Minulla on ollut pitkän aikaa sellainen olo, että en ole oikein oma itseni. En enää innostu asioista, en oikein mistään. Olen kuitenkin aina ollut ihminen, joka innostuu uudesta helposti ja pitää haasteista. En koe oloani varsinaisesti masentuneeksi, mutta alakuloiseksi ja aloitekyvyttömäksi. Jaksan juuri ja juuri reagoida asioihin, ystävien tapaamiskutsuihin tai työtehtäviin, mutta mikään ei saa minua innostumaan. Saatan tarkastella tilannetta ikäänkuin ulkoapäin ja ajatella, että ennen olisin hihkunut innoissani tästäkin asiasta, mutta nyt vain sivuutan asian välipitämättömästi olankohautuksella.
Olen ajatellut tämän olotilan johtuvan viimesyksyisestä burnoutistani,
mutta nyt olen alkanut epäilemään, että taustalla saattaisi olla jotain
muuta. Suvussani on todella paljon kilpirauhasen vajaatoimintaa, siskollani ja äidilläni on se, samoin serkullani ja tädilläni. Minulta on testattu kilpirauhasen toiminta neljä vuotta sitten ja silloin arvot olivat jonkin verran yläkantissa. Aion nyt mennä uudestaan testeihin, sillä kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa väsymystä. Yleinen ongelma on kuitenkin ilmeisesti se, että lääkärit painavat usein villaisella arvot, jotka viipottavat juuri ja juuri sallituissa rajoissa. Lääkitystä ei silloin määrätä.
Tällaiset mieliala-asiat on niin hankalia. On vaikea sanoa, mikä on normaalia ja mikä ei. Missä määrin fiilikset voi laittaa elämänmuutosten piikkiin ja missä vaiheessa on syytä epäillä fysiologisia syitä. Jossain vaiheessa saattaa unohtaa millainen on normaali olotila.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti