Lopetin Hesarin tilaamisen ja olen alkanut lukemaan kertomakirjallisuutta. Olen jättänyt television katsomisen vähälle ja olen alkanut himoamaan elokuvien katsomista. Milläköhän tyydyttävämmällä ja keskittymiskykyä vähemmän hajottavalla toiminnalla tämän netissä roikkumisen saisi korvattua? Varmaan sillä miehen läsnäololla. Olen myös alkanut syömään vain kolme kertaa päivässä, mikä on tuntunut toimivalta ratkaisulta. Kun syön kerralla enemmän, tunnen itseni kylläiseksi läpi päivän ja pystyn keskittymään asioihin paremmin.
Mikähän tämän postauksen pointti on? Kunhan kirjoittelen. Olen huomannut, että tämä kirjoittaminen on osaltaan korvannut tarvettani raportoida asioista läheisille ihmisille. En tiedä, onko tämä hyvä vai huono asia. Ehkä hyvä, koska ei tätä höpötyksen määrää kukaan jaksaisi.
Viime aikoina mieleni on karkaillut ajatukseen kirjoittamisesta - muustakin kuin blogikirjoittamisesta. Luin Pasi Ilmari Jääskeläisen mainion kirjan Lumikko ja yhdeksän muuta, joka kertoo kirjailijoista ja siitä, miten he saavat ideoita kirjojensa kirjoittamiseen. Kirjailijat varastavat surutta elämänkokemuksia toisiltaan Pelin avulla ja tarkkailemalla varomattomia kanssaihmisiä. Tämä ajatus on kiehtova - se, miten muut ihmiset ja heidän elämänsä voi alkaa näkemään henkilöiden ja tarinoiden aihioina. Minua kiinnostaa se, mikä tekee ihmisestä sellaisia kuin he ovat. Millaiset kokemukset menneisyydessä ovat muokanneet heitä, mitkä ovat heidän kipukohtansa. Melkein kaikki tarinat kertovat rikkinäisistä ihmisistä - he ovat mielenkiintoisempia kuin onnelliset ihmiset. Heistä/meistä voisi alkaa kirjoittamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti