Hahmon kuvaus oli ehkä osuvin itseäni kuvaava teksti, jonka olen koskaan lukenut: itseään täynnä ja kokenut elämässään niin synkkää synkempiä hetkiä kuin niitä parhaimpia. Itseasiassa kuvaus sai kyyneleet silmiini.
Olen kolmesti elämässäni kokenut mielestäni liikaa kipua. Kerran seuratessani vierestä perheenjäsenen tuhoutumista, kerran erotessa ja kerran hajotessani itse. Vähän kuin Jamie, joka joutuu tappamaan kuninkaansa, eroon rakkaudestaan ja menettämään osan kehostaan. Jamien elämä vain on vähän makaaberimpaa kuin omani. Onhan niitä huippuhetkiä monta: en ole tehnyt kompromisseja ja tehnyt vain itselleni merkityksellisiä asioita. Mutta nyt kaipaan enemmän kuin mitään muuta rakkautta ja draamattomuutta. Haluan pitää huolta jostakusta, koska se toisi elämääni kiinnekohdan ja onnea - ja ei, lemmikki tai lapsi eivät ole vaihtoehtoja.
Tää on nyt näköjään jokin uusi villitus, kaverinikin oli tuon "syväanalyysin" tehnyt. Eli tehdään perässä.
VastaaPoistaYou are Daenerys
Muahahahaa, kaikke sitä kuulee. No ehkä mä sitten olen empaattinen, mutta myös kiukkuinen. Ainakin voin tarvittaessa nyt korvennuttaa kaikki urpot lemmikkilohikäärmeilläni - erityisesti käsipuolet sisaruksiinsekaantujat.