Akateemiset yli kolmekymppiset naiset. Tämä on ihmisryhmä, jolla on näkövinkkelistä riippuen suuri mahdollisuus tai vaara jäädä sinkuksi. Tämä taitaa olla jopa ihan tutkittu asia. Puhutaan niinsanotusta kohtaamis-ongelmasta: akateemisille miehille kelpaa vähemmän kouluttautuneet mutta akateemisille naisille ei. Akateemisilla naisilla on myös usein keskimääräistä suuremmat tulot ja he voivat olla keskimääräistä itsenäisempiä ja urakeskeisempiä, jolloin myös tarve miehen löytymiselle voi olla pienempi.
Omassa lähipiirissäni on lukuisia tähän ihmisryhmään kuuluvia ikisinkkuja. Olin yliopistolla useamman vuoden töissä ja etenkin siellä akateemiset yli kolmekymppiset sinkkunaiset tuntuivat olevan jopa enemmistössä. Lähes kaikki heistä toivoi löytävänsä kumppanin, mutta iso osa ei ole kovinkaan aktiivisesti edes etsinyt miestä.
Nyt kuulun itse tähän ihmisryhmään: olen akateeminen ja kolmekymppinen (jo viikon ajan!). Olenko siis tuomittu ikisinkkuuden kiirastuleen tai vaihtoehtoisesti avartuuko silmäni sitoutumattomuuden suomalle vapaudelle? Mikä minut yhdistää tai erottaa tuntemistani koulutetuista sinkuista?
Luulen, että minulla on keskimääräistä suurempi vaara päätyä yksiin miehen kanssa näistä syistä:
1.) En ole ollut sinkkuna kovinkaan pitkään ja minulla on vielä muistissa suhteen hyvät puolet. Usea kaverini on ollut sinkkuna jopa 10 vuotta, eikä he osaa oikein edes ajatella miestä elämäänsä.
2.) En näköjään osaa lopettaa etsimistä ja näen jatkuvasti vaivaa deittailun eteen. Jotkut tutuistani eivät tee mitään aktiivisesti miehen löytämiseksi ja osa keskittyy hyvin epäpotentiaalisiin miehiin.
3.) Olen köyhä. Toteutan merkityksellisiä ja itselleni tärkeitä projekteja, mutta toistaiseksi en ole päässyt kunnolliseen palkkaan kiinni. Tämä kuulostaa todella raadolliselta, mutta pienituloisuus ehdottomasti kannustaa miehen löytämiseen. Tarvitsisin miehen, joka kokee, että toteuttamani projektit ovat niistä saatavan pienen palkan arvoisia, tai joka uskoo, että nämä projektit johtavat vielä vakauteen ja hyviin tuloihin. En varsinaisesti kaipaa elättäjää, koska rahalla ja elintasolla on vain vähän merkitystä minulle, mutta ok-tuloinen mies toisi vakautta mahdolliseen perhe-elämään.
Yhteenvetona: minulla on motivaatiota miehen löytämiseen ja teen jotain asian eteen.
Huomenna onkin sitten luvassa kakkostreffit erään potentiaalisen - akateemisen ja projektejani ymmärtävän - miehen kanssa. Lupaava merkki tämän miehen kohdalla on se, että minusta tuntuu, että voin olla melko lailla oma itseni kommunikoidessani hänen kanssaan. Minun ei tarvitse pelätä olevani liian kuivakas tai analyyttinen. Hänellä on myös hyvin samantyyppinen tausta kuin minulla, mikä luo tietynlaisen tuttuuden tunteen. Minäkin olen maalta kotoisin enkä ole syntynyt hopealusikka suussa. Katsotaan, katsotaan.
Heh, koen jonkinlaista sielunsisaruutta sun kanssasi :) Kaikki noi kohdat pätee myös muhun, vaikka itselläni onkin vielä ruhtinaalliset yli puoli vuotta armon aikaa ennen kuin 30 tulee täyteen. Ehkä tuossa miehen etsinnässä voisi panostaa vähän enemmänkin vielä, jos kävisi enemmän ulkona... Missään nimessä en ole luovuttanut. Ihan positiivisellä mielellä ollaan, joskin juurikin tuo varovaisuus luottamuksen ja heittäytymisen kohdalla lisääntyy koko ajan mitä kauemmin on sinkkuna. Myös tuo 4 kk ilman petijumppaa alkaa vähän hajottaa... ;)
VastaaPoistaHei, toivotan oikein hyviä treffejä! Pidä hauskaa ja ota rennosti!:)
Kiitos! :)
PoistaJuu, mä luulen, että me ollaan melkoisen samanlaisessa tilanteessa ja mietteissä. Tosi krantuksihan tässä tuntuu muuttuvan ja toisaalta alkaa harkita sellaisia vaihtoehtoja (toi deittimies!), joita ei olisi ennen harkinnut, just sen luotettavuuden perusteella.
Mitähän me ollaan, sukupolvea Z? :)
Nyt kun eksyin lukemaan tätä blogia, päätin rohkaista mieleni ja tiedustella teiltä, miten kannattaisi toimia, jotta löytäisin 30-40 vuotiaan akateemisen sinkkunaisen?
VastaaPoistaItse olen akateeminen mies. Työskentelen aikuisopettajana ja olen melko varakas sukutaustani vuoksi. Ulkonäköni ei varmaan myöskään ole koskaan ollut huonoin ominaisuuteni.Minulla on myös varsin paljon kansainvälistä kokemusta eri yhteyksistä.
En ole koskaan ollut naimisissa eikä minulla ole lapsia.Lisäksi minulla on terveelliset elämäntavat.
Eli jossain mielessä olen varmaan "eligible bachelor" mutta sitten tulee se mutta olen 47 v.
Olin 10 vuotta yhdessä uranaisen kanssa. Lopulta hän ei halunnut perustaa perhettä.
Nyt olen havainnut sen haastavaksi löytää naista, jonka persoona ja maailma olisi tarpeeksi lähellä omaani niin, että hän olisi myös riittävästi minua nuorempi, jotta myös perheen perustaminen olisi mahdollista. Nettideitit eivät ole toistaiseksi tuottaneet tulosta.
X-sukupolven mies
Tervetuloa lukemaan!
VastaaPoistaHmm. Luulen, että 30-40-vuotiaat akateemiset sinkkunaiset on erityisen hyviä piileksijöitä. He katoavat harrastuksiin, yhdistystoimintaan, työhön, ystävien seuraan... he unohtavat kaipaavansa miestä ja lakkaavat etsimästä. Siksi heitä ei löydä.
Mutta, mistä oikeanlaisen sitten löytäisi. Jos totta puhutaan, en tiedä (paitsi, että yliopistohallinosta heitä löytyy montakin). Yhtä vaikeaksi olen kokenut myös sopivan akateemisen miehen löytämisen.
Luulen, että meidän akateemisten ongelma voi olla liika ajattelu ja se, että etsimme puolisoa pikemminkin tarpeen kuin halun kautta. Mietimme tarkkaan, millaisen puolison tarvitsemme ja usea saattaa jopa huomata, ettei varsinaisesti edes tarvitse puolisoa.
Itse olen huomannut, että suhteet etenevät vain kun kohdalle tulee mies, joka herättää myös haluni. Suhteen poikaset paperilla täydellisten ja "tarpeeni" täyttävien kanssa eivät tunnu johtavan mihinkään. Mutta ei myöskään niiden kanssa, jotka herättävät haluni, mutta eivät täytä tarpeitani.
Miten löytäisit sopivan 30-40-vuotiaan sinkkunaisen? Ainoa neuvoni taitaakin olla, että kiinnitä huomiota persoonaan ja maailmankuvaan, mutta myös siihen tekijään X/Y/Z - kutkutuksen tunteeseen. :)