Kirjoitin aiemmin kirjasta, jossa opastettiin elämänsä elokuvallistamiseen ja elokuvallisen syväminän löytämiseen. Hehee. Minusta tämä on erittäin viehättävä ajatus. Tähän kuuluu siis tietynlainen pukeutuminen ja käyttäytyminen ja avoimuus elokuvallisille kohtaamisille.
Daaliah'n elämä, kohtaus 1:
Kävelen Meilahden puistoissa, ohi Kesärannan, ohi kallioiden, kohti Seurasaarta. Olen pukeutunut pitkään vintage-hameeseen ja paitaani koristaa virkattu valkoinen kukka. Elokuvallista syväminääni toteuttaakseni :)
Ajattelen elämääni, elämäni miehiä ja millaisia he ovat olleet, mikä heitä on yhdistänyt. Seurasaaren sillan lähellä minut pysäyttää pitkätummakomea, hieman vanhempi ulkomaalainen mies ja kysyy nimeäni. Hän sanoo minun olevan kaunis ja haluaa yhteystietoni. Hämmennyn, mutta päätän antaa puhelinnumeroni ja jatkan matkaani.
Kohtaaminen on mitä elokuvallisin ja jälkeenpäin se hymyilytti. Mies otti yhteyttä ja olisi halunnut nähdäkin, mutta jonkin aikaa hänen kanssaan juteltuani tajusin, ettei hän minua kiinnostanut muutoin kuin ulkonäöltään, eikä minusta vain ole siihen, hengailuun, kun en toiselta saa muuta kuin iloa silmilleni.
Mutta elokuvalliset kohtaamiset, näistä pidän.
Upeeta! Ihanaa että elämä heittää tällaisia juttuja. Eihän noita tapahdu kuin elokuvissa! :)
VastaaPoistaEi tapahdukaan! :) Ja sitten kun tällainen kohtaaminen tapahtuu, juuri kun on lukenut elokuvallisista kohtaamisista ja pohtinut, että niin, kyllä ne tummat, ulkomaalaiset ja vähän vanhemmat miehet ovat eniten sykähdyttäneet.
VastaaPoistaEhkä tätä elämää voikin käsikirjoittaa, ajatuksen voimalla.. ;)