sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Maaliskuu

Oli ihana viikonloppu. Yllättävä ja rentouttava. Olin kahtena iltana pomppimassa tanssilattialla vanhojen ja uusien ystävien kanssa.

Työviikkokin oli antoisa. Ymmärsin, että työelämää tai yrittäjyyttä ei voi sietää, ellei salli itselleen epäonnistumia.

Proffan piti tulla viikon päästä käymään, mutta en halunnut, että hän tulee. En kestä miessuhteisiin liittyvää ahdistuksen tunnetta. Mieluummin karkaan ikkunasta. Nähdään ehkä kuukauden päästä, mutta en halua, että ollaan välissä yhteydessä. Ahdistaa. Tämä on joko merkki omasta sitoutumiskammostani tai siitä, että tämän suhteenpoikasen dynamiikka ei ole kohdallaan. Time will tell.

Minulla on uusi ystävä Turussa. Hullu, ihana, fiksu, kaunis.

Kevät saa tulla.

8 kommenttia:

  1. Siis miten ihmeessä tämä nykyajan nuoriso oikein ylipäänsä pariutuu? Ei ilmeisesti mitenkään, jos näitä blogeja lukee. Ja voitaisiinko tämä sitoutumiskammo vihdoinkin saada viralliseen tautiluokitukseen, niin lääkefirmat voisivat alkaa kehittämään siihen jotain troppia. Kysyntää olisi. Hitto, näistä blogisteistahan kohta tulee samanlaisia ikisinkkukurnuttajia kuin Sammakosta. Siinä on kauhuskenaario, jota pohtiessa ei todellakaan tule uni silmään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö saman lammen lumpeenlehdille mahdu enempää kurnuttajia? :D

      Poista
    2. Etkö ole kuullut sanontaa: tämä lampi on liian pieni meille kahdelle. Etsi oma lätäkkö.

      Poista
  2. Kevät, kevät, kevät. Sammakkoprinsseilijä (ahhaa, tuohan kuulostaa melkein neidimmältä kuin prinsessa... äläkä loukkaannu Indigo, sillä pinhin vain niitä, jotka tavalla tai toisella kiinnostavat :D) olkoon nyrpeä, mutta kyllä jarruja pitää kirskuttaa, kun siltä tuntuu. Vähän proffa meinaa alkaa taas säälittää, mutta toivottavasti miehellekin iskee toisaalla oma kevätvapaus :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! En mä usko, että proffa on muhun mitenkään rakastunut. Se on tunnollinen (pitää sanansa) ja varmaan tykkää musta - ja taatusti toivoo, että neljänsillä treffeillä vois olla jotain sutinaa!

      Poista
    2. NF: Mitenköhän tuokin nyt pitäisi tulkita?...

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. D: Tykkää tai ei, mutta varmaan on jo odotukset jonkinlaiselle äksönille. Neljännet treffit vastaa hätäpöksyiselle nykynuorisolle muutamaa valovuotta

      Poista