torstai 3. huhtikuuta 2014

Energiasyöpöt

Hei, olen Daaliah. Olen some-addikti.

Olen tajunnut olevani pahimman luokan narkkari suhteessa Facebookiin, nettideittisivustoon, tähän blogiin ja whatsappiin. Toiset tulee riippuvaiseksi pelaamisesta, minä online-huomiosta. En halua edes ajatella, miten paljon aikaa käytän näillä sivuilla roikkuen ja millainen energiasyöppö tämä tapa on elämässäni. Kirjoitin vuonna 2012 pitkät pätkät nettiaddioktiosta tähän blogiin ja siitä, miten sumeaksi se tekee elämäni. Huomaan repsahtaneeni taas. Selityskin on selkeä: elämässäni ei ole tarpeeksi sisältöä. Tai miten päin se nyt meneekin. Ehkä elämässäni olisi enemmän sisältöä, jos en roikkuisi niin paljon netissä. Minun on tehtävä jotain. Edellisellä kerralla lakkasin käyttämästä nettiä kokonaan klo 17.00 jälkeen.

Pohdiskellessani suhdettani someen, päädyin myös pohtimaan tätä proffa-kuviota ja tajusin, että sekin on energiasyöppö. Voin teeskennellä olevani leikkisän välinpitämätön, mutta totuus on, että tämä suhteenpoikanen syö enemmän energiaa kuin tarjoaa sitä. Se sitoo minut tahtomattani samantapaiseen luuppiin kuin some-addiktio. Tällekin energiasyöpölle on tehtävä jotain. Tuuliviiri minussa on valmis tekemään 180 asteen käännöksen.

Ensimmäinen askel: kone kiinni, nyt.

33 kommenttia:

  1. Nettiaddikti since 1995. Tosin silloin oltiin yhteydessä nuhapumppumodeemilla BBS-järjestelmiin eli purkkeihin. Voin vieläkin kuulla korvissani sen "ihanan" rutinan, kun motu otti yhteyttä sellaiseen. Mistään graafisista käyttöjärjestelmistä ei ollut tietoakaan. Mutta perustoiminnot oli silloinkon aika samoja: keskustelut ja tiedostojen lataaminen (mukaanlukien porno). Nojoo, nyt ei kyllä tää nykynuoriso enää tiedä mistä horisen...

    Olen tässä viime aikoina yrittänyt rajoittaa netin käytön aloittamisen vasta kello 18 jälkeen. Huonolla menestyksellä, kuten huomata saattaa. Noh, enpä kyllä muutenkaan onnistu juuri koskaan ratkaisemaan ongelmiani; niiden kanssa on vaan opittava elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, vuonna -95 mä vannoin, et musta ei ikinä tuu nettiaddiktia. Toisin kävi.
      Kieltämättä pieni vieroitus olisi ihan paikallaan.. Joo. Heti ens viikolla. :)
      Jättäkee tekin ainakin tää blogi rauhaan, niin ei mulle sitten tuu kiusausta kurkkia, mitä täällä puidaan. :)

      Isla

      Poista
    2. Vähän kuin juoppo auttaisi toista juoppoa raitistumaan...Jätetään, jätetään. Yeah, right.

      Poista
    3. Hmm, esi-internetillisessä ajassa oli hyvää myös se, että naisille riitti vain offline-huomio. Nyt niitä pitäisi huomioida vielä virtuaalisestikin. Ja naistenhuomioiminen on vastoin kaikkia periaatteitani, siinä olisikin hyvä syy vähentää näissä blogeissa roikkumista. Tosin luulen kyllä, että nettinarkkiuteni vie silti voiton tästä hyvästä tarkoituksesta. Hmm, hmm, jos nyt ottaisi edes sellaisen tavoitteen, että tulisi tänne meuhkaamaan vasta iltamyöhällä.

      Poista
    4. Niin, ajattelin sellaista vertaistukeen perustuvaa kuntoutumista. :D

      Isla

      Poista
    5. Joo, vertaiskokoontumiset järjestetään vuoropäivin täällä ja Possun blogissa. Hoidon pitää olla nääs intensiivistä, jotta siitä ois hyötyä.

      Poista
  2. Nimenomaan tuo sumea on hyvä sana. Etenkin liittyen näihin blogeihin. Täällä nimimerkkimaailmassa pystyisi luomaan itselleen vale-elämän vielä paremmin kuin nimi-somen maailmoissa.

    Ehkä rohkeampia ja kärkkäämpiä, toivottavasti myös asioita eteenpäin vieviä kommentteja tulee ilman ihan omalla nimellään riehumista, mutta enpä tiedä, mitä muuta hyötyä tästä maailmasta on, ujaah. Taistelen esimerkiksi itse jatkuvasti sitä rasittavaa asiaa vastaan, että meinaa tuntua, kuin blogini olisi muuntautumassa joksikin helkutin pitkäksi deitti-ilmoksi. Ehkä pitäisi viljellä lisää sänkyyn kusemisen tasoisia tarinoita.

    (Tekee muuten mieli mainita, että anonyymi kiusaaja neljänsien treffien tekstissäsi ei ollut minä :D. Huomasin kyseiset kommentit ja täytyy myöntää ne olivat hämmentävästi kuin pahan päivän minän kynästä. Mutta anonyyminä olen kirjoittanut vain kerran, Kristianin kaatoblogiin. Ja sielläkin tulin lopulta esiin. Mitäpä sitä nimimerkillä mamoilemaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkän linjan bloggaajana sanonkin, että tämä netti/blogielämä ei ole millään tavalla oikeaa elämää. Pikemminkin sellaista höttöä, jonka voi jakaa kategorioihin. On ulinaa, seksiä, itkua, muotia, itsensä korostamista ja ajanvietettä. Ei sen kummempaa. Blogiminät eivät ole oikeita ihmisiä ja oikeat ihmiset eivät ole oikeasti kuin blogipersoonansa. Noota Figger kiteyttikin asian hyvin, kyse on puhtaasti vale-elämästä.

      Ja en todellakaan esimerkiksi omalla nimelläni tai lärvilläni kirjoittaisi omasta elämästäni samalla tavalla nettiin, enkä varmasti olisi niin ihana tai ärsyttävä.

      Ja itse olen sitä mieltä, että hyvän blogin elinkaari on noin kolme vuotta. Sen jälkeen se alkaa toistaa itseään. Oma blogini on kohta viisivuotias ja se on varmasti jo ihan yhtä samaa toistoa.

      Mut hei, harrastuksia pitää olla. Bloggaaminen on ihmeen hauskaa (vaikka se onkin ihan puhtaasti huomiohuoraamista) ja itse en ainakaan kadu aloittamista. Tasoon pitäisi kyllä tosin alkaa taas kiinnittämään huomiota, eikä jakaa pelkkiä aivopieruja.

      Poista
    2. Mjaa, kyllä mä ainakin olen ihan tämmöinen livenäkin. Hmm, taidankin läväyttää kohta oman pärstän tänne kaikkien tirkistelijöiden iloksi! Sitten vielä nimi, puhelinnumero ja osoite...

      Poista
    3. Nuin, homma hoidettu, tosin kuva on kyllä muutaman vuoden vanha, mutta en jaksa alkaa mitään selfieitä räpsyttelemään.

      Poista
    4. Noni. Olinpas oikeassa. Sähän Indigo olet varsin rennon ja normaalin näköinen mies. Netti-identiteetin perusteella joku olisi äkkiä olettanut sun näyttävän pikemminkin tältä:

      http://naurunappula.com/z/439567

      Poista
    5. Siis mitäh! Vau, Indigo on villiintynyt lopullisesti! Toisaalta täytyy myöntää, tuntuu jotenkin vaikealta uskoa, että herra oikeasti läväyttäisi noin vain naamansa näkyviin. En ole saanut teksteistä sellaisia tunnelmia.

      ... En minäkään ihan allekirjoita Sian juttuja nettimaailman olemisesta täysin vale-elämää. Ja Indigonkin paljasteluun (jota tosin epäilen) liittyen olen itse muuten joskus aikoinaan kuulunut omalla naamallani toisessa palvelussa aseksuaalien yhteisöön... sinä aikana kun olin juuri menettänyt "elämäni rakkauden" ja meinannut sitten vielä kuolla. Eli niin, kyllä meitä ihan nettimaailmassakin kunnolla paljastelevia / hulluja löytyy. "Taiteilijoiden pitää olla rohkeita" (= Itsensä korostaminen on joillekin tosiaan toisia hauskempaa, hahah.)

      Poista
    6. Siis pitihän se kuva laittaa, ettei kaiken maailman knöllit ala kuvittelemaan ihan omiaan rajoittuneessa mielikuvituksessaan. Sisäinen minäni on kyllä enemmän tuon Possun laittaman kuvan näköinen. Jaa, mitäs sitten? Laitanko seuraavaksi kuvia luukustani, niin näette millaisessa helvetinloukossa Sammakko kurnuttelee?

      Poista
    7. Indigo: Sähän olet hyvännäköinen mies, ja tosi hauskakin! Nyt oikeesti niitä aloitteita tekemään, niin saat edes sä sen oman kullan kainaloosi. :D
      Ja pyöräkuvasta pilkistävä kämppäsi sisustus oli tosi bueno! Sinne kehtaa kyllä vaativankin maun tyttisehdokkaat pyytää kahville.

      Possu: Siis mä nimenomaan tykkään mm. sun ja Daaliahin blogeista siksi, että ne ovat niin aitoja. Olenko siis tullut totaalisen kusetetuksi tässä?!? O_o
      No, ei se mitään. Valeminänne ovat oikein ihastuttavia persoonia. <3 :D

      Isla

      Poista
    8. Valeminällä tarkoitan sitä, että blogissa tulee esiin vain tietty osa ihmisen persoonasta ja elämästä. Oma blogini käsittelee vain yhtä tiettyä osaa omasta elämästäni, eli ihmissuhteistani ja niistäkin vain tietystä osasta, jotka itse valikoin. Tätä ehkä enemmänkin tarkoitan valeminällä, yksi pieni osa helposti näyttää ulospäin valtavan suurelta lukijoille. Tosin, se ehkä onkin tarkoitus.

      Esimerkiksi itse en käsittele juurikaan uraani, harrastuksiani tai muuta normaalia elämääni, vaikka aiheet niissä olisivat vielä herkullisempia kuin pariutumiselämäni. Tosin niistä en uskaltaisia kirjoittaakaan, koska tunnistusvaara ja seuraukset voisivat olla suuret.

      Tarkoitus ei siis ole vetää mitään blogissa sanomaani takaisin, mutta tämä nyt on tällaista hauskaa pohdiskelua bloggaamisesta.

      Indigolta aika rohkeaa kyllä laittaa oma kuva näkyviin. Itse en uskaltaisi laittaa.

      Poista
    9. Joo, Indigo on kaiken kukkuraksi tosi rohkeakin! :P
      Joissain asioissa..

      Possu: Tuohan on ihan itsestään selvää, että blogeista välittyy lukijoille vain palanen kirjoittajan elämää.
      Näinhän käy myös ihan IRL jatkuvasti. Eivät esim. mun työkaverit, lenkkeily tutut, kylän miehet, jotkut sukulaiset, ym. tunne minusta kuin osan.
      Itseasiassa kukaan ei tunne minua niinkuin minä itse, kokonaan. Kaikki muut saavat vain palasia. Sellaista on elämä.. Tämä kai selittää paljon ihmisen ajoittaista yksinäisyyden ja erillisyyden tunnetta.

      Isla

      Poista
    10. Tirkistelynhaluisille pikku pervoille tiedoksi: huomenna on sitten tarjolla myös kuvamateriaalia Sammakon luukusta irtaimistoineen! Uuden kämpän sisustus on vihdoin - melkein - valmis. Saatte siis nähdä mistä näitä aivopieruja oikein suolletaan. Hui! Näin jää taas vähemmän tilaa knöllien mielikuvitukselle.

      Poista
    11. Hei jes! Can't wait! :D
      Mun some-elämälle hieno loppuhuipennus ennen katkolle siirtymistä. :D

      Isla

      Poista
    12. Vai vielä katkolle! Ajattele mitä kaikkea voitkaan missata, jos et ole painamassa päivitä-namiskaa minuutin välein!

      Poista
    13. En halua edes ajatella..
      Teitä tulee kyllä ikävä. Sniif! :/

      Isla

      Poista
    14. Pitäisköhän sun Indigo viimein laittaa oma blogi pystyyn. Sä voisit sinne laittaa vaikka peliarvosteluja, koska ite ainakin tarttisin tasaisin väliajoin uutta pelattavaa.

      Poista
    15. Gameberry.net, tuolta mäkin oon. Youtubesta ja netistä löytyy kaikenlaista pelimatskua. Itse olen nyt vähän keräily-moodissa, joten mitään peliarvoisteluja ei oikein jouda kirjoittamaan. Mutta Berryn keskustelukanavalla on ihan ketju pelivinkkejä varten. Siellä on muutenkin sitä keräilijää sen verta, että vinkkiä luulisi löytyvän vähän joka genren peleistä. Mutta asiaan:

      Tour de Indigon Luukku:

      Kuikuilua ovelta:

      http://aijaa.com/j7ufXx

      Kuikuilua toiseen suuntaan:

      http://aijaa.com/WRS7pW

      Hermokeskus:

      http://aijaa.com/hRm6yl

      Pääasiallinen paikka, missä blogimeuhkaaminen tapahtuu. Nurkassa uusi hankinta, eli B&O:n tuubitöllö retropeleille - ja musiikille:

      http://aijaa.com/wyUO4A

      Sapuskointitila:

      http://aijaa.com/KZq9zl

      Rentoutumistila:

      http://aijaa.com/rJtdTf

      Sumpinväsäyspöytä pyörillä ym.:

      http://aijaa.com/vNVXAc

      Köökkikomero:

      http://aijaa.com/ypwjlk

      Kippojen & kuppien yms. hamstaraamisen tulos (vaiheessa ollaan):

      http://aijaa.com/R1lvvI

      Lelukaappi (vaiheessa ollaan tämänkin kanssa):

      http://aijaa.com/nSmnbM

      Blu-ray-kaappi:

      http://aijaa.com/JMe1tz

      Nuin, kierros Indigon luolassa on nyt päättynyt. Kiitos kaikille tirkistelynhaluisille pikku knölleille ja muille osallistumisesta! Menenkin sitten tästä vetäisemään kaffet siitä pöydällä näkyneestä kupista.

      Poista
    16. Minun ehkä pitäisi puolestani vierailla blogimaailmassa useammin - Indigohan on avautunut täällä! Ihan naamat ja kaikki. Mut voiko jonkun miehen astiakaappi olla oikeasti noin järjestyksessä?

      Poista
    17. Indigo: Lelukaappisi teki vaikutuksen. :)
      Ja komppaan Possua. Oma blogi pystyyn vaan! Tai voithan sä kaapata tän Daaliahin blogin, jos hän päättää hylätä tän kokonaan. :D

      Isla

      Poista
    18. Tiedän että tuo voi olla vähän hämmentävää, mutta jos keräilee kamaa, niin miksi pitää niitä hujanhajan? *Haukoitus*, voisi tästä raahustaa kauppaan ja sen jälkeen pistää kylpyveden valumaan. Sitten onkin jo varmaan aika käydä kauneusunille. Ok, ok, ostan pari olutta, niin ei mene aivan omituiseksi touhu - valitettavasti Alepassa ei myydä kuohuviiniä.

      Poista
    19. Isla: Juu, punainen pleikkari on yksi lemppareistani. Annoin vanhan PS3:seni naispuoliselle kaverille, joka ei niin perusta esteettisestä hömpästä, vaan halusi laitteen ihan pelaamista varten vaan.

      Hmm, voisin kyllä ryhtyä jonkinlaiseksi sub-blogistiksi erinäisiin blogeihin. Ja koska D. ilmeisesti some-paastoaa, niin voisin tietty käyttää valmiita puitteita hyväkseni kuin pahinkin loinen.

      Poista
    20. Joo, ja Indigo voisi tulla munkin sisustuksen laittamaan uusiksi. Tosin, mun tarttis muuttaa ensin tästä slummista pois.

      Poista
    21. Esteettinen puuhastelu on vähän sukuvika; tosin tyylitaju on selkeästi heikentynyt alenevassa polvessa. Äippä on selkeästi parempi tässä hommassa. Olohuone on esimerkiksi muorin käsialaa lähes kokonaan. Toisaalta, en kyllä pahemmin sanonut vastaan, kun tajusin mitä sillä on mielessä. Tuo vanha pöytä plus modernimmat tuolit on esimerkiksi bongattu jostain sisustusaviisista. Toimii.

      Ei sisustaminen mulle niin suurta herkkua oo, että jaksaisin sitä kokoajan tehdä, siksi onkin tarkoitus väkertää kasaan joku suhteellisen ajaton viritys, joka kestää ilman suurempia muutoksia useamman vuosikymmenen.

      Eihän slummista tarvitse muuttaa ennenkuin voi alkaa sisustamaan! Sisäinen kauneus on tärkeintä, julkisivu voi olla millainen tahansa. Ja jos ei itseltä onnistu, niin hankkii sitten vaikka sisustussuunnittelijan tai naisen - sisustussuunnittelija tulee kyllä halvemmaksi pitkässä juoksussa.

      Poista
    22. Hei kiitos Indigo kun olet viihdyttänyt blogivieraita! :) Pitäisikö perustaa sellanen pysyvämpi spin off -kolumni/kuvapalsta tuohon reunaan johonkin loissammakolle?

      Mulle on kyllä tärkeää, että voin kirjoittaa tänne blogiin myös muista aiheista kuin ihmissuhteista. Olisi todella antoisaa kirjoittaa avoimesti töistä ja harrastuksista tänne, mutta sitten pitäisi poistaa 95%:a muista kirjoituksista ja rajoittaa jatkossa privaattikertomuksia.

      Blogiminän ja oikean minän vertailu… täällä olen egokukkoilevampi, luulen. Ja olen oikeassa elämässä mielestäni hauskempi.

      Noota: No worries, en ajatellut sinun olevan ilkeä kommentoija!

      Poista
    23. Mjaa, ajattelin vain hyödyntää tätä blogia, koska epäilin sinun menehtyneen some-paastosta aiheutuneisiin vieroitusoireisiin. Mä luulen kyllä, että tää kommenttilaatikko ihan riittää mulle. Jos olisi oma blogi tms., se vaan aiheuttaisi liikaa paineita tuottaa jotain painokelvotonta meteriaalia siihen. Loissammakko kun on perimmältään todella laiska otus.

      Muutenkin loisimisen perusideahan on hyödyntää maksimaalisesti jo olemassa olevia rakenteita ja toimintoja. Tosin siinä pitää aina tasapainoilla maksimaalisella isännän/emännän resurssien energiasyöppöilyllä, silti kuitenkaan tappamatta tätä.

      Hmm, hmm, voisin tietty änkeä blogin täyteen tekemiäni kirpparilöytöjä tms. Muutenkin tässä on nyt ihan liikaa vapaa-aikaa, koska viimeisin pätkäni eräässä kirjastossa päättyi tässä äskettäin. En ole siis mikään pitkän linjan kirjastosetä, vaan olen ollut näissä puuhissa vasta muutaman vuoden. Eli tehnyt kaikenlaista pätkä- ja silppuduunia koko tämän ajan, koska kirjastoistahan ei saa vakipaikkaa, jos ei ole muodollista pätevyyttä. Eli kaippa tässä pitää syksyllä kouluun mennä. Olisin kyllä lusmuillut vielä vuoden duunissa mielelläni, mutta kaupunginkirjasto on tyrinyt kaikki tämän vuoden sijaisrahat, edes kesäsijaisiin ei ole varaa. All play and no work makes Indigo a dull boy. Oih, ehkä pitää alkaa meuhkaamaan kirveen kanssa tai sitten meuhkaan tuplasti enemmän erinäisissä blogeissa...

      Poista
  3. Kas täällä on tämäkin tuoreempi ilmestys kommenttiosiossa, siis NF. Joo, olen jo käynyt nuuskimassa tuota helkutin pitk...siis blogiasi. Ihan vaan siltä varalta, että on joku paikka mihin vaeltaa, jos vakioblogistini vaikka sattuisivat pariutumaan ja lopettamaan bloginsa. Aina keväisin on se riski erityisesti olemassa. Onneksi norkoilupaikkojeni ylläpitäjät ovat jokseenkin saamattomia asian suhteen, niin saan jatkaa norkoiluani vuodesta toiseen.

    VastaaPoista