Elokuvallinen elämäntapa

Minä pidän aamuistani nykyään. En ole koskaan ollut aamuihminen, olen vain huitaissut ruisleivän suuhuni ja vilkuillut samalla sanomalehteä ja alkanut saman tien hommiin tai lähtenyt liikkeelle. Nykyään aloitan aamuni lukemalla kirjaa, syömällä runsaan aamiaisen ja juomalla kupettain teetä. Tästä uudesta aamurituaalista tulee levollinen ja rauhallinen fiilis. Kun päivä alkaa johonkin asiaan keskittymällä, se myös luontevammin jatkuu samalla tavoin keskittymiskyvyttömän harhailun sijasta.

Olen lukenut viime aikoina joka päivä ja etenkin erään suomalaisen kirjailijan teokset ovat tehneet vaikutuksen. Pasi Ilmari Jääskeläinen ei ole kirjoittanut kuin kaksi kirjaa ja yhden novellikokoelman, jota en ole vielä lukenut. Luin aiemmin Jääskeläisen kirjan Lumikko ja yhdeksän muuta (2006) ja nyt olen viimeisillä sivuilla hänen toisessa kirjassaan Harjukaupungin salakäytävät (2010). Jääskeläisen kirjat on eräänlaista "reaali-fantasiaa" kuten hän omassa blogissaan määrittelee. Kirjoissa liikutaan jossain toden ja maagisen rajamailla, arkisen ja oudon välimaastossa.

Tykkään itse kehitellä kaikenlaisia teorioita ja Jääskeläisessä tunnistan hengenheimolaisen. Kummassakin kirjassa esitellään eräänlainen maailmankatsomuksellinen "konsepti", joka saa näkemään maailman aivan eri tavalla - ainakin tällaisen elokuviin ja kirjoihin hurahtaneen esteetikon kohdalla.

Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan  päähenkilö, nuori opettajarnainen, saa kutsun kuulun lastenkirjailijan luotsaamaan kirjallisuusseuraan, jonka jäseniä on lapsesta saakka koulittu menestyskirjalijoiksi. Kirjassa esitellään ajatus "vuotamisesta";  seuran jäsenet voivat haastaa toisiansa Peliin, jossa he voivat kysyä mitä tahansa toisiltaan ja toisen on vastattava täysin rehellisesti, vuodettava, olipa aihe kuinka kipeä tai hävettävä tahansa. Kirjailijat käyttävät näin saamaansa materiaalia häikäilemättömästi omissa kirjoissaan. He ovat kuin haaskalintuja, jotka nyppivät toisistaan aineksia kertomuksiinsa, samalla tavoin kuin he varastavat ulkoisia piirteitä ja olemuksen osasia kaikista tapaamistaan ihmisistä. Kirjaa lukiessa heräsin hätkähtäen siihen, että kaikissa ihmisissä on kertomuksen ainekset, heidän elämänkohtaloissaan ja kokemuksissaan. Kirja inspiroi tarinankertomiseen; sen lukemisen jälkeen minun teki mieli ryhtyä kirjoittamaan itse tarinoita ja tämä ajatus on edelleenkin mielessä.

Harjukaupungin salakäytävät -kirjassa taas esitellään ajatus "elokuvallisuudesta":  elokuvalliset ihmiset, paikat ja kohtaamiset kohoavat arkisen harmauden yläpuolelle merkityksellisyydessään.

"-- jotkut ihmiset ovat olemukseltaan elokuvallisempia, siis tavalla tai toisella cinemaattisempia kuin toiset. He säteilevät ympärilleen merkityksellisyyshiukkasia, jotka nostavat hetkellisesti muidenkin ihmisten elokuvallisuuden tasoa ja saavat läsnäolijoiden kokemuksen elämästä tihenemään. Myös paikat voivat säteillä merkityksellisyyshiukkasia. Jotkut paikat ovat siis elokuvallisia, kun taas toisia leimaa arkinen merkityksettömyys. On paikkoja - huoneita, taloja. katuja, maisemia, kaupunginosia - jotka arkisessa epäesteettisyydessään turruttavat ihmisen niin, että hän osaa kuvitella mitään cinemaattista. Toisaalta joissakin paikoissa tuntuu luontevalta ellei jopa välttämättömältä ylittää arkiminänsä rajat ajatuksissa, puheissa ja teoissa. "

Kirjan henkilöt ovat ryhtyneet elokuvallistamaan elämäänsä luettuaan "Elokuvallisen elämänoppaan" ja ovat ryhtyneet pukeutumaan, puhumaan ja käyttäytymään elokuvallisemmin siteeraten klassikkoelokuvia, hetkeen heittäytyen ja välttäen "jatkumohakuista hitautta".

"Hidas jatkumohakuisuus vaikuttaa kuin painovoima. Se painaa ihmisen kasvot arjen pölyyn ja unelmien tuhkaan. Se suostuttelee tyytymään kohtalon nöyräksi juhdaksi ja sivuuttamaan ne mahdollisuudet, joita elämän jokainen hetki tarjoaa. Elokuvallinen elämäntapa on hitaasta jatkumohakuisuudesta vapautumista."

Ajatus elokuvallisesta elämäntavasta on hupaisa mutta samalla pelottavan ravisteleva. Totta tosiaan, tuohonhan minä olen pyrkinyt, hetkessä elämiseen ja sellaisen turruttavan junnaamisen nujertamiseen. Sen sijaan, että jumitan läppärin tai television ääressä kaikki illat, lähden liikkeelle ja altistan itseni noille lukuisille Helsingin merkityksellisyyshiukkasia säteileville paikoille ja kohtaan ihmisiä.

Tuleeko teille arvon lukijat muuten mieleen, erityisen elokuvallisia paikkoja? Harjukaupungin salakäytävät - kirja sijoittuu Jyväskylään ja kyseisen, minullekin kovin tutun kaupungin, erääksi elokuvalliseksi paikaksi mainitaan Kirkkopuisto:

" Tässä korttelin kokoisessa Jyväskylän keskuspuistossa sijaistee 1880 valmistunut goottityylinen kirkko, kioskirakennus, vanha kytkinasema sekä erilaisia muistomerkkejä. Erityisesti vuonna 1954 rakennettu kioski säteilee ympäristöönsä M-hiukkasia, jotka tihentävät lähistöllä oleilevien ihmisten elämäntunnetta. Kirkkopuisto onkin rakastavaisten keskuudessa suosittu kohtaamispaikka." 

Olen itse asunut nyt pääkaupunkiseudulla 9 vuotta ja olen tässä ajassa ehtinyt asua viidessä eri kaupunginosassa. Näiden erot voi kiteyttää hyvinkin näiden paikkojen elokuvallisuuden mukaan. Espoon keskus oli paikkana ja estetiikaltaan masentava ja sen elokuvallisuus rajoittui ahdistavan suomi-angsti-elokuvan tasolle. Käpylä ehdottomasti henki merkityksellisyyshiukkasia, jonkin verran Lauttasaarikin, mutta parhaiten olen viihtynyt täällä Meilahdessa, etenkin omalla kotikadullani, joka henkii 40-luvun Suomi-elokuvan tunnelmaa. Söpöt rapatut kerrostalot ja rappuni vanha hissi. Portaat kohti Seurasaarta ja arvokkuutta henkivät vanhat ravintolat. Ehkäpä viihdynkin täällä niin hyvin tästä kaupunginosasta säteilevien merkityksellisyyshiukkasten ansiosta.

Myös kohtaamiset ihmisten kanssa voivat olla elokuvallisia ja luulen, että etenkin tarinat siitä, miten ihmiset kohtaavat rakastettujaan saavat helposti elokuvallisia piirteitä: ne ovat erityisen merkityksellisiä ja kohtalokkaita. Itselleni muistuu mieleen eräs kohtaaminen Mumbain yössä... Uskaltaako lukijat paljastaa omia cinemaattisia kohtaamisiaan? Mikä teki niistä erityisen pysäyttäviä?

Kohtalokas eroamisen hetki Casablanca-elokuvassa(1942)