Tänään ajattelin kirjoittaa shoppaamisesta. Lähinnä sellaisesta semi-kriittisestä tunne-elämän näkökulmasta. Minulla on tällä hetkellä melkoisen tiukka budjetti ja joudun miettimään tarkasti omat hankintani - tarvitsenko tätä asiaa välttämättä ja voinko saada sen halvemmalla jostain.
Olen ollut aiemmin todella höveli rahankäyttäjä. En ole pistänyt rahaa vaatteisiin tai parturikäynteihin, mutta matkustamiseen ja ulkona syömiseen sitäkin enemmän. Aiemmin ostoksia saattoi tehdä myös itseään piristääkseen - varsinkin väsyneenä ja stressaantuneena tähän saattoi sortua helposti. Sillä ostettavalla tavaralla (tai matkalla) yritti piristää itseään - edes vähäksi aikaa. Mietinkin, että kuinka monen naisen kohdalla shoppailun perimmäinen tarkoitus on jonkinlainen tunne-elämän aukon paikkaaminen?
Ostin tänään aivan ihanan vyön. Sen ostaminen tuntui jotenkin extra-hienolta, kun en ostanutkaan sitä päähänpistona vaan mietin useamman päivän, onko minulla varaa siihen ja mistä voisin nipistää, että rahat riittäisivät siihen. Tuli sellainen olo, että se oli ansaittu.
Toisaalta, meissä naisissa on kyllä myös tietynlaista keräilijäluonnetta paljonkin jäljellä menneiltä ajoilta. Shoppailun voikin nähdä eräänlaisena nykyversiona marjojen ja yrttien keräilylle. Vähän niinkuin urheilussa kilpailemisen voi ajatella olevan korvike miehen taistelu- ja metsästystarpeelle. Tänään Helsingissä oli Siivouspäivä, jolloin kuka tahansa pystyi pistämään katukirppiksen pystyyn. Teinkin aika mainiota löytöjä ja rahaa kului 5 euroa. Kirpparit onkin hyvä tapa toteuttaa tuota keräilijäluontoaan ilman, että budjetti heittää häränpyllyä. Voihan noilla kirppariostoksilla vähän tuota tunne-elämäänsäkin paikkailla - liekö niin pahasta sekään.
PS: Eiliset treffit siirtyi tiistaille, kun mies tuli kipeäksi. Oli jotenkin tosi suloista, että mies soitti tämän kertoakseen viestin sijasta. Miehen ääni aiheuttaa minussa sellaista hyrinää, että odotan tapaamista entistä innokkaammin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti