunniaan

Suhtautumiseni deittailuun ja sen sukupuolirooleihin on nykyään hyvin perinteinen. Minusta miehen on oltava se, joka vie suhdetta eteenpäin. Deittailu on kuin tanssia, jossa jommankumman on vietävä, muutoin ei liikuta ollenkaan tai päädytään tallomaan toisen varpaita. Mielestäni yksi syy siihen, että etenkin citysinkuilla on nykyaikana vaikeuksia pariutua johtuu siitä, että deittailukulttuurissa on siirrytty lavatanssiperinteestä diskotanssiin. Siinä missä lavatansseissa mies käy pyytämässä naista tanssiin ja vie, nykyisessä dioskotanssikulttuurissa hytkytään vierekkäin alkoholin vaikutuksen alaisena omissa porukoissa, vilkuillaan välillä vastakkaista sukupuolta, mutta useimmiten minkäänlaista kontaktia ei synny.

Naiset ja miehet ovat kaikki yhtä sekaisin, kun ei ole selkeää, miten deittailurituaalin pitäisi edetä. Miehellä on jonkintapainen käsitys siitä, että hänen pitäisi viedä tilannetta eteenpäin, mutta sitten hän muistaakin, että eletään tasa-arvon aikaa eli naisen pitäisi olla yhtä aktiivinen tai hän ei ole lainkaan kiinnostunut. Nainen sitten huomaa, että mies ei ole kovinkaan aktiivinen ja saattaa itse rohkaistua olemaan aloitteellisempi: ehkä mies ei vain tiedä hänen olevan kiinnostunut. Mies on huomiosta aluksi mielissään, mutta sitten hänen päässään herää epäilys: mikä naisessa on vialla, onko hän epätoivoinen? Pian mies huomaakin, että nainen kiinnostaa häntä vähemmän kuin aiemmin. Nainen aistii tämän ja ottaa askeleen taaksepäin. Mies on kummissaan, koska ei tiedä, miten toimia. Nainen kiinnostaa vielä jonkin verran, mutta koska kerran nainen oli valmis olemaan aloitteellinen, niin eiköhän ole parasta jäädä odottelemaan hänen yhteydenottoaan..  Kumpikin välittää toiselle niin heikkoja ja ristiriitaisia signaaleja, ettei deittailurituaali voi edetä.

Miehen on oltava mielestäni se aloitteellisempi osapuoli myös puhtaan narratiivisista syistä. Kuinka hyvältä kuulostaa tarina, jossa isoäiti selittää lapsenlapsilleen, että vaari ei aluksi ollut kovinkaan innostunut aloittamaan suhdetta, mutta koska isoäiti innokkaasti piiritti pappaa, osti lahjoja ja tarjoutui harrastamaan seksiä heti alkumetreillä, pappa lopulta luovutti. Meillä kaikilla on varmaan lähipiirissä pareja, joiden suhteesta aistii, että suhteeseen on halunnut nimenomaan nainen ja mies on pakotettu siihen lähestulkoon vastentahtoisesti. Nämä eivät ole kovinkaan onnellisia suhteita. Mutta kun sama tarina käännetään toisin päin, se kuulostaa suloiselta: pappa piiritti pitkään mummoa, osti hänelle lahjoja ja ei pakottanut seksiin, ja siksi mummo heltyi lopulta, koska pappa osoitti olevansa kunnon mies.

Mielestäni todistamisen taakka on nimenomaan miehellä. Hänen on teoillaan ja sinnikkyydellään osoitettava, että hän haluaa suhteeseen hyvin aikein ja on valmis panostamaan siihen. Koska jos nyt ihan rehellisiä ollaan, miehet ovat hyvin laiskoja parisuhteiden suhteen. He pyrkivät käyttämään niihin mahdollisimman vähän energiaa, jotta sitä jäisi työhön ja harrastuksiin. Naiset ovat tunnollisempia ja murehtivat suhteiden tilaa: sitten kun he ovat suhteeseen ovat lähteneet, he yleensä luonnostaan pyrkivät hoitamaan sitä. Siksi on tärkeää, että mies suhteen alussa osoittaa naiselle, että hän on valmis näkemään vaivaa suhteen eteen, eikä ole tyypillinen peruslaiskiainen. Heidän on tehtävä töitä suhteen eteen sen alkumetreillä, jotta he arvostaisivat sitä riittävästi ja olisivat valmiita panostamaan sen huoltoon myös jatkossa. Tällöin nainen ei ole bussikyyti, joka tulee hakemaan kotiovelta vaan se merkkiauto, jonka hankkimiseksi miehen on otettava iso laina ja tehtävä hurjasti töitä.

Ollessani ajatuksissani näin perinteinen, ajattelen myös naisen roolin perinteiseksi. Hänen on oltava viehättävä ja helposti lähestyttävä ja tehtävä kiinnostuksensa selväksi vastatessaan miehen aloitteisiin. Viehättyvyys syntyy mielestäni siitä, että pitää huolta itsestään sekä ulkoisesti että sisäisesti ja helpostilähestyttävyys sitä, ettei näytä aina hapanta naamaa. Miesten olisi mielestäni ymmärretävä, että jo se, että nainen vastaa aloitteisiin tarkoittaa, että hän on kiinnostunut. Heidän ei pitäisi olettaa, että naisen tulisi olla se, joka tekee seuraavan kerran aloitteen vaan jatkaa aloitteiden tekemisiä kunnes nainen on vakuuttunut siitä, että mies olisi valmis näkemään vaivaa myös varsinaisen suhteen aikana. Kun nämä roolit olisivat selkeinä nykynaisten ja -miesten mielissä, pariutuminen olisi huomattavasti helpompaa.

Eteenpäin

Tämä on ollut hyvä viikko. Töissä yhteistyökumppani on päässyt vihdoin projektissaan eteenpäin, mikä tarkoittaa, että minäkin pääsen työssäni seuraavaan vaiheeseen. Olen parhaimmillani silloin, kun tekemistä on riittävästi ja joudun hieman pinnistelemään ja keksimään ratkaisuja haasteisiin. Myöhemmin viikolla kokoonnuin sellaisten ihmisten kanssa, joiden lahjakkuuden varaan yritys, jota olisin mahdollisesti johtamassa, perustuisi. Päätin lähteä mukaan heidän pienempään projektiin, mikä tarkoittaa sitä, että tulemme tutustumaan paremmin toisiimme seuraavan puolen vuoden aikana. Tämä olisi ensimmäinen askel kohdalla pitempiaikaista yhteistyötä.

Eilen osallistuin harrastukseeni ja ilta oli yksi antoisimmista sen kahden vuoden ajalta, jolloin olen lajia harrastanut. Oma osuuteni onnistui poikkeuksellisen hyvin. Kerrankin en jäänyt vain pintatasolle, vaan löysin ne olennaiset elementit onnistumiseen ja pureuduin niihin riittävän syvälle. Oli kiehtovaa huomata, miten kanssaihmiset sai imaistua mukaan, kun en taistellut teknisten yksityiskohtien kanssa vaan keskityin ilmaisuun. Sain kiittävää palautetta ja tämä tuntui erityisen hyvältä, sillä olen todella tehnyt töitä kehittyäkseni harrastuksessani. Joka ikinen viikko olen nostanut käteni, kun harrastussession alussa on kysytty kuka haluaa osallistua. Usein olen ollut todella surkea. Muistan, miten vuosia sitten, kun kävin seuraamassa lajia, olin täysin kauhuissani ja ajatus jokaviikkoisesta osallistumisesta tuntui mahdottomalta. Sitten jokin naksahti aivoissani ja päätin aloittaa harrastuksen, vaikka riskinä oli jokaviikkoinen nöyryytys. Himpura, kun en anonymiteetin säilymisen takia voi puhua harrastuksestani tarkemmin!

Ehkä siksi, että niin moni asia nytkähti eteenpäin tällä viikolla, tänään aamulla tiskatessa ajatus valkeni päässäni: minä teen sen! Viimeisen kuukauden ajan olen ollut pelkojeni lannistama,  mutta tällä viikolla olen alkanut taas unelmoimaan: ensi syksynä olen mukana perustamassa yritystä. Tämän päätöksen tekeminen tuntuu vapauttaneen suuren määrän energiaa minussa. Sen sijaan, että ajatukseni kiertäisivät luuppia, ne ovat kohdistuneet eteenpäin: tavoitteeseen. Nyt kun olen tehnyt päätöksen, voin alkaa kohdistamaan energiani sen miettimiseen, millainen yrityksestä tulee. Siitä tulee tietenkin käsittämättömän cool.

Unenlahjaton

Olen huono nukkuja. Vaikka olisin väsynyt, en yleensä saa aivojani sammutettua kuin vasta 1-2 tunnin sängyssä pyöriskelyn jälkeen. Nukkumaan meneminen aikaisemmin ei auta, aamuherätys on aina yhtä armoton ja olen yleensä aina arkisin väsynyt, koska  nukun keskimäärin kuusi tuntia, joka ei riitä minulle. Olen tällä viikolla onnistunut nukkumaan levollisesti ja riittävän pitkään kahtena yönä. Viime yönä nukuin hyvin ja tänään olen hämmästellyt: tältäkö elämän pitäisi tuntua? Työnteko maistuu, ajatukset ovat kirkkaat ja mieli positiivinen. Jos nukkuisin joka yö yhtä hyvin, olisin superihminen.

On tietysti kaikenlaisia niksejä, joilla unenlaatuaan voi parantaa, mutta koska omalla kohdallani ongelma on ensisijaisesti psykologinen, olen huomannut, etteivät pelkät niksit auta unettomuudessani. Tällä viikolla olen laittanut merkille, että nukun erityisen hyvin, kun en ole viettänyt liikaa aikaa yksin ja koen, että kohtaamiset ihmisten kanssa ovat vieneeni elämääni jollain tapaa eteenpäin. Nukuin hyvin sunnuntaisten treffien jälkeen ja eilen, kun tapasin joukon ihmisiä, joiden kanssa haluan tehdä töitä jatkossa. Todennäköisesti nukun hyvin myös tänä yönä, koska vietän tänään aikaa harrastukseni parissa. Liika yksinolo ja ajatteleminen eivät tee minulle hyvää!

Välillä yksinoloa kaipaa ja välillä joutuu olemaan yksin vaikka seurakin kelpaisi. Minun olisi hyvä löytää keino rauhoittua myös silloin kun vietän paljon aikaa yksin ja minulla on liikaa aikaa ajatella. Lukeminen ja lämmin kylpy auttavat jonkin verran, mutta olen alkanut miettiä meditaation kokeilemista. Isla sitä minulle suosittelikin. Onko kenelläkään meditointivinkkejä? Miten päästä alkuun?

Unelmoinnista

Olen miettinyt tänään unelmointia tai pikemminkin sen puutetta. Nuorempana kun tuntui vielä siltä, että kaikki on mahdollista, oli helpompi unelmoida. Nyt kolmekymppisenä tulee käytettyä enemmän energiaa oman jaksamisen murehtimiseen ja sen pohtimiseen, onko omissa tekemisissä mitään järkeä. Sen sijaan, että antaisi ajatustensa lentää vapaasti, ne torppaantuvat ajatukseen: miten paljon työtä se vaatisi? Olen alkanut epäilemään, että tämä on nurinkurinen tapa asennoitua, sillä se ei ota huomioon tekemisen mielekkyyttä ja motivoitumisen merkitystä. Jos alkaa ensimmäisenä miettiä unelman toteuttamisen vaatimaa työmäärää, ei unelmointi ole oikeastaan edes mahdollista. Silloin vain pelottaa.

Pitäisi muistaa, että unelmointi ei vielä sido mihinkään. Ihmisinä olemme kykeneviä abstraktiin ajatteluun. Kun antaa ajatustensa vaeltaa vapaasti ja miettii, millainen elämä tai työ olisi unelmien täyttymys, alkaa huomaamattaan motivoimaan itseään, ja kun on motivoitunut, huomio ei kiinnitykään enää niinkään työn määrään kuin sen mielekkyyteen.

Unelmointi pelottaa minua tällä hetkellä. Mutta ehkä se on ihan ok. Jossain vaiheessa kuoreni voi alkaa repeillä ja mitä jähmettyneempi pelkokuori on ympärilläni, sitä siistimmin se ehkä lohkeaa ympäriltäni. Tämä kirpeä talvisää lupaa jo hyvää - kirkautta ja kuulautta.

Ekat treffit

Nyt voinkin kirjoittaa ihan perinteisen deittiraportin! Käväisin Helsingissä ja treffasin samalla proffan. Ennen tapaamista minua mietitytti eniten, miten huumorintajumme kohtaisivat. Kahden kuukauden ajan kestänyt kirjeenvaihtomme on keskittynyt lähinnä filosofiin pohdintoihin, eikä sellaisessa saa käsitystä toisen huumorintajusta.

Tapasimme loppujen lopuksi vanhoilla hoodeillani, koska minun piti mennä hakemaan entiseen asuntooni unohtunut kattolamppu. Alivuokralaisella ei ollut tarpeeksi korkeaa jakkaraa, joten rekrysin 190-senttisen proffan irrottamaan lampun puolestani! Täytyyhän sitä heti testata olisiko toisessa poikaystäväainesta. Pääsin samalla käymään hänen asunnossaan ja totesin, että asuimme vuoden ajan noin 3 metrin päässä toisistamme! Tästä aiheesta saisi tehtyä hienon animaation: läpileikkaus taloon, jossa elää kaksi ihmistä, jotka kulkevat ulos ja sisälle asuntoonsa, kutsuvat vieraita, seurustelevat kumppaniehdokkaidensa kanssa ja aina muutaman kuukauden välein törmäävät toisiinsa hissimatkan ajan. Toinen muuttaa pois ja he kohtaavat tämän jälkeen jossain muualla voidakseen kohdata kunnolla omassa talossaan aikaisempien ohikiitävien kohtaamisten sijasta.

Jatkoimme vielä keskustaan ja kävimme parilla oluella. Proffa oli puhelias kuten arvelinkin ja persoonaltaan hyvin avoin ja reflektoiva. Mikä parasta, hän on myös varsin höpsö ihminen! Hän ei ollut jäykkä, vakava tai alentuvasti toisiin suhtautuva vaan hyvinkin inhimillinen tapaus. Vaikka hän olikin äänessä suurimman osan ajasta, myös minun oli helppo puhua hänelle. Höpsön ihmisen kanssa oli myös helppo löytää se yhteinen huumori.

Mitäs deittiraportissa täytyy käydä vielä läpi? Ai niin, fyysinen vetovoima luonnollisesti! Proffa oli ulkonäöltään positiivinen yllätys ja näytti paremmalta kuin kuvissa. Omalla kohdalla olen tajunnut sen, että vaikka en ole missin mitoissa, niin ei nuo treffaamani miehet vaikuta välittävän siitä. Riittää kai kun olet terveennäköinen. Itselleni treffeillä oleellinen kysymys on: tekeekö mieli koskea? Joskus ei tee lainkaan mieli ja silloin toisessa on lähinnä kaveriainesta. Proffaa teki mieli koskea, vaikka en koskenutkaan. Proffa kyllä etenkin treffien loppua kohden kosketti useastikin käsivarttani.

Summa summarum: oikein hyvät treffit! Bonuksena myös se, että keskusteltiin ihan oikeista suhdeasioista, kuten siitä, halutaanko lapsia. Lisäksi keskusteltiin jo treffeillä seuraavista treffeistä ja yhteydenpidosta jatkossa. Enkä voi olla mainitsematta, etteikö se nyt vaan ole ihan helvetin tyylikästä, kun mies tarjoaa. Se vaan on. Piste. Itse olen seurustellut vain sellaisten miesten kanssa, jotka ovat ekoilla treffeillä tarjonneet. Meneekö nyt vittuiluksi?

PS: On myös raportoitava kaksi muuta hyvää ensi tapaamista tältä viikolta. Harrastuksen parissa tutustuin kahteen mahtavaan uuteen ihmiseen. Toisen kanssa tykkäsimme toistemme "tyyleistä" niin paljon, että päätimme ryhtyä tiimikavereiksi. Minulla ei ole koskaan ennen ollut sellaista harrastuksessani ja tämä tarkoittaa, että harrastukseenkin voi syntyä uudenlainen kipinä. Olen kaivannut myös uusia kavereita Turusta ja taisin löytää toisesta uudesta harrastuskaverista sellaisen. Höpsöt intellektuellit extrovertit - selkeästi minun tyyppini.

Vaihtokauppa vs pyyteetön rakkaus

Olen päätynyt pohtimaan tänään pyyteettömän rakkauden käsitettä. Sitä kai meistä jokainen etsii. Haluaisimme kaupankäynnin sijasta päätyä yksiin ihmisen kanssa, joka rakastaa meitä meidän itsemme eikä tekojemme vuoksi. Kuitenkin aika usein päädymme suhteisiin, joissa käymme vaihtokauppaa asioilla, joita kuvittelemme rakkaudeksi.

Törmäsin netissä rakkauden jäljitelmän käsitteeseen. Sen mukaan jäljittelemme rakkautta vaatimalla ja antamalla toisillemme ihailua, nautintoa, valtaa ja turvallisuutta. On helppo kuvitella olevansa rakastunut ihmiseen, joka tarjoaa sinulle näitä asioita ja vastineeksi olemme valmiita tarjoamaan samaa heille. Ihailemme, tyydytämme, teemme mitä he haluavat ja tarjoamme vakautta. Tässä rakkauden määritelmässä on vain se ongelma, että jos lakkaamme antamasta tai saamasta näitä asioita, rakkaus alkaa näivettyä. Jos toinen ei suitsutakaan samanlaisin ylisanoin kuin suhteen alussa, suhde tuntuu laimentuneen. Jos seksi ei ole samanlaista hekumaa kuin suhteen alkumetreillä, rakkaus tuntuu väljähtyvän. Jos toinen ei olekaan toteuttamassa pienempiä toiveitamme, epäilemme toisen sitoutuneisuutta. Jos kumppani ei tarjoakaan samaa taloudellista tai henkistä vakautta kuin aiemmin, uskomme suhteeseen horjuu. Pyyteettömässä rakkaudessa ei tämän ajattelun mukaan ole kysymys siitä, mitä toinen voi tarjota sinulle ja mitä joudut antamaan vastineeksi, vaan toiveesta, että toinen olisi onnellinen.

Minusta tuntuu, että olen viime vuosina keskittynyt lähinnä näihin rakkauden jäljitelmän muotoihin ja sellaisiin miehiin, jotka ovat voineet hetkeksi aikaa tarjota niitä minulle. Olen etsinyt ihailua ja nautintoa, ehkä viehättynyt vakavaraisuudesta tai siitä, että mies tuntuu tekevän, mitä haluan. En ole etsinyt ihmistä, jonka haluaisin tehdä onnelliseksi vaan olen etsinyt asioita, joiden olen kuvitellut tekevän minut onnelliseksi. Pyyteettömän rakkauden käsite kuulostaa varmasti idealistiselta, mutta jollain tapaa se tuntuu niksauttavan ajatukseni uuteen kulmaan. Sen sijaan, että kysyisin, herättääkö ihminen ihailuni ja haluni ja tarjoaako hän minulle vakautta ja vallantunnetta, voin kysyä, herättääkö tämä ihminen minussa halun tehdä hänet onnelliseksi. Se on päämäärä, joka ei perustu vaihtokauppaan ja joka ei koskaan katoa.

No niin, täällä taas vitkastelen, kun pitäisi tehdä jotain ihan muuta.

Minä, sinä, me

Liikaa aikaa koneella, liikaa aikaa ajatella, liian vähän liikuntaa. Mieleni on kuin koira, jota ei ulkoiluteta tarpeeksi. Silloin se alkaa tehdä tuhojaan. En ole kovin hyvä lomailija. Minusta tulee vain levoton.

Olen pitänyt tätä blogia kohta kaksi vuotta ja sitä ennen pidin nettideittailuun keskittyvää blogia muutaman kuukauden. Oman blogin pitämisen ohella on ollut mielenkiintoista seurailla muiden bloginpitäjien elämää. Ihmissuhdebloggaajat katoavat blogikartalta yleensä sen kumppanin löydettyä. Ehkä tämä on merkki siitä, että seurustelevalla ei ole niin paljon aikaa vatvoa asioita, tai ylipäätään tarvetta siihen. Täytyy myöntää, että yksi syy, miksi haluaisin löytää kumppanin olisi se, että silloin elämä ei pyörisi niin paljon itseni ympärillä: olisi joku toinen, olisi me.

Kosketustakin kaipaan siitä syystä, että silloin en eläisi niin ajatuksissani vaan toisen iholla. Keskustelut Nuoren Kollin kanssa ovat käyneet absurdeiksi. Keskustelemme parisuhteista, deittailuista, mutta emme varsinaisesti meistä. Hän vihjaa, minä leikin ymmärtämätöntä ja kuitenkin vatsassani nipistää, kun ajattelen kohtaamisiamme. Kosketuksessa on voimaa. Muisto kosketuksesta on se magneetti, joka vetää meitä toisiamme kohti, vaikka ajatuksemme ovat niin usein epäharmoniassa.

Rakkaus on hyväksyntää. Sen ymmärtämistä, ettei tarvitse olla täydellinen ollakseen rakkauden arvoinen. Silloin voi rakastaa myös toista epätäydellistä ihmistä.

Törmäsin netissä tähän sympaattiseen häävideoon, joka sai hymyn huulilleni:

Lisää tietoa häistä ja pariskunnasta:  http://www.thestranger.com/seattle/wedding-crasher/Content?oid=17497759

Murjottaen

Tänään olisi pitänyt mennä töihin, mutta olin aamulla niin tainnoksissa ja kipeänä, että jäin kotiin. Tämä pimeys on nujertavaa. Nyhjötän kotona ja toivon, että olisi jo kevät tai että olisi lunta. Oloni on kovin tyytymätön ja minkäänlaisesta zen-olotilasta ei ole tietoakaan. On niin monta asiaa, joista olla kiitollinen, mutta minua lähinnä vain vituttaa, enkä oikein edes tiedä, mikä on vialla. Ehkä eniten ärsyttää se, että olen näin väsynyt, vaikka olen vasta lomaillut kaksi viikkoa ja tunnun potevan kroonista motivaation puutetta. En jaksaisi pitää kehenkään yhteyttä tai vastata viesteihin. Taidan potea lievää talvimasennusta. On monta asiaa, joita voin tehdä olotilani parantamiseksi, mutta juuri nyt aion vain murjottaa.

Olen keskustellut Nuoren Kollin kanssa parisuhteista, perheestä ja lapsista. Kolli on minua kolme vuotta nuorempi, mutta hän tuntuu olevan se, joka on jo paljon valmiimpi perhe-elämään kuin minä. Hän tuntuu pitävän minua välillä keskenkasvuisena ja vastuuttomana. Hän huomattavasti konservatiivisempi kuin minä. Proffan kanssa olen kirjoitellut edelleen, mutta kirjoittaminen on alkanut pikkuhiljaa kyllästyttämään: liikaa sanoja ja ajatuksia. Ensi viikolla ehkä tapaamme vihdoin. Minäpä olenkin hyvää treffiseuraa: apaattinen ja flegmaattinen.

Onneksi olen löytänyt itselleni uuden elämänkumppanin! Olemme viettäneet yhdessä tiiviisti aikaa ja rakkaudella on 20 vuoden takuu. Kauan kaivattu sohva on saapunut ja sen nurkassa on ollut hyvä myrtseillä. Teenkeittopiste on käden ulottuvilla ja läppäri ja kirjat viihdyttää.