Ahmin tänään yhden kirjan: Erlend Loen Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa. Kirja on sekopäinen kuvaus norjalaisperheen lomasta Saksassa ja perheen isän minisekoamisesta: hän alkaa haaveilemaan päivät pääksytysten tv-kokki Nigella Lawsonista ja sabotoi samalla perhe-elämäänsä ja avioliittoaan. Hän yrittää kirjoittaa näytelmää mutta sen sijaan hän ryhtyy syömään tolkuttomia määriä Nigellan kokkauskirjojen ohjeiden mukaan tekemiään leivonnaisia. On jotenkin lohdullista lukea itsekontrollin ja täysjärkisyytensä kadottavista ihmisistä. Myös Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjassa kuvataan kirjailijaa, joka muutaman menestyskirjan kirjoittamisen jälkeen keskittyy kirjoittamisen sijasta erilaisten leivonnaisten syömiseen. Söin tänään melkein puolikkaan piirakan. Piirakansyönnissä on paljon järkeä silloin kun missään muussa ei ole.
Täysjärkisyyden ja normaaliuden kulissit - me käytämme todella paljon energiaa näiden ylläpitämiseen. En tiedä, minkälaista identiteettikriisiä olen käymässä läpi, mutta viime aikoina viimeisetkin häpeän tunteen rippeet tuntuvat kadonneen minusta. Räyhäsin parille kaverille, kun he pompottivat minua erään asian tiimoilla, toistin Linnanmäellä erään laitteen jonossa täysin avoimesti Nuorelle Kollin aiemmin heittämän härskiyden ja viimeisimpänä olen kertonut eräälle ihmiselle täysin avoimesti mitä hänestä ajatellaan. Eräs kaveriporukkamme jäsen katkasi välinsä häneen ja muukin porukka on alkanut vierastamaan häntä, mihin on omat selkeät syynsä. Hänen kysyessä mitä tapahtui, päätin kertoa mahdollisimman objektiivisesti, mikä hänen käyttäytymisessään on ärsyttävää.
Taidan elää nyt sitä teini-ikää, jota en teini-ikäisenä voinut elää. Kiinnostus lukuisiin eri miehiin, mielialanvaihtelut, aikaansaamattomuus, totuudenlaukomiset, kaverien tärkeys, äidin ärsyttävyys, pohdinnat siitä mitä haluan tehdä isona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti