Olen miettinyt tänään unelmointia tai pikemminkin sen puutetta. Nuorempana kun tuntui vielä siltä, että kaikki on mahdollista, oli helpompi unelmoida. Nyt kolmekymppisenä tulee käytettyä enemmän energiaa oman jaksamisen murehtimiseen ja sen pohtimiseen, onko omissa tekemisissä mitään järkeä. Sen sijaan, että antaisi ajatustensa lentää vapaasti, ne torppaantuvat ajatukseen: miten paljon työtä se vaatisi? Olen alkanut epäilemään, että tämä on nurinkurinen tapa asennoitua, sillä se ei ota huomioon tekemisen mielekkyyttä ja motivoitumisen merkitystä. Jos alkaa ensimmäisenä miettiä unelman toteuttamisen vaatimaa työmäärää, ei unelmointi ole oikeastaan edes mahdollista. Silloin vain pelottaa.
Pitäisi muistaa, että unelmointi ei vielä sido mihinkään. Ihmisinä olemme kykeneviä abstraktiin ajatteluun. Kun antaa ajatustensa vaeltaa vapaasti ja miettii, millainen elämä tai työ olisi unelmien täyttymys, alkaa huomaamattaan motivoimaan itseään, ja kun on motivoitunut, huomio ei kiinnitykään enää niinkään työn määrään kuin sen mielekkyyteen.
Unelmointi pelottaa minua tällä hetkellä. Mutta ehkä se on ihan ok. Jossain vaiheessa kuoreni voi alkaa repeillä ja mitä jähmettyneempi pelkokuori on ympärilläni, sitä siistimmin se ehkä lohkeaa ympäriltäni. Tämä kirpeä talvisää lupaa jo hyvää - kirkautta ja kuulautta.
Ehkäpä kokemasi burnout on saanut sinut noin varovaiseksi.
VastaaPoistaEhkä sinun kannattaisi haaveilla ensin ihan pienistä asioista, ja vähitellen kasvattaa unelmillesi isommat siivet.
Antaa itsellesi aikaa.
Paulo Coelhon blogissa oli juuri teksti unelmoinnin lopettamisesta. Käyhän lukemassa, jos kiinnostaa.
Isla
Hui, olipa osuva kirjoitus! Täytyy linkata se tähän "for future reference":
Poistahttp://paulocoelhoblog.com/2014/01/13/3-min-reading-killing-your-dreams/
Erityisen vaikuttava oli ilmaus: "When we renounce our dreams and find peace, we go through a short period of tranquility. But the dead dreams begin to rot within us and to infect our entire being."
Olet aivan oikeassa siinä, että burnouttini on tehnyt minut näin varovaiseksi. Kun kerran rysähdin alas siiviltäni, en uskalla luottaa siihen, että lentotaitoni ovat parantuneet edellisestä (nyt kuulosta ihan Paulolta itseltään).