Huoleton

Nyt poikkeuksellisesti kaivoin läppärin esille illalla, kun mielessä oli postauksen aihe ja päivät ovat menneet töitä paiskien. Nyt kuitenkin ramasee. Jaksanko sittenkään kirjoittaa aikomastani vakavasta aiheesta...

Minulla on nykyään elämä. Elämä, joka pitää minut sen verran kiireisenä, ettei kirjoittamisellekaan tunnu löytyvän aikaa. Tuntuu, että joka päivälle riittää jotain hauskaa tekemistä. Väittelemistä, tanssimista, elokuvanäytöksiä, kissaristiäisiä, bileitä, taidehörhöttelyjä. Tutustun jatkuvasti uusiin ihmisiin, altistun uudelle, innostun uudesta ja opin uusia taitoja. Elän hetkessä. En muista milloin olisin ollut näin tyytyväinen - ehkäpä 11 vuotta sitten. Minulla on hyvin samanlainen olo kuin vuosikymmen sitten yliopisto-opinnot aloitettuani. Kun uusi maailma avautui eteeni. Omanhenkisiä ihmisiä, uudenlaisia näkökulmia, kaikki mahdollisuudet elämässä avoimena.

Huoleton.

Olen huoleton.

Itseasiassa en usko, että olen koskaan ollut näin murheita vailla. Kukaan tai mikään ei nakerra onneani. Olen systemaattisesti poistanut energiasyöpöt elämästäni. Olen täynnä virtaa ja energiaa - ja patterien sijasta käyn aurinko- ja tuulienergialla. Ne eivät lopu kesken. Ero vuoden takaiseen on huikea. Olen onnellinen, että sain burnoutin, sillä se pakotti minut miettimään elämäni uusiksi. Pohjalta on hyvä ponnistaa.

Tuntuu hyvältä olla aidosti väsynyt, ei stressin tai huonosti nukutun yön takia, vaan koska olen koko päivän tehnyt asioita, ollut läsnä ja keskittynyt siihen mitä teen juuri silloin. Kun energia ei ole hukkaantunut menneen murehtimiseen tai tulevan stressaamiseen, vaan olen käyttänyt sen elämästä nauttimiseen.

Anna Ternheim: Walking Aimlessly