Juttelin tuossa Nuoren Kollin kanssa chatissa muutaman tovin ja oli vaihteeksi niin mukavaa. Tuo ihminen kiehtoo minua kaksijakoisuudellaan. Toisaalta mies on pahanilkinen, epätasapainoinen kakara ja toisaalta itsevarma, viisas ja sympaattinen seuranpitäjä. Tiedän hänen heikkoutensa ja silti pidän hänestä. Sitähän se on - ystävyys. Ystävyys on armollista ja kärsivällistä.
Pääsin eilen tapaamaan kerralla suuren joukon ystäviäni synttärikekkereilläni. Eri ihmisiä eri ajoilta ja elämänvaiheista. Olen tainnut kirjoittaa tämän ennenkin, hyvät ystävyyssuhteet on minusta ihmisen suurin saavutus elämässä - tai ainakin itse koen niin. Menestys opinnoissa tai työelämässä mittaa sitä, miten hyvin teet asioita, mutta ystävä on osoitus siitä, että olet riittävän hyvä juuri sellaisena, omana itsenäsi.
Suhteeni Nuoreen Kolliin on siksi erilainen kuin oikeastaan kehenkään muuhun mieheen aikaisemmin. Meistä kumpikin on näyttänyt toiselle ne paskimmat puolet itsestään, mutta emme kanna kaunaa ja jokainen uusi keskustelu ja kohtaaminen on mahdollisuus uuden puolen ymmärtämiseen toisesta. Ei silti, että haluaisin suhdetta tämän miehen kanssa, mutta oudolla tavalla tässä on mies joka on sielunkumppanini. Niin hän kutsui minua ensitreffien jälkeen ja niin minä alan ymmärtää hänet.
Kauan eläköön ystävyys! Rakkaus ainakin vielä kalpenee rinnallasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti