Kun sairastamisen oireet hiipivät kehoon, on antauduttava. Karhennus kurkussa, lihaksien jomotus ja väsymys. Antaudun syksylle. Miksi taistella, kun tulet kuitenkin. Olen voimaton, mutta kun en pyristele vastaan, lauttani kelluu uppoamattomana.
***
Olen viime päivät lukenut sarjakuvakerronnan klassikkoa: Alan Mooren käsikirjoittamaa ja Dave Gibbonsin kuvittamaa graafista romaania Vartijat (Watchmen, 1986-7). Miten synkeä kuvaus vuodesta 1985! Ydinsodan uhka häilyy maailman yllä ja kukaan ei tunnu pystyvän pysäyttämään ikävien tapahtumien kierrettä. Entisiä supersankareita lahdataan tai poistetaan muuten kuvioista. Suunnitteleeko joku 3. maailmansodan sytyttämistä?
Pidän synkkyydestä tarinankerronnassa, oudoista ja kammottavistakin ihmiskohtaloista, väkivallasta, joka voi olla graafisuudessaan kaunista. Pidän kauhusta ja siitä kuristavasta tunteesta, jonka synkkä kuvasto ja ihmismielen synkimpien puolien näyttäminen voi aiheuttaa.On ehkä outoa, että tarinankerronnassa rakastan synkkyyttä, mutta tosielämässä en voi sietää pessimistisiä ja katkeria ihmisiä. Ihmiset, jotka näkevät tämän oman todellisuutemme negatiivisuuden lasien läpi ja julistavat tätä elämänkatsomustaan, saavat minut kiehumaan, varsinkin, jos he yrittävät ulottaa tuota omaa katsantokantaansa minuun. Facebookissa minun tekisi mieli poistaa kaverilistalta nämä negatiiviset ja lohduttomat ruikuttajat, kaiketi siksi, että uskon itse niin vahvasti, ettei valittamiseen ole oikeutta ellei heti perään tee jotain asian korjaamiseksi.
Minua moni pitäisi varmasti yltiöoptimistina: näen tämän maailman useimmiten hyvänä paikkana ja uskon ihmisiin ja heidän tahtoonsa tehdä hyvää niin kauan kuin heillä on itsekunnioituksensa.
Mutta samaan aikaan luen ja nautin Vartijat-sarjakuvasta, joka huokuu negatiivisuutta, lohduttomuutta ja pessimismiä. Pidän kauhuelokuvista, joissa lapset kuolevat kammottavan kuoleman ja heidän sielunsa ei saa missään vaiheessa lepoa. Pidän Cuben kaltaisista science fiction -elokuvista, jonka alkukohtauksessa ihminen leikkaantuu pieniksi kuutioksi. Ehkäpä tässä on jollain tapaa sama tilanne kuin suhteessani uskoon: nämä asiat kuuluvat fiktion maailmaan ja siellä nautin niistä, mutta en salli niiden siirtyä omaan tapaani nähdä tämä todellinen maailma ympärilläni. Omasta näkökulmastani väittäisin, että väkivaltaviihde tai kauhu ei tee ihmisestä häiriintyneempää tai negatiivisempaa ihmistä, sillä monen kohdalla näiden näkeminen ja lukeminen fiktion muodossa saattaa olla keino käsitellä minuutensa synkempää puolta niin, ettei sen tarvitse siirtyä osaksi omaa elämää.
Pessimistit ja optimistit - ketkään meistä ei ole oikeassa, koska nämä katsantokannat ovat tulkinnan välineitä. On ihmisen oma valinta kummasta vinkkelistä tätä maailmaa tarkastelee.
 |
| Vartijat-sarjakuvan pessimistisellä ja mustavalkoisella maailmankuvalla varustettu Rorschach |
