tiistai 1. huhtikuuta 2014

Parempi pyy pivossa, vai miten se meni?

Proffa on kymmenes mies, jonka kanssa olen harrastanut seksiä. Onko se paljon vai vähän, en tiedä. Aprillipäivän ja vapaapäivän kunniaksi ajattelin sukeltaa sinkkubloggarin klassikkoaiheeseen: blogistin seksihistoriaan! Lupaan syöttää pajunköyttä ainakin yhteen tarinaan.

1. Sen menetys
Olin hyvin viaton teini. Minulla ei ollut poikapuolisia kavereita poikakavereista puhumattakaan ja hyvä kun uskalsin puhua pojille. Vasta kun muutin 16-vuotiaana isompaan kaupunkiin lukioon, aloin pikkuhiljaa tutustua vastakkaiseen sukupuoleen, kuitenkin hyvin kömpelösti. Neitsyyden menetin loppujen lopuksi yhden illan jutun kautta vasta 18-vuotiaana. Baareihin (laillisesti) pääseminen oli omituinen vaihe elämässä. Niissä piti käydä, vaikka suurimman osan ajasta tunsin oloni niissä todella vaivautuneeksi. Jonain kertana päädyin suutelemaan nuoren miehen kanssa, jonka vein illan päätteeksi opiskelijakämppääni. Seksi oli outoa, hermostuttavaa eikä kovinkaan ihmeellistä.

2. Ensirakkaus
Olin 20-vuotias ja opiskellut vuoden yliopistossa. Vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen oli edelleen vaivaannuttavaa puuhaa. Olin liian itsetietoinen, enkä tiennyt, miten seurustelusuhteita muodostetaan. Loppukesästä osallistuin kaverin juhliin, joihin hän oli kutsunut ihmisiä, jotka liittyivät tavalla tai toisella hänen Pietarin vaihtoonsa. Vierailin tämän kaverin luona naapurimaassa aiemmin keväällä ja tuleva poikaystäväni oli tutustunut kaveriini Pietarin baarissa Transsiberia-junareissullaan. Bileissä juotiin tolkuttomasti vodkaa ja päädyimme tanssilattialla kosketuksiin. En ollut aluksi kauhean ihastunut, mutta kolmannella tapaamiskerralla vietimme viikonlopun yhdessä. Miehen lempeys ja viisaus sulattivat sydämeni. Olin rakastunut raukka ja siksi seksi oli liiankin merkityksellistä.  Päädyimme pariksi monien käänteiden jälkeen ja olimme yhdessä reilut kuusi vuotta. Seksi oli todella hyvää koko suhteen ajan ja varmasti yksi tärkeimpiä syitä, miksi pysyimme yhdessä niin pitkään vaikka suhteen dynamiikka ei ollut kunnossa. Seksin kautta saimme yhteyden toisiimme. Tämä mies osasi yhden niksin, johon en ole koskaan myöhemmin törmännyt - kyseinen niksi vaatii vahvat käsilihakset ja takaa naiselle nautinnon!

3. Prinssi
Olin sydämensä särkenyt 27-vuotias ja lähdin ystäväpariskunnan kanssa erääseen kaukaiseen maahan, jossa ystäväni oli asunut aiemmin. Vietimme aikaa ystäväni paikallisten tuttujen kanssa ja viimeisenä iltana seurueeseen liittyi mies, josta olin kuullut jo paljon tarinoita. Vietimme yhdessä seuraavan yön ja päivän. Kohtaaminen oli maaginen ja mies kiehtova: älykäs verbaalikko, yläluokkainen dandy, henkilökohtainen stand up -koomikkoni, joka lievitti hauskuudellaan suruani. Seksi ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan erikoista. Prinssi olisi halunnut naimisiin kanssani ja rakentaa kunniakseni rakkauttaan ilmentävän temppelin, jos olisin sattunut menehtymään nuorena ja kauniina.

4. Nuori Kolli
Sitten tapahtui Nuori Kolli! Kräsh-Boom-Bang. Intohimoista seksiä ensimmäisillä treffeillä. Suoraviivainen, teknisesti taitava alfa-uros, jonka kropassa tai ulkonäössä ei ole mitään ihmeellistä, mutta, jonka jäntevä olemus vaikutti minuun oudon vahvasti. Vittuileva, henkisesti kypsymätön ja vastustamaton. Tästä miehestä ja seksistä puuttui kuitenkin täysin hellyys.

5. Pikkujoulujatkot
Punainen hame, punaiset saappaat ja punaista huulipunaa. Pokasin miehen baarista, vein kotiin, end of story. Nothing special.

6. Muusikko
Sitten siirrytäänkin jo vuoteen 2013. 30-vuotiaaksi mennessä olin siis harrastanut seksiä viiden miehen kanssa, mikä tarkoittaa, että olen ollut viimeisen vuoden aikana varsin..öhöm… vapaamielinen. Ei niin, ettenkö olisi ollut sitä aiemminkin: 4/5 edellisen miehen kanssa olen harrastanut seksiä 12h sisällä ensitapaamisesta. Seuraavaksi ihana muusikko. Menimme parin jenkkikaverini kanssa baarikierrokselle, jonka tavoitteena oli tehdä mahdollisimman moni suomalainen mies "feeling uncomfortable". Heillä oli karvaita kokemuksia suomalaisista miehistä ja heidän jäykkyydestään. Monta monta alkoholiannosta myöhemmin kaverini usuttaa minut puhumaan selkäni takana olevalle yksin istuvalle miehelle. Päädymme syvälliseen keskusteluun semiotiikasta ja ihmissuhteista, suomalaisuuden ytimestä. Vien miehen luokseni, keskustelemme, kuuntelemme musiikkia ja rakastelemme. Tarinassa olisi ollut aineksia suurempaankin, ellei miehen paljastus elämäntilanteestaan olisi säikäyttänyt minua. Seksi oli hieno kokemus: muusiko ymmärtää rytmin, temmon, kosketuksen merkityksen, ja henkinen yhteys välillämme teki kokemuksesta erityisen.

7. New Yorker
Viime kesänä taisin hieman huumaantua kesästä, lämpimistä kesäöistä ja nuorista miehistä. New Yorkissa opiskeleva nuori suomalaismies kesälomallaan. Hauska tyyppi, mutta hieman outo kokemus, eikä mitenkään erikoista seksiä.

8. To the 90's
Nyt jo hieman nolottaa. Pitkä ja komea nuori mies pokaa minut bussissa matkalla baarista kotiin. Siinä vaiheessa, kun tajuaa harrastaneensa seksiä neljällä eri vuosikymmenellä syntyneiden miesten kanssa, niin kokemusrepertuaaria alkaa olla jo ehkä riittävästi kolmikymppiselle naiselle. Myös sängyssä tunsin itseni jo hieman vanhaksi nuoren miehen viriiliyden äärellä.

9. Turkulainen
Tämä mies on erikoinen tuttavuus viime syksyltä. Hänellä ei loppujen lopuksi ollut mielessä kuin vain ja ainoastaan se yksi asia, vaikka alussa osasikin hyvin harhauttaa. En koskaan tuntenut itseäni samalla tapaa seksiobjektiksi kuin tähän miehen kanssa. Toiset treffit johtivat seksiin, joka oli ihan kelvollista. Kokemus kuitenkin vakuutti minut siitä, että seuraavan kerran haluan harrastaa seksiä sellaisen miehen kanssa, jonka kanssa minulla on aito henkinen yhteys.

10. Proffa
Tähän mennessä olin harrastanut seksiä viidesti miehen kanssa, niin ettei se ollut kovinkaan merkityksellistä tai ihmeellistä. Proffa oli viides mies, jonka kanssa seksi on tuntunut tavalta täydentää henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen. Seksiä harrastimme siis neljänsillä treffeillä viiden kuukauden tuntemisen jälkeen. What happens next is unknown. Pidin erityisesti proffan suudelmista. Hän on ensimmäinen kohdalleni sattunut mies, joka on ymmärtänyt niskasuudelmien tehon. Mmm…

***

Minusta ei ole loppujen lopuksi niinkään tärkeää, millon seksiä harrastaa ensimmäisen kerran vaan millainen yhteys sinulla on kyseiseen ihmiseen ennen seksin harrastamista. Itse hullaannun älykkäistä ja verbaalisista miehistä, ja seksi on voinut tuntua merkitykselliseltä ja rakkaudentäyteiseltä jo viisi tuntia ensitapaamisen jälkeen. Jos henkistä yhteyttä ei ole syntynyt ennen seksiä, seksi ei tässä asiassa luonnollisesti auta. "Magic starts to happen" siinä vaiheessa, kun seksiä harrastaa sellaisen miehen, jonka tapa nähdä maailmaa on jo tehnyt vaikutuksen.

Olen kokemusten keräilijä - nuorempana keräilin uusia maita matkoillani. Olen tainnut saavuttaa saman lakipisteen seksikokemusten kanssa kuin matkailussa: enää ei jaksa matkustaa uuteen maahan vain maasaldoaan kartuttaakseen. Tiedän kokemuksesta olevani uskollinen yhden miehen nainen rakastuttuani ja sehän hienous parisuhteessa on, että sillon sitä seksiä saa huomattavasti säännöllisemmin!

12 kommenttia:

  1. En nyt ehdi enempää kommentoida, koska olen menossa ratsastamaan ranskalaisellani, mutta oletkohan jo seksisaldossa saavuttanut Länsi-Suomen Aseksuaaleimman Miehen eli Possun?

    VastaaPoista
  2. Meni minusta jo ohi. Ja itse asiassa yllätyin itsekin siitä, koska muistaakseni viimeksi olin johdossa. Ellei sitten tuo lukema kymppi ole se aprillipila.

    Mutta itse asiassa olen sinällään tyytyväinen, koska itse olen olettanut eläneeni jonkinlaista seksuaalista tyhjiötä siinä missä muut panevat koko ajan kaikkien kanssa ympärillä. Itse asiassa yllätyin myös siitä, että blogiemännällä on ollut varsin myöhään alkanut seksielämä ja se on ollut melkoisen katkonainen sinällään.

    Tekisi mieli kirjoittaa samanlainen, mutta se taitaisi olla liian henkilökohtaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, tästä on joskus keskusteltu blogisfäärissä. Mä olen kirinyt tässä viime vuoden aikana, enkä ole ihan kaikkia seikkailuja raportoinut tänne. Kahdeksan kuukautta on pisin tauko viimeisen 12 vuoden ajalta.

      Eikös henkilökohtainen retostelu ole juuri se anonyymin blogikirjoittamisen perimmäinen tarkoitus? :)

      Poista
  3. Ok, se siis "hurjasteli" jo rinnalle ja samantein Possusta ohi. Ja joo, onhan tuo pikkaisen myöhäisherännyt naiseksi. Kyllähän sitä yleensä viimeistään teini-iässä alkaa kaikkien vähänkään säädyllisennäköisten naikkosten ovista ja ikkunoista pyrkiä sisään ties minkänäköistä hepinheiluttajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki naiset joita minä olen tavannut tai tapaillut ovat menettäneet neitsyyden siinä 14-16 -vuotiaina. Mikä kyllä minun mielestäni nyt tuntuu aika kauhealta, koska joku teini on oikeasti ihan keskenkasvuinen lapsi vielä.

      Poista
    2. Sitä se nykyaika teettää.

      Poista
    3. Se on tosi surullista, että liian moni tyttö harrastaa seksiä liian varhain siksi, ettei koe muulla tavoin tulevansa rakastetuksi.

      Isla

      Poista
  4. Ja hei, mikä se aprillipila oli? Kansa vaatii saada tietää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aprillipäivä meni jo! Totuus julki!

      Poista
    2. Äh, en mä keksinyt mitään aprillipilaa. 3. kohtaan yritin keksiä joitain leimiä liioittelua.

      Poista
    3. Mjaa, olisin kyllä itsekin veikannut, että kolmosessa on joku rekku haudattuna.

      Poista
    4. Siinä on kyllä kaikki totta paitsi viimeinen virke.

      Poista