Nukuin viime yön ihan luvattoman huonosti. Jostain syystä olin ihan hypertilassa, pohdin miestä ja työjuttuja. En sitten saanut unta ennen kello viittä aamuyöllä ja tämä päivä on mennyt luonnollisesti plörinäksi. Kaikki hienot gradunkirjoitussuunnitelmat jäi yleisen sumuisuuden peittoon ja on ollut jotenkin haavoittuvainen olo, sellainen etten voi luottaa itseeni ja suorituskykyyni. Tällaisissa tilanteissa sitä sitten myös muistaa, miksi kaipaa miestä rinnalleen. Kaipaan lohduttajaa ja kannustajaa. Jotakuta joka minun skitsoillessa sanoo, että kaikki järjestyy. Joku jonka seurassa voi olla pieni ja surkea.
Mies selkeästi etsii myös minusta sellaista ihmistä, sellainen sävy hänen viesteissään on ollut, miten on ikävä sairastaa yksin jne. Tämän huomasin myös itse influenssan kourissa kärvistellessäni - olisipa joku joka pitäisi huolta. Tätä kai se kumppanuus on, yksinkin pärjää mutta kaksin olisi mukavampaa.
Päätin nyt mennä treffeille toisenkin nettimiehen kanssa, joka pyysi suoraan kahville. Tämä tapaaminen saattaa osaltaan auttaa minua päättämään, mikä minulle on olennaista kumppanissa. Tässä miehessä vaikuttaisi olevan juuri niitä ominaisuuksia, jota nyt deittailemastani miehessä kaipaan - samoja kiinnostuksen kohteita ja älyllisyyttä. Jos mies ei kuitenkaan sytytä, niin ykkösmies saa taas muutaman pojon vaakakuppiinsa.
Kamalaa olla näin harkitsevainen. Olen tottunut suihkimaan suinpäin suhteeseen. Kai tämä kaikki johtuu siitä, ettei meillä ole ollut vielä mitään fyysistä kontaktia. Miehet, naisen kaatamisessa mahdollisimman nopeasti on todellakin järkeä, sillä jos saatte ne oksitosiinit naisessa jylläämään, niin kummasti katoaa harkitsevaisuus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti