Energian purkua ja kehonkuvaa

Olen viime kuukausina kiinnittänyt paljon huomiota omaan hyvinvointiini ja olen yrittänyt pitää huolen, että teen mahdollisimman paljon asioita, jotka antavat minulle energiaa ja mahdollisimman vähän asioita, jotka syövät voimiani. Liikun, tapaan ystäviä, syön ja nukun hyvin ja roikun vähemmän netissä. 

Viime päivinä olen pähkäillyt sitä, että asiaa voi katsoa myös toisesta näkökulmasta. Minun on pidettävä huoli siitä, että tarjoan sekä mielelleni ja keholleni riittävästi tekemistä ja hyviä tapoja kuluttaa ylimääräistä energiaa. Koira, joka ei saa tarpeeksi liikuntaa, alkaa purkaa turhautumistaan huonekalujen pureskelemiseen ja 1800-luvun nainen, joka ei voinut toteuttaa itseään, sai hysteerisiä kohtauksia. Minulle on tehnyt hyvää lisätä radikaalisti kirjojen lukemista ja elokuvien katsomista. Jään pohdiskelemaan kirjojen ja elokuvien teemoja ja kirjoitan niistä välillä tänne blogiin. Hyperaktiivisilla aivoillani on jatkuvasti jotain tekemistä ja en ehdi stressaamaan työasioista tai vaikkapa miesjutuista. Minulla on analysoiva mieli ja aivoni tuntuvat raksuttavan koko ajan. On tuntunut hyvältä hyväksyä tämä ja lempeästi ohjata tuota jatkuvaa pähkäilemisen tarvetta sellaisiin asioihin, jotka ei aiheuta stressiä ja joihin ei liity suorittamista.

Myös liikunta on tapa purkaa ylimääräistä energiaa. En koe, että minulla on yhtä vahva liikkumisen tarve kuin ajattelemisen tarve, mutta silti huomaan, että jos en muutamaan päivään ole päässyt liikkumaan, alan muuttua levottomaksi. Liikunta ei ole koskaan antanut minulle elämää suurempia kicksejä, mutta olen huomannut, että se on hyvinvointini kannalta välttämätöntä. Käyn salilla pari kertaa viikossa, uin kerran viikossa ja saatan kävellä viikossa melkein 30 kilometriä. Kirjojen ja elokuvien parissa saatan hurmioitua, mutta liikunta on vain kehon perushuoltoa. Uusia lajeja kokeilemalla saattaisin päästä jyvälle liikunnan hurmasta, mutta toistaiseksi suurin syy liikkumiseen on ollut yksinkertaisesti se, että kehoni alkaa prakaamaan ilman sitä.

Kuntosalilla käydessä pääsee toisinaan ihailemaan hyvinkin kauniita ja inspiroivia naiskehoja (ja kyllä, myös mieskehoja) ja toisinaan mietin, voisinko innostua liikunnasta esteettisenä projektina, kehonmuokkauksena. Nautin siitä, että tunnen lihaksieni vahvistuvan ja että hallitsen kehoni, mutta ei minusta olisi kehonrakentajaksi tai edes himoliikkujaksi. En nauti liikunnasta riittävästi, jotta voisin uhrata sille enempää aikaa, eikä ulkonäön parantaminen anna riittävää lisämotivaatiota. Tiedän, että hoikempana ja kiinteämpänä olisin hyvinkin hottis, mutta koen tämän tosiseikan melko yhdentekeväksi. Olen rakentanut identiteettini älyni varaan ja kommentit ulkonäöstäni eivät minua juurikaan liikuta. Minulla on ruumiinrakenne, joka viehättää osaa miehistä ja naisista hyvinkin paljon ja joka ei sytytä toisia lainkaan. Lämmittäähän se mieltä, kun joku kehuu kauniiksi tai seksikkääksi, mutta paljon enemmän annan arvoa sille, että joku arvostaa keskustelutaitoani. Kun joku mies katsoo toisinaan asiakseen kertoa, että voisin olla hoikempi, tämä kommentti vaikuttaa arvostukseeni tuota kyseistä ihmistä kohtaan, mutta vain hyvin vähän omaan minäkuvaani.

Mutta, ohoi, työt odottaa.