maanantai 21. huhtikuuta 2014

- + .

Olen viettänyt laatuaikaa äitini kanssa. Kun oma äiti lähentelee jo kuudenkympin puoliväliä, tuntuu järkevältä viettää välillä vähän pitempi aika yhdessä. Puhelimessa ei saa aina ihan aina käsitystä siitä, missä mennään terveyden suhteen. Ihan hyvinvoivalta äiti vaikuttaa. Ihan yhtä höppänä hän on kuin ennenkin, mutta vain luonteeseensa kuuluvalla tavalla.

Olen pohtinut edelleen yrittäjyyttä. Olisin sukuni ensimmäinen yrittäjä. Äidin puolen sukuni koostuu lähinnä hoitajista ja köyhistä akateemisista ihmisistä, joille hengen ravinto ja auttamisenhalu ovat olleet rahaa ja menestystä suurempia motivaattoreita. He ovat säästeliästä väkeä, joka osaa elää vähällä tai jotka ovat pikkuhiljaa vaurastuneet palkkatyön kautta. Isäni oli tyhmänrohkea riskinottaja. Niin olen minäkin. En tiedä, saisiko tästä verenperinnöstä keitettyä menestyvän yrittäjän.

Ajatukseni ovat jo siirtyneet moodiin, jossa pohdin tulevan yrityksen käytännön asioita: strategiaa, asiakkuuksia, kannattavuutta, yhteistyökumppanuuksia. Pidän haasteista, omaehtoisesta työstä ja organisaatioiden rakentamisesta. Olen rakentanut kaksi organisaatiota aiemmin. Ne taaplaavat nyt joten kuten eteenpäin ilman minua. Luulen oppineeni jo paljon siitä, miten rakentaa terve organisaatio, mutta minulla on paljon opittavaa ja minun on otettava oppia aiemmista virheistäni.

Luulen tuntevani omat heikkouteni ja vahvuuteni. En ole kovinkaan järjestelmällinen tai tarkka ja rutiinityöt alkavat kyllästyttämään minua nopeasti ja ne saattavat jäädä minulta kesken tai tekemättä. Tarvitsenkin työparikseni niin sanotun excel-ihmisen. Vahvuuksiani ovat kokonaisuuksien hahmottaminen, olennaisen ymmärtäminen, ongelmanratkaisu, konseptien suunnittelu ja sosiaalinen silmä. Osaan luoda tunnelmia ja rakentaa luottamusta. Olen lyhytjänteinen mutta sinnikäs, enkä jätä minulle tärkeitä isoja kokonaisuuksia kesken.

Olen nyt opetellut asioiden loppuunviemistä myös ihmissuhteissa. Laitoin tänään viestin proffalle, että ehkä on parempi ettemme jatka "tapailuamme". Se ei vaan etene. Olin ylpeä siitä, etten vain liuennut takavasemmalle vaan keskustelimme asiasta. Proffa halusi kovastikin, että jatkaisimme ystävinä, mutta itse tarvitsen ainakin jonkin verran hajurakoa ennen kuin alkaisin kaveeraamaan proffan kanssa. Viestittelin nettideittipalvelun kautta pari päivää erään toisen ihmisen kanssa ja tajusin pian, että elämäntyylimme eroavaisuudet tekisivät suhteesta mahdottoman. Kiva ja fiksu ihminen, mutta hänen kotiseutunsa on Turun saaristossa neljän eri lautan takana ja hän kertoi olevansa erittäin uskollinen juurilleen ja haluavansa asua siellä. Ensin ajatus tällaisesta asuinpaikasta tuntui hyvinkin romanttiselta, mutta pian tajusin, että minunkaltaiseni vapaudenkaipuinen, urbaani ja urakeskeinen ihminen ahdistuisi saaristossa. Rakastuminen voisi saada vaikka minkälaiset järjestelyt tuntumaan järkeviltä, mutta rakastumisen tunteen laantuessa ja arjen iskiessä päin pläsiä, omaa perusluonnetta vastaan sotiva elämänratkaisu kostautuisi. Kerroin epäilyni avoimesti miehelle, enkä vain jättänyt vastaamatta viesteihin - edistystä!

6 kommenttia:

  1. Niin, kannattaahan noiden vanhusten perään vähän jo katsella, niistä kun ei koskaan tiedä mitä saavat vielä päähänsä. Mullakin on tollainen kuudenkympin ehtoopuolelle ennättänyt tapaus. Se on kyllä eläkkeelle päästyään vaan ryhtynyt himoliikkumaan ja ravaamaan Tallinnassa.Eli suhteellisen harmitonta touhua - ei siis tarvitse vielä laittaa ihan holhoukseen.

    Onniteluni pääsystäsi seuraavalle tasolle kommunikaatiossa miesten kanssa! Se on aina hienoa, kun saa tietää missä tökkii, eikä nainen vain katoa kuin pieru Pohjois-Afrikkalaiseen autiomaahan. Siitä vain sitten vielä vähän suorenpaan tyyliin: "Hei, tästä ei nyt taida tulla mitään, koska olet niin tyhmä/lihava/ruma/köyhä/lyhyt/oinas/blondi/suomalainen/mikromunainen/narukäsi. Hyvää kevättä kuitenkin! Terveisin, D." Olisi kyllä hienoa, jos kommunikaatio ja palaute olisi naisten kanssa noin mutkatonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indigo, the bullshit detector :D

      Eiku seuraava askel on se, että alan kysellä niiden minun kohdalla katoamistempun tekevien miesten perään. Se vasta kanttia vaatisi. Mut kyllähän yleensä kumpikin tietää, mikä on vikana, eikä se vika ole missään luettelemassasi asiassa vaan suhteessa itsessään tai toisen käyttäytymisessä. Jos siis puhutaan jutusta joka on kestänyt vähintään 3-4 tapaamista.

      Missä vaiheessa voi muuten vielä vaan kadota ilman selittelyjä? Musta vielä toisen tapaamisen jälkeen.

      Poista
    2. Niin, joo, nuo edellä mainitsemani syythän tulevatkin yleensä selville jo viimeistään toisella tapaamisella. Ja silloinhan voi vielä häipyä takavasemmalle vähin äänin...Noissa "pidemmissä" jutuissa voi sitten laittaa jonkin viestin tyyliin: "Kuten jo varmaan olitkin huomannut, niin tästä jutusta ei nyt tule mitään, syystä jonka varmaan tiedät (?). Hyvää kevättä/kesää/syksyä/talvea/loppu elämää. Terveisin, D."

      Hmm, luulen että nuo katoamistempun tehneet miehet eivät ole pitäneet näkemästään tai ovat tulleet siihen tulokseen, että jollain toisella naisella on pienemmät ylläpitokustannukset. Miehethän tunnetusti minimoivat naisiin käytettävän energian.

      Poista
    3. Mielestäni muuten katoaminen on ehkä lapsellista ihan vaikka ei olisi vielä edes tavattukaan. Pari vuotta sitten viestittelin fb:ssä (ei kaverina) erään miehen kanssa. Suunnittelimme tapaamista. Mies radiokuoli. Laitoin itse muutaman päivän päästä mahdollisimman kivan viestin (harmittamaan kun jäikin korkeintaan miehen tapa hävitä), jossa toivottelin hyviä loppuelämiä ja naureskelin mielenosoituksellisuudelleni, mutta kerroin myös arvostavani selkeyttä kaikenlaisiin asioihin liittyen. Ja mies vastasi siihen viestiin muuten ihan fiksusti ja etenkin tuota selkeysnäkökulmaa ymmärsi.

      Kaikenlaiset hiljaiset häviämiset kertovat ehkä paljon ihmisen arvostuksesta toisia kohtaan: "En tarvitse sinua elämääni, jeps, se siitä." Toisten ajan tuhlaus (jos toinen odottelisikin) on aika moukkamaista...

      Ja Suomessa nyt varmaan onkin jokin raukkamaisen feidaamisen kulttuuri, mutta eihän sitä tarvitse olla raukkanyssykkä tai paskassa, vaikka miljoona muuta kärpästä olisi jne.

      Mutta on sekin totta, että kun ei kiinnosta, toinen saattaa vain pyyhkiytyä mielestä. Etenkin jos joku kiinnostavampi on näköpiirissä. Noin on käynyt itsellekin: olen siis ollut paskiainen. Mutta ainahan voi yrittää olla järkevä.

      Poista
    4. Samaa mieltä.
      Katoamistemput ovat huonoa käytöstä oli sitten tunnettu kuinka hetki vain. Aina voi sanoa edes heipat.
      Ja kyllä, itsekin olen syyllistynyt moiseen. Ja varmaan vielä syyllistynkin.
      Mutta aina voi yrittää parantaa tapojaan.

      Isla

      Poista
    5. Aijaijai! Vai on sitä itse kukin syyllistynyt tähän raskaaseen rikokseen! En minä vaan, mutta olenkin parempi - ja muutenkin hienompi - ihminen.

      Poista