Rauhoittumisesta

Olin viikonlopun sukuloimassa serkun häissä. Oli aivan upea sää ja häät oli mainiot. Kerrankin ohjelma ja sen rytmitys oli viimeisen päälle mietitty. Kun tässä on itse kolmenkympin korvilla - kolmen viikon päästä 30 vee, iik -  niin lähipiiri naittaa itseään urakalla. Seuraavat häät on kuukauden päästä.

On ollut hämmentävää huomata tiettyjä muutoksia itsessään. Sellaista rauhoittumista. Järkevyyden ihannointia. Kun lähipiirin mies/naisvalintoja arvioi, niin perusteena ei enää ole se, kuinka mielenkiintoinen tai vetävä potentiaalinen puoliso vaan ihan puhtaasti puoliskon "kunnollisuus". Tämä serkkunikin valitsema mies on toisen serkkuni sanoin stereotypia suomalaisen miehen hyvistä ominaisuuksista: mies on luotettava ja ahkera.

Nyt sitten vaikuttaa, että saattaisin olla itsekin kohtaamassa tällaisen kunnollisen miehen. Hän ei ole eksoottinen, vetoavan vittumainen, dandy tai erityisen jännittävä - tällaisia ovat olleet edelliset miesvalintani. Nyt vaakakupissa painaa enemmän miehen elämäntilanne, sitoutuneisuus ja tasapainoisuus. Minulla on jännä fiilis tästä miehestä. Ihan kuin hän ei olisi ihan tästä ajasta - vaan herrasmies jostain muutaman vuosikymmenen takaa. Ei epämääräistä viestittelyä vaan hän soittaa silloin kun on luvannut soittaa, sopii asioista ajoissa ja on todella kohtelias. Ei niin hip & cool, mutta jotenkin todella vetoava. Gentleman, hellä mies.

Jotenkin alan vakuuttua siitä, että nuo puoliskot todellakin valitaan, eikä sattuma kuljeta ketä vaan eteemme. Tai kuljettaa kyllä, mutta tartumme vain sellaiseen ihmiseen, joka sillä hetkellä on se oikea. Millainen mielentila sellainen mies/naisvalinta. En tiedä, kehkeytyykö tästä tämänhetkisestä kuviosta suhde, mutta jos näin käy, kuvastaa tämä miesvalinta hyvin nykyistä mielenmaisemaani. Rauhoittumisen tarvetta. Se on vähän pelottavaakin. Tuntuu kuin osa minua ja identiteettiäni olisi murenemassa - seikkailunhaluisuus, uudesta innostuminen ja epävarmuudesta nauttiminen. Mutta eihän kenenkään minuus ole kiveenhakattu.