Miehen arviointikriteerit

Ihmissuhdeteoreetikon pohdintoja.

Esittelin joskus aiemmin pyhän kolminaisuuden, jonka olisi parempi toteutua miehen kohdalla, jotta häntä voi edes ajatella poikaystäväkanditaatiksi. Näitä ovat sopiva sijainti, luonne ja elämäntilanne. Kaukosuhteet tuppaa olemaan hankalia ja jos miehen luonne ei ole kohdallaan, niin suhteen poikanen ei pötki pitkälle. Suhdetta hankaloittaa myös se,  jos mies on esimerkiksi juuri eronnut, todella kiireinen tai keskellä jonkinlaista henkilökohtaista kriisiä. Omalla kohdallani suhteen poikaset ovat usein kosahtaneet johonkin näistä "vaatimuksista". Laastarimies oli liian kaukana ja luonnekin oli sitten loppupeleissä hieman liian kiivas ja epätasapainoinen. Tekstihurmaaja oli myös liian kaukana ja hänen elämäntilanteensa oli sekava. Luonne oli sitäkin hurmaavampi.

Nyt deittailemani miehen kohdalla voin laittaa raksin ruutuun jokaiseen kohtaan. Hänen työpaikkansa on parin kilometrin päässä kotoani, hän vaikuttaa olevan valmis vakavaan suhteeseen ja luonteeltaan hän on erittäin miellyttävä.

No mutta, nyt päästäänkin ns. seuraavalle tasolle. Jos mies läpäisee tuon pyhän kolminaisuuden kiirastulen, niin vastassa on seuraava kolmiosainen esterata. Nyt aletaankin syynäämään tarkemmin miehen ominaisuuksia. Parhaimmassa tapauksessa tunnen mieheen vetoa kolmella eri tasolla: fyysisellä tasolla, tunnetasolla ja älyllisellä tasolla. 

Fyysinen vetovoima on omalla kohdallani tärkeää, sillä olen seksuaalinen ja esteettinen ihminen. En ole itse täydellinen eikä miehen tarvitse olla mikään superkomistus, mutta minun täytyy pystyä tuntemaan itseni naiseksi miehen seurassa. Tämä mies läpäisee tämän kohdan kevyesti. Hänen vieressään seisominen tuntuu hyvältä. En ole itse mitenkään siro, joten se, että mies on 15 senttiä minua pidempi on hienoa.

Tunnetason vetovoimaan vaikuttaa se, millainen luonne miehellä on ja miten hän kohtelee minua ja muita ihmisiä. Luotettavuus, rehellisyys, tasapainoisuus, ystävällisyys - nämä ominaisuudet tekevät miehestä emotionaalisesti viehättävän. Nuori Kolli ei läpäissyt testiä tässä kohdassa. Tunnetasolla hän kylmää minua olemalla epäkunnioittava naisia kohtaan. Nykyinen deittimies vaikuttaa lupaavalta myös tällä saralla. Hän on tähän mennessä pitänyt kaikki lupauksensa ja pitänyt minua kuin kukkaa kämmenellä. Ainoa asia mikä on särähtänyt korvaan on se, että hän viittaa aika usein ihmisiin "hankalina ihmisinä". Hmm, en oikein tiedä, mitä mieltä olla tuosta.

Älyllinen vetovoima viittaa siihen, millaisesta vinkkelistä mies tarkastelee maailmaa. Onko hän utelias, haluaako altistua uudelle ja oppia siitä.  Onko hän kiinnostunut asioista ja intohimoinen asioiden suhteen. Tämä on se kohta, joka mietityttää minua. Mies vaikuttaa olevan suhteellisen intohimoinen työnsä suhteen, mutta jotenkin en osaa arvostaa tätä tarpeeksi, koska hänen valitsemansa ala on melko "suorasukainen" ja simppeli, ei siis itsessään mitenkään intohimoja herättävä. Uhh, taidan vaan olla akateeminen kulttuurisnobi. Eilen itseasiassa juttelimme miehen kanssa asiohin "hurahtamisesta" ja hän selkeästi tiedosti tämän eron meidän välillä. Minä olen elämäni aikana hurahtanut vaikka mihin ja mies selitti sitä, miten hänellä ei ole koskaan ollut suuria intohimon kohteita. Omaa kaveripiiriäni on määritellyt nimenomaan tämä hurahtaminen, ihmiset ovat intohimoisia jonkin tietyn asian suhteen ja näin heistä on tullut tämän pienen osa-alueen asiantuntijoita. Tämä mies onkin eräänlainen "perusmies", tyhjä kangas.

Tyhjä kangas, muttei tyhmä kuitenkaan. Mutta saanko riittävästi älyllistä stimulaatiota tältä mieheltä?  Loppuuko meiltä keskustelunaiheet? Voinko kunnioittaa häntä tarpeeksi? Ryhtyisinkö pettämään häntä älyllisesti ja olisiko vaara, että joskus rakastuisin mieheen, joka sytyttää kaikilla tasoilla: fyysisellä, älyllisellä ja tunnetasolla. Mikä on olennaista? Älyllinen pettäminen on itseasiassa ihan luvallista:voin etsiä kaipaamaani älyllistä kumppanuutta myös muilta ihmisiltä. Tämä ei ole varsinaisesti pettämistä samalla tavalla kuin se, että hakisin rakkautta tai seksiä muualta.

Olen lähipiirissäni huomannut, että akateemiset naiset päätyvät usein yksiin miesten kanssa, jotka eivät älyllisesti ole aivan samalla tasolla heidän kanssaan. Suhteet ovat sinänsä ihan toimivia, mutta he saattavat välillä valittaa keskusteluyhteyden puutetta miehen kanssa tai sitä, että miestä ei tunnu kiinnostavan heidän tekemisensä. Suhteet ovat onnellisia, koska mies panostaa suhteeseen ja rakastaa naista ja heidän välillään on fyysistä vetovoimaa. Näissä tapauksissa miestä ei yritetä tuoda osaksi akateemista kaveriporukkaa vaan mies on siellä taustalla. Luulen, että näin kävisi tämänkin miehen kanssa. En osaa kuvitella hänen ryhtyvän hengaamaan oman kansainvälisen ja akateemisen kaveriporukkani kanssa.

Uhh, tämä on se "make or break" -asia tämän miehen kohdalla. Tämä on syy, miksi en halua suhteen poikasen muuttuvan fyysiseksi liian nopeasti, sillä hormoonihuurut saattaisivat sumentaa arvostelukykyni. Toisaalta voi olla, että mies ei ole vielä näyttänyt kaikkia puoliaan ja olen tuominnut hänet liian nopeasti. Juttelin eilen tästä asiasta yhden kaverin kanssa ja hän kehotti minua testaamaan miehen potentiaalia, laittamaan hänet tilanteisiin, jossa testaan hänen kykyään innostua uudesta. Minusta tuntuu, että tämä mies saattaakin kaivata juuri sitä, että hänet altistetaan kaikenlaiselle uudelle. Ehkä hän juuri siksi kiinnostui minusta, sillä minun profiilini suorastaan huutaa, että tämä ihminen on kiinnostunut vaikka mistä. Siihen viittaisi se, ettähän reflektoi eilen omaa "hurahtamattomuuttaan" ja pohti sitä, että ehkä noita matkailukohteita voisi monipuolistaa. Hän myös kiinnostui väittelyharrastuksestani kovasti. Elikkä ehkä mies onkin tyhjä kangas, joka kaipaa itsekin maaliroiskeita :)

Olen huomannut senkin, että joskus lämpenen niille parhaille jutuille hitaasti. Tämä harrasrusporukka on hyvä esimerkki. Porukka vetosi dynaamisuudellaan ja älykkyydellään, mutta jutut vaikuttivat aluksi aivan liian pinnallisilta makuuni. Muutaman kuukauden kuluessa olen hyväksynyt porukan, eikä minua aluksi häirinneet asiat häiritse enää, koska tiedän, ettei jutut ole aina niin pinnallisia. Tilanne voi olla saman tämän miehen kohdalla. Vaikka hän ei sovi omaan kansainvälistä akateemisuutta ihannoivaan muottiini, niin ajan kuluessa tämä asia voi muuttua merkityksettömäksi. Saatan hyväksyä asian, sen ettei yhteys välillämme perustu ensisijaisesti älylliseen vetovoimaan vaan siihen, että pidämme toisistamme ja fyysinen puoli toimii.

Noni, olikohan tarpeeksi analysointia näin kakkos - ja kolmostreffien väliin.

Kirouksen tuolla puolen

Kirous kumottu. Ensimmäiset kunnon kakkostreffit takana ja kolmannet treffit sovittu ajan ja paikan tarkkuudella. Vetovoimaa oli edelleen ja tunnelma oli paljon rennompi kuin viimeksi.

Mies vaikuttaa olevan kovin tosissaan kanssani. Hän tarjosi lounaan ja yrittäjänä vitsaili laittavansa kuitin vähennyksiin kohtaan "vaimon etsintä" ja puhui jo vaikka mitä tulevasta. Hieman hätkähdin, mutten ahdistunut. Mies on ehdottomasti ns. aviomiesmateriaalia, vaikka ei olekaan sellainen mies, jonka olisin itselleni kuvitellut. Hän ei ole akateeminen, ei kulttuurialalla, eikä hurahtanut vahvasti mihinkään harrastukseen/kiinnostuksenkohteeseen. Tästä näkökulmasta hän on hieman "tavallisempi" ja "normaalimpi" mies kuin tuttava- ja kaveripiirini miehet. Mutta ei tämä miestä pahenna.

Hän näkee vaivaa eteeni ja hänellä on miellyttävä luonne. Tämä on tärkeintä. Eikä pahitteeksi ole sekään, että hän saa hormoonini hyrräämään :)

Rauhoittumisesta

Olin viikonlopun sukuloimassa serkun häissä. Oli aivan upea sää ja häät oli mainiot. Kerrankin ohjelma ja sen rytmitys oli viimeisen päälle mietitty. Kun tässä on itse kolmenkympin korvilla - kolmen viikon päästä 30 vee, iik -  niin lähipiiri naittaa itseään urakalla. Seuraavat häät on kuukauden päästä.

On ollut hämmentävää huomata tiettyjä muutoksia itsessään. Sellaista rauhoittumista. Järkevyyden ihannointia. Kun lähipiirin mies/naisvalintoja arvioi, niin perusteena ei enää ole se, kuinka mielenkiintoinen tai vetävä potentiaalinen puoliso vaan ihan puhtaasti puoliskon "kunnollisuus". Tämä serkkunikin valitsema mies on toisen serkkuni sanoin stereotypia suomalaisen miehen hyvistä ominaisuuksista: mies on luotettava ja ahkera.

Nyt sitten vaikuttaa, että saattaisin olla itsekin kohtaamassa tällaisen kunnollisen miehen. Hän ei ole eksoottinen, vetoavan vittumainen, dandy tai erityisen jännittävä - tällaisia ovat olleet edelliset miesvalintani. Nyt vaakakupissa painaa enemmän miehen elämäntilanne, sitoutuneisuus ja tasapainoisuus. Minulla on jännä fiilis tästä miehestä. Ihan kuin hän ei olisi ihan tästä ajasta - vaan herrasmies jostain muutaman vuosikymmenen takaa. Ei epämääräistä viestittelyä vaan hän soittaa silloin kun on luvannut soittaa, sopii asioista ajoissa ja on todella kohtelias. Ei niin hip & cool, mutta jotenkin todella vetoava. Gentleman, hellä mies.

Jotenkin alan vakuuttua siitä, että nuo puoliskot todellakin valitaan, eikä sattuma kuljeta ketä vaan eteemme. Tai kuljettaa kyllä, mutta tartumme vain sellaiseen ihmiseen, joka sillä hetkellä on se oikea. Millainen mielentila sellainen mies/naisvalinta. En tiedä, kehkeytyykö tästä tämänhetkisestä kuviosta suhde, mutta jos näin käy, kuvastaa tämä miesvalinta hyvin nykyistä mielenmaisemaani. Rauhoittumisen tarvetta. Se on vähän pelottavaakin. Tuntuu kuin osa minua ja identiteettiäni olisi murenemassa - seikkailunhaluisuus, uudesta innostuminen ja epävarmuudesta nauttiminen. Mutta eihän kenenkään minuus ole kiveenhakattu.

Oppitunti

Musta voi saada aika skitsofreenisen tai vähintään maanis-depressivisen kuvan tätä blogia lukemalla. Mutta juuri sen takia tämä bloginkirjoittaminen on loistava terapiamuoto. Tänne voi purkaa kaikki älyttömimmät ajatuksenjuoksunsa - ja sitten pyörtää mielensä, kun on sanonut asian ääneen ja todennut sen pöljäksi.

Kaiken vannomisen  - miehen pitää ottaa ensin yhteyttä, nyt omistan elämäni satunnaiselle seksille ja unohdan romanttisen rakkauden - jälkeen yllätin itseni tänä aamuna kirjoittamasta tekstiviestiä viime viikon deitille. Kerroin, että oli kivaa viime viikolla ja olisi tosiaan mukava tehdä jotain yhdessä. Lopputulos. Mies soitti ja ensi viikolle on sovittuna kahdet treffit.

Sitä voi olla niin päänsä sisällä. Sitä vain murehtii mitä toinen ajattelee, eikä keskity miettimään mitä mieltä itse on toisesta ja mitä itse haluaa. Yhdellekään niistä 17:sta deittailemastani miehestä en ole sanonut, että haluaisin tavata uudestaan. En ennen tätä päivää. Olisikohan tällä jotain tekemistä sen kanssa, etten ole koskaan selvinnyt toisille treffeille - ei kai... Jäin myös miettimään sitä, mitä eräs kaverimies sanoi minulle. Että minä vaikutan sellaiselta naiselta, joka "ottaa mitä haluaa". Minä varmaankin todellakin vaikutan sellaiselta naiselta, joka tietää mitä haluaa eikä pelkää sanoa sitä ääneen. Kun en siis ikinä ole sanonut ääneen, että haluaisin toisille treffeille, voi jäädä sellainen vaikutelma,  että en sitten todellakaan halua toisia treffejä kun en niitä itse maininnut. Kiitos siis Jokivarikselle niistä toisenlaisista ajatuksista, jäivät muhimaan ilmiselvästi.

Sinänsä ihan järkeenkäypää, että mies kaipasi jonkinlaista signaalia minulta. Hän bongasi minut netistä ja pyysi treffeille. Hän soitti kolme kertaa ennen treffejä. Hän puhui kahteen otteeseen treffeillä uusista treffeistä ja puhui "hiljaksiin tutustumisesta", kehui kauniiksi jne. Hän laittoi viestin treffien jälkeen ja kirjoitti, miten KEKSITÄÄN jotain kivaa tekemistä ja OLLAAN yhteyksissä. Tuo sanamuoto oli se pallo, jota en melkein tajunnut napata ja heittää takaisin. Tähän päivään mennessä en ollut tehnyt muuta kuin reagoinut miehen aloitteisiin.

Puhe kirouksesta ja myytti siitä, että miehen pitäisi jatkuvasti olla se "jahtaaja", omat pelot. Kaikki nämä on hyviä tekosyitä olla passiivinen "uhri" ja väittää, ettei asioihin voi vaikuttaa.

Huoh, tämä aikuistuminen, se on niin vaikeaa. Käytöstapojen oppiminen vieläkin vaikeampaa.

Seksin nimeen

Aaaah.. tuntuupa hyvältä - relata. Projekti "Miehen etsintä" on tauolla ja tunnen jo miten sekä kehoni että mieleni on alkanut rentoutumaan. Mihin kaikkeen tätä vapautunutta energiaa voikaan suunnata. Nyt voin kutsua Nuoren Kollin luokseni ilman pähkäilyjä siitä, mikä vaikutus sillä on tähän "oikeanlaisen miehen" etsintään. Nyt voin keskittyä katselemaan miehiä puhtaasti kuolausmielessä. Olla pinnallinen ja huikentelevainen. Vannoa sattuman ja satunnaisen seksin nimeen.

Miten kaipaankaan seksiä. Suhteeni seksiin on ollut mielestäni aina mutkaton ja luonnollinen. Ihmissuhteita olen murehtinut liiaksikin, mutta seksi on aina edustanut minulle sitä itseään - nautintoa. Saan miehen kehosta ihan hirveitä kicksejä. Miehen mielenliikkeitä tulkitessani olen epävarma itsestäni, mutta sängyssä kaikki epävarmuus kaikkoaa. Elän silloin puhtaasti tunteen vallassa ja analysoiva mieleni saa rauhan. Silloin tunnen saavani myös henkisen yhteyden mieheen tavalla, jota en koskaan keskustelun kautta onnistu saavuttamaan. Olen paljaana myös henkisesti.

Olin 7 vuotta suhteessa, jossa seksi oli aina hyvää - eikä vain hyvää vaan loistavaa. Kumpikaan ei ikinä kärsinyt haluttomuudesta, tunsimme tasan tarkkaan toistemme mieltymykset. Tästä huolimatta siinä seksissä ei ollut koskaan samaa kiihkeyttä kuin seksissä Nuoren Kollin kanssa. Seksi hänen kanssaan on tajunnaräjäyttävää, koska se ei ole herkkää vaan tietynlaista valtataistelua.

Oi-joi, nyt kun ajattelen seksiä, niin jotenkin palautuu mieleen millainen mies minua oikein sytyttääkään. Sellainen joka viettelee minut älyllään, nokkeluudellaan ja verbaalisuudellaan. Miten olinkaan tämän unohtanut. Nuo piirteet yhdistettynä seksuaaliseen vetovoimaan ja olen täysin myyty.

Nyt riitti!

Mä oon valmis luovuttamaan. Nostamaan kädet pystyy ja totaalisesti unohtamaan miehet toistaiseksi. Melkein viikko treffeistä eikä miehestä ole kuulunut ja minähän en piru vie halua olla se, joka ottaa eka yhteyttä. En en en. Kakkostreffien kirous - luovutan hirmuvaltasi edessä. Tulkoon prinssi joku päivä ja poistakoon kirouksen suudelmallaan. Mutta nyt siirryn horrostamaan lasiarkkuuni. Kaverit, kesä, urheilu, gradu, yhdistystoiminta - täyttäkää elämäni! Nuori Kolli, tule ja tyydytä fyysiset tarpeeni! Romanttinen rakkaus - screw you.

Mies- ja naisenergiat

Tänään ajattelin kirjoittaa sellaisesta hihhuliaiheesta kuin mies - ja naisenergiat ja niiden vaikutukset deittailuun.Väitän, että se kuuluisa "kemia" perustuu näihin energioihin ja niiden monisyiseen kiemurointiin miesten ja naisten välillä.

Aloitteellisuus on yksi asia, jossa tämän mies/naisenergian voi nähdä ilmenevän. Miehisen miehenhän kuuluisi olla se riskinottaja, hän syöksyy päin vaaroja ja on vaarassa kolhiintua. Aloitteen tekeminen on riskinottoa ja siinä voi saada pahankin kolhun itsetunnolleen kun vastapuoli ei lämpenekään. Siksipä perinteisesti juuri mies tekee aloitteet itseään miellyttävän naisen kohdatessaan. Näin tehdessään ja aloitteissa onnistuessaan mies puhkuu miehistä ylpeyttä - otin riskin ja se kannatti. Hänen miesenergiansa ovat huipussaan. Näin siis teoriassa.

No, mitä tapahtuukaan, jos nainen ottaa aloitteellisemman roolin - tekee aloitteen, kutsuu treffeille ja soittelee perään. Sen sijaan, että hän säteilisi valloittavaa naisenergiaansa, joka houkuttelee miehiä vastustamattomasti puoleensa, hän ottaakin miehisemmän roolin. Mies voi olla aluksi imarreltu, mutta sitten hänestä alkaa tuntua jotenkin kummalliselta - hän ei olekaan se riskinottaja ja miehinen mies vaan tuo voimaannuttava miesenergia - nainen on alkanut imeä sitä itselleen! Sitten nainen ei oikein sytytäkään enää.

Muita miesenergian ilmentymiä voisivat olla halu suojella, tarjota vakautta (henkisesti, rahallisesti) ja tehdä nainen onnelliseksi jne. Herääkö kellään vastaväitteitä?

En tiedä. Alan kyllä olla ihan vakuuttunut siitä, että miehen on annettava osoittaa oma miehisyytensä näissä kosiskelumenoissa. Olipa vanhanaikaista tai ei.Täytyykin alkaa tässä keskittymään oman naisenergiansa tuunaamiseen :)  Tänään jo huomasin sen, että kun laittaa hameen ja korkkarit päälle ja naaman nätiksi, niin miehet alkaa aukomaan ovia. Täytyy tehdä muitakin kokeiluja ja raportoida sitten täällä.

Aurinkoista ja energistä viikonalkua kaikille!

Kakkostreffien kirous

Olen neljättä päivää vierailemassa siskon luona, aamiaispöydässä, odottamassa, että muu väki herää. Tämän päivän, tai no, lähipäivien, jännitysmomentti on se, saanko oikeasti kutsun toisille treffeille tämänviikkoiselta deitiltä. Tosiaan, minulla on omat "traumani" sen suhteen, etten ole koskaan selvinnyt kunnollisille toisille treffeille deittimiesteni kanssa - kutsun tätä kakkostreffien kiroukseksi :) Samalla kun pähkäilen tämän kirouksen syvintä olemusta käytän tilaisuuden hyväksi reflektoidakseni viime vuotta, The Deittailuvuottani.

Olen nyt vuoden ajan ollut ns. silmät auki miesten suhteen. Erosin 2½ vuotta sitten ja hyvin pian tämän jälkeen löysin lohdutukseksi laastari/kaukosuhteen, jota kesti jopa reilun vuoden verran. En loppujen lopuksi halunnut kaukosuhdetta, eikä miehestä ollut elämänkumppaniksi, joten lopetin suhteen viime vuoden huhtikuussa. Tässä tilanteessa, ensimmäistä kertaa 8 vuoteen, en ollut sitoutunut kehenkään tiettyyn mieheen, mutta kiinnostusta oli sitäkin enemmän.

En ole koskaan osannut pokailla miehiä baarista vaikka satunnaisesti sitäkin on tapahtunut, joten päätin kokeilla nettitreffejä. Usea pari lähipiiristä oli löytänyt kumppanin tätä kautta, joten miksi en minäkin. Alku oli lupaava. Pääsin treffeille helposti, mutta kukaan miehistä ei sytyttänyt ja tunne oli molemminpuolinen :) En jäänyt kaipaamaan kakkostreffejä.

Kunnes heinäkuussa kävin Nuuksio-treffeillä miehen kanssa, johon hieman ihastuin. Olisin halunnut toisille treffeille, mutta miehen mielestä olimme liian erilaisia luonteita. Auts, kolahdus itsetunnolle. Kirousanalyysi: Itseasiassa mies ei ollut niin kiinnostunut alunperikään. Minä vastasin hänen ilmoitukseensa, pyysin hänet treffeille ja otin yhteyttä treffien jälkeen. Tässä vaiheessa alkoi valjeta se, että ehkä on parempi antaa miehen "johtaa",  jos ei halua kolautella egoaan.

Tämän karvaan pettymyksen jälkeen virittelin heinä-elokuussa pientä työpaikkaromanssia (juuri eronneen, kohta ulkomaille lähtevän) nuoremman miehen kanssa. Tilanne ei johtanut mihinkään, mutta päivittäinen flirtti oli todella piristävää ja itsetuntoa pönkittävää.

Väliin taisi mahtua parit plääh-nettitreffit ennen kuin minut bongasi netistä The Nuori Kolli. Kipinää oli alusta lähtien, niin viesteissä kuin puhelinkeskusteluissa ja ensimmäiset treffit vasta ilotulitusta olikin. Jännittävää, hauskaa ja kuumaa! Ekojen, yön yli kestäneiden treffien jälkeen olin täysin oksitosiinihuumassa ja täysin ihastunut. Kirousanalyysi: Minulla jotenkin flippasi. Olisin ilmeisesti halunnut heti suhteeseen ja olin saman tien mustasukkainen (!). Olin malttamaton ja pyysin itse miehen toisille treffeille, jonne oltiin jo menossa, mutta sitten saimme aikaiseksi hirvittävän riidan. Minä suutuin miehelle jostain tämän suustaan päästämästä ajattelemattomasta sammakosta ja kakkostreffit peruuntuivat! Emme olleet missään yhteydessä ennen kuin Nuori Kolli kaksi kuukautta myöhemmin pyysi treffeille - mutta ne oli pikemminkin toiset ensimmäiset treffit kuin kakkostreffit. Näimme muutaman kerran, mutta pian tajusin, että mies oli aivan liian kypsymätön potentiaaliseksi poikaystäväksi. Nykyään ollaan kavereita ja satunnaisia fuckbuddyja.

Marras-joulukuussa olikin sitten muutamat treffit ihan semi-potentiaalisten miesten kanssa, joiden kanssa olisin voinut lähteäkin toisille treffeille, mutta kenestäkään ei kuulunut mitään! Kirousanalyysi: Tässä vaiheessa olin täysin totaalisen burnoutissa, mikä varmaan paistoi läpi. Varmaan ihan hyvä, etten alkanut tässä vaiheessa kenenkään kanssa tapailemaan.

Joulukuussa alkoikin sitten kummallinen kolmen kuukauden episodi deittailuvuodessani - kirjeystävyys! Sain aivan käsittämättömän sympaattisen yhteydenoton Tekstihurmaajaksi nimittämältäni mieheltä, joka asui 500 kilometrin päässä. Olimme todella tiiviisti yhteydessä chattailemalla ja olin jostain syystä täysin ihastunut miehen kirjoitustaitoon  ja persoonaan. Mutta mutta, tilanne oli aivan absurdi! Mies ei halunnut soittaa tai tavata - tai pikemminkin ei pystynyt. Hän oli eronnut muutama kuukautta aiemmin ja kävi terapiassa ammattisotilastraumojensa takia. Kirjoittelimme kolme kuukautta! Herran jestas, jälkeenpäin ajatellen aivan hullua. Mutta niinpä taisi olla, että me molemmat tarvitsimme toisiamme. Tekstihurmaaja kaipasi laastaria ja minä taukoa deittailusta  ja yhteen ihmiseen keskittymistä - ja jotain viihdykettä tilanteessa,  jossa olin henkisesti täysin poikki työuupumuksen takia.

Tämä kirjeystävyys-kuvio oli jo hiipumassa, kun serkkuni usutti minut sokkotreffeille entisen työkaverinsa kanssa. Treffit oli mukavat mutta kemiaa ei ollut riittävästi. Nämä treffit kuitenkin avasi silmäni uusien miesten tapailulle kolmen kuukauden kirjeystävyyden jälkeen.  Hetken ajattelin, että pitäisikö pitää taukoa deittailusta ihan kokonaan, mutta ei, minähän aloitin jälleen nettideittailun, uudella innolla!

Maaliskuusta lähtien olenkin sitten käynyt treffeillä seitsemän eri miehen kanssa. Mutta edelleenkään ei ole ollut kakkostreffejä!!! Näistä seitsemästä miehestä neljän kanssa on kuitenkin ollut puhetta toisista treffeistä. No miksei toisia treffejä ole kuitenkaan tullut? Eli mennäänpä kirousanalyysin ytimeen:

1.) Kokki. Hurjaa fyysistä kemiaa vaikka henkinen yhteys loistaa poissaolollaan. Mies kysyy ensimmäisten treffien jälkeen mesessä haluanko tavata uudestaan. Vastaan myöntävästi, vaikka tiedän, ettei mies ole oikeasti potentiaalinen. Mies heittää pallon minulle ja pyytää ehdottamaan treffipaikkaa/aikaa. Ehdotan päivän varoitusajalla leffaa, miehen piti varmistaa seuraavana aamuna tekstiviestillä, mutta viestiä ei tullut. En jaksa perään huudella. Kirousanalyysi: Loppujen lopuksi ihan sama tuliko toisia treffejä, kummankin mielenkiinto taisi lopahtaa. Jatkossa vastaavassa tilanteessa heittäisin pallon takaisin ja jättäisin kakkostreffien järkkäilyn miehen vastuulle.

2.) Arkkitehti. Hyvät treffit, samanhenkinen mies, vaikka epäselväksi jää, mitä mies onkaan oikein hakemassa. Kavereita vai tyttöystävää. Mies kysyy, voiko pyytää minut keikalle joskus. Vastaan myöntävästi. Mies lähtee kahden viikon reissulle, eikä hänestä kuulu heti senkään jälkeen. Törmäämme baarissa viikko tämän jälkeen, juttelu lähtee lupaavasti käyntiin, kadotamme toisemme, loppuillan pussailen arkkitehdin pikkuveljen kanssa. Kirousanalyysi: Mies olisi hyvinkin saattanut pyytää toisille treffeille, mutta reissu välissä teki asiasta vähemmän ajankohtaisen ja vaikka meillä synkkasi, niin mitään superkolahdusta ei tapahtunut. Baarissa kohtaamisen jälkeen olisimme saattaneet hyvinkin päätyä toisille treffeille, ellemme olisi hukanneet toisiamme. Mutta todellinen niitti toisille treffeille oli miehen pikkuveljen pokaaminen! Tieto varmasti kulki veljesten välillä :)

3.) Ok-mies. Taas sarjassamme mies, joka ei oikein kiinnosta. Aivan erityylinen, mutta muutaman viikon epämääräisen viestittelyn jälkeen päädymme treffeille. Treffit on ihan ok, mutta en näe miehessä minkäänlaista potentiaalia vakavampaan. Mies kuitenkin kysyy jo ekoilla treffeillä, voimmeko tavata uudestaan. Mesessä hän kysyykin jo seuraava iltana, tulenko hänen luokseen katsomaan leffaa. Arki-ilta, olen ihan raatona ja kutsu haiskahtaa ns. booty callilta. Kieltäydyn. Muutaman päivän päästä mies toistaa kutsun, saman tien leffaa katsomaan. Kieltäydyn taas ja tällä kertaa mies nostaa "kissan pöydälle": "No, eikö kiinnosta?" No, tässä vaiheessa ei enää kiinnosta. Kirousanalyysi: Kumpikaan ei ollut toisesta erityisen kiinnostunut, miehelle olisi kelvannut seksi, mutta minulle ei edes se.

4.) Tämänviikkoinen deitti. Mies selkeästi osoittanut halunsa toisiin treffeihin ”lähiaikoina”, myös treffien jälkeen viestitse eli pelkästä kohteliaisuudesta ei ollut kysymys. Hän tietää minun olevan reissussa sunnuntai-iltaan asti.

Summa summarum: 16 treffit eikä yksiäkään kunnon kakkostreffejä. Mistä on kiikastanut? Skenaariot on mennyt suunnilleen näin. Kumpaakaan ei ole kiinnostanut ollenkaan. Kumpaakaan ei ole kiinnostanut riittävästi vaikka kakkostreffeistä ollut puhetta. Miestä ei kiinnostanut tarpeeksi. Minua ei kiinnostanut tarpeeksi. Itsesabotaasi riitelyn tai veljen pussailun muodossa.

Tämän viikkoisen deitin kanssa kumpaakin vaikutti kiinnostavan, en ole toistaiseksi sabotoinut kuviota. Katkeaako kirous? Se jää nähtäväksi!

Treffiraportti

No niin, elikkäs vähän tarkempaa raporttia keskiviikon treffeistä.

Ihan päällimmäiseksi jäi mieleen miehen ulkonäkö. Hothothot! En edes tiedä, onko hän niin hottis muiden naisten silmissä, mutta minun makuuni ehdottomasti. Pitkä, vaalea, sinisilmäinen, hyvin pukeutunut. Nyt en voi enää ikinä tuomita miehiä, jotka ihastuu naisiin ulkonäön takia. Mikä parasta, mies ihan suusanallisesti ilmaisi minun miellyttävän hänen silmäänsä. Sitä onkin helppo yllättää positiivisesti, kun profiilissa ei näy kuin naama ja ruuminrakenteeksi merkattu pyöreä.

Mies on sosiaalinen ja iloisen oloinen, hyvää seuraa. Mulla on ihme älykkyys-fiksaationi siitä, että miehen pitäisi hurmata nimenomaan veitsenterävällä älyllään, mutta ei, nyt annan kyllä tälle miehelle mahdollisuuden, vaikka hän ei ehkä juuri tällä ominaisuudella hurmannut. Ei hän tyhmä ole missään nimessä, mutta ei sellainen akateemisen kriittinen ja verbaalinen kuin jotkut minuun aiemmin vedonneet miehet. Vaakakupissa painaa paljon sekin, että mies on ilmeisen kunnollinen. Elämä kunnossa, sinut itsensä kanssa ja valmis ihan oikeaan ihmissuhteeseen.

Muuten treffeillä oli sitten jotenkin todella söpöä. Etenkin ne osuudet kun keskustelu taukosi ja se oli sellaista ujoa silmäilyä. Ehkä meitä kumpaakin vähän jännitti.

Summa summarum: tässä nyt sitten ilmeisesti aletaan tapailemaan. Mies kysyi treffeillä kahteen otteeseen mahdollisuudesta seuraavaan tapaamiseen ja laittoi vielä viestinkin perään, miten mukavaa oli ja että keksitään pian jotain yhteistä tekemistä. Olen nyt neljä päivää pois kaupungista, niin seuraavan kerran ehdittäisiin näkemään ensi viikolla. Jos toisille treffeille oikeasti selvitään ja miestä kiinnostaa vielä parin päivänkin päästä, niin tämä on historiallinen hetki vuoden kestäneen deittailuni historiassa: kunnolliset kakkostreffit! Syystä tai toisesta yksillekään sellaisille en ole selvinnyt niiden 17 miehen kanssa, jotka olen tavannut. Nuoren Kollin kyllä näin useammankin kerran, mutta kakkostreffit oli vasta kuukausi ensimmäisten jälkeen. Jos nyt siis kunnialla selvitään toisille treffeille, niin kakkostreffien kirous on kadonnut :) Huh, täytyy kuitenkin "koputtaa puuta".

DNA Love

Geneettistä vetovoimaa. Sellaista tunsin tämän illan deittiäni kohtaan. Sellaista tehdään yhdessä vauvoja -vetovoimaa.

Treffejä odotellessa..

Tänään treffit ja olo ei ihan hehkein. Alla kahden viikon sairastelut ja eilen alkaneiden kuukautisten myötä olen kärvistellyt helvetillisten kramppien kourissa ja nukkunut viime yön huonosti. Oon aina pitänyt kuukautisia luonnon rangaistuksena siitä, ettei ole hedelmöityttänyt itseään. Seurustelussa ois se hyvä puoli, että silloin "pitäisi" syödä e-pillereitä, jotka veisi nämä kivut pois - tai sitten voisi harkita sitä perheenlisäystä.

Joka tapauksessa, kivaa päästä tapaamaan tämä mies. Hän on nyt ehtinyt soittaa minulle kolme kertaa ja täytyypä sanoa, että soittaminen mailien tai viestien lähettämisen sijasta, antaa todella hyvän vaikutelman. Tietyllä tapaa netti ja kännykät on tehnyt deittailusta jotenkin etäisempää, ennen vanhaan oli pakko joko soittaa tai mennä tapaamaan. (Vaikken noina aikoina oo deittailutkaan.) Mun laastarimies oli ihan huippu, kun se aina soitti, vaikka asuttiin eri maissa, itseasiassa eri maanosissa.

No mutta, nyt töihin, jotta ehtii sitten puurnata itseään ennen treffejä!

Naimanaamat?

Näyttelijät Ben Affleck ja Jennifer Garner

Oletteko huomanneet, että pariskunnat ovat usein samannäköisiä? En tarkoita nyt pukeutumista tai hiusten väriä vaan kasvonpiirteitä. Olen tätä ennenkin pohtinut, mutta tämä huominen deitti toi asian taas mieleen.  Jäin nimittäin ihmettelemään, miksi tämä mies minua nyt niin kuumottaa.

Olemme puhuneet puhelimessa pari kertaa ja pidin miehen äänestä, mutta oikeasti kiinnostukseni heräsi valokuvan nähtyäni. Mies on mielestäni erittäin hauskannäköinen ja sitten tajusin, että meillä on paljon samoja piirteitä. Samanlainen hymy, korkeat poskipäät, suhteellisen pienet silmät ja vahva leuka. Ehkä mies onkin komea nimenomaan minun silmissäni.

Tätä asiaa on julkkijuorusivujen vertailukuvien lisäksi tutkittu ihan tieteellisestikin ja näissä tutkimuksissa on todettu, että vanhan kansan sanonnalla "naimanaamaat" on vinha perä. Meitä kiehtoo sekä itsemme että vastakkaista sukupuolta edustavan vanhempamme näköiset ihmiset. Tutkimusten mukaan alamme myös vanhemmiten näyttämään enemmän ja enemmän puolisoiltamme ja tähän saattaa vaikuttaa puoliskon kasvonilmeiden apinointi.

Miksi samanlaiset kasvot viehättää ja miksi päädymme helpommin suhteisiin tällaisten ihmisten kanssa? Oma teoriani on se, että tutut kasvot herättävät luottamusta. Ja mikään rakkaussuhdehan ei lähde käyntiin ennen kuin jonkun tason luottamus on saavutettu. Samanlaiset kasvot saattavat siis toimia jonkinlaisena buustaajana rakastumisessa.

Näyttelijät Peter Sarsgaard ja Maggie Gyllenhaal

Kipeä tarve

Tiedättekö milloin miestä takuuvarmasti kaipaa? Kuumehorkassa infuenssan korvissa, kun sängystä nouseminenkin tuottaa tuskaa... Silloin ajatus siitä, että olisi joku tekemässä ruokaa ja käymässä kaupassa, on melkoisen pinnalla!

Shoppailusta

Tänään ajattelin kirjoittaa shoppaamisesta. Lähinnä sellaisesta semi-kriittisestä tunne-elämän näkökulmasta. Minulla on tällä hetkellä melkoisen tiukka budjetti ja joudun miettimään tarkasti omat hankintani - tarvitsenko tätä asiaa välttämättä ja voinko saada sen halvemmalla jostain.

Olen ollut aiemmin todella höveli rahankäyttäjä. En ole pistänyt rahaa vaatteisiin tai parturikäynteihin, mutta matkustamiseen ja ulkona syömiseen sitäkin enemmän. Aiemmin ostoksia saattoi tehdä myös itseään piristääkseen - varsinkin väsyneenä ja stressaantuneena tähän saattoi sortua helposti. Sillä ostettavalla tavaralla (tai matkalla) yritti piristää itseään - edes vähäksi aikaa. Mietinkin, että kuinka monen naisen kohdalla shoppailun perimmäinen tarkoitus on jonkinlainen tunne-elämän aukon paikkaaminen?

Ostin tänään aivan ihanan vyön. Sen ostaminen tuntui jotenkin extra-hienolta, kun en ostanutkaan sitä päähänpistona vaan mietin useamman päivän, onko minulla varaa siihen ja mistä voisin nipistää, että rahat riittäisivät siihen. Tuli sellainen olo, että se oli ansaittu.

Toisaalta, meissä naisissa on kyllä myös tietynlaista keräilijäluonnetta paljonkin jäljellä menneiltä ajoilta. Shoppailun voikin nähdä eräänlaisena nykyversiona marjojen ja yrttien keräilylle. Vähän niinkuin urheilussa kilpailemisen voi ajatella olevan korvike miehen taistelu- ja metsästystarpeelle. Tänään Helsingissä oli Siivouspäivä, jolloin kuka tahansa pystyi pistämään katukirppiksen pystyyn. Teinkin aika mainiota löytöjä ja rahaa kului 5 euroa. Kirpparit onkin hyvä tapa toteuttaa tuota keräilijäluontoaan ilman, että budjetti heittää häränpyllyä. Voihan noilla kirppariostoksilla vähän tuota tunne-elämäänsäkin paikkailla - liekö niin pahasta sekään.

PS: Eiliset treffit siirtyi tiistaille, kun mies tuli kipeäksi. Oli jotenkin tosi suloista, että mies soitti tämän kertoakseen viestin sijasta. Miehen ääni aiheuttaa minussa sellaista hyrinää, että odotan tapaamista entistä innokkaammin.

Jotain ilmassa...

Vau, tulevan lauantain deitti soitti minulle ja olipa outo kokemus. Hyvällä tavalla outo. Mies, jolla vaikuttaisi olevan kaikki palikat paikallaan ja olevan valmis suhteeseen. Kunnon mies. Odotan treffejä.. hmmm..  pitkästä aikaa.. innolla.

Miksin haluan suhteen, miksi haluan miehen. Mietitäänpä nyt.

1. Kaipaan kumppanuutta, jotakuta, johon voin turvautua kun olen stressaantunut ja väsynyt ja jotakuta, joka turvautuu minuun.
2. Kaipaan miehen läheisyyttä ja sitä, miten toisen kosketus rentouttaa ja lohduttaa.
3. Kaipaan ystävää, jolle kertoa päivästäni ja joka välittää siitä, mitä minulle kuuluu. (Ok, tämä ei nyt ole hirveän suuri tarve, kun on sisko ja ystävät)
4. Kaipaan kannustajaa.
5. Kaipaan kokkailu- , lenkkeily- ja kulttuuririentoseuraa.
6. Haluan perustaa perheen. Apua, en ole ikinä sanonut tuota ääneen... nyt kyllä!

Ja kohta olisi treffit tämän toisenkin kunnollisen oloisen miehen kanssa. Tärppäisköhän jomman kumman kanssa?  :)

Good men and other fairytale creatures

Hyvä mies ja hyvä parisuhde - tämän postauksen aihe. Olen ollut aika kriittinenkin parisuhteen suhteen, mutta ehkäpä olisi paikallaan antaa mahdollisuus myös toisenlaisille ajatuksille.

Kaikki suhteet ei ole kovinkaan toimivia, kaikki miehet ei ole suhteen arvoisia. Mutta jos totta puhutaan, lähipiirissäni on lukuisia esimerkkejä onnellisista parisuhteista ja hyvistä miehistä.

Muutin jonkin verran nettideittiprofiilini tekstiä. Kerroin enemmän siitä, mitä toivon parisuhteelta, omista arvoistani ja jätin kokonaan pois sepustukset omasta ihannemiehestäni. Ja totta tosiaan, aloin saada yhteydenottoja hieman erilaisilta miehiltä. Sellaisilta kunnollisen oloisilta.

Millainen sitten on kunnon mies? Huomaavaisuus on varmaan se ykköspiirre. Kun ihminen on sinut itsensä kanssa, hänellä on energiaa ja halua ottaa muut huomioon. Töykeähköt miehet ovat niin epävarmuuksiensa peitossa, että kaikki mitä hän tekee ja sanoo liittyy tavalla tai toisella hänen oman egonsa pönkitykseen. Naisten dissaaminen on tästä varmin merkki ja yleinen epäystävällisyys.

Miehen kohteliaisuus puree minuun todella hyvin. Se herättää kunnioitukseni ja ihailuakin, sillä koen itseni toisinaan hieman kömpelöksi toisten huomioonottamisessa. Huomaavainen mies herättää minussa halun olla parempi ihminen. Hassua kyllä, tunnen useamman pariskunnan, jossa nimenomaan mies on se kohteliaampi ja huomaavaisempi osapuoli ja tavallaan pehmentää sen ehkä vähän kulmikkaamman puoliskon ominaisuuksia. Ehkä minullakin on siis toivoa löytää tällainen mies :) Voihan se olla, että kovin hyväkäytöksinen mies saattaa tuntea vetoakin vähän suorasukaisempaan naiseen. Ying ja Yang - tai jotain.

Huomaavaisuus ja kohteliaisuus. Nämä on hyvä pohja kunnioitukselle, joka on minusta onnellisen parisuhteen perusta. Hmm..hmmm... kyllä tällainen suhde minulle voisi kelvata :)

Läheisyyden kaipuusta

Kun on ollut pitkään sinkkuna, sitä alkaa jo unohtaa miltä toisen ihmisen läheisyys tuntuu. Siksi sitä ei oikein osaa kaivatakaan. Olen nyt viime päivinä yrittänyt muistella ja palauttaa mieleen, miltä miehen kosketus tuntuu.

Tuo läheisyys ja hellyys on vähän sama juttu kuin suklaan syönti. Jos sen makuun pääsee, niin on saatava lisää ja lisää. Ja jos on pitkään syömättä, niin ilmankin pärjää. Mutta kaipa on oltava jonkinlainen kaipaus, jotta muutosta voisi tapahtua. Jos on täysin tyytyväinen elämäänsä sellaisenaan, niin no, silloin ei muutosta kaipaa. Mutta voihan sitä myös odotella, että joku tulee ja tarjoaa suklaapalan :)

Olin viime viikonloppuna seurueessa, jossa oli kolme sinkkunaista ja yksi sinkkumies. Oli hassua, miten meistä juuri seurueen miespuolinen valitteli eniten läheisyydenkaipuutaan ja ihmetteli sitten meidän naisten "kylmyyttä". Tuota hellyydenkipeää kuunnellessa sitä sitten alkoi muistumaan mieleen pieniä etiäisiä. Halaukset, suudelmat, kädestä pitäminen, "cuddling"...

Henkinen yhteys, fyysinen yhteys - nämä menevät niin käsi kädessä. Ensin olisi hyväksyttävä se mies kumppaniksi ennen kuin voi päästää niin lähelle. Olisinkohan nyt jo valmis? Ottamaan jonkun elämääni?

Treffit numero 18 on sovittuna lauantaille. Nämä on täysin puhtaat sokkotreffit. Ei olla kirjoiteltu ollenkaan. Profiilin ja kuvan perusteella ihan kelpo mies. Pitkä, 35-vuotias, yrittäjä, hauskannäköinen. Voisikohan näitä treffejä yrittää edes jotenkin jännittää? Yrittää löytää itsestään sitä teini-ikäisyyttä kun kaikki vastakkaiseen sukupuoleen liittyvä oli niin jännittävää ja uutta. Kun oli jotenkin herkempi ja avoimempi.

Toinen mies, jonka kanssa olen vasta kirjoitteluasteella, vaikuttaa todella kivalta.  Huomioonottavalta, hauskalta, aidolta ja siltä, että hän on sinut itsensä kanssa. On sellainen olo, että hänen kanssaan olisi mukava kirjoitella vähän pidempään ennen tapaamista ja tutustua jo etukäteen. Mutta kuvaakaan en ole vielä nähnyt. Voisi olla kyllä olla ihan hauska mennä treffeille ilman, että tietää, miltä toinen näyttää. 17 treffin jälkeen vain kolme kertaa miehen ulkonäkö on ollut täysi turn off, joten ei se näköjään ole kovin tärkeää minulle.

Pikkutyttöilyä

Jahas.. jahas, nettitreffiä pukkaa ensi viikolle. En kyllä tiedä, onko tämä kriteerien tiukentaminen toiminut yhtään tai onko yhtään laadukkaampia treffejä luvassa ja löytyykö seuraavan kolmen deitin joukosta se Elämäni Mies. Seuraavan miehen kanssa vaihtanut ehkä 10 riviä yhteensä, mutta se oli tosi söpö kuvassa! Eiks se oo ihan hyvä kriteeri?

Kirjoittelen myös toisen miehen kanssa, jonka huumorintaju natsaa omani kanssa. Sellaista hauskaa itseironista läppää, mutta se on sitten varmaan sikaruma. Tämä mies kysyi multa saman tien, millaista miestä etsin ja sille sitten selitin mun "auktoriteetti-pähkäilyjäni" ja sitä, että miehellä pitää olla tosi hyvä itsetunto. Se tuntu ottavan nuo mun löpinät haasteena, mikä oli ihan lupaava merkki :)

Tajusinkin sitten tuon miehen kanssa jutellessa, että mä kaipaan sellasta miestä, jonka seurassa voin muuttua höpsöksi pikkutytöksi. Sillä nyt kun mietin, niin tällanen vaikutus niillä muhun kolahtaneilla miehillä on ollut. Jepjep... eli pikkutytön rooli ja "heti asiaan" - niin johan alkaa asiat rullata! Kuulostaa ihan vaan pikkasen vinksahtaneelta. 

Söin lasagne-överit. Huomenna ruotuun taas.

Kakkosperhe

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa kaveruudesta ja kaveriporukoista, kun on nyt viime aikoina tullut hengattua enemmän sellaisessa.

Olen aina ollut enemmän ystävätyyppiä eli minulla on ollut paljon yksittäisiä, hyviä naispuolisia ystäviä, joiden kanssa olen sitten säännöllisin väliajoin tavannut ja jotka olen tuntenut jo vuosia. Tällainen ystävyys on hienoa ja arvokasta, mutta vuosien saatossa huomasin kaipaavani myös muuta, kaveriporukkaa, jossa olisi sekä tyttöjä ja poikia.

Nyt sitten harrastuksen kautta minulle on muodostunut tällainen ja olen tästä poppoosta todella kiitollinen. En oikein tiedä mikä laumasieluisuus ihmisessä hamuaa ryhmässä oleskelua. Parasta on kai  se, että saa monenlaista peilausta suhteessa itseensä. Monenlaisia kommentteja ja reaktioita oman elämänsä tapahtumiin. Ja samalla pääsee samaistumaan sattumuksiin, joita toisille  on tapahtunut. Se, että porukassa on sekä tyttöjä että poikia, tekee kommukoinnista jotenkin monipuolisempaa ja ehkä jopa tervenhenkisempää. Sen sijaan, että tyttöporukalla pähkäiltäisiin jonkin miehen mielenliikkeitä, voi kysyä suoraan vastakkaisen sukupuolen edustajan mielipidettä. 

Omanhenkisen poppoon löytämisessä on myös se hienous, että silloin tuntee itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Kun sinut on kerran porukkaan hyväksytty, olet yksi "meistä". Tapaamme tällä porukalla parhaimmillaan jopa kolme kertaa viikossa. Alkunihkeyden jälkeen tämä kaveriporukka on alkanut tuntua melkein kakkosperheeltä.

Kroppani mun

Nyt nyt... taitaa tulla postaus jostain muusta kuin miehistä  :) Aiheena ruumiinkuva. Onkohan yksikään nainen tyytyväinen kroppaansa? Tuskinpa, ei ne meistä kauneimmatkaan. Aina on jotain parannettavaa.

Minulla on vähän ristiriitainen suhtautuminen vartalooni. Toisaalta rakastan sitä juuri sellaisena kuin se on juuri nyt, toisaalta haluaisin muuttaa sitä. Tämä kroppa on palvellut minua hyvin. Se on ollut varsin terve ja taipunut melkein kaikkeen mihin haluan. Se on voimakas ja kestävä. Se ei ole siro eikä notkea. Sisko joskus sanoi, että minulla on luolanaisen kroppa ja sitä se taitaa ollakin; pärjäisin sen kanssa hyvin ääriolosuhteissa. Minulla on leveät hartiat ja lihaksikkaat jalat ja rasvavarastoa pahan päivän varalle. Eniten pidän olkapäistäni ja sääristäni.

Lihoin parisuhteen aikana noin 20 kiloa, enkä ole vieläkään onnistunut karistamaan näitä kiloja. Saan aina muutaman kilon pois ja sitten painonpudotus tyssää. Olen niin mukavuudenhaluinen, ettei minusta ole minkäänlaisiin kitukuureihin. Nyt olen kuitenkin päättänyt, etten luovuta vaan jatkan laihduttamista olipa se kuinka hidasta tahansa. En usko, että 20 kilon pudottaminen muuttaa juurikaan elämääni. Vaatteet toki istuvat paremmin ja itsevarmuuteni saattaa parantua hiukkasen. Mutta ei minusta sittenkään siroa tule, kulmikkaampi vain.

Pidän urheilusta: kävelemisestä, kuntosalista ja uimisesta. Kävelemisestä, koska se on helppoa, terapeuttista ja raitistavaa. Kuntosalista, koska sillä saa treenattua keskivartaloa ja olen aina halunnut ne Madonna-käsivarret :) Uinnista, koska se on niin kokonaisvaltaista. Tanssi olisi mukava lisätä repertuaariin. Ja seksi, senkin voisi lisätä.

Ajatushyrristä, sinkkuudesta ja ruumiinrakkaudesta

Jopas minua blogituttaa ja näköjään siitä puhe mistä puute eli miehistä. Noh, turha kai sitä on yrittää peitellä, että ajatukset pyörii hyvin paljon näissä jutuissa. Vissiin vähän liikaa vapaa-aikaa :) Ja tämä blogi sitten toimii ajatusten kippauspaikkana. Vähän lukijaystävällisemmäksihän tätä blogia voisi kehittää ja kirjoittaa selkeämmin jostain tietyistä aiheista - vähän harvemmin ja vähän harkitummin.

Ainakin siskoni joutuu nyt kärsimään vähemmän superanalysoinneistani. Vähän ylikierroksilla olen taas käynyt vaihteeksi ja jo pohdin, että pitäisikö pitää taukoa esim.tuosta nettideittailusta. Mutta plääh, en kuitenkaan pitäis :D

Välillä mietityttää olenko jotenkin pakkomielteinen, että voisiko sitä vaan olla sen kummemmin etsimättä tai pähkäilemättä. Epäilemättä tekisi hyvää. Luulen, että asiat voisivat loksahdella kohdalleen vähemmällä pähkäilylläkin. Mutta mennään nyt fiiliksen mukaan. Kirjoitan kun kerran kirjoituttaa. Tietenkin jos näitä samoja juttuja selittäis lähipiirille, niin vois saada vähän enemmän peilausta ja kommentteja tyyliin "Nainen, relaa!"

Olen ollut kipeänä ja kolmatta päivää neljän seinän sisällä. Alkaa tuntua siltä, että seinät kaatuu päälle. Niskat jotenkin jumissa ja ajatukset myös. Ajatukset käy sellasella luupilla. Tästä syystä pidän seurasta, muiden ihmisten jutut keskeyttää omat pohdintani.

Olen nyt pähkäillyt tätä omaa sinkkuutani. Siitä on kohta kolme vuotta kun erosin. Eksä menee kolmen viikon päästä naimisiin. Minä elän teinikautta. Minulla on melko paljon sinkkukavereita, sellaisia ikisinkkujakin,  jotka ei ole vuosikausiin seurustelleet. Osa on selkeästi valinnut tämän tien ja eivät haluaisikaan seurustella vaikka miehiä olisi tarjolla. Osa periaatteessa haluaisi miehen, mutta eivät mitenkään epätoivoisesti sellaista metsästä, itsekin kuulun tähän joukkoon. Öö.. no tuosta epätoivoisuudesta voi olla joku eri mieltä :D

Jäin sitten mietimään näitä naispuolisia kavereitani, jotka suhteen haluaisivat, mutta eivät ole sopivaa kumppania löytäneet. Mikä heitä yhdistää? Mikä minusta tekee samanlaisen? Kaikki tyyni viehättäviä naisia: kauniita, älykkäitä ja huumorintajuisia. Mutta kaikki erittäin varovaisia kiinnostuksensa osoittamisessa miehille. Heitä ei pysty lukemaan ollenkaan, tykkäävätkö vai eivät. Ehkä jollain tapaa kylmiä.

Bingo! Tätähän minäkin olen. Tämä varmaan selittää, miksi ihmissuhteeni näyttävät lähtevän liikkeelle vain jos suhde alkaa heti joko pussailulla tai seksillä. Ihan kuin en muuten osaisi tunteitani tai kiinnostustani ilmaista. Tuntuu, että silloin olen aidoimillani, herkimmilläni, avoin ja miestä janoava. Suojamuurit on alhaalla ja tällöin ei jää epäselväksi, että pidän miehestä. Nuoren Kollin ja minun välinen yhteys perustuu pitkälti tähän. Vaikka olemme ilmiselvästi vääriä toisillemme, jonkinlainen luottamus on syntynyt. Tuo ihminen pitää minusta, minä tunsin sen ihollani. Nyt kahdeksan kuukautta ensitapaamisen jälkeen meistä on tullut jonkin tason ystäviä. Aiemmin tämä fyysinen ensiyhteys on kantanut 7 ja yhden vuoden suhteet.

Minun on vaikea ilmaista positiivisia tunteita sanallisesti. Liekö lapsuudenkodin peruja. Mutta keho ei valehtele.

Ja loppuun, viikonlopun kunniaksi aivan mahtava uusi biisi Lapkolta: Love is Sick and Wrong (2012).

Hurmauksen reseptit

Olen huomannut olevani aika usein yltiökriittinen miesten suhteen. Ehkäpä tämä liittyy tavalla tai toisella tuohon epävarmuuteni siitä, onko parisuhteessa ylipäätään mitään järkeä. Pinnallisella tasolla saatan ajatella, että onpas nuo miehet suloisia, mutta sitten kun alan vakavissani miettiä jokakuta omaksi kumppaniksi, otan suurennuslasin esille.

Tämähän on se syy, miksi ihmiset ihastuu ja rakastuu. Silloin se kritiikki kaikkoaa ja toinen on, ah niin ihana. Kaksi kertaa mies on vienyt jalat altani ja olen jäänyt koukkuun. Miksi näin? Miten ne siinä onnistui?

Eksäni kohdalla se oli miehen ystävällisyys, rauhallisuus ja vakaus. Tässä oli mies, joka ei koskaan pura negatiivisia tunteita toisiin ihmisiin, mikä on hieno piirre ihmisessä. No, tämähän oli sitten myös se kompastukivi, kun toinen vältteli konfliktia viimeisen saakka, eikä kertonut vaikka jokin häiritsi. Mutta suhteen alussa tämä oli se asia mihin rakastuin.

Laastarisuhdemies vei myös jalat altani. Hän teki sen hauskuudella. Hän oli minun henkilökohtainen stand-up-koomikkoni. Mahdottoman hyvä jutunkertoja. Sai minut aina hyvälle tuulelle ja suojamuurini alas. Mutta jälleen, tähän se suhde myös kaatui. Olin miehelle ensisijaisesti hurraavan yleisön roolissa ja hän oli suurimman osan ajasta näyttämöllä. Joskus jaksoin nousta sinne hänen rinnalleen ja joskus hän laskeutui alas yleisön joukkoon. Tämä kävi raskaaksi - kun toinen yritti jatkuvasti ja lähes pakonomaisesti viihdyttää ja kun ei enää jaksanut taputtaa.

Kuka vie seuraavaksi jalat altani? Millä hän hurmaa? Mitä tarvitsen mieheltä juuri nyt? Vakaaseen eksääni rakastuin tilanteessa, jossa oma isäni aiheutti paljon huolta ja turvattomuuden tunnetta. Laastarimies toi iloa elämääni kun vielä surin edellisen suhteen loppumista. Entä nyt, kun en tarvitsekaan miestä paikkaamaan toisen miehen jättämää aukkoa? Ehkä tämä onkin mahdollisuus löytää oikeasti sopiva mies...

Miksi, oi miksi?

Apua, mä en enää tiedä enkä muista, miksi ylipäätään haluaisin parisuhteen. Nyt kun muistelen omia parisuhteita, jotka ovat olleet ihan kelvollisia, niin päälimmäinen muistikuva on murehtiminen. Murehdin parisuhteen tilaa, omia tunteitani tai miehen. Hellyys ja läheisyys on ihanaa, mutta onko ne sen väärti, että jaksaisi taas sitä märehtimistä.

Olen tällä hetkellä erikoisen tyytyväinen elämääni. Onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan parisuhteessa. Mutta miksi mä kuitenkin edelleen etsin miestä? Onko se suvunjatkamisviettiä vai mitä? Apua. Tarvitsenko mä sen klassisen prinssi uljas valkoisen, joka muuttaa mieleni ihanuudellaan ja vakuuttaa minut siitä, että parisuhteessa on enemmän plus- kuin miinuspuolia? En tiedä.

Hoi lukijat, miksi te olette valinneet parisuhteen tai -suhteettomuuden?

Mahdollisuuksia

Vappuvappuvappu. Tämä vappu oli kyllä sellainen maistiainen kesästä. Niin hyvä sää ja mukavaa hengailua kavereiden kanssa. Juomisen sijasta tuli keskityttyä syömiseen. Kiitos vaan sinne Pohjois-Helsinkiin herkuista! :)

Mulla on sellainen kutina, että tästä tulee yksi parhaista kesistä naismuistiin. Kerrankin en paina hulluna työprojekteja. Tai no ehkä vähän gradua voisi katsella ennen juhannusta.  Hain myös yhdelle projektille rahoitusta, joka saattaisi sitten olla se Plan B, jos en saa hakemaani työpaikkaa, mutta sekin alkaisi vasta syksyllä.

Mahdollisuuksia on niin monia, senkun jaksaa muistaa, niin tämä elämä maistuu aikas hyvälle. Silloin ei jää liikoja suremaan, jos kaikki ei menekään aina ihan putkeen. Heh, eilen huomasin muuten kotibileissä ja baarissa, että kirkkaanpunainen huulipuna takaa miesten huomion ja tänään oli sattumalta lehtijuttu punaisen värin voimasta Hesarissa. Ilmeisesti on ihan tieteellisesti todistettu, että punainen väri tekee naisesta miehen silmissä viehättävämmän  ja että "miehet eivät ole itse tietoisia punaisen vaikutuksista". No niin, eli jos haluaa salakavalasti parantaa flaksia niin eikun punaista kehiin :) 

Mahdollisuuksia on monia, mutta olen nyt päättänyt vähän rajoittaa noita nettideittejä. En enää kirjoittele tai lähde treffeille,  jos mies ei aidosti kiinnosta. Tätä pähkäilin jo aiemmin ja viimeinen niitti taisi olla kiusallinen mese-keskustelu ok-miehen kanssa. Hän ehdotti kakkostreffejä pariin otteeseen parin tunnin varotusajalla ja nosti sitten "kissan pöydälle" kun olin nihkeenä pikatreffeille. Oli sitten pakko sanoa, että ei vaan kiinnosta tarpeeksi - vaikka noin lyhyt varoitusaika on jo itsessään riittävä syy kieltäytyä treffeistä.

Mutta nyt siis, kirjoittelua ja treffejä vain oikeasti potentiaalisten ja oman tyyppisten miesten kanssa. Kun mullahan on enää kolmet ensitreffit jäljellä ennen kuin olen käynyt 20 treffeillä ja sen jälkeen joko löytänyt etsimäni tai tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen. Ja yksi oikein potentiaalisen oloinen laittoikin eilen viestiä. Vois nyt keskittyä kunnolla yhteen ihmiseen tutustumiseen multihäröilyn sijasta.