Luulenpa, ettei minulta lopu blogitekstit kesken, vaikka olenkin vaihtamassa suhdestatusta. Ylianalysoiva ja tarkkaileva (myös itseäni) mieli on ja pysyy. Nyt jäin pohtimaan, keihin ja milloin rakastumme. Luin vähän aiheesta ja artikkelit tuntuvat vahvistavan omat tuntemukseni: rakastumme ihmiseen, jonka koemme samanlaiseksi, mutta samalla itseämme täydentäväksi, hetkenä, jolloin kaipaamme elämäämme muutosta.
Voin allekirjoittaa yllä kuvatun. Olen rakastumassa ihmiseen, jolla on hyvin paljon yhteistä kanssani: samantyyppinen sosiaalinen tausta, samanlainen koulutustaso, samantyyppiset harrastukset ja kiinnostuksen kohteet, reflektoiva mieli, keskustelevuus ja avoimuus. Meissä on myös eroja, jotka taidamme kokea toisiaan tukevaksi. Minä olen extrovertimpi, seikkailunhaluisempi ja menevämpi. Mies on omiensa sanojensa mukaan sosiaalinen jännittäjä. Hänelle voi olla helpottavaa löytää kumppani, jolle sosiaaliset tilanteet, uusien ihmisten kohtaaminen ja yllättävät olosuhteet ovat vaivattomia ja joka voi ottaa niistä vastuun. Voin myös houkutella hänet kokeilemaan uutta. Mies taas on minua herkempi ja mutkattomampi tunteidensa ilmaisemisessa. Minun on ollut vaikea puhua tunteistani parisuhteessa ja koen helpottavaksi sen, että toinen klaaraa tämän puolen ja osaa johdatella minut siihen. Muutosta meistä on varmasti kaivannut molemmat oltuamme niin pitkään sinkkuina.
Olen nyt saikulla. Flunssa menköön pian ohitse. Ei tässä ehdi sairastamaan!
Olen jo pitkään lukenut blogiasi mutta nyt kommentoin ensimmäistä kertaa. Ihana kuulla, että nyt kolahti oikeanlainen ihminen! Kaikkea hyvää alkaneelle taipaleelle ja toivottavasti jatkat vielä kirjoittamista. :)
VastaaPoistaKiitos Anonyymille blogin lukemisesta, kommentoinnista ja hyvän toivotuksista :)
PoistaEnköhän minä edelleen kirjoita, vaikka todellakin, moni tuntuu lopettava sitten, kun puoliso löytyy.
Mun mielestä voi myös rakastua silloin, kun ei kaipaa elämäänsä mitään muutosta, tai ainakaan ihmissuhderintamalla.
VastaaPoistaSilloin siihen tunteeseen on vaan paljon vaikeampi sopeutua. Ainakin omalla kohdallani on ollut näin. Olen taistellut tunnetta vastaan kunnes on ollut pakko nostaa kädet pystyyn. :P
Isla
Itsekin mietin, miten suhtautua siihen väitteeseen, että rakastunut haluaa muutosta elämäänsä. Kun toisaalta sekin argumentti on ihan pätevä, että perustyytyväisyys omaan elämään on hyvä pohja parisuhteelle. Mutta se kai ainakin pätee, että jos on onnellisessa parisuhteessa, niin silloin harvemmin haksahtaa toiseen kumppaniehdokkaaseen.
PoistaMä olen sitä mieltä, että ihminen voi rakastaa myös romanttisesti useampaa ihmistä saman aikaisesti. Eli siis onnellisessakin parisuhteessa olisi periatteessa mahdollista rakastua tai rakastaa jotakuta toista tai toisia.
PoistaIsla
Hmmmmm....hmm..... mitäköhän mieltä olen tästä. Olen kyllä ihastunut pitkässä parisuhteessa ja ehkä olisin voinut rakastuakin toiseen, mutta omalla kohdallani laitan jarrut pohjaan ja otan etäisyyttä kyseiseen ihmiseen ihan tietoisesti. Minustakin ihminen voi siis kyllä rakastaa romanttisesti useampaa yhtäaikaa, mutta mielestäni ei ole moraalisesti oikein päästä asioita siihen pisteeseen.
PoistaMinun mielestäni ei ole moraalisesti oikein päästää asioita pisteeseen, jossa siirrytään tunteista tekoihin. Siis jos kyse on yksiavioisesta suhteesta.
PoistaOmille tunteilleen ei kuitenkaan välttämättä mitään voi, eikä mielestäni tarvitse voidakaan. Tunteet saattavat muuttua ajan kuluessa, tai tunteiden työstämisellä niitä voi toki pyrkiä muuttamaankin, mutta joskus ne vain ovat ja pysyvät.
Minusta olisi ihanaa olla parisuhteessa, jossa tämä olisi ok.
Itse olen täysin "yhden miehen nainen" ( kaamea ilmaisu, mutten keksinyt tähän hätään muutakaan), mutta mielestäni on epärealistista luulla, ettei pitkässä parisuhteessa tule ihastumisia tai ehkä jopa rakastumisia muihin ihmisiin. Minusta olisi ihanaa, jos suhteessa olisi niin avoin ilmapiiri, että myös tällaisetkin asiat voitaisiin jakaa. Ei mitenkään yksityiskohtaisesti vaan vaikkapa vaan ihan yleisellä tasolla tunnustaen, että se on mahdollista ja ihan hyväksyttävääkin. Tai niin, että olisi sallittua avautua siitä, kuinka vaikeita tunteita tällaisten "kiellettyjen" tunteiden olemassa olo itsessä aiheuttaa.
Isla
Ps. Ihana pilvissä leijumisen tunnelma sun blogissa nyt. <3
Oho, olen nyt löytänyt parisuhdekonservatiivin sisältäni. Huomaan olevani vahvasti sitä mieltä, että niihin orastaviin ihastuksen tunteisiin täytyy reagoida teoillaan - toisin sanoen, jos tietää syövänsä koko suklaalevyn kerralla, niin jättää sen suklaalevyn kauppaan, eikä tuo sitä kotiin. Tunteilleen ei voi mitään, mutta siihen voi vaikuttaa, kuinka paljon altistaa itseään niiden kohteelle. Minusta tämä on kunnioitusta kumppania ja suhdetta kohtaan. Haluaisin, että myös kumppanini toimisi näin sen sijaan, että altistaisi itsensä mahdolliselle ihastuksen kohteelle ja vieläpä kertoisi siitä minulle. Seitsemän vuotta onnistuin olemaan suhteessa näin, mutta en toki tiedä, millaista olisi olla vuosikymmeniä kestävässä suhteessa - silloin tilanne voisi olla toinen.
PoistaKiitos! Välissä ehti olla niin kirkas lehtivihreä, että silmiin sattui. Nyt pumpulisempaa :)
Niin, tiedän, että olen aika yksin hipahtavien ajatuksieni kanssa. :D
PoistaIsla
Ei perkule, näitä aiheita juuri jouduin pohtimaan miehen kanssa. Onneksi oli vähän pohjustusta!
Poista